IRC-Galleria

hölötintti

hölötintti

on ihan tööt! ;)

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.08.2009 17:10

on liikaa nuoria kuollu,
ja paljon nuoria on jääny
kaipaamaan lähimmäisiään,
lisää tämä päiväkirjaasi,
ja toivo ettei parhaat ystäväsi
koskaan lähtisi luotasi ♥

[Ei aihetta]Lauantai 20.06.2009 19:45

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti.
(Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.06.2009 15:44

Töitätöitätöitä..
Ihan sikana töitä..
Pakko tienata.. :D
Autoautoauto.. mmm...
Ehkä kesän jälkeeen.. ;)

[Ei aihetta]Perjantai 08.05.2009 01:55

ANOREKSIA

[ ] Sinulla on kuiva iho.
[x] Syöt yhden aterian päivässä.
[ ] Olet heikossa kunnossa.
[ ] Vihaat itseäsi.
[ ] Nälkiinnytät itseäsi.
[x] Haluat olla laihempi.
[ ] Ihmiset sanovat sinua laihaksi, mutta pidät itseäsi lihavana.
[ ] Ihmiset sanovat sinua liian laihaksi.

TOTAL: 2

ADHD (tarkkaavaisuus ja ylivilkkaushäiriö):

[x] Mielesi vaeltelee.
[x] Olet ylivilkas.
[x] Et oikein keskity mihinkään.
[ ] Sinun on vaikea tehdä yhteistyötä.
[x] Puhut koko ajan.
[x] Tarvitset huomiota 24/7.

TOTAL: 5

Bipolaarinen mielialahäiriö (kaksisuuntainen mielialahäiriö):

[x] Saatat olla villi yhtenä päivänä ja seuraavana masentunut.
[x] Olet helposti ärsyyntyvä.
[ ] Olet epäsosiaalinen.
[ ] Sinulla on välillä hyvin korkea itsetunto.
[ ] Käytät väärin alkoholia, huumeita yms.
[ ] Olet ajatellut tai yrittänyt itsemurhaa.
TOTAL: 2

Bulimia:

[ ] Oksennat kaiken syömäsi.
[ ] Oksennat vaikka sinulla ei ole paha olla.
[ ] Sinulla ei ole rajoja syömisen suhteen.
[ ] Käytät laksatiiveja.
[ ] Olet urheillut joskus niin paljon, että olet melkein (tai olet) pyörtynyt.
[ ] Sanot olevasi lihava vaikka et ole.
[ ] Ihmiset pitävät sinua liian laihana.
TOTAL: 0

Käyttäytymishäiriö:

[x] Olet kiusaaja.
[ ] Uhkailet muita ihmisiä.
[x] Löydät itsesi usein tappeluista.
[ ] Olet käyttänyt asetta, josta on ollut vaara muille.
[ ] Olet julma ihmisille.
[ ] Olet ahdistellut jotakin.
[ ] Olet tuhonnut muiden omaisuutta tahallasi.
[ ] Valehtelet usein.
[ ] Olet ulkona joka yö.
[ ] Olet karannut kotoa.
TOTAL: 2

Masennus:

[ ] Olet aina surullinen.
[ ] Et näe tulevaisuudessasi mitään toivoa.
[x] Et ole enää kiinnostunut asioista mistä ennen olit.
[ ] Löydät itsesi usein makaamasta sängystä keskellä päivää.
[x] Sinulla on huono itsetunto.
[x] Kaikki paha mitä tapahtuu on aina sinun vikasi.
[ ] Vaikutat aina heikolta
[x] Olet huono koulussa.
[ ] Olet ajatellut tai yrittänyt itsemurhaa.
[ ] Olet karannut kotoa.
[ ] Koet että sinulla ei ole toivoa.
TOTAL: 4

Pakkomielteinen häiriö:

[ ] Sinulla on päivärituaaleja.
[ ] Sinulla on inhottavia ajatuksia joita vihaat.
[x] Sinun pitää tehdä jokin asia monta kertaa ennen kuin se tuntuu oikealta.
[ ] Sinun pitää pitää tietyt asiat täydessä kontrollissa.
[x] Olet satuttanut itseäsi.
[x] Pelkäät sairastuvasi vakavasti.
[x] Sinun pitää tarkistaa jotkin asiat monta kertaa.
TOTAL: 4

Posttraumaattinen stressioireyhtymä:

[ ] Sinulla on monesti takaimia jostain kokemastasi kamalasta asiasta.
[x] Näet toistuvasti unia elämäsi aikana tapahtuneista ikävistä asioista.
[ ] Luulet kaiken tapahtuvan joskus uudestaan.
[ ] Voit olla tai olet epäsosiaalinen.
[x] Olet kadottanut rakkauden niihin asioihin joista ennen pidit.
[x] Et ole nukkunut paljoa lähiaikoina.
[ ] Pelkäät kuolemista aikaisella iällä.
[x] Saatat saada raivokohtauksia
[ ] Käyttäydyt lapsellisemmin kuin ikäisesi yleensä
TOTAL: 4

Skitsofrenia:

[ ] Sinulla on usein hallusinaatioita.
[x] Sinulla on outoja ja epätavallisia unia ja ajatuksia.
[ ] Saatat sekoittaa todellisuuden ja kuvitelman.
[ ] Luulet ihmisten aina katsovan sinua tai puhuvan sinusta.
[ ] Tunnet paljon tuskaa ja pelkoa.
[x] Sinulla on ongelmia ihmissuhteiden kanssa
[ ] Et pidä hygieeniastasi tarpeeksi hyvää huolta
[ ] Olet hyvin ujo.
[ ] Puhut usein itseksesi.
TOTAL: 2

:(Perjantai 03.04.2009 19:27

Ikävä!
Minkä sille voi,
sisällä oleva tunne...
Todella kaipaavaa,
mut eiköös tää tästä helpota! </3

[Ei aihetta]Perjantai 27.03.2009 18:05

Wwwoooouuu, tänään oli ihan jännä kakka housussa.. ;D

eka kirjalliset aamulla ja si inssi iltapäivällä! ;)

Jeeejeee, mulla on

AJOKORTTI vihdoin ;)

[Ei aihetta]Tiistai 24.03.2009 23:16

Jeeee, huomen BILEET!!! ;D

si niin ku huomen ois täysikänen.. ;)
18 vuotta täynnä kaikkea uutta ja hassua..

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.03.2009 14:19

Eksyttiin jotenkin ihmeellisesti eilen raumalle ;D
Hauskaa oli.. et millos otetaan uudestaan? :)

hah, tää ei tunnu miltään... vaikka oon ihan v****ti velkaa nykyään.. mut tää on vaan elämäää....

HÄVISIN!!! :D miksei tää tunnu miltään? :o

[Ei aihetta]Tiistai 24.02.2009 00:26

Jeejee, huomen aamulla kohti Riihimäkeä.. :)

pääsee liukkaalle.. :D

</3Sunnuntai 22.02.2009 15:56

Jos olisin koskaan tiennyt että tää sattuu näin paljon,
niin en olis koskaan lähteny tähän mukaan.
Olin niin pienen ajan taas onnellinen,
tai luulin olevani,
mutta nyt se on loppu.

Olo kuin maahan lytätyllä paskalla,
sydän revitty irti ja murskattu tuhansiin osiin.
Ja heitetty lopuksi pois.

Mutta se oli siinä sitten taas,
ei jäänyt käteen muuta kuin särkynyt sydän.
Ei tähän muuta voi todeta kuin,
että miten voin olla näin tyhmä!?

Ehkä rakastuin liian helposti,
se oli unelmaa.
Koko juttu oli niin unelma,
mutta eihän se voi olla totta,
ku se on vaan unelmaaaaaaa....

Satttuuuuuuu.....