Piti katsoa lehdestä
tv-ohjelmia,
etsin ja etsin,
ei ollut tätä päivää lainakaan.
Onko kaikki ollutkin unta,
pitkä päivä töissä,
siivoaminen,
pyykin pesu,
ruuanlaitto ja tiskaaminen?
Ehkä unestani,
huomiseen heräänkin.
Puin ylleni,
ohuet, paperiset siivet,
opettelin lentämään.
Lensin ylös,
ohi vaaleanpunaisten pilvien,
ohi linnojen.
Vain yksi sadepisara
siipeni haurastutti,
putoan,
läpi elämäni putoan,
kunnes vain katoan,
kuin tätä päivääkään ei enää olisikaan.
En saanut sinua syliini,
en halata,
en hellyyttä osoittaa,
vain tyly hoitaja
sinut pois kantoi.
Sain kyllä muiston,
tuskan joka ei jätä,
surun joka ei katoa,
vain pieni eloton ruumis,
koko loppuelämääni
vaikuttaa.
Pieni linnunpoikanen
kurkisti ulos pesästä
ja katsoi taivasta...
Pieni linnunpoikanen
hyppäsi ulos pesästä,
levitti pienet siipensä
... ja lensi..
se selvisi!
Sä olit satujen prinssi,
unieni hyväntahdon lähettiläs,
kauneinta maailmassa.
Sä olit todellisuudessa
mielikuvitusten mörkö,
paholaisen toveri,
ilkeyden perikuva,
kaikki se paha jota on pimeässä.
Mutta mä tyhmä uskon
satuihin ja uniin.....