IRC-Galleria

Rakas Päiväkirjani,

en saa unta. Unirytmini on päin persettä.. Silloin menee muuten pää sekaisin, ja yöt menee niin hitaasti kun valvoo. Huoh. Eli mulla on nuppi sekasi! Tästä johtuen kerronpa tuosta minun sairaudesta. Eli astmasta. Joka mulla on ollu pienestä asti. 19 vuotta siitä saanu kärsiä..

Kerran meinas lähtä henki. Muistan tuon tilanteen erittäin hyvin. Muistan että silloin en pelännyt yhtään, olo oli rauhallinen. Jokin sanoi kuitenki et pitää jatkaa. Ja niin pystyin taas hengittään, oli vain pakko yrittää, vaikka se oli vaikeeta. Muistan myös, kuinka minulla kerran oli lääke just loppu ja sain kohtauksen. Sinä päivänä en paljoa muuta ehtiny tehä, ku istuin sohvalla ja koitin saada hengitystä tasaantumaan. Ei ollu kuitenkaa nii vakavaa, et oltas soitettu ambulanssi.

Jokainen astmaatikko tietää, miltä tuntuu kun ei enää osaa hengittää. Ihmiset nauravat tälle asialle. Moni ajattelee, et mitä vittua, hengittäminenhä on iha helppoa! Ei se ole, kun ei enää muista, miten se tapahtuu. Piipusta ottaminenkin on yhtä helvettiä, silloin kun on oikea hätä. Olen monesti joutunu ottaan yliannostuksen, ku ei lääke pysy sisällä, kun meinaa tukehtua. On hetkiä, kun ei saa henkeä. Hetkiä, kun en osaa hengittää, ja etenkin hetkiä, jolloin en pysty hengittämään. Astma on yks piru perkele! Jos piippu unohtuu, on hengen lähtö hyvinki lähellä. Liian monta kertaa oon astman takia vieraillu sairaaloissa, liian monta yötä ollut poissa kotoa.. Ja näin vanhemmiten en enää hoida tota astmaa paljon paskaakaan. Koska oon nii kyllästyny siihen. Lääkkeet ei auta enää, keho rapistuu koko ajan..

Ulkoilen paljon, muttei kestä edes juosta (vaikka haluaisin), kun keuhkot ei vaa kestä. Ne räjähtää. Muistan kuinka äiti kyseli aina, olenko ottanu lääkkeet ja et pitääkö ostaa uusia.. Vastasin aina joo joo, vaikka totuus oli etten ollut ottanut. Mä en millään muistanu. Niitä piippuja pitää vetää säännöllisesti, aamuin ja illoin. Sitä kohtauslääkettä saa ottaa kerralla 2 suihketta ja päivässä 4 kertaa. Viime aikoina on kulunu kuukaudes yks piippu. Sillon ku olin nuorempi, yks piippu saatto kestää vuoden.. Vannoin teininä et en vitus lopeta tupakointia jonku astman takia. Nyt kuitenki on tullu vuos täyteen, etten ole polttanu. Olen toki polttanu, mut hyvin harvoin, kännissä yleensä. Näin vanhempana sitä on alkanu ajattelee tota terveyttään..

Mut en mä silti ota lääkettä säännöllisesti. Tunnen jo omat keuhkoni. Sillo ku ei saa henkee, otan sillon. Musta oikeesti tuntuu, et heti ku lopetin tupakoinnin ni tää astma on vaa pahentunu. Juu, kyl se näi on. On ihan kiva elää, ku ei tartte etes itsarii tehä, ku astma tappaa mut. Sairaus, joka voi tulla kelle vaan. Ja siitä voi tuurilla parantua. Mä olen kai sit sitä huonoo tuurii. Noh mut, astmasta on tullu jo nii luonnollinen osa mun elämää, että siks en siit paljoo puhu. Oon astmaatikko ja allergikko. Allerginen melkein kaikelle. Jopa Irinalle. Mut en mä sitä pois anna, vittu mun henki nii tärkeä ole. Se jos mikä on itsekästä, että jäis yksin jonku vitun astman kaa. Mä haluan elää niinku muutki ihmiset.

Btw, jos delaan astmaan, nii muistokirjotukseen sopis: "Kuoli yrittäessään hengittää"