IRC-Galleria

hgui

hgui

Olen Pete Kuubasta

labiTorstai 13.03.2008 17:56

<3 Ystävämme kertovat meille aika tavalla, keitä me olemme.
<3 Miten ihmeessä pystyy kertomaan, miten arvokkaita ystävät oikeasti ovat?
<3 Ystävät välittävät toisistaan aidosti.
<3 Voimme aina luottaa siihen, että ystävä puolustaa meitä ja valvoo meidän etuamme.
<3 Usko ystävyyteen vahvistuu, kun vuorotellen autamme toinen toistamme elämässä eteenpäin.
<3 Ystävä tekee kaikkensa, jotta meillä pysyisi pää pystyssä.
<3 Ystävä tietää, kun tarvitsemme halauksen.
<3 Ystävä tietää, millon asioista on keskusteltava syvällisesti ja hyvät neuvot ovat tarpeen.
<3 Mikä tärkeintä, ystävä tietää, millon on paras vain istua hiljaa vieressä sanomatta yhtään mitään.
<3 Parasta ystävässä on tietysti se, että hänen kanssaan pidetään hauskaa. Ja sitä riittää.
<3 Kaikkein pahinta ystävässä on nähdä hänen lähtevän. Muuttipa hän sitten toiseen kaupunkiin tai maahan, jäähyväiset ovat murheelliset.
<3 On surullista ajatella ystävien menettämistä, mutta se on itse asiassa hyväksi, koska siten ymmärrämme, miten korvaamattomia he ovat.
<3 Sellaista ystävyyttä kuin meillä on voi etsiä vaikka maailman ääristä saakka, mutta tuloksena on vain kipeät jalat.
<3 Ystävää ei voi tilata kotiinkuljetuksena kuin pizzaa.
<3 Ihanteellisinta on saada ystävä, joka iän myötä tulee aina vain läheisemmäksi.
<3 Tosiystävä saa meidät hymyilemään jo kun näemme hänen heilauttavan kättä huoneen toisella puolella.
<3 Hän piristää mieltämme ilman että eden yrittää tehdä niin.
<3 Tosiystävän kanssa tietää täsmälleen, mitä toinen ajattelee, vaikkei sanaakaan vaihdettaisi.
<3 Tiedän olevani onnekas saatuani sellaisen ystävän
ja tahdon vain sanoa, että tapahtuipa mitä tahansa, et ole koskaan yksin,
<3 sillä olet ylin ystäväni.
Ikuisesti. <3


lauraseni kultaseni <33

aahLauantai 08.03.2008 19:46

ostin h&m:lta ihanat housut ja t-paidan ja topin :) oon ihan happy happy. puuh, mulla ois vähän tylsää.. voisin lukea harry potteria, mut sit ku oon lukenu sen niin sit mulla ei oo enää mitään odotettavaa.. kauhea dilemma :/ :D voisin tehä jotain koulujuttui, tuntuis nääs että niitäki ois kasautunu melkonen määrä, mut en MITENKÄÄN jaksais (oon laiskiainen :/) haluisin lähtee johonkin, mut ei oo mitään minne lähteä ja en mä kyl oikeen jaksais.. telkkari ei toimi, joten en voi kanavasurffaillakaan.. JA mun hiukset on rumat ja kulahtaneet, muttei kyl tod. oo rahaa mihinkään hiusväriin, joten pysyn rumana..

..ja tylsistyneenä

<3Perjantai 07.03.2008 04:35

HALUUN HALUUUN HALUAN H-A-L-U-A-N-!!

huhuuPerjantai 07.03.2008 04:33

kylvin juuri pikkuveljeni muoviammeessa.. olen kamalan kipeä, enkä pysty nukkumaan. tuntuu että jos nukahdan niin tukehdun omaan räkääni tai jotain sinnepäin. voi vitsit :/ kuumetta on vain vähän enään, mutta EN jaksa mennä huomenna kouluun.. sitäpaitsi atte sano etten saa mennä ja laura ihan jopa vaati sitä, joten ehkä jään kotiin lepäämään :)

*KÖH*

Zero 7 - in the waiting line
(ihan yhtäkkiä suihkussa tuli mieleen.. mulla on nyt pieni ikävä ylä-asteelaista laulu-yhtyettä.. se oli mukava yhtye </3)

*NIISK*

hmm.. atte on kivoin <3

[Ei aihetta]Perjantai 07.03.2008 01:39

LAURA &lt;sydän&gt;

ei jaksa milläänTiistai 26.02.2008 08:21

väsyttää ja kun ajattelenki vielä kahvia niin alkaa oksettaa.. ei hyvä eve, ei hyvä... silmät lupsahtaa välillä ihan vahingossa kiinni.. tänään meen nukkumaan salkkareiden jälkeen, varmasti

EIIIIIIIIIIITiistai 26.02.2008 05:34

tein just jonkun tyhmän jutun mis oli 300 kysymystä ja kaikkiin vastasin niin huolella ja sit kone delas ja nyt masentaa niin hirveästi etten tieädä miten selviän :'(((

hajotkaa !Maanantai 25.02.2008 16:41

mullapa on KAKSI 50€:n lahjakorttia H&M:lle ;)

:)Lauantai 23.02.2008 06:31

vaihteeks pöllöilen hereillä :S omituista.. toi yks höhlä nukkuu mitä ihmeellisimmäs asennos hautautuneena mun tyynyihin ja tuhisee niin söpösti <3 kattelin sitä puolisen tuntia ja sit tulin koneelle ;) mutustelen täs samal äitin tekemiä sämpylöitä, nams !
on kyl ollu paras loma koskaan, oon melko happy :><3

vittuSunnuntai 17.02.2008 20:53

hukkasin mun lompakon.. kuinka pöljä voin olla? ilmeisesti aika idiootti oon ;/ eniten harmittaa ku mun koiratarralippu hävis, siit ois saanu jos ois keränny tarpeeks tarroja niin pehmolelun R-kioskilta veloituksetta.. meni sekin etu. ja ajokortti ja henkilökortti ja suomalaisen kortti ja kaikki kortit..

onneks on laura ja atte jotka piristää <3




aah joku ihana ihminen oli löytäny sen ja vieny poliisille.. onpa kiva juttu, koiratarralippuki oli viel tallessa <3 kiitos kauheasti kuka oletkaan :)