IRC-Galleria

:DLauantai 14.05.2011 23:23

Neljä tyttöä pitivät kotibileitä ja katsoivat telesiviosta elokuvaa. Yhtäkkiä leffa keskeytyi ja joka kanavalta tulivat ylimääräiset uutislähetykset, jossa kerrottiin, että mielisairaalasta on karannut
kannibaalipelle. Tytöt nauroivat eivätkä uskoneet... Uutistoimittaja jatkoi ja kertoi että siitä tietää että pelle on lähistöllä, kun kuuluu surumielinen pelle musiikki, eli ti ti tiidi diidi di ti tiidi... ja mitä nopeampana musiikki kuului, sitä lähempänä pelle oli. Tytöt nauroivat eivätkä uskoneet vieläkään. Yhtäkkiä tuli aivan pimeää ja yksi tyttö lähti kellariin tarkistamaan sulakkeita. Kellarissa oli pieni avonainen ikkuna josta paistoi kuunvalo. Kun tyttö vaihtoi sulakkeita alkoi yhtäkkiä kuulua musiikkia... "TI TI TIIDI DIIDI DI TI TIIDI..." Tyttö meni aivan paniikkiin ja juoksi takaisin ylös ja huusi: "Äkkiä!!!! Se pelle tulee, piiloon!!!!" Kaikki muut tytöt juoksivat vessaan, mutta se viimeinen tyttö jäi ulkopuolelle, eivätkä muut enää uskaltaneet avata ovea.
Tyttö kuuli musiikkia takaansa yhä nopeampaa... Heidän pihallaan oli uima-allas, ja hän ajatteli hypätä sinne pakoon. Hän hyppäsi altaaseen ja nousi pian pintaan. Hän katsahti altaan reunalle siristi silmiään nähdäkseen paremmin. Siellä oli... Kaluttuja luita ja ihmisen PÄÄKALLO!!!! Hän sai hirveän paniikkikohtauksen ja lähti uimaan kohti rappusia. Sitten... hän heräsi. Se olikin ollut vain unta! "Ihanaa!!!" tyttö ajatteli ja lähti alakertaan tekemään aamiaista. Hän laittoi itselleen rauhassa voileipää kunnes kaapista kuului: "Ti ti tiidi diidi di ti tiidi..."
Jos et lisää tätä blogiisi heräät yöllä kello 3.03 tuohon kyseiseen musiikkiin.

:DMaanantai 09.05.2011 00:57

Neljä tyttöä pitivät kotibileitä ja katsoivat telesiviosta elokuvaa. Yhtäkkiä leffa keskeytyi ja joka kanavalta tulivat ylimääräiset uutislähetykset, jossa kerrottiin, että mielisairaalasta on karannut
kannibaalipelle. Tytöt nauroivat eivätkä uskoneet... Uutistoimittaja jatkoi ja kertoi että siitä tietää että pelle on lähistöllä, kun kuuluu surumielinen pelle musiikki, eli ti ti tiidi diidi di ti tiidi... ja mitä nopeampana musiikki kuului, sitä lähempänä pelle oli. Tytöt nauroivat eivätkä uskoneet vieläkään. Yhtäkkiä tuli aivan pimeää ja yksi tyttö lähti kellariin tarkistamaan sulakkeita. Kellarissa oli pieni avonainen ikkuna josta paistoi kuunvalo. Kun tyttö vaihtoi sulakkeita alkoi yhtäkkiä kuulua musiikkia... "TI TI TIIDI DIIDI DI TI TIIDI..." Tyttö meni aivan paniikkiin ja juoksi takaisin ylös ja huusi: "Äkkiä!!!! Se pelle tulee, piiloon!!!!" Kaikki muut tytöt juoksivat vessaan, mutta se viimeinen tyttö jäi ulkopuolelle, eivätkä muut enää uskaltaneet avata ovea.
Tyttö kuuli musiikkia takaansa yhä nopeampaa... Heidän pihallaan oli uima-allas, ja hän ajatteli hypätä sinne pakoon. Hän hyppäsi altaaseen ja nousi pian pintaan. Hän katsahti altaan reunalle siristi silmiään nähdäkseen paremmin. Siellä oli... Kaluttuja luita ja ihmisen PÄÄKALLO!!!! Hän sai hirveän paniikkikohtauksen ja lähti uimaan kohti rappusia. Sitten... hän heräsi. Se olikin ollut vain unta! "Ihanaa!!!" tyttö ajatteli ja lähti alakertaan tekemään aamiaista. Hän laittoi itselleen rauhassa voileipää kunnes kaapista kuului: "Ti ti tiidi diidi di ti tiidi..."
Jos et lisää tätä blogiisi heräät yöllä kello 3.03 tuohon kyseiseen musiikkiin.

HEHSLauantai 07.05.2011 19:10

nonni nyt on kuvattu estekisojaki :--)

[Ei aihetta]Tiistai 26.04.2011 01:09

kuukausi;
- onko sinua halattu viimeisen viikon sisällä? - onn
- entä kenties pussattu? - nope
- oletko ikävöinyt jotain kovasti? - jii
- oksentanut? - ee
- soittanut jollekkin? - khyl
- saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - ju
- lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - joops
sinä;
- monta kirjainta on etunimessäsi? - 5
- missä kuussa olet syntynyt? - HELLLLLLMIKUU
- oletko allerginen jollekin? - e
- kuinka pitkä olet? - joku 165 kai
- onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? - en oikee tii
miksi;
- miksi et seurustele ? - ei oo miehii. eiku
- miksi olit viimeksi surullinen? - eile
- miksi teet tätä testiä? - ei jaksa tehä muuta :--D
milloin;
- milloin viimeksi nauroit? - tänää
- milloin olit viimeksi autossa - eilen
- milloin olet viimeksi syönyt leipää? - 5 min sit
- milloin olet viimeksi polttanut? - enpi polta
- milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - öö en tiiä
viimeisimmät;
- viimeisin itku - eile
- viimeisin nähty elokuva - joku zorro XD
- viimeisin soitettu biisi - burn it to the ground
muuta;
- haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - ji
- rakastaako sinua kukaan? - sitä ei tiedä
- oletko koskaan tippunut portaat takaperin? - enn
- tiedätkö onko sinulla ihailijoita? - on toki
- minkä väriset hiukset sinulla on? - BRUNETT
- oletko koskaan pitänyt henkilöstä, joka seurustelee? - en?
pojat/tytöt;
- mitä katsot pojassa/tytössä ensimmäisenä? - jaa
- oletko aloitteen tekijä? – e
- minkä väriset hiukset? – kuka välittää
- entä silmät? - ei midi välii
sinä;
- kuinka helposti keittää? – riippuu
- oletko koskaan syönyt toisen reseptilääkkeitä? – en
- juotko? – e
- poltatko tupakkia? – en
- oletko opettanut ketään polttamaan? - en D:D
- puhutko tunteistasi helposti? - e
- oletko menettänyt rakkaitasi? - hä
perhe;
- biologisia sisaruksia? - o
- entä onko sisko- tai velipuolia? - ju
- onko perhe tärkeä? – o
- vanhemmat yhdessä? - eips
- tietävätkö vanhempasi sinusta kaiken? – ei XD
- jos voisit muuttaa vanhemmissasi jotain, mitä? - jaa,a
- tappeletko veljen/siskon kanssa (jos on)? – JOO D:D:D:D
koulu
- oletko luntannut kokeessa? - hups
- kiroiletko tunnilla? - välil
- onko mukana ollut tupakkatuotteita? - ei
- alkoholia? – noup
- lempi opettaja? - jaa,a
- paskin opettaja? - :D
- oletko hikke? - paskat

diuLauantai 23.04.2011 17:31

1. Ota kännykkä esiin.
2. Valitse saapuneet viestit.
3. Vastaa kysymyksiin joka kolmannen saapuneen viestin ensimmäisellä lauseella
1. Mitä sanoisit, jos kumppanisi olisi ollut uskoton?
no nii:D<3<3
2. Mitä sanot aina parhaalle ystävällesi?
mä soitan sulle tnä jossai vaihees ni pystytkö puhuu:)<3<3
3. Mitä sanot ensimmäisenä, kun ystäväsi on joutunut bussin yliajamaksi?
:( pidetää peukut pystys et selviit
4 Mikä on ruminta, mitä voisit sanoa vihamiehellesi?
jgtmjag joudun lähtee lenkille yksin
5 Mitä äitisi sanoo ennenkuin menet nukkumaan?
kerro. soita vaik:p
6 Mitä huutaisit, jos voittaisit miljoonan?
öö kirjotin yhen aineen sillai tikkukirjaimil ni ope alko inisee isoist ja pienist kirjaimist XX D
7 Mitä sanoisit jumalalle, jos tapaisit hänet?
Annilla on vähän matalampi ääni. XD
8 Mitä haluat kuulla kaikkein eniten?
Löysin sen. :-D
9 Mitkä tulevat olemaan viimeiset sanasi?
Mut meil on tänää viel kolme säbäpeliä. (Y)

lindqjMaanantai 18.04.2011 19:22

Teen tämän kyselyn :
[] Poika-/Tyttöystävästäni
[x] Parhaasta Ystävästäni
[] Hyvästä ystävästäni
[] ORJASTANI !
Mikä hänen nimensä on?
- LINDADPIFGO
Hänen lempi bändinsä/artistinsa?
- jaa,a
Ketä hän vihaa?
- en yleistä
Oletko nähnyt hänen perheensä?
- kyllä vain
Missä kuussa hän on syntynyt?
- tammikuussa
Kuvaile häntä YHDELLÄ sanalla?
- paraas <3
Osaako hän olla hellä?
- kyl vaa ;)
Kuinka paljon välität hänestä?
- paljon
Oletko nukkunut hänen vieressä.. monestikkin?
- olenhan minä
Jos kyllä, miten on onnistunut?
- mitäs siitä enemmän :D:D:D:D
Hänen paheensa?
- minä <69
Jos hän saisi tehdä mitä tahansa nyt, mitä hän tekisi?
- paha sanoo :D
Mitä vanhempasi & sisaruksesi ajattelevat hänestä?
- nice
Onko hän koskaan mustasukkainen sinusta?
- tuskin
Onko hänellä lävistyksiä? Jos on, missä?
- korvikset
Mihin hän haluaisi ottaa (lisää) ?
- ei se kai mitää kauheesti haluu
Kuinka nopeasti sinulla tulee ikävä häntä ?
- nopeesti
Milloin kuulit hänen äänensä viimeksi?
- torstaina
Muuttaako hän elämääsi?
- kyl
Mikä on "teidän juttu" ?
- MONET ASIAT :D
Pitääkö hän salaisesti jostain artistista/bändistä ?
- ei
Miten usein näät kyseistä henkilöä?
- koulus <3
Hänen sukupuolensa
[ ] Poika
[x] Tyttö
Syntymävuosi
[ ] 1970-luvulla tai myöhemmin
[ ] 1980 - 1982
[ ] 1983 - 1985
[ ] 1986 - 1988
[ ] 1989 - 1991
[ ] 1992 - 1994
[x] 1995 tai myöhemmin
Pituus
[] 140 - 160 cm
[x] 160 - 170 cm
[ ] 170 - 180 cm
[ ] 180 - 190 cm
[ ] > 190 cm
Hiustyyli
[ ] Kalju
[ ] Siili
[ ] Lyhyet hiukset
[] Puolipitkät hiukset
[x] Pitkät hiukset
[ ] Irokeesi, rastat tai muuta erikoista
Hiuslaatu
[] Suora
[] Taipuisa
[x] Laineikas
[ ] Kihara
[ ] Säkkärä
[ ] Kova ja karhea
[ ] En muista
Hiusten väri
[] Blondi
[ ] Vaalea
[x] Ruskea
[ ] Tummanruskea
[ ] Musta
[ ] Punertava
[ ] Räikeä (porkkana, sininen, vihreä..)
Naamataulu noin kokonaisuudessaan
[] Hirveä
[] Ruma
[ ] Laimea
[ ] Ihan okei
[x] Söpö
[x ;)] Komea
[x] Kaunis
[ ] Kauneus on katsojan silmässä
Vakioilme näyttää vieraan silmin katsottuna..
[x] Iloiselta
[] Huvittuneelta
[ ] Arvoitukselliselta
[ ] Pitkästyneeltä/väsyneeltä
[ ] Alakuloiselta/masentuneelta/surulliselta
[ ] Ylpeältä/julmalta
[ ] Epäluuloiselta
[ ] Ärtyneeltä/vihaiselta/uhkaavalta
[ ] Pöyristyneeltä/paheksuvalta
[ ] Pelästyneeltä/hämmentyneeltä
[x] Söpöltä
Lävistyksien määrä
[ ] Ei yhtään
[ ] Yksi
[ x] Korvikset on
[] Muutama
[ ] Useita
[ ] Alkaa muistuttaa joulukuusta
Tatuointien määrä
[x] Ei
[ ] Hän on ajatellut hankkia joskus
[ ] Ennen oli, mutta hän poistatti sen
[ ] Yksi pieni
[ ] Yksi basic-kokoinen
[ ] Muutama
[ ] Useita
[ ] Sen verran on, että ruumishuoneella on helppo koota palat yhteen jos sattuu joskus räjähtämään
Vaatteiden väritys
[x] Milloin mitäkin
[x] Räikeä
[x] Tyylikäs
[ ] Hillitty
[ ] Harmaa
[ ] Synkkä
Alkoholijuomista vetää puoleensa eniten..
[] Olut
[] Siideri
[] Lonkero
[ ] Viinit
[] Drinkit, joilla on hieno nimi
[] Väkevät
[x ] Ei juo
Millainen on hänen huumorintajunsa
[ ] Hän on huumorintajuton perusjuntti
[x] Nauraa omille vitseilleen, mutta muiden pilailu menee toisinaan ohi
[x] Sanoisin että hyvä
[x] Mielikuvitusrikas
[x] Osaa kyllä nauraa oikeassa paikassa
[x] Vähän hakusessa, nauraa kaikelle
[x] Joidenkin mielestä outo
Puhuuko hän paljon?
[ ] Päinvastoin on erittäin harvasanainen
[ ] on yleensä melko vähäpuheinen
[ ] hänet tunnetaan hiljaisena kaverina, mutta välillä saa kovia puheripuleita
[ ] On aika puhelias
[x] Pölöttää kuin papupata koko ajan
[x] Riippuu päivästä
Onko hän mielestäsi...
[x] Mukava
[] Ärsyttävä
[x] Hassu
[x] Tyhmä joskus
[x] Paras
[x] Ihana
Olen nähnyt kun hän:
[x] itkee
[x] nauraa
[ ] juo alkoholia
[x] tanssii
[x] ui
[x] syö
[x] nukkuu
[x] röyhtäisee
[x] aivastaa
[x] kaatuu ja hyvin monta kertaa
[x] loukkaantuu
[x] ottaa aurinkoa
[x] on todella surullinen
[x] on todella iloinen
[x] on oppitunnilla
[x] ottaa kuvia itsestään
[x] kiukuttelee vanhemmilleen
[x] kiukuttelee jollekkin muulle kuin vanhemmilleen
[ ] suutelee
[ ] tapaa poikaystävänsä
[x] halaa vastakkaisen sukupuolen edustajaa
[x] ostaa jotain
[ ] on paniikissa
[x] hyppii trampalla
[x] meikkaa
[x] herää
[x] nukahtaa
[x] laulaa
[x] tekstailee
[x] suuttuu sinulle
[x] shoppailee
[x] puhuu vierasta kieltä
[x] soittaa jotain soitinta
[x] pyöräilee
[x] vittuuntuu
[x] heiluu alusvaatteisillaan
[x] katsoo televisiota
[x] ahmii jotakin herkkua
[x] tunnustaa jotain
[x] hikoilee / on hengästyn

fuuuSunnuntai 17.04.2011 23:56

VÄITTEITÄ :
Sä oot sinkku.
> kyll
Sulla on vihreät silmät.
> nope
Sä asut vielä vanhempies kanssa.
> en
Lemmikkejä, vähintään yksi.
> yks
Sulla soi musiikki tällä hetkellä.
> kyllä vain
Oot tyttö.
> kyl
Oot myös aika laiska.
> joskus
Olet itkenyt viimeksi vastakkaista sukupuolta edustavan ihmisen takia.
> en
MUUTA:
Kuinka lähellä kännykkäsi on sinua?:
- 10cm
Mitä söit viimeksi?
- lihapullia
Paljonko kello on?:
- 20.55
Mistä olet iloinnut tänään?:
- olin reipas
Mistä olet ollut surullinen tänään?:
- enpä ole ollut mistään

näyyyPerjantai 25.02.2011 12:26





AAAAA EN JAKSA OOTTAA 134 PÄIVÄÄ )
:



ft. Anni, Sandra, Mari, Helinä ja Maikku <3

EMPPU <33Lauantai 19.02.2011 20:38

JOS TUNNET EMPUN JOKA ON PARAS NIIN LISÄÄ TÄMÄ BLOGIISI JA OSOITA YLISTYSTÄ TÄLLE PARHAALLE HENKILÖLLE <'3

tsihiLauantai 22.01.2011 13:54

kuka voi olla tänää ) === + mun lihakset on kipeet