Näinä aikoin mietin, et syksyki ois vikani. Ku kaikki ympärillä kuolee niin hitaasti.
Maailmaani muokkaan, ja luon mielikuvii, jonka avul kestäis pari vuotta.
Venaan pari vuotta ni kyl se siit. Pari vuotta päättyy usein kyyneliin.
Ja se oli pelkästään maailman tekosii, ku mä ja universumi toisistamme erottiin.
Kai toisia vaan pelotti liikaa, eli toisistaan ja se verotti liikaa.
Ja nyt ku eteenpäin tsiigaan, nousee myrsky etelässä, veteen ei vedetty viivaa.
On eletty liikaa ja menetetty niin paljon. Ympärillä himmenee varjot.
Ku täällä moni on jo kadonnu kauas. Ei niitä voi tuoda takas, ei se oo sama asia.
Turvaan turhaa roikkuen reunalla, ku pois muuttaa aina ettiin seuraavaa.
Vaik täällä kaikki jää yksin. Täällä, missä rakkaus on enää synti.