IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 11.01.2008 19:54

Mika oli meillä yötä<; oli hauskaa<3

perus krista-rapu :OOOTiistai 08.01.2008 19:12

JUHANNUSKÄNNIT á la tähtimerkit:

OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä, kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.

HÄRKÄ makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olutpullo ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta sisuuksiinsa, sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidan helmat oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU juo juo ja juo, itkee, juo juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee,juo juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun. Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi, loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat ronskimmiksi. Juhannus yö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon, polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa puhumaan, lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä. Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES vääntää sauna vitsat ja vastat, grillaa herkkuaterian, huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän koko yön kestävän humalan.

KALAT on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa. Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan kalan ulos löylystä hän oksentaa kokkoon.

kuulostaako tutulta? ;D


[Ei aihetta]Sunnuntai 06.01.2008 19:19

voi ei huomiseks ruotsin aine, äikän aine ja sivistyssanat<;

[Ei aihetta]Perjantai 04.01.2008 17:07

► VIIMEISIMMÄT:
Viimeisin pitkä automatka: öö no kalajoki-hiekkasärkät :'DD
Viimeisin suudelma: <3
Viimeisin nähty elokuva: turhuuksien rovio XD
Viimeisin syöty ruoka: suklaata<3
Viimeisin soitettu CD: oliskohan joku joulu-cd
Viimeisin juotu juoma: vesi
Viimeisin vierailtu nettisivu: www.irc-galleria.fi

► SEKALAISIA:
Oletko ihastunut? - no oon<;
Kärsitkö matkapahoinvoinnista? - välillä
Oletko terveysintoilija? - harvoin mutta joskus :D
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - tulen(ko?kö?)
Pidätkö ukkosmyrskyistä? - joskus mut joskus taas en :D
Syntymäpaikka? - Kokkola?;o

► LEMPI-
Numero: 5
Väri: punainen
Päivä: juhlapäivät :D
Kuukausi: kesäkuu
Vuodenaika: kesä
Juoma: icelandia

► VIIMEISEN 24 TUNNIN AIKANA , OLETKO...
Itkenyt?: enn
Auttanut jotakuta?: jooo
Ostanut jotain?: en
Ollut sairas?: no vähäsen kipee, en sairas<;
Käynyt elokuvissa?: en
Kirjoittanut oikean kirjeen?: en
Puhunut entiselle tyttö-/poikaystävälle?: joo
Puhunut vakavia?: joo
Ikävöinyt jotakuta?: joo
Halannut jotakuta?: joo
Kirjoita kommenttia?: joo


hehee

Vastaa kysymyksiin reaktiosi mukaan TASAN kahdella sanalla!
(mitä ajattelisit ensimmäisenä siinä tilanteessa ymsyms..)

Kaverisi värjää hiuksensa pinkeiksi.
= ööhhh kiva

Äitisi ostaa sinulle joululahjaksi ravihevosen.
= siis mitä? :D

Heräät aamulla lattialta.
= mitä tapahtu? :o :D

Tiputat koulussa vahingossa telkkarin lattialle.
= VOi paskaa

Saat suuret valitukset opettajaltasi.
= voi lol

Kaverisi tulee väliin ja sanoo, että hän tiputti telkkarin etkä sinä.
= mitä ihmettä? :o

Opettaja uskoo.
= niin tietenki<;

Myöhästyt koulusta.
= tuttu tilanne...

Äitisi menee naimisiin maailman rumimman miehen kanssa.
= voi eii

Äitisi haluaa muuttaa pieneen taloon maalle.
= miks ihmees??

Tietokoneesi tipahtaa lattialle ja menee rikki.
= äiti tappaa:(

Saat kotiarestia.
= ei kai:Oo

Et saa käyttää puhelinta viikkoon.
= AARGH.. Huoh..

Oletko oikeesti noin tyhmä?
=NO OON:D

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.12.2007 14:42

heei lähdetään lomalle Bronxii<;

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.12.2007 14:04

se on nyt vähä niinku JOKOTAI!:D

[Ei aihetta]Maanantai 24.12.2007 13:03

yvjää ouluaaA: DDDD

[Ei aihetta]Perjantai 21.12.2007 21:13

NO 5,0 !!

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.12.2007 12:28

<3 :)<433 ihanaa:)

[Ei aihetta]Perjantai 14.12.2007 19:38

Ohjeet: Valitse messingeristä joku kaverisi ja sano hänelle nämä asiat yksi kerrallaan. Ja odota, että hän vastaa. Sitten kirjoita vuoropuhelunne asiasta tänne.

1. Tiedän mitä teit viime yönä.
2. Onko se totta?
3. Onnistuiko?
4. Miks teit sen?
5. Säälin sinua.
6. Taidat olla hullu.
7. Miten tähän pitäisi suhtautua?
8. Eikö tämä ollutkaan ensimmäinen kerta?
9. Nakertaako?
10. Tietääkö äitisi asiasta?
11. Soitanko hänelle ja kerron mitä teit ja kenen kanssa viime yönä?
12. Tiedätkö mistä on kyse?

krista sanoo:
Tiedän mitä teit viime yönä
pauliina sanoo:
öööh
krista sanoo:
Onko se totta?
pauliina sanoo:
mikä?
krista sanoo:
Onnistuitko?
pauliina sanoo:
missä?
krista sanoo:
Miks teit sen?
pauliina sanoo:
onko tää se galleria juttu?
krista sanoo:
Säälin sinua
pauliina sanoo:
okei
krista sanoo:
Taidat olla hullu
pauliina sanoo:
huora lopeta
krista sanoo:
Mitenhän tähän pitäisi suhtautua
pauliina sanoo:
mm pizzaa
krista sanoo:
Eikö tämä ollutkaan ensimmäinen kerta?
pauliina sanoo:
voitko puhuu nainen
krista sanoo:
Nakertaako? :'DD
pauliina sanoo:
rautio
krista sanoo:
Tietääkö äitisi asiasta?
pauliina sanoo:
tiiän isoista alkukirjaimista heti että joku mättää
krista sanoo:
Soitanko hänelel ja kerron mitä teit ja kenen kanssa :'DD
pauliina sanoo:
no soita pois
krista sanoo:
Tiedätkö mistä on kyse?
pauliina sanoo:
joo