IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Torstai 21.01.2010 19:16

Pojille tiedoksi:
-Jos poika satuttaa tyttöä, arvet jää ikuisesti.
- Pojista ei voi tietää välittävätkö he oikeasti vai teeskentelevätkö vain.
- Poikien takia n. 47 % nuorista tytöistä on tehnyt itsemurhan
- Seurustelusuhteen jälkeen ystävyyssuhde ei voi onnistua,
jos poika on satuttanut tyttöä
- Et voi katsoa exääsi silmiin, ajattelematta mennyttä aikaa.
- Kun tyttö yrittää etsiä sitä oikeaa, hän pelkää että jos hän löytää
jonkun, joka satuttaa häntä uudestaan.
Nyt mieti kuinka monta poikaa tunnet jotka vaihtavat tyttöjä kuin sukkia.
- jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.
- tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- pojista, jotka kuuntelevat.
Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys

[Ei aihetta]Torstai 21.01.2010 19:14

100 asiaa minusta

Kopioi teksti ja vastaa näihin :)

1. Etunimi: Henna
2. Lempinimi: ei oo, jotkut joitai käyttää, mut en tykkää yhtää. :D
3. Syntymävuosi: 1991
4. Syntymäpaikka: Mynis
5. Horoskooppi: Rapu
6. Mies vai nainen: nainen
7. Tämänhetkinen koulu: turun sosiaali-ja terveysalan oppilaitos
8. Aiemmat koulut: myniksen lukio, laurin koulu, aseman koulu
10. Asuinpaikka: Mynis
11. Nettinimet: hennamooi
12. Hiusten väri: ruskee
13. Hiusten pituus: puoli pitkät
14. Silmien väri: sekaväriset
17. Näkyviä arpia: ei oo näkyvil
18. Silmälasit: nöyps
19. Lävistyksiä: korvikset/2x
20. Tatuointeja: eip, mut kyl sellanenki iha kiva olis.
21. Oikea vai vasuri: oikee
22. Ensimmäinen paras ystävä: en muista.
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: en muista
24. Ensimmäinen liikuntamuoto: ööööö....
25. Ensimmäinen oma lemmikki: kissa
26. Ensimmäinen oikea loma: norja
27. Ensimmäinen konsertti: öööö... en mä muista iha ensimmäist.
28. Ensirakkautesi: no tota...
29. Paras elokuva: niit on nii monii, mut sanotaa vaiks twilight
30. Paras TV-ohjelma: salkkarit, ja muita...
31. Lempiväri: pinkki, liila, punanen...
32. Paras artisti: moniaa..
34. Lempibiisi juuri nyt: Lady gaga - Bad romance + muita..
36. Lempikarkki: salmiakki, suklaa.
37. Paras urheilu: en hirveemmi seuraa.. jääkiekko.
38. Paras ravintola: öö? Hese :DDDD
39. Lempivaatteesi: No jotkut.
40. Lempikauppa: Niit on nii monia..
41. Lempiaine koulussa: Enkku
42. Lempieläin: Kissa
43. Paras kirja: Twilight-sarja
44. Paras lehti?: Demi, Cosmopolitan + moni muu
45. Lempikengät: jotkut.

JUURI NYT....

46. Olosi: iha ok
47. Sinkku vai varattu: sinkku
49. Syöt: ei mittää
50. Juot: ei mittää
51. Fonttisi: iha normi..
52. Online: Facebook, irc-galleria ja kuvake
53. Kuuntelet: Voice nettiradioo
54. Ajattelet: kaikkee
55. Haluat: en tiä
56. Katsot: tietokoneruutuu, koht vois kattoo jonkun leffan.
57. Olet pukeutunut: normi päivä vaatteisii

TULEVAISUUDESSA....:

58. Haluatko lapsia?: joskus
59. Haluatko kihloihin?: joskus
60. Haluatko naimisiin?: joskus
61. Mille uralle menet?: häh?
62. Missä haluaisit asua: vaiks Turus

PARASTA VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA....:

63. Hiusten väri: ei oo välii, kai tummat
64. Hiusten pituus: lyhyet
65. Silmien väri: suklaanruskeet <3 :)
66. Hoikka vai tukeva: hoikka
68. Silmät vai huulet: Silmät ;)
69. Suukkoja vai haleja?: molempii
70. Lyhyt vai pitkä: ainaski pitempi ku mä
71. Humoristinen vai vakava: molempiii sillee tasasesti
72. Romanttinen vai neutraali: kumpaaki tasasesti
74. Herkkä vai äänekäs: siin keskivaiheil
75. Yhden illan juttu vai suhde: suhde
77. Häirikkö vai kiltti: kiltti

OLETKO IKINÄ....:

78. Suudellut tuntematonta: jees
79. Juonut alkoholia: nojoo!
81. Karannut kotoa: no joo, periaattees.
82. Murtanut luita: en
83. Särkenyt jonkun sydämen: joo, kai :D
86. Eronnut jostakusta: khyl
87. Itkenyt jonkun kuoltua: joo, lemmikin
88. Itkenyt koulussa: eh

USKOTKO...:

89. Jumalaan: en
90. Ihmeisiin: nojoo joskus
91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: joo
93. Ufoihin: noe?
94. Sielunkumppaneihin: juu
95. Taivaaseen: en
98. Ensitreffeillä suuteluun: joo

VASTAA TOTUUDENMUKAISESTI....:

100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä?: khyll

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.01.2010 23:59

Isn't anyone trying to find me
Won't somebody come take me home

Won't you take me by the hand
Take me somewhere new

oujea.Tiistai 05.01.2010 21:43

Nyt on pidennykset poissa ja huomenna värjätää hiukset :)

jtnMaanantai 04.01.2010 23:34

Hyvästä kaveristani [x]
Sisaruksestani [ ]
serkustani[ ]


Missä hän asuu? - mynikses
Miten kuvailisit häntä? - tosi ihana! <3
Milloin hän itki viimeksi? - en tiä
Rakastaako hän ketään tällä hetkellä? - juu, luulisin nii.
Osaako hän tehdä ruokaa? - kyl
Millon näät hänet seuraavan kerran? - no toivotaa et pian.
Onko hän hyvä koulussa? - parempi ku mä.
Mitä teette yleensä? - vietetää aikaa yhes ja kivaa on.
Oletteko riidelleet kertaakaan? - pari kertaa.
Näätkö häntä usein? - no nyt pitäs nähä kyl useemmi.

1. Kuka hän on: Reetta<3
2. Mikä on hänen kengännumeronsa?: no kai se on melkeenpä sama ku mul.
3 Onko hän pitkä: on se vähä pitempi ku mä.
4. onko hänellä sisaria : on
5. Millainen on hänen musiikkimakunsa: semmonen vähä ku mullaki.
6. Seurusteleeko hän: juu
7. Parasta hänessä: luotettava ja ihana<3
8. Mitä hän vihaa: jottai.
9. Mikä on hänen tämänhetkinen olinpaikka: koton varmaanki.
10. Oletko nukkunut hänen vieressään koskaan: juu
11. Syökö hän mitä tahansa: no melkeinpä.
12. Mikä on hänen lempiharrastuksensa: ei nyt tuu mieleen.
13. Osaako hän laulaa: no ei reetta paljoo laula.
14. Mikä saa hänet raivostumaan: öööh.
15. Omistaako hän puhelinta: nojooo.
16. Mitä lemmikkejä hänellä on: koira.
17. Jos sinulle itsellesi tulisi kauhea rahapula, auttaisiko hän sinua: no tietenki.
18. Voisitko kuvitella että hän löisi jotakuta: ennn.
19. Jos sinä joutuisit sairaalaan, olisiko hän ensimmäisien joukossa katsomassa vointiasi: no uskoisin.
20. Mikä on hulluin muistosi joka liittyy häneen: no niit on monia.
21. Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä: ei reetta paljoo itke.
22. Oletko ikinä ollut hänen kanssa samalla luokalla: nojoo, yläasteel.
23. Mitä mieltä hän sinusta on?: kai se tykkää :D
24. Mikä on hänen lempi ohjelmansa tv:ssä: no reetta kattoo vaisk mitä.
25. Miksi hän pitää sinusta?: no me ollaa ystävii ja tullaa toimee hyvin ja meil on aina hauskaa :)
26. Osaatko hänen numeronsa ja osotteensa ulkoa: no en osaa hirveemmi kenenkää numeroo, mut kyl mä osotteen tiiän.
27. Oletteko käyneet yhdessä ravintolassa syömässä: no jos pizzeria käy.
28. Mikä on hänen mielestä tärkeintä seurustelukumppanin luonteessa?: no en mää tiä.
29. Missä ulkomailla hän on käynyt: öööööö...
30. Antaako hän sinulle anteeksi jos petät lupauksesi hänelle: noku en petä lupauksii.

jtnMaanantai 04.01.2010 23:11

SOSIAALISUUS:

- Onko sinulla seurustelu kumppania? - ei
- Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen? - juu
- Onko sinulla parasta ystävää? - juu
- Onko sinulla monia hyviä ystäviä? - on
- Entä kavereita? - nojoo
- Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria/ystävää? eipä hirveemmi
- Oletko lesbo, homo, bi, transu vai hetero? - Hetero
- Onko sinua koskaan kiusattu? - nojoskus
- Onko sinulla lemmikkejä? - juuuu<3
- Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon? - mul on jo iha tarpeeks ku on isoveli ja sisko.
- Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain? - nojoskus.
- Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? - no ystäviä ainakin :D
- Pidätkö itsestäsi? - enpä hirveemmi
- Tuntuuko usein, ettei enää jaksa? - jooo
- Oletko ihastunut? - noups

OMA HUONE:

- Onko huoneesi iso? - no ei se hirveen tilava oo.
- Pidätkö huoneestasi? - no kyl mä tykkään.
- Monta taulua? - 2 seinäl ja yks ei oo seinäl, mut huomen se menee seinäl.
- Julistetta? - seinäl ei oo yhtää nyt, mut niit on kyl oves.

MILLOIN VIIMEKSI:

- Pesit hampaat? - no eile illal.
- Halasit jotain? - halasin ystävii viikonloppun.
- Hämmennyit? - en muist.
- Surit? - en muist.
- Itkit ilosta? - njääh, en muist sitäkää.

SEKALAISTA:

- Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi - vaiks mitä, en jaksa kirjottaa.
- Kenen sängyssä nukuit viime yön? - no omas.
- Minkä värinen paita sinulla on nyt? - pinkki
- Lempielokuva? - twilightit
- Sano yksi asia jota teet joka päivä? - vaiks mitä, no sanotaa nyt vaiks et dataan.
- Lempiurheilulajisi? - jääkiekko sit varmaa.
- Mitä et malta odottaa? - en nyt hirveemmi oota mitää.
- Mitä söit eilen illalla? - nuudelei.
- Katso vasemmalle mitä näät ? - vaatekaapin.
- Millä sivulla datailet useimmiten? - FB se taitaa olla.
- Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? - ei.
- Milloin viimeksi liikuit taksilla? - no se tais olla perjantain.
- Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt? - en muist.
- Haittaisiko sinua jos ystäväsi rupeaisi seurustelemaan ex-tyttö/poikaystäväsi kanssa?- no ei se hirveen kivaakaa oo, ku sit sitä joutuu kattoo.

TÄNÄÄN:

- Mitä teet nyt? - datailen ja katon H2O:ta.
- Mitä teet myöhemmin? - meen nukkuu.
- Mitä sulla on päällä? - vaatteet.
- Mitä olet syönyt tänään? - no ruokaa.

HUOMENNA:

- Millainen päivä huomenna? - kouluun täytyis mennä ja sit vähä viel siivoomist.
- Mitä suunnitelmia huomiseksi? - vähä viel siivoilemist huonees ja kampaajal.
- Tavoite? - no et huone olis siisti ja pidennykset pois pääst.
- Mistä et pidä huomisessa? - kouluuuu.

MILLAISET/MINKÄLAINEN:

- Sukat sulla on? - no ihan normi liilat sukat.
- Hiukset sulla on? - normaalit, pidennykset irtoo pääst.
- Kynnet sulla on? - lyhyet, melko hyväkuntoset.
- Laulutaito sulla on? - no en nyt tiiä, kaikki kyl kehuu, mut en kyl osaa laulaa.
- Kielitaito sulla on? - no englanti kyl sujuu.
- Ripset sulla on? - no luulisin et normaalit.
- Todistuksesi on? - ...
- Silmät sulla on? - rumat.

OLETKO:

- jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? - en oo ihastunu.
- tajunnut tänään jotain uutta? - et huone näyttää siistinä hyvält :)
- tänään puhunut exälle? - no tekstannu...

VIIMEISIN HENKILÖ:

- Joka makasi sängyssäsi? - minää ja kissat.
- Jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - meri ja essin kans.
- Kenen kanssa olit suihkussa? - yksin
- Joka sai sinut nauramaan? - ystävät
- Joka sanoi sinulle rakastan sinua? - .....
- Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - öööööööööhhh...

YLEISTÄ:

- Tatuointeja? - eips.
- Lävistyksiä? - korvikset.
- Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - en mitää.
- Oletko ollut radiossa/tv:ssä/lehdessä? - lehes ja telkus.
- Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? - en oo ihastunu.
- Kuka sai sinut rekisteröitymään facebookkiin? - Isosisko.
- Onko sinulla kasveja huoneessasi? - eih.

MITÄ JOS...:

- Ihastuksesi pussaisi sinua huomenna? - noku en oo ihastunu.
- Voittaisit lotossa miljoonan? - no kyl sil kaikkee kivaa sais.
- Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? - olisin iha et wooooouh!!
- Saisit valita, oletko tyttö vai poika? - no kyl olisin iha itteni vaa.

SEKALAISTA:

- Oletko pitkä vai lyhyt? - LYHYT!
- Miten elämäsi sujuu yleensäkin? - no kylhä se siit.

OLETKO KOSKAAN:

- Nolostunut vanhempiesi takia? - no kokoaika.
- Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi? - enpäs oikeestaa.
- Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen? - en.

[Ei aihetta]Torstai 03.12.2009 00:17

1. Peitä suu kädelläsi.
2. Toivo jotain.
3. Laita kätesi nyrkkiin.
4. Pidä kättä sydämmelläsi 5 sekunttia.
5. Kopioi tämä päiväkirjaasi.
6. Niin huomisesta tulee olemaan paras päiväsi !
lisää tämä blogiin ennen kello 22.30 tänä iltana niin sinulle tapahtuu huomenna jotain TODELLA hyvää.

<3Lauantai 14.11.2009 17:59

nyt on meillä uusi kissa :)<3

oujea.Sunnuntai 08.11.2009 01:48

LYÖ PÄÄSI NÄPPÄIMISTÖÖN JA KATSO MONTAKO MERKKIÄ TULI
yhh

1 merkki : Sinulla on naurettavan pieni pää. [ ]
2 merkkiä : Sinulla on harvinaisen pieni pää. [ ]
3 merkkiä : Sinulla on keskiverto pää. [x]
4 merkkiä : Sinulla on suurehko pää, mutta ei vielä mitään vaarallista.[ ]
5 merkkiä : Suuri pää. Siinä kaikki. [ ]
6 merkkiä : Sinulla on harvinaisen suuri pää. [ ]
7 merkkiä : Sinulla on naurettavan suuri pää. [ ]
Yli 7 merkkiä : Oletko koskaan harkinnut hoitoa? [ ]