Istuin kalliolla ja kuuntelin hiljaisuutta.
Se hiljaisuus oli kaunis.
Oli jo hieman kylmä ja tunsin
kylmänväreiden kulkevan minut läpi
kauttaaltaan. Laitoin silmät kiinni.
Olin yksin eikä kukaan tiennyt missä olin.
Kallio oli aina ollut lempipaikkani jos
halusin etsiä rauhaa.
Kun avasin silmäni, näin edessäni
laajan, kimaltelevan lumipeitteen.
Taivas oli tyyni ja puhdas, kauttaaltaan
täynnä kauniisti hohtavia tähtiä.
Ilta oli täydellinen.
Heräsin yhtäkkiä piinaavaan
todellisuuteen kun jälleen vihlaisi.
Olin nuori, enkä uskonut että
jalat pettäisi altani näin aikaisin.
Elin juuri kuitenkin maailman kauneinta
hetkeä. Suljin uudestaan silmäni, menin
selälleni pehmeän hentoon lumeen, joka
kannatteli minua kuin kevyttä höyhentä.
Huomasin että oloni heikkeni entisestään.
Kohta en saanut enää silmiäni auki.
Luomet olivat jo liian raskaat.
Tunsin pikkuhiljaa menettäväni itseni.
Pala palalta. Kyynel vierähti poskelleni,
mutta tiesin että näin oli hyvä.
Uusimmat blogimerkinnät
- luca <3 21.07.
- hypärillä 14.05.
- jejee 20.04.
- Elämä 20.02.
- Janika 11.02.
- Jenni 11.02.
- tiia 11.02.
- [Ei aihetta] 11.02.
- [Ei aihetta] 23.01.
- i don't trust almost nobody these days 14.01.