"Tästä saattaa sitten tulla ihan helvetin pitkä. :) onnea!
3.1.2008 torstaina kello 02:00
-Alexa voitsä kuvitella me ollaan kohta Pariisissa. Tai siis oikeesti ihan kohta.
-Harharharhahr jorkka harharharh
-Nojoo okei ollaan molemmat vähän väsyneitä mut kelaa mis ollaan kahdenkymmenenneljän tunnin päästä!
-Harharhararhahrh
...Ja tasan kahdenkymmenen neljän tunnin päästä,
me ollaan keskellä Pariisia, ja kello on yksi yöllä (aikaero;)). Molemmat pyörii sängyssä ja kattelee yläoikealla olevaa telkkarin punaista virtavaloa. Ei ihmekään ettei kumpaakaan meistä nukuta, takana on helvetinmoinen (helvetinmoisen pitkä ja hauska) matka. Siihen kuului aamuherääminen kolmelta, nopea päällepukeminen ja viimeisten asioiden tsekkaaminen, melkein kameran unohtaminen Fredalle, väsyneet aivot turruttava taksimatka Helsinki-Vantaalle ja lopulta aamun ensimmäinen tupakka terminaali kakkosen edessä. Ja matkahan oli vasta alussa.
Check-in meni ihanan nopeasti, kivaa vaihtelua Finnairin muuten lähes täydelliseen toimintaan. AamuPEPSI (kyllä, ei kokis vaan pepsi, yh) maistui yllättävän hyvältä, ja vaikka parissa ekana otetussa kuvassa näyttää nyt väsyneeltä albiinolta, niin silloin oli ihan ok vetävä olo. Tupakkahuonevisiitin jälkeen istuminen lähtöaulan pehmeisiin penkkeihin oli ihanaa. Boarding alkoi, ja siitä viidentoista minuutin päästä kone oli jo kiitoradalla; edelleen ihanan nopeaa toimintaa, kiitos Blue1. :)
Lentomatka kesti sen kaksi tuntia tai alle, nukkuessa se meni nopeasti. Kööpenhaminassa kaikki oli saatu mahdollisimman yksinkertaiseksi, laukut siirrettiin automaattisesti ruumasta toiseen, ja me Alexan kanssa siirettiin vaan ittemme teekupillisen jälkeen portille ja siitä SAS:in koneeseen. Boarding, lähtö, lento ja laskeutuminen, kaikki taas ihanan nopeaa ja mutkatonta. Pariisin lentokentällä jännitti. 1856(?) kilometrin päässä kotoa ja ilman vanhempia. Ja silti, tadaa, kaikki sujui loistavasti. Onnistuimme saapuessamme tuloaulaan väistämään pari innokkainta taksikyydin tarjoajaa ja löysimme erittäin omatoimisesti lentokenttäbussille. Maksu kortilla - kuinkas muuten - ja bussilla suoraan keskustaan. Ensimmäinen asia jonka huomioin Pariisista? "Alexa noi tossa penkillä istuvat naiset on töissä Notre Damessa."
Sitten tuli ensimmäinen haaste, taksin saanti. Helsingissä taksitolppa on tuntematon käsite, ok yksi Sokoksen kulmalla, toinen asemalla, kolmas : niin missä? Pariisissa, yksi talon kulmalla, seuraava toisen talon kulmalla, kolmas...y'know. Taksikuski oli kiinalainen mies (vai oliko, mentiin niin monta kertaa taksilla että en enää muista sitä kenelle menetettiin Rue De Douai-neitsyys?) joka puhui itsekseen. Perille silti päästiin ja Hotel Fiat oli ärsyttävällä piippiovella varustettu mukavan pieni hotelli. Kellon ollessa varttia yli yksitoista tuumimme, että on aikaisen lounaan (samalla myös meidän aamupalan) aika, ja vaikka Moulin Rougen kabareeravintola näytti houkuttelevalta, niin teki enemmän mieli ruokaa johon oikeasti on varaa, ja niinpä jäätiin istumaan italialaiseen ravintolaan, jonka työntekijät ihastuivat meihin (tai jos ei meihin, niin niihin tippeihin joita annettiin) välittömästi.
Täyttä vatsaa lievitti mukavasti savuketauko, ja tämän jälkeen aloimme kartoittaa ympäristöä pikkuhiljaa. Jos se nyt ei ensin käynyt selväksi, niin meidän hotelli oli IHAN Moulin Rougen vieressä, sellaisella kivalla pikkukujalla. Myöhemmin selvisi että niillä samaisilla pikkukujilla oli vaikka mitä, kitara-ja tupakkakaupoista 24hseksikauppoihin.
Ensimmäinen päivä kului shoppaillen. Les Galeries Lafayette oli ihan perhanan iso Stokka, siis pliis, miesten tavaroille erillinen RAKENNUS. Kerroskin riittäis :D
Käteinen loppui jossain vaiheessa, ja pienen etsinnän jälkeen pankkiautomaatti onneksi löytyi. Hajut jotka jäi mieleen siltä päivältä; L&M sininen ja paistetut kastanjat. Kävelimme muutaman paikallisen juoponkin ohi, mutta kaikki mitä Pariisilaisista juopoista sanotaan on totta, vatsassa korkeintaan punaviinipullo (vertaa Suomen etanolia juoviin hurmureihin) ja ilmaan erittyvä tuoksu enemmän kirjastomainen kuin Suomen spurgujen asemanvessamainen. Illalla pääideana etsiä joku chic-ruokapaikka, ja se löytyi. 50 minuutin helvetillisen kävelyetsintäreissun jälkeen löysimme Quick-paikan (sen alkuperäisen suunnitelman, mäkkärin sijasta) ja sen Kanahampurilaisateria maistui loistavalta. Otimme Take-Awayn ja kävelimme viitisen minuuttia hotellille ja hissin kautta huoneen lattialle. Lattialle taiteilimme papereista syömisalustan, ja iltaruoka oli ahmittu kymmenen minuutin sisällä. Sitten oli vatsa täynnä, ja väsytti. Ja mikä auttaa väsymykseen parhaiten? (Ok unikin, mutta) Liikkeellelähtö ja tupakka ja drinkki.
Kadun kulmassa oleva Long Island oli nimensä veroinen, ulkoterassilla (baareissa sisätupakoinnin kielto astunut voimaan 2008) ja symppistarjoilijoilla varustettu baari/klubi. Ensimmäisenä iltana yksi pitkä ja kylmä Piña Colada riitti oikeen hyvin, ja sen jälkeen uni maittoi!
Jotenkin ihmeellisesti herättiin hotellin aamiaiselle kello 7:00 (itseasiassa, respavahti oli ihana vanha miesmussu joka soitti vielä illalla meidän perään että halutaanko me herätys aamuksi) ja aamiainen oli juuri sopiva. Siitä tuli hyvä mieli, ja jo joskus kymmeneltä oltiin ostamssa metrolippuja ja matkaamassa (väärään suuntaan) kohti kaupunkia. Les Halles oli iso, ihana, ja monimutkainen. Ja tupaten täynnä kauppoja, ja kenkiä (ja silti löysin NE täydelliset kengät Zarasta Champs-Élyséen varrelta myöhemmin matkan aikana)! Siitä päivästä jäi mieleen Starbucksin kahvi. Miksei Helsinki oo yhtään isompi kaupunki niin että mekin saataisiin oma Starbucks? :(
Illalla Long Island, tällä kertaa Alexa päätti juoman, ja rupesimme pohtimaan niinkin syvällistä asiaa kuin eroa irtosuhteiden ja seurustelun välillä edessämme mansikkamargaritat ja kädessä ranskalaiset savukkeet. Niinkuin niillä paljon eroa olisi Suomessa myytäviin. Paitsi hinta! 6,50 perkele. Jokatapauksessa. Juttelu jatkui hyvän tovin, ja en sit tiedä kuuliko tarjoilija vähän liian monta kertaa sanan "seksi" vai oliko meidän puhe oikeasti niin kutsuvaa, mutta siinähän se istui alas ja rupesi kyselemään mitä kieltä puhuimme (todettuaan että se ei ole ruotsia, norjaa tai saksaa). Suomi oli ihan vieras käsite ensin, mutta mies seivasi TÄYDELLISESTI tilanteen ottamalla huomioon että "eikö Joulupukki olekin Suomesta?" Kaikki pisteet kotiin. Heitettiin hetulaa Ranskan ja Suomen säästä, eri kielistä ja tupakkalaista. Tarjoilijan viereisessä pöydässä istuva (potentiaalinen) tyttöystävä alkoi näyttää jo vähän nyrpeältä, joten mies palasi sisään töihin. Tilattiin vielä toiset kaljat, ja vaikka hintaa löyty (á 8e) niin kokoa löyty senkin edestä. Meidän harmiksi saatiin kuulla vasta myöhemmin, että jos Ranskassa tyttö nauttii enemmän kuin yhden alkoholipitoisen juoman, on se jo vähän outoa. Mutta kerta nyt sitä ei vielä tiedetty, niin istuttiin siinä iloisina vielä toinenkin tunti ja juteltiin edelleen samasta aiheesta plus monista muista. Siitä jonkin ajan kuluttua tultiin siihen tulokseen, että kaljat alkaa olla lopuillaan, eikä tupakkasaldossakaan ollut mitään kehumista. Hotellillelähtö vaani kulman takana, mutta sitten - tadaa - pöytään tuotiin kaksi margaritaa hohtotikuilla varustettuina. Sydän suli ja (vaikka osa punastumisesta olikin humalan vikaa) tarjoilijan tyttöystävä taisi olla oikeilla jäljillä nyrpeillessään poikaystävälleen meistä. Mutta siinä oli kumminkin ihana istua, täydellinen piste ii:n päälle siltä illalta.
Ja niin, kaikki sujui silloin vähän liian helposti. Senpä takia, siinä surkean lyhyellä matkalla baarilta hotellille jo kerran käännyttämämme pojat seurasivat meitä (=tupakkojamme) hotellin ovilta aina aulaan ja melkein hisseille asti. Luojan kiitos hotellin respamies teki kuolaaville pojille erittäin selväksi, että he olivat täysin persona non grata siihen hotelliin, ja me saatiin Alexan kanssa hihitellä hississä meiän älymäistä tuuria.
Eikun ihan oikeasti - se menee jo vähän pelottavaksi kun toinen alkaa kaivaa "la mobilea" laukustaan ja toteaa että joo sä oot mun tyttöystävä ja toi sun kaveri on mun kaverin. Ja sit se kuolematon kommentti; Mikä teiän huoneen numero on?
Ei helvetti ku tää on pitkä. Anteeksi :D
Kolmas päivä, lauantai siis, alkoi suunnitelulla myöhäisellä aamuheräämisellä. Päivä sujui rattoisasti, shoppailua Oopperan lähistöllä (iiiihana löytö nimeltä Citadium = Unska, Heslinki10 ja One Way kaikki samassa nelikerroksisessa tavaratalossa) ja kahvi&muffari Starbucksissa. Champs-Élyséellä kävely ei rasittanut jalkoja, mukaan tarttui vaatteiden lisäksi muutamia huippuihania kuvia Pariisin tunnetuimmasta kadusta. Todettuamme että Trivial Pursuitin tiedot osoittautuivat oikeaksi, ja että Riemukaaren alla oikeastikin lepää Tuntematon Sotilas, otimme taksin hotelille. Myöhemmissä illan suunnitelmissa oli tavata Tara. Ja Tara oli oikein mukava ja eloisa uusi tuttavuus. :)
Jos olimme ajattelleet nähneemme osan Pariisin yöelämästä, emme kyllä enempää olleet väärässä. Jo pelkästään Taran tarinoiden perusteella mussa heräs semmonen "hei tänne on pakko tulla uudestaan ja pidemmäksi aikaa"-fiilis. Mutta viimeistään sen sai, kun lähdettyämme topsalaisesta ja laittomasta underground shishabaarista katsoimme kuittia ja siinä luki VIP. Sillä oi kyllä, vaikka Tara ensin stressasi sitä että päästäänkö me niiden kahden pahannäköisen poken ohi edes sisälle, niin toisin kävi. Itse omistajan näköinen tyyppi tuli hakemaan meidät kolme (plus kaksi paikallista liisaa) ovelta ja saattoi pienten ihmisten ruuhkan halki pimeän käytävän läpi yksityiseen pehmeään ja lämminvärikkääseen huoneeseen. Kokis ja kolmen hengenvesipiippu meille kolmelle, mitä muuta sitä voi toivoa. Hyvää musaa? Sitäkin löytyi.
Ihmeen kaupalla pääsimme vaikeuksitta takaisin hotellille (en maininnut miten menimme ympäri Pariisia Taran kanssa täysin ja laittomasti pummilla, ja se hirvitti) ja siitä nukkumaan. Seuraavan päivän lähtö tuntui olevan vielä kaukana kun suussa maistui raikas shisha. Sen yön molemmat nukkui hyvin.
Viimeisen aamun aamiainen? Missattiin taas. Oltiin saatu edellisenä iltana lievissä nousuissa neuvoteltua itellemme vähän myöhäsempi check-out ja sen turvin kanssa nukuttiin pidempään. Lopulta oli kuitenkin pakko nousta, ja kaiken pakkauksen ja tavaroiden ettimisen jälkeen jätettiin vähän katkerana meidän tavarat hotellille ja lähdettiin viimeiselle kunnon kävelylle Pariisissa. Les Halles tuntui sunnuntaiaamuna sopivalta paikalta, ja aamukahvi ja double chocolate muffinssi Starbucksissa oli taivas. Liian pian olimme taas hotellilla ja tsadam lentokenttäbussissa ja sitten taas Pariisin kentällä. Ihanat turvamiehet ei melkein päästäny meitä eteenpäin ilman "katsokaa miten söötti"-kommentteja, ja piiiitkät liukuhihnat olivat eri jänniä!
Tässäkö matka (ja tää lj-kirjoitus) sitten oli? Ei. Mitä ois matkustaminen ilman paluulentoja. SAS:in lento Pariisista köpikseen, sujui hyvin kyllä, uni maittoi. Alexa nukahti jo ennen kiitorataa, ja silloin ajattelin että no ok kyllä mäkin voin vähän nukahtaa. Mun vieressä käytäväpaikalla (istuin siis keskellä) istui ihan ok söötti poika/mies joka kirjoitti jotain kannettavallaan. Nukutti. Nukahdin. Seuraava muistikuva, herään pää sen jätkän olkapäällä. Nolotti! :D
Lentomatkaa oli jäljellä vielä jonkin aikaa, eikä kumpikaan sanonut mitään, Alexa vaan tuhisi.
Mutta kun laskeutuminen alkoi, niin jo alkoi juttu luistaa. Tää James oli aussi, joka oli menossa Lundiin (Ruotsissa) vaihtoon. Bluffattuani että oon yli-ikäinen James kysyi hyvistä baarista Helsingissä vähän siihen makuun että tulisi testaamaan ne avec minä ja Alexa. Turvauduin Alexaan ja vähän aikaa juteltiin Redrumista (James: Red Room??) ja Tavastiasta. Kun turvavyövalomerkki oli sammutettu, James otti meidän molempien sähköpostiosoitteet ylös, ja nousi sanoen "I'll be in touch." Ja mitä mä huusin perään? "Have fun in Gnu!"
Syytän väsymystä ja kaikkea, sillä kyllä mä tiedän että se oli Lund eikä Gnu. Jokatapauksessa, James ei onneksi kuullut ja muakin vaan nauratti hiljaa sisäisesti. Köpiksen kentällä oli vähän enemmän menoa ja siellä oli Starbucks! Ja kunnon tupakkahuone. Ja myös monta hyvää vitsiä meidän suusta. Tyhjä B16 lähtöaula oikein kutsui meitä ottamaan kuvia, kivoja tuli, ja vaikka myöhemmin huomattiin että kuvaus tiukasti kielletty, niin no hard feelings Copenhagen Airport.
Vähän harmitti olla koneessa tietäen että ihan kohta olisi kotona taas, mutta ei voinut muuta kuin hymyillä kun ajatteli koko kulunutta neljää päivää. Sudoku ei onnistunut, ei edes haastava for crying out loud, mutta ajatus kaikista uusista vaatteista laukussa ja 25 savukkeen askeista lämmitti mieltä. Kone oli ajoissa, laukut tuli ekana, Irene oli vastassa, ja autoi ajoi suoraan Arabialle.
Kun kello kahdelta aamuyöllä nojasin Hämeentie 107:n tiiliseinään ja nautin hitaasti iltatupakkaa, silmät kiinni oli kuin olisin voinut kuvitella olevani keskellä rakkauden kaupunkia kädessäni Iltalehden sijaan Starbucksista haettu take away-latte.
Tottakai, seuraavan päivän ollessa koulua, nukuin pommiin ja missasin englannin tunnin. Nyt matkasta on viikko, ja tuntuu kuin voisin muistaa lähes jokaisen asian ja yksityiskohdan joka matkasta (paitsi mm katujennimet, drinkkien nimet ja tapahtumajärjestykset, anteeksi jos niissä on virheitä).
Ja nyt on mun aika mennä nukkumaan. Kiitos väsyneille sormille tämän kirjottamisesta, ja jos teistä joku kuka tahansa tän luki, niin kiitos siitäkin. Tai vaikka vain selasitte.
t. Aura
p.s. Viime keskiviikkona tuli gmailiin yksi uusi viesti, lähettäjänä hra J. Barton. James on kuulemma tulossa Suomeen maaliskuun tienoihin. Ja arvatkaa vaan kuka silloin on baarien esittelyvuorossa? ;)"
