IRC-Galleria

; " DMaanantai 20.07.2009 18:08

KOKEILE MIHIN JUURI SINÄ OLET RIIPPUVAINEN

Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[ ] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani
[ ] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[/] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon seinästä, koska se olisi heistä suurin rangaistus
yhteensä: 3½

Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[x] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[x] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[x] Säilytän kaikki leffalippuni
[x] Lainaan sanontoja elokuvista
[x] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[x] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
yhteensä: 6

Televisio
[x] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[x] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[x] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[x] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[x] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
yhteensä: 7

Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[x] Lenkkeilen tai uin
[ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[/] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[x] Minua ei haittaa hikoilla
yhteensä: 2½

Ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[x] Haluan kokeilla kaikkea
[x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[ ] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[x] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia.
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
yhteensä: 4

Sosiaalinen elämä
[x] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[x] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[/] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[x] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[ ] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa?
yhteensä: 4½

Shoppailu / vaatteet
[ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[x] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä tai asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[x] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[x] Seuraan muotia
[ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[/] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[/] Tuhlaan paljon rahaa
[x] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[ ] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia
yhteensä: 5

Alkoholi
[ ] Olen juonut itseni 1kk:n sisällä humalaan etten edes muista kaikkea siitä illasta
[ ] Olen oksentanut juomiseni vuoksi
[ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Joku on ollu huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[ ] Olen lintsannut koulusta/ töistä ja lähtenyt juomaan
[ ] Olen perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiani jotta pääsisin juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[ ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/ siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
yhteensä: 0

Huonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[ ] Tupakoin säännöllisesti
[ ] Olen mennyt kouluun/ töihin/ kirkkoon krapulassa
[ ] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[/] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[ ] Olen lintsannut koulusta/ töistä 2päivää putkeen
yhteensä: ½

Pelit
[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemää pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalta sinne 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[ ] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[ ] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
yhteensä: 0

Musiikki
[ ] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[x] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[ ] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[x] Kuuntelen joka päivä musiikkia
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[/] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani
[x] Minulla on kännykässäni ainakin yli 200 biisiä
yhteensä: 7½

Eläimet
[x] Omistan jonkun lemmikin
[x] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[ ] Harrastan/ olen harrastanut eläinläheistä asiaa kerhossa/ ryhmässä tai muussa vastaavassa
[x] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[x] Olen ollut eläinlääkärissä
[x] Eläin on ihmisen paras ystävä
[ ] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[/] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[x] En ikinä tappaisi eläintä
yhteensä: 7½

Elokuvat, televisio, musiikki ja eläimet! TOTTA <3<3<3<3

; " DMaanantai 20.07.2009 18:07

F.R.I.E.N.D.S <3<3 Frendit <3<3Sunnuntai 19.07.2009 19:23

Tykkäätkö Frendeistä?
- kyllä ja aina

Oletko koukussa niihin?
- kyllä ;)

Kuka heistä on hauskin?
- Joey, Rachel ja Phoebe :D

Mainitse joku lause jostain jaksosta, jota on vaikea unohtaa?
- How you doing ? ^^

Jos saisit päättää kenen heistä kanssa joutuisit pankin aulaan jumiin, nii kenet valitsisit?
- Joey :D

Kellä miehellä on ihanimmat hiukset?
- Riippuu tuotantokaudest. Joey

Entäs naisella?
- Rachelilla

Mikä on sinun mielestäsi parhain tuotantokausi?
- Kaikki on hyviii <3

Kumpi olisi parempi vaihtoehto, että Frendeistä tehtäisiin lisää tuotantokausia vai leffa?
- Molemmat!

Testaa ketä heistä muistutat eniten?

Monica
[/] Rakastat kokkaamista
[x] Kaiken pitää olla kohallaan
[ ] Olet ollut lihava
[ ] Sinulla on tummat hiukset
1½/4

Rachel
[ ] Sinulla on ruskeat hiukset
[x] Olet perheen lapsista esikoinen
[x] Rakastat muotia
[x] Vanhempasi ovat eronneet
3/4

Phoebe
[ ] Sinulla on vaaleat hiukset
[ ] Olet vegatiristi
[ ] Soitat kitaraa
[ ] Jompikumpi vanhemmistasi on kuollut
0/4

Ross
[ ] Rakastat paleontologiaa
[ ] Ystäväsi eivät pidä siitä, kun luennoit heille
[ ] Olet eronnut
[/] Sinulla ei käy flaxi naisten/miesten kanssa
½/4

Chandler
[x] Alat änkyttää naisten/miesten seurassa
[ ] Inhoat kiitospäivää
[x] Vanhempasi ovat eronneet
[/] Sinulla ei käy flaxi naisten/miesten kanssa
2½/4

Joey
[ ] Olet näyttelijä/Pidät näyttelemisestä
[x] Et tajua ihan kaikkea
[ ] Sinulla on iso perhe
[½] Vedät naisia/miehiä puoleesi, kuin magneetti
1½/4

Rachel :D

Valitse jompikumpi:

[ ] Chandler [x] Joey
[x] Chandler [ ] Ross
[ ] Chandler [x] Monica
[ ] Chandler [x] Rachel
[ ] Chandler [x] Phoebe

[x] Joey [ ] Ross
[x] Joey [ ] Monica
[ ] Joey [x] Rachel
[ ] Joey [x] Phoebe

[ ] Ross [x] Monica
[ ] Ross [x] Rachel
[ ] Ross [x] Phoebe

[ ] Monica [x] Rachel
[ ] Monica [x] Phoebe
[x] Rachel [ ] Phoebe

F.R.I.E.N.D.S <3<3 Frendit <3<3Sunnuntai 19.07.2009 19:18

Tykkäätkö Frendeistä?
- KYLLÄ JA IKUISESTI ! <3

Oletko koukussa niihin?
- KYL OON <3

Kuka heistä on hauskin?
- Joey, Rachel ja Phoebe : D

Mainitse joku lause jostain jaksosta, jota on vaikea unohtaa?
- How you doing ? ^^

Jos saisit päättää kenen heistä kanssa joutuisit pankin aulaan jumiin, nii kenet valitsisit?
- Joeyn ; ) :D

Kellä miehellä on ihanimmat hiukset?
- Riippuu tuotantokausist... Tykkään Joeyn hiuksist :D

Entäs naisella?
- Rachelilla <3

Mikä on sinun mielestäsi parhain tuotantokausi?
- TYKKÄÄN KAIKIST PALJON !!<3

Kumpi olisi parempi vaihtoehto, että Frendeistä tehtäisiin lisää tuotantokausia vai leffa?
- MOLEMMAT ! <3

Testaa ketä heistä muistutat eniten?

Monica
[/] Rakastat kokkaamista
[x] Kaiken pitää olla kohallaan
[ ] Olet ollut lihava
[ ] Sinulla on tummat hiukset
1½/4

Rachel
[ ] Sinulla on ruskeat hiukset
[x] Olet perheen esikoinen
[x] Rakastat muotia
[x] Vanhempasi ovat eronneet
3/4

Phoebe
[ ] Sinulla on vaaleat hiukset
[ ] Olet vegatiristi
[ ] Soitat kitaraa
[ ] Jompikumpi vanhemmistasi on kuollut
0/4

Ross
[ ] Rakastat paleontologiaa
[ ] Ystäväsi eivät pidä siitä, kun luennoit heille
[ ] Olet eronnut
[/] Sinulla ei käy flaxi naisten/miesten kanssa
½/4

Chandler
[x] Alat änkyttää naisten/miesten seurassa
[ ] Inhoat kiitospäivää
[x] Vanhempasi ovat eronneet
[/] Sinulla ei käy flaxi naisten/miesten kanssa
2½/4

Joey
[ ] Olet näyttelijä/Pidät näyttelemisestä
[x] Et tajua ihan kaikkea
[ ] Sinulla on iso perhe
[/] Vedät naisia/miehiä puoleesi, kuin magneetti
1½/4

Rachel : D

Valitse jompikumpi:

[ ] Chandler [x] Joey
[x] Chandler [ ] Ross
[ ] Chandler [x] Monica
[ ] Chandler [x] Rachel
[ ] Chandler [x] Phoebe

[x] Joey [ ] Ross
[x] Joey [ ] Monica
[ ] Joey [x] Rachel
[x] Joey [ ] Phoebe

[ ] Ross [x] Monica
[ ] Ross [x] Rachel
[ ] Ross [x] Phoebe

[ ] Monica [x] Rachel
[ ] Monica [x] Phoebe
[x] Rachel [ ] Phoebe

joku d,ljökfSunnuntai 19.07.2009 17:15

LYHYEN ELÄMÄNI AIKANA OLEN

(x) jäänyt koukkuun TV-sarjaan
(x) ollut onnellinen
( ) tanssinut macarenaa
(x) saunonut
(x) laulanut karaokea
(x) laulanut suihkussa
(x) laulanut muuten vaan
(x) rakastunut
(x) ihastunut
(x) vihastunut
(x) oppinut jotakin
(x) imuroinut
(x) tiskannut
(x) siivonnut
(x) myöhästynyt koulusta
(x) ollut kipeä
(x) ehtinyt ajoissa kouluun
(x) juossut liukuportaat väärään suuntaan
( ) tehnyt 1000 palan palapelin
( ) tehnyt 500 palan palapelin
(x) piirtänyt
(x) maalannut
(x) nauttinut elämästä
(x) unohtanut avaimet kotiin
( ) rakentanut puumajan
(x) kalastanut
(x) marjastanut
( ) sienestänyt
( ) kirjoittanut runon
( ) kirjoittanut elokuvan/lyhytelokuvan käsikirjoituksen
( ) harrastanut teatteria
(x) uinut
( ) melonut
( ) perannut kalaa
( ) fileroinut kalaa
( ) lukenut viimeisten kuuden vuoden aikana yli 300 kirjaa
( ) ratsastanut kamelilla
(x) meikannut
(x) ollut sokerihumalassa
(x) ajatellut kaksimielisesti
(x) opiskellut
( ) saanut oman noitanimen
( ) piirtänyt mangaa
(x) istunut ja ihmetellyt
(x) shoppaillut
(x) ajanut pyörällä
(x) rullaluistellut
( ) skeitannut
(x) kävellyt puujaloilla

TEHNYT ALASTI SEURAAVIA ASIOITA
(x) käynyt suihkussa
(x) saunonut
(x) uinut
( ) tanssinut sadetanssin
(x) tanssinut muuten vaan
(x) pyörinyt lumihangessa
(x) laulanut
( ) juossut jonkun rakennuksen esim. mökin ympäri
( ) leikkinyt poliisia ja rosvoa

KÄYNYT
(x) elokuvissa
( ) teatterissa
( ) baletissa
(x) konsertissa
( ) oopperassa
(x) koulussa
(x) kaverilla
(x) leikkipuistossa
( ) Turun linnassa
( ) Nuuksiossa
(x) Linnanmäellä
( ) Särkänniemessä
(x) Tykkimäellä
(x) ulkomailla
( ) Seurasaaressa
( ) Suomenlinnassa
( ) Korkeasaaressa
(x) Itäkeskuksessa
(?) Kampissa
( ) messuilla
( ) Serenassa
(x) kirjastossa
(x) uimahallissa
(x) rannalla
( ) kesäleirillä
(x) diskossa

MATKUSTANUT
( ) metrolla
( ) junalla
(x) laivalla
(x) autolla
(x) bussilla
( ) raitiovaunulla
( ) lentokoneella
( ) Bulgariaan
( ) Lappiin
( ) Kyprokselle
( ) Tallinnaan
( ) Lontooseen
(x) mökille
(x) maalle
( ) ja siinä sivussa ottanut paljon lomakuvia!

PELANNUT
(x) jalkapalloa
(x) sählyä
( ) minigolfia
(x) lentopalloa
(x) tennistä
(x) sulkapalloa
(x) käsipalloa
( ) jääpalloa
(/) jääkiekkoa
(x) koripalloa
( ) ringetteä
( ) vesipalloa
( )"Lassipalloa"
( ) rugbyä
(x) polttopalloa
(x) lautapelejä
(x) tietokoneella
( ) x-boxilla
(x) pleikalla
( ) jollain muulla pelikonsolilla

LEIKKINYT
( ) arkeologia
(x) nukeilla
(x) barbeilla
( ) dubloilla
(x) legoilla
(x) pikkuautoilla
( ) dinosaurusten sukupuuttoa
(x) hiekkalaatikolla
(x) kotia
(x) piilosta
(x) kirkonrottaa
( ) polea ja rofea
(x) hippaa
( ) natsi polizeita
(x) silmämurhaajaa
( ) vaaleanpunaista elefanttia
( ) marionettinukeilla
(x) kissan kanssa
(x) koiran kanssa
( ) mielikuvitushahmon kanssa
( ) star wars- hahmoa
(x) koulua
(x) opettajaa
(x) matkustavani
(x) majaa
(x) olevani jokin eläin
( ) Harry Potteria
( ) Tiibetin viisasta tietäjää
( ) haita
( ) ameebaa
( ) luolamiestä
( ) haaksirikkoista
( ) pikku prinsessaa
( ) lohikäärmettä
( ) tervapataa
( ) sirkusvillikissaa
( ) noitaa
( ) keinupersistä
(x) kotona
(x) kaverilla
( ) bussipysäkillä
(x) julkisella paikalla
(x) ruoalla
( ) lähiaikoina

SOITTANUT
( ) rumpuja
(x) suuta
( ) nokkahuilua
( ) kitaraa
( ) bassoa
( ) sähkökitaraa
( ) bongorumpuja
( ) marakassia
( ) rytmimunaa
( ) tamburiinia
(x) rytmikapuloita
(x) musiikkia
(x) triangelia
( ) kannelta
( ) bändissä
( ) pianoa
(x) puhelimella

SYÖNYT
(x) karjalanpaistia
( ) kiinalaista ruokaa
(x) suklaata
(x) pitsaa
(x) maksalaatikkoa
(x) kiiviä
(x) persikkaa
(x) ananasta
(x) hampurilaisia
(x) itse tekemääni ruokaa
(x) pastaa
( ) hummerikeittoa
(x) pullaa
(x) banaanikakkua
(x) karjalanpiirakoita
( ) unelmatorttua
(x) kurkkupastilleja
( ) sinihomejuustoa
( ) sinistä jäätelöä
(x) verilettuja

JUONUT
( ) energiajuomaa
(x) vettä
(x) coca colaa
(x) mango fantaa
(x) ananas fantaa
(x) verigreippi fantaa
(x) smoothieta
(x) pirtelöä
(x) juissia
(x) mehukattia
(x) kaakaota
(x) muumilimua
(x) sitruunavettä
(x) smurffi limua

PITÄNYT
(x) kissoista
(x) koirista
(x) kaneista
( ) freteistä
(x) marsuista
(x) hamstereista
(x) ja muista pienistä jyrsijöistä
(x) äidistä
(x) isästä
(x) muista sukulaisista
(x) suklaasta
(x) kavereista
(x) pojasta/pojista
( ) Tytöstä/tytöistä
(x) syömisestä
(x) retkistä
(x) matkustamisesta
(x) juhlat
(x) lukemisesta
(x) lupaukseni

yeah : "" D kaikki tekee! : D Sunnuntai 19.07.2009 03:27

Valitse 8 minuun sopivaa sanaa, ota tämä myös omaan päiväkirjaasi niin saat tietää mitä muut ajattelevat sinusta

1. Seksikäs
2. Kaunis
3. Erittäin ruma
4. Hyvä suutelija
5. Huumorintajuinen
6. Mielipuoli
7. AD/HD
8. Laiha
9. Kurvikas
10. Taitava
11. Nopea
12. Musikaalinen
13. Iloinen
14. Surullinen
15. Kyylä
16. Masokisti
17. Holtiton
18. Vaikea
19. Täydellinen
20. Kuuma
21. Nero
22. Viisas
23. Vitun fiksu joskus
24. Fruittari
25. Hoppari
26. Emo
27. Skeittari
28. Pervo

Millä iskulauseilla sinut saisi iskettyä?

[ ] Apua! Sulla on mielettömät kurvit, eikä mulla oo jarruja!
[x] Saanko sun kuvan, et voin näyttää joulupukille mitä haluun lahjaks?
[x] Kalastat sä? - Ajattelin vain kun jäin ihan koukkuun.
[ ] Onks sun vanhemmat varkaita, kun ne on varastanut kaikki tähdet taivaalta sun silmiis?
[ ] Tulisitko mun viereen nukkumaan, ku mun oma nalle on hukassa?
[ ] Olisit sä mun joululahja?
[x] Tiedän, että maito tekee vartalolle hyvää. Mutta, hitto, kuinka paljon sinä oletkaan sitä juonut...
[ ] Hei beibi, oot kuumempi ku hella kutosel!
[x : " D ] Onko sun perseessäs magneetti ku en saa silmiäni pois siitä?
[ ] Oisko sulla pelastusrengasta, ku mä hukun sun silmiin?
[ ] Onks sun iskä palomies, ku oot noin kuuma?
[ ] Olen juuri muuttanut kaupunkiin. Voisitko siis neuvoa tien kotiisi?
[x] Hei kato mä vinkkaan sulle ja sä rakastut muhun. Ok?
[ ] Ei kai sattunu kun putosit taivaasta? Noilla kasvoilla sun on pakko olla enkeli!
[x] Vaihdetaanko numerot ku oon kyllästyny omaani?
[x] Saanko luvan - vai tanssitaanko ensin?
[ ] Sattuko ku sun enkelinsiivet otettiin pois sulta?
[ ] Onko sun vanhemmat terroristeja, kun oot tollanen seksipommi?
[x] Sori jos kyylään, mut sä oot niin söpö.
[ ] Onks sun äitis hella ku sä oot noin kuuma?
[x] Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä vai kävelenkö uudestaan ohi?
[ ] Onks sun vanhempas simpukoita ku sä oot tollanen helmi?
[x] Oot varmaa väsyny ku juoksit koko yön mun unis..
[x] Ei sattuis olee karttaa? eksyin sun silmiis!
[ ] Nätit sääret.. Monelta ne aukee?
[ ] Oot kyllä tosi suuhunpantavan näkönen..
[x] Ai sori, sun kauneutes sokas mut.
[ ] Anna pilluu, mä tiiän et sul on!
[ ] Oot niin kuuma et rusketun!
[ ] Olet kaunis kuin poron vasikka. Annatko?
[x] Sun vaatteet näyttäs hyvältä mun lattialla..
[ ] Annatko?
[ ] Haluut sä munaa?
[ ] SULLA ON IHANA NAPA SAANKO KUTITELLA SITÄ?
[ ] Tiedätkö, jos minä olisin sinä, minä rakastelisin kanssani.
[ ] Saanko laittaa liekehtivän pikarini salaisuuksiesi kammioon?

joku vaaLauantai 18.07.2009 14:58

SEURUSTELU & SUHTEET

Seurusteletko? : En
Miksi? : Paskoi kaikki
Kuka on viimeisin ihastuksesi? : Ei kuulu sulle saatana
Kuinka monta ystävää sinulla on? : Monta ja vähä päälle
Entäs kaveria? : No vittu monta ja vähä päälle
Ikävöitkö ketään? : En saatana
Oletko suututtanut ketään kaveriasi lähipäivinä? : En mä tiiä..
Haluatko ketään ihmistä nyt palavasti? : Jaa, en
Onko sydäntäsi koskaan särjetty? : On

KOULU & OPISKELU

Missä opiskelet? : Kotona olen
Onko koulussa kivaa? : En mää voi tietää en päässy mihkää jatko opiskelee
Huonoin kokeesta saamasi numero? : 5½
Onko koulusi ruoka hyvää? : Joo kait
Oletko nukahtanut tunnille? : Joo montki kertaa : D
Mitä mieltä olet matikasta? : Siis on se iha ok aine, mut en oo hyvä
Oletko hyvä siinä? : En edelleenkää
Teetkö aina läksysi?: Joo joskus, mitä nyt välil kopsasin kaverilt
Oletko kenenkään opettajan suosiossa? : En mää sitä tiiä ;)
Mikä on lempiaineesi? : Enkkku!!

KOTI & PERHE

Onko sinulla sisaruksia?: Joo kaks siskoo
Vai oletko perheesi ainoa lapsi? : En usko jo
Asutko vielä kotona? : Joo daa
Ovatko vanhempasi yhdessä? : Eip :/
Missä asut? : Persees, Hollolas
Onko siellä kiva asua? : Kait ?
Oletko koskaan muuttanut? : Voooi kuule vaik kuink mont kertaa
Kokkaatko koskaan perheellesi? : Harvoin
Onko sinulla omaa huonetta? : On joo
Minkä väriset seinät asunnossanne on? : Joo valkoset
Oletko koskaan hävennyt vanhempiasi? : Eeen

MINÄ & MINÄ

Nimesi? : Eija
Ikäsi? : 16
Missä kuussa olet syntynyt? : Helmi
Horoskoopiltasi olet? : Vesimies
Mikä sinusta tulee isona? : Lähihoitaja/lastenhoitaja
Mitä harrastat? : Kaikkee kivaa
Oletko mustasukkainen? : Emt
Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? : Hyi helvetti en
Mikä on mielestäsi paras osa itsessäsi? : WAAT EI MIKÄÄ

Mitä olet tehnyt tänään? - Ollu vaa
Onko ollut hauska päivä? - Eilen oli :P
Mihin aikaan menit kouluun? - Ei tarvi mennä
Mihin aikaan menit kotiin? - Tänää 3 aikaa yöl
Missä olet tällä hetkellä? - Koneella kotona
Ketä on seurassasi? - Ailen, Jenni ja Tiia ( nukkuu )
Mitä lukee 5. viestissä? - Ei oo viestei
5. vastaamatta jäänyt puhelu? Soittoaika? Iskä, 19.59
Mitä odotat tällä hetkellä eniten? - Emmä tiiä
Miksi? - No siks
Omistatko lemmikkejä? - Joo omistanhan mä
Oletko tyytyväinen elämääsi? - Enn
Mikä on parasta kesässä? - Voi uida, yms
Entäs talvessa? - Joulu tietty
Oletko hyvä koulussa? - Eeen tiiä
Mitä ohjelmia seuraat TV:stä? - Päivien viemää, Frendit, Lost yms muut hyvät:P
Millaista musiikkia kuuntelet? - Kaikenlaist, mut enimmäksee Pop ja dance
Viimeisin kuulemasi kappale? - Michael Jackson - Dirty Diana
Millaiset hiukset sinulla on? - Kiharat kivat
Millaiset silmät sinulla on? - Siniharmaat
Pukeudutko mielestäsi tyylikkäästi? - Omatyylinen
Kenen kanssa puhuit viimeksi? - Aikkukorvavaikun (Ailen)<3
Onko hän sinulle tärkeä? - ON! <3
Millainen luokka sinulla on? - Ei oo luokkaa
Pidätkö luokkatovereistasi? - Joo pidin ( paitsi kuolapetteri Teemust yök )
Onko opettajat mielestäsi mukavia? - Joo kait
Oletko mielestäsi fiksu? - Joskus kyl
Oletko masentunut? - Eeen
Pidätkö liikunnasta? - Välil