Oohops ! en ookaa piiiitkää aikaa kirjottanu mitää tänne :D mut öö joo nii..
En oo ennen tajunnu, mut nyt ku äiti sen sano, mä aloin tosissani miettii: Onks mun elämä oikeesti pelkkää syömistä ja selittämistä?
Tuntuu kyl vähä silt et mun suu vaa käy aina, joko sillee et selitän jotain tai sit sillee syön.
Ku me oltii keittiössä äidin kaa ja siin pöydällä oli semmonen kuppi mis oli juustoraastetta ja sit siin oli jtn muitaki ruokii, ni sit ku yhes vaiheessa keskeytin mun jonku ihme jutun, mitä olin selittämässä, ni heti äiti vaa oli sillee "Älä syö sitä juustoraastetta!" (vaik se oli sillo muhun selin ja ei voinu millää nähä ku söin sitä juustoo!) Mä kysyin silt et miten se muka voi tietää et mä söin, ku ei se ees nähny. Ja sitten se äiti sen sano: ain ku mä oon hiljaa ni ei oo muuta mahollisuutta ku se et syön jtn. Ja heti ku olin vähäki aikaa hiljaa, ni se arvas et mä syön.
Ehkä mä sit oon vaa nii syöppö...
(nytki just ku kirjotan tätä, ni syön samalla jotain persikka-rahkapiirakkaa)