Kyllä te kohta huomaatte että olen kadonnut teidän elämästänne, mutta milloin te sen huomaatte.
Kohta saattaa olla liian myöhäistä kun en enää ole täällä. Sen jälkeen voitte vain syyttää itseänne kun käänsitte selän minulle, mutta minä en itke teidän vuoksi siis elkää tekään itekekö minun vuokseni.
Olen vahva ja jaksan kulkea yksin tämän maailman läpi niin pitkälle kun itse tahdon.
Siipeni olivat surkastuneet kun olin teidän parissa, mutta nyt ne ovat taas kohonneet ja jaksan lähteä lentoon.
Nyt saan itse päättä miten pitkälle kuljen ei tarvitse enää välittää teidän tunteista.
Saatan olla lähtenyt jo viikon päästä tai sitten vasta monen vuoden, sen näkee sitten.
Mutta älkää surko perääni, itse te tämän tähän olette halunneet.