istun yksin ja mietin salaa,
missä on päivät jotka eivät
koskaan palaa.
Minne on menneet ystävät parhaat
sekä myös toiveeni suuret, hartaat?
Olen katsonut Luojani suuria töitä,
olen usein valvonut yöitä.
Olen harkinnut elämän tarkoitusta
vaan en ole löytänyt vastausta.
Työtä olen tehnyt voimien takaa
tunteja karttuessa lähelle sataa.
Varovasti astun polkua koitaa
koettaen pysyä lähellä aitaa.
Mennyt on lapsuuden aamurusko
poissa on nuoruuden vilpitön usko.
Jäljelle jäänyt on outo kaipuu,
tuskin se koskaan mielestä häipyy.