IRC-Galleria

I want it!Lauantai 06.02.2010 21:02

noni tänään mulle se lottovoitto sit?

olis jo korkee aika!

so true... ♥Perjantai 05.02.2010 10:23

"Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin kerran tutkimaan erästä Irlannin susikoiraa. Koiran omistajat, pariskunta ja heidän 6-vuotias poikansa, olivat kaikki hyvin kiintyneitä lemmikkiinsä. Tutkittuani koiran totesin, että se oli kuolemassa syöpään. Kerroin perheelle, että en voinut tarjota tälle vanhalle ja rakastetulle koiralle mitään muuta kuin eutanasian. Koira voitaisiin saattaa viimeiselle matkalleen heillä kotona, turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä.

Seuraavana päivänä, kun menin nukuttamaan koiraa, tunsin tutun kuristavan tunteen kurkussani. Pikkupoika vaikutti rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa. Muutamassa minuutissa koiravanhus nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen.

Istuimme hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta tosiasiasta, että eläimet elävät paljon lyhyemmän ajan kuin ihmiset. Silloin poika sanoi: 'Minä tiedän miksi'. Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan. Se, mitä hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä. Poika jatkoi: 'Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille. Mutta koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään.' "

- tuntematon

haluun johonki lämpimäänKeskiviikko 27.01.2010 00:10


vaikka tonne

how I wish I could go backSunnuntai 10.01.2010 18:14

everytime I see your face
everytime you look my way
it's like it all falls into place
and everything feels right
ever since you walked away
you left my life in disarray
all I want is one more day
all I need is one more day with you

Lauantai 26.12.2009 17:42

♥ Rakkaus ei katso ikää.
♥ Jos rakkaus on aitoa, se kestää ylä- ja alamäet.
♥ Rakkautta on vaikea salata , jos oikeasti rakastaa.
♥ Ystäväsi eivät voi päättää ketä rakastat.
♥ Rakkaus ensisilmäyksellä on mahdollista.
♥ Jos et kopio minuutissa, rakkaus ei enää seuraa sinua

pakko tehdä?Torstai 24.12.2009 16:31

Koska luit tämän, sinun on pakko tehdä tämä.
Oletko...
...ihastunut? - aina
...rakastunut? - ...
...väsynyt? - kyyllä ku 04.30 heränny :D
...vihainen? - en, mut ärsyyntyny joo
...nälkäinen? - en ku just söin
...stressaantunut? - tosi
...rahaton? - juu :(
...yksinäinen? - tavallaan joo...
...onnellinen? - emt
...huumorintajuinen? - juu
Onko sinulla...
...paljon kavereita? - joo mut vähän tosi hyviä<3
...paljon ystäviä? - parhaita ystäviä on vaan yks<3
...liikunnallinen harrastus? - joo
...jokin pakkomielle? - juu montaki :D
...jokin vakava sairaus? - ei (toivottavast)
...vielä koko perhe koossa? - noup
...tyttö/poikaystävä? - eeeeei
...sisaruksia? - kyl, pikkuveli<3
...liikaa musiikkia koneellasi? - ei ku ihan liian vähä :D
...valtava pelko jotain asiaa kohtaan? - juu...

pakko kokeilla ;)Torstai 10.12.2009 23:45

Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä,
niin saat huomena ihanan tekstiviestin.

audi mulle hetiPerjantai 27.11.2009 10:32

mindemuru<3Lauantai 21.11.2009 14:57

~ 50 kysymystä sinulle tärkeästä ihmisestä ~
1 Koska tapasitte viimeksi? - ihan liian pitkä aika sit :(
2 Koska viimeksi itkit hänen läsnäollessaan? - en oo itkeny? :D meil on aina nii kivaa ni ei itketä<3 paits ilon kyyneleitä ;D
3 Koska viimeksi suutuit hänelle? - emmä vois olla sille vihane mistää
4 Onko sinulla hänen puhelinnumeronsa? - tottakai
5 Mitä tekstasit hänelle viimeksi? - salaisuuksia :)
6 Mitä hän tekstasi sinulle viimeksi? - ^
7 Milloin teitte yhdessä jotain? - oltii salon näyttelys
8 Mitä hän harrastaa? - koirii :D
9 Mistä pidät hänen ulkonäössään ja/tai tyylissään? - ihan mielettömän nättikaunishottis<3
10 Milloin tutustuitte? - pmv:ssä -05, ja se ei kyl unohdu koskaa! :D
11 Millaisia ongelmia hänellä on? - noo sellasii :) mitä kaikil nyt välil on... ;)
12 Pidätkö hänen kavereistaan? - joo niist jotka oon nähny
13 Tiedätkö, mikä on hänen lempiruokansa? - ööööö en? :D
14 Tykkääkö hän suolakurkusta? - en oo kysyny :D
15 Noudattaako hän erikoisruokavaliota? - ei
16 Juoko hän alkoholia? Mistä alkoholista hän pitää, jos pitää? - ööö emmä tiiä? enkä tiiä suosikkiaaka :D
17 Polttaako hän tupakkaa? - ei, tai sit on jääny jotain kertomat ;D
18 Onko hän kokeillut huumeita? - no ei
19 Mistä hän on riippuvainen? - siiristä ja kavereista?
20 mitä hänelle kuuluu? - hyvää
21 Nähnyt hänest unta? - juu kyl
22 Varastanut häneltä? - en tod!
23 Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? - aina on<3
24 Mistä olette riidelleet? - ei me riidellä mistää ja vanhoi ei tarvii muistella ku ne on sovittu :)
25 Kappale, josta molemmat pidätte? - joku simple planin tai sunrise avenuen
26 Käyvätkö musamakunne yleisesti ottaen yhteen? - jonku verran joo, tai on ainaki käyny
27 Koska hän ottaa sinua hermoon? - ei koskaan
28 Milloin sinun tekisi mieli halata häntä? - aina<3
29 Oletko velkaa hänelle? - toivottavast en? :'D
30 Hänen lempivärinsä? - öööööö? :D apua. vihree? xD
31 Oletko usein huolissasi hänestä? - joskus joo
32 Miten hän tekee itsestään erityisen? - ei mitenkää, hän vaan on<3
34 Millaista elämäsi olisi ilman häntä? - syvältä
35 Onko hänellä hyvä yleissivistiys? - joo ainaki parempi ku mulla
36 Huomaisiko hän kirjoitusvirheen edellisessä kysymyksessä? - ei?
37 Onko hän kärsivällinen? - no ei! xD mut ei tarvii kyllä ollakaa
38 Puhuuko hän jotain murretta? - joo hyvinkään murretta?
39 Onko hän biseksuaali? - emmä oikee usko
40 Mikä kappale muistuttaa sinua hänestä? - emmä nyt osaa nimetä mitää
41 Puhutteko usein syvällisiä? - joskus ehkä joo
42 Oletteko matkustaneet yhdessä? - juu suomes ollaa matkustettu ja niit reissu ei kyl unohda myöskää ikinä! <3
43 Onko hänellä sisaruksia? - juu
44 Lemmikkejä? - juu
45 Millaisia arvoja hänellä on? - jaa emmä tiiä :D
45 Onko hän hyvä ihminen? - todellakin on!
46 Missä hän on hyvä koulussa? - on se parempi ku mä :D
47 Mitä hän inhoaa koulussa? - emmä tiiä?
48 Mikä hänestä tulee isona /mitä hän aikoo opiskella tai opiskelee? - se tulee poliisikouluu! :)
49 Mitä hän on näistä
naisellinen/miesmäinen/kaunis/komea/söpö/ruma/erikoinen? : naisellinen, kaunis, söpö, erikoinen
50 kirjoita tähän joku inside vitsinne? - KKK! XD tai KKS, KKT... eikä mua alkaa naurattaa aina ku vaan ajattelenki... :'DDD

Kerro hänen:
Musiikkityylistään: emmä osaa siit kertoo :D
Perheestään: :D
Luonteestaan: ihana, hauska, kultane, ystävälline, super<3

Onko hän:
Tärkeä sinulle : TODELLA tärkeä!
Rakastunut / ihastunut : ;)
Masentunut : ei
Onnellinen : on se
Stressaantunut : emmätiä? ei varmaa kauheen? toivottavast ei ainakaa
Valitettavasti aina oikeassa : jooooo mut se on vaa hyvä :)
paras ystäväsi : JUU! <3

Kuinka usein:
Te näette : ihan liian harvoin :( pitäis nähdä paljo paljo useemmin!
Te riitelette : tooooosi harvoin, ku en ees muista millo ollaan viimeks riidelty
Shoppailette yhdessä : harvoin
Kerrotte toisillenne salaisuuksia: mä kerron sille kaiken, ku sille on jotenki nii helppo puhuu ja tiiän et se ei kerro niit eteenpäin
Kerrotte välittävänne toisistanne : öö ei kauhee usein :( mut toivon et se tietää et se on mulle ihan älyälytärkee ja rakas<3

Mikä:
Biisi on teidän biisinne : ei meil oo? mut nyt me kyl valitaa joku! :D
Mikä päivä oli teille hienoin : meil on nii mont hienoo päivää ollu (ja on viel edes!) et en ala valitsee, kaikki tärkeit ja parhait
Muisto on teille tärkein : kaikki on tärkeitä, en haluu unohtaa mitää
Pitää aina yhdessä : ystävyys! me ei kyl erota koskaa!
Asia muistuttaa aina toisesta : moniki asia

Mitä:
Ajattelet hänestä : että hän on kiva, ihana, hauska, kaunis, rakas, ja mul olis niin paljo vähemmän ellen tuntis häntä<3 enkä haluu luopuu hänest koskaan!
Teette yleensä yhdessä : nauretaan? :D
Kaikkea teille on sattunut yhdessä : meille on sattunu vaik mitä :D
Tekisit jos menettäisit hänet : kuolisin varmaa :(
Haluaisit sanoa hänelle : Tykkään susta ihan hirveest ja oot nii älyttömän tärkee ja rakas<3 Enkä tiiä mitä tekisin ilman sua<3

:)))))Torstai 22.10.2009 11:39

ku ostan audin ni ostan siihen mersuvanteet!

http://www.vannetukku.fi/images/AMG_S_pol_black.jpg