IRC-Galleria

haamis_rok

haamis_rok

Han-na Ma-ri-a.

WeeeheeeeLauantai 08.11.2008 19:17

Enslauantaina mennään Pakkahuoneelle Apulantaa katsomaan! (SIIS PERJANTAINA EIKÄ LA!)
Tänään Saunaan!
Tehtiin Jaakon kaa ihan hitsin hyvää ruokaa äskön! Kermaperunoita itte alusta asti ja naudanlihataskuja, joiden sisällä oli pekonia, mozzarellaa, oltermannia ja tompskua!

!!!!

Ja jeejee

Monimediaprojekti on hyvässä jamassa.
Katkaistu keskisormi jee.
Kokonaisuutena aivan oiva, tiivis, ehkä jopa paikoin hektinen, hieman avaruus-cowboy-henkinen platta, jonka jotkin osat ovat saavuttaneet jo lähes Musemaisia sini-vihreän sävyiä syvyyksiä ja suureellisuutta. Biisit yksittäsinäkin toimivia, vaikkakin levyn ensimmäinen raita ei oikein anna kuvaa levyn muusta sisällöstä, eikä potkaise levyä täysillä käyntiin. Kuitenkin kokonaisuus jatkaa toimivaa EVOEI-linjaa, elementteinään vanha kunnon rallatus-Apis ja "uuden aallon Apulannan" muodikas raskaus ja mahtipontisuus, jota Wirtasen syvälle yrittävät lyriikat ovat muutaman viime vuoden aikana saattaneet tehdä jopa hieman korniksi.
Erityistä plussaa annan levyn onnistuneesta lopetuksesta, raidalla Kirous, jolla on hieman sama efekti kuten edellisenkin levyn viimeisellä kappaleella, vaikkakin tällä kertaa viimeinen biisi nivoo levyn yhteinäiseksi kokonaisuudeksi, kun taas viimeksi viimeinen raita ikään kuin kumosi kaiken levyllä jo sanotun. Biisi jopa loppuu mukavasti kuin pehmeästi seinään, eikä siinä ole mitään ylimääräistä.
Kuitenkin Apulanta on viimeistään nyt päässyt eroon Hiekan ja Kiilan keskeneräisestä soundista. Nyt paketti toimii, vaikkakin kokonaisuuden kannalta olisi voinut muutaman raidan jättää levyltä pois. Näin ensikuulemalta pitää kuitenkin todeta, että EVOEI potki enemnmän, mutta uudella levyllä kuitenkin enemmän pontta ja potentiaalia nousta jopa henkilökohtaiseksi suosikikseni ohi Aivan kuin kaikki muutkinin ja EVOEIn.

Nyt lopuksi on vielä pakko antaa miinusta kansigrafiikoista varsinkin KUUTIO-sanan osalta. Mauttominta pitkään aikaan. Muuten kannet ovat ihan kivat, lukuun ottamatta sisäkansien salamoita, jotka ovat kuin suoraan PaintShop Pro 4:n kuvakirjastosta.



Tämä on siis ensikuulemalta kirjoitettu pläjäys, tarkempaa analyysia saa odottaa. :D

Viikonpäästä Apulanta Pakkahuoneella. Tuleeks joku mukaan?

USAKeskiviikko 05.11.2008 17:02

on tullut vihdoinkin järkiinsä.

Weeeeheeee!

NytPerjantai 31.10.2008 20:30

mää oon Keraval!

Tänään opin itsestäni uutta.Keskiviikko 22.10.2008 00:39

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1. Hanna on suomalainen naisen etunimi. Se on muunnelma heprealaisesta nimestä Hannah, joka tarkoittaa armoa.

2. Hanna on kiinnostunut koulunkäynnistä, mutta hänen opinhalunsa törmäävät vanhempien ennakkoluuloihin, kun nämä eivät pidä opiskelua tytölle sopivana.

3. Hanna on selkeästi kasvanut peräkylän korvessa, ja aivan varmasti viihtyy siellä paremmin, kuin kaupungissa vieraiden vaikutteiden ja kaupunkilaisslangien keskellä.

4. Hanna on valittu Suomesta mukaan Elvis Presleyn myöhemmin tänä vuonna julkaistavalle joululevylle.

5. Hanna on Idoli!

6. Hanna on OPM:n toiveopiskelija.

7. Sivuaineekseen Hanna on valinnut sosiaalipsykologian.

8. Hanna on menestynyt myös laulukilpailuissa. Hänet on kruunattu kahdesti Tangoprinsessaksi vuosina 2005 ja 2006.

9. Hanna on kaikesta päätellen nuori nainen, ei mikään pikkutyttö niin kuin Memmuli.

10. Kampuksella Hanna on tuttu kasvo.

AsioitaTiistai 21.10.2008 05:50

- Huomenna alkaa uus periodi.
- Meijän WC-pöntön vetomekanismi on jälleen paskana, vaikka huoltomies kävi alle viikko sitten. Lähetin jälleen postia huoltoyhtiölle.

- Meidän leffa pääsi Uneton48 -DVD:lle!

TääKeskiviikko 15.10.2008 04:46

Ja tää.
Tää, tää
Tää tää tää tää
Tää.

LAITA jos:Tiistai 14.10.2008 22:07

♥ = Rakastat
<3 = välität
x'D = Bestiksii
:D = kavereita
:) = ystäviä
:| = tuttuja
:/ = niin ja näin tunnetaan
:( = ei mitään
>:( = Verivihollisia


:----D

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.10.2008 01:57

Valokuvapäivä ja maalauspäivä.
Meidän kotona ei voi käyttää vessaa.

Ostin tänään Wiidakon uudemman levyn, joka on huomattavasti lällympi kuin ensimmäinen, jonka olen kylläkin hukannut. Haluaisin kuunnella Ääriviivamiehet, mutta eihän se nyt sitten onnistu.

HymmmLauantai 04.10.2008 04:57

Jos saat 10, et ole blondia nähnytkään, 20 olet oikea piiloblondi! Jos taas saat 30, upeaa olet aito blondi ja 40:llä ihka aito SuperBlondi!
Siitä sitten testaamaan:

[ ] Sinusta tuntuu, ettet vieläkään oikein osaa käyttää mikroa
[ ] Suu auki uiminen on ihan normaalia. Itse asiassa taidat uida itsekin suu auki
[ ] Ja vasta nyt tajusit, että kaiken maailman kalat, ja pöpöt ovat saattaneet aikanaan uida kitaasi
[ ] Miehen-isku-taitosi ovat todella mallikkaat: Ensiksi seurailet kohdettasi maailman ääriin, ja kun vihdoin saat tilanteen jutella, juokset pää kolmantena jalkana karkuun. IIK. Ja kuitenkin uskot, että homma toimii!
[ ] Olet erehtynyt luulemaan pimaa jalaksi
[ ] Olet yrittänyt morsettaa yli sadan kilometrin päässä asuvalle ystävällesi, heiluttamalla jalkalamppua!
[x] Limsatkin on yllättävän helppo kaataa päälleen, varsinkin julkisilla paikoilla
[ ] Teltan pystyttäminen on sinulle liian monimutkaista
[ ] Löydät itseäsi seuraavasta: ”Blondi mietti itsekseen:
- No voi voi, nytpä kävi hassusti. En muista pitikö minun mennä frendiäni vastaan klo 8.30 vai klo 3.80.”
[ ] Luulit pitkään, että Turkki on pohjoismaa
[ ] Oikeastaan luulet niin vieläkin, miksi siellä muuten tarvittaisiin turkkeja?
[ ] Jäädyt usein
[x] Käsität monia asioita väärin
[ ] .. niin kuin taisit äskenkin käsittää kohdan ”Jäädyt usein”, kirjaimellisena jäätymisenä
[ ] Sinulla menee yleensä hetki, kunnes tajuat jonkin asian, joskus et tajua ollenkaan
[x] Naurat kuitenkin, jotta ihmiset luulevat sinun tajunneen
[ ] Ja kun naurat, sille on välillä vaikea saada loppua
[ ] Sukeltaminen on helppoa, eri asia onkin sitten se pinnalle nouseminen
[ ] Olet haistellut liimaa, vaikka opettaja on nimenomaan kieltänyt
[x] Olet myös kävellyt pienenä päin seinää
[ ] On epäilty, että blondiutesi saattaa johtua siitä
[ ] Olet hiusväriltäsi blondi
[ ] Tai ehkäpä sinä vain haluaisit olla blondi
[x] Tykkäät hössöttää
[ ] Valas on kala
[ ] Naurulokit ovat varmasti hauskoja otuksia, mahtavat nauraakin paljon
[x] Sinulta on joskus kysytty “Veikö kissa kielen?”
[ ] Siitä asti olet pelännyt kissoja
[x] Kuulet helposti asioita väärin, ja tulos on useimmiten mitä kummallisin
[ ] Kauniit ja Rohkeat on tv- sarja, joka on liian monimutkainen sinulle
[ ] Oikeastaan saitkin selville sen olevan tv-sarja, vasta äskeisen väittämän perusteella
[ ] Löydät itseäsi myös tästä: “Blondi oli antiikkikaupassa ja tiputti maljakon. Myyjä ryntäsi paikalle.
-Hyvä luoja. Tuo maljakko oli 150 vuotta vanha.
-Luojan kiitos, blondi vastasi. - Minä jo pelästyin että se on aivan uusi.”
[ ] Olet mennyt rullaportaat väärään suuntaan, tarkoituksetta
[x] Jälkinaurut ovat sinun alaasi
[ ] Orava tai lokki on kakkinut päällesi
[x] Olet pudonnut riippumatosta
[ ] Rikkonut luokkasi oven kahvan
[x] Kaatunut koulun pihalla
[ ] Unohtanut mennä kouluun
[x] Liimannut sormesi yhteen
[ ] Ruokkinut WC-ankkaa
[x] Nauranut väärässä paikassa väärään aikaan
[ ] Laskenut pulkalla päin puuta
[ ] Hikannut kilpaa
[ ] Nyppinyt kukkapenkistä rikkaruohojen sijaan kukkia!
[ ] Erehtynyt autosta
[x] Luullut lakanaa kummitukseksi
[ ] Jäädyttänyt kielesi lipputankoon, yms vastaavaan
[x] Syönyt ruohoa
[x] Maistanut käpyä
[ ] Piirrellyt nakeille hymynaamoja
[ ] Nauranut tekonaurua leffateatterissa
[ ] Heitellyt karkkeja leffassa
[ ] Piirrellyt boxereihin
[ ] Leikkinyt elmeriii
[ ] Pissannut väärään osoitteeseen
[x] Kompastunut omiin jalkoihisi
[x] Et pysty nukkumaan ovi auki, koska pelkäät kauhuelokuvien zombiedein ym ryömivän yöllä huoneeseesi
[ ] Taikka vastaavasti et voi nukkua ovi kiinni, koska pelkäät olevasi eristyksissä, jos kyseinen zombie ym. kiipeäisikin huoneeseesi ikkunasta käsin
[x] Tai sitten pelkäät molempia, ja sinulla on suuri pulma miten sitä ovea nyt pitäisi
[x] Päädyit jättämään sen hitusen raolleen
[ ] Et tiedä/sait vasta äskettäin tietää, mitä ''\,,/'' tarkoittaa
[ ] Olet juonut pilaantunutta maitoa, ja ihmetellyt makuelämystä
[ ] Olet luullut Stalinia upeaksi hallitsijaksi, “Isä aurinkoinen”
[ ] Hitler? Aa, varmaankin joku koirarotu!
[x] Kaikesta huolimatta, pidät itseäsi ihan järkevänä ihmisenä!


20. Nipin napin piiloblondi. En hymyillyt tätä tehdessä kertaakaan. Pitäskö näiden olla hauskoja.