IRC-Galleria

Sunnuntai.Suklaata.Sunnuntai 10.01.2010 23:24

Annalassa jälleen.
Isällä oli oikein ahsukaa ja, mun onneks, isä oli koko vkl tosi mukavalla tuulella. Ennen en oikein oo osannu puhua sen kanssa, mutta kun sen kanssa viettää vaan tarpeeks aikaa ja juttelee vaan ihan tavallisia asioita, on ihan hauskaakin. Leffojen ja tähtien kattelu isän kanssa on mun mielestä kaikkein kivointa. Samoin valokuvien. Ennen vaan Lauralla ja isällä oli omaa hauskaa, sellasia tietynlaisia ilmeitä että molempia alko naurattaan, mikä mua ei sillain kadehdittanut (ei se ole sana varmaan), koska en tykäny isästä, mutta nyt tänään huomasin, että isä alkaa pikkuhiljaa katsoa mua samalla tavalla kuin Lauraa. En ole enää kauhean paljoa ala-arvoisempi. Vähän vielä koska en ole lääkäri, enkä ymmärrä kaikkee mitä se puhuu, saati sitten että olisin hyvä koulussa. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Ja ne kiranpennut ovat kanssa niin sulosia~ Ne vaan söi ja nukku. Tai no ne osaa jo kävellä eteenpäin ja pakittaa. Voi, pelkästään niiden katteleminen on huvittavaa, mutta kyllä niitä voi ottaa syliinkin. Se tyttö, Leia, nukahti mun syliin perjantai iltana ja olin kuolla onnellisuuteen. Se vaan tuhisi siinä ja sätki varpaitaan välillä. Ghuaaaah >w<

Kotona on kauheen kylmä. Ja oudon hiljasta kun on vaan äiti, telkkari, tietokone ja mää. Kun isällä oli Liisa, Jussi, Eero, Lasse, Maija, Lassi, isä, Päivi, Leia, Luke, Fani ja Fara. Uh siellä oli kyllä vähän enemmän ääntä kun täällä. Huvittavaa. Ja ekaa kertaa pitkään aikaan kun ei mennyt hermoa johonkin pienistä. Ne oli oikein mukavia. Maijakin jutteli mulle. Ja luettiin yhdessä Harry Potteria. Liisan kanssa pelattiin sims3 varmaan viis tuntia. Laatuaikaa pikkusiskojen kanssa. Mulla oli tosi hauskaa, mutta kotiin on aika kivaa tulla. Ghh nyt määki haluun simsin :<

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.