IRC-Galleria

Kun voimat oudon maan sun veisi mukanaan
mä missä lienenkin niin tulen takaisin
Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon
sillä en sun särkyä anna mä en

Niin katoavaa on voimat ihmisen,
vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa
Mutta en sun särkyä anna mä en

Et ole vahva et, yön varjoon pakenet
mut seuraasi sun jään, en päästä lähtemään
Viel aamu sarastaa, se haamut karkottaa
sillä en sun särkyä anna mä en

Niin katoavaa on voimat ihmisen,
vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa
Mutta en sun särkyä anna mä en

ehkä jos huutais tarpeeks kovaa, niin löytyis joku hengellinen yhteys omaan itteensä ja osais sanoo et kaikki ok, ei tarvii reagoida enää...varsinka jos vetää kovin yli...miss you bob! come on come on...i'm ready! jos tupakkaa polttaa tarpeeks paljon, niin ehkä tulee hetki, jollon tajuaa ettei sekään ehkä oo ihan normaalii...kaikki kuvittelee kaikesta kaikkee ja ite ehkä vielä kaikista eniten..osais vaan olla ja oottaa osumaa, ja sit ku se tulee niin vois olla vaa, et aha, no meenpä tästä sit suihkuun! lokinpaskajuttuja! tai siis jos ei yleensäkkä ajattelis mistään ikinä mitään tai mitään ja jotain ja jotain, niinku viisaammat on opettaneet..teinpä töissä taas uuden biisin...jos jotain positiivista täytyy tästä kaikesta melskasta ettii, niin se on se et on tullu ainaki tehtyy biisejä..tuntuu vaan et se ehkä sekottaa enemmän ku kaikki vaan pyörii entistä enemmän päässä, vaikka jotenkinhan kaikki kai pitäis joskus käsitellä...helvetin kova ikävä muurii! se ei satu.vittuuko taas tänne kirjotan...where's life?have you seen it...?i miss it

ehkä tää ois taas niitä hetkiä, kun pitäis saada nuijanukutus ja heräis vasta sitten kun maailman vaihtuis johonki hyvinki eri näköseen....siisti ois olla vaikka nuppineula!

kunpa hetkeksi voisin hengähtää
ajatuksia paperille pistää
tai edes nukahtaa
et tiedä miten tahtoisin
kuinka kovasti yritin
kirjoitan rivit uudelleen
hiekka valuu, se valuu läpi sormien
läpi sormien

nyt erillään me mietitään
miks toisiamme niin kovasti taas pelätään
yksinään kai herätään

hiljaisuus se mun nimeä toistaa
ilmaan kuiskaa, tule mukaani katsomaan
ovet auki toiseen maailmaan
jos siihen ääneen luottaisin
liian kauas matkaisin
kirjoitan rivit uudelleen
hiekka valuu, se valuu läpi sormien
läpi sormien

hetki kulje kanssani,
voisin kaiken nähdä kirkkaammin
kirjoitan rivit uudelleen

raskasta on hengittää...hiekkaa

Elämän pituinen hetki,
jonka luulin jääneen,
ihan jo pitemmäks aikaa.

Mutta taas juna karkas,
enkä ollenka bonjannu oikeeta vaunuu.

Vitun sipulit, en muuta sano.

että karkashan tuo

lallallaa kun laulattaa.....mahtifiilinki...there's no bobby...me likes!

Miten hiljaista,
miten kaunista
kaikki onkaan.
Puiden oksilla
on lunta ja
sinä hymyilet unissasi.

Kun olet mennyt,
huoneeni huokaa hiljaa.
Jalanjälkesi lumessa,
tuuli saattelee kai jokaista niistä.

Ei sinusta voi kirjoittaa laulua,
aivan niin kuin tuoksuasi ei voi maalata.
Mutta pois niitä ei voi viedä minusta.

Sillä minä muistan.

viiltelee, pahoinpitelee katseesi
tunnoton ja eloton ilmeesi
peset kätesi uudestaan,
ei sitä likaa voi poistaa
peset kätesi uudestaan

hän katsoo sinua liikaa
tietää sinusta liikaa
tuntee sinut jostain aiemmin
kelle ihosi tuoksuu?

putoaa, pohja putoaa sanoiltasi
puhuvat, teot puhuvat puolestasi
vaikka vaatteet riisutaan,
en sua tunne ollenkaan
kuka minua koskettaa?

en tunne ihosi tuoksua ollenkaan

Sinua en halua omistaa,
vain rakastaa.
Hyvä, että et tiedä,
et voi siis karata.

Nukahdan sanojesi lauluun,
havahdun lähtösi kipeään.
Kaikki tietävät.

Ihmiset katsovat kuin kissaa,
joka on kaivannut äänensä käheäksi
ja osaa vain tuijottaa täysikuuta.

Ei, en halua omistaa,
mutta kuinka paljon,
miten monta tuhoon tuomittua yötä vielä,
kuinka kauan vielä?

revi vain rintani auki, tee tie lihan läpi
jos et pelkää vuodattaa verta, on minussa tilaa
ja vaikka mä huudan, niin tule lujaa
Sä saat tulla lujaa
revi vain rintani auki, on minussa tilaa
joko pelottaa?

jos et uskalla nyt satuttaa, tää hetki katoaa
raasta irti jo ne kyyneleet ja saat maistaa minua
se ois niin suloista

älä enää hierrä rikki jää sydämeni sisään
jos et minuun aiokaan jäädä, mä näytän polun ulos
sillä vieraat ne haisee ja vie täällä tilaa
ne huoneilman pilaa
älä enää hierrä rikki, on minussa tilaa
joko pelottaa?

joka kerta kun tuut uudestaan, se pienen reiän nakertaa
mä kutsuin sinut kerran vaan ja pyysin asumaan
se ois niin suloista