IRC-Galleria

On ollu khyl tosi kauniita päiviä, vaikka edelleen on hyvin kylmä. Kylmyys on ärsyttävää vaan naamalla, kun sitä ei pysty suojaamaan, varsinkaan hengitysteitä. Kyllähän minä ainakin lämpimästi puen, vaikka kuinka tyhmältä näyttäisin, koska minähän en aio palella! Lämpimien vaatteiden paljoudesta en nirsoile yhtään! Nytkin on villahousut jalassa, vaikka olen sisällä ;D

Talvi kyllä sinänsä tympii, koska en jaksa olla koko aikaa pukemassa ja riisumassa. Kesä, ja muutkin lämpöset vuodenajat on ihania, kun voi olla samoilla vaatteilla sisällä ja ulkona, tai sit on vain yks tai kaks kerrosta, tyyliin takki ja vaikkapa ohuet hanskat ta ijotain. Paitsi ihan kesällä kun voi olla samoissa vaatteissa koko päivän ^^ Sitä kaipaan kovasti. Mutta joka päivä sitä huomaan kuinka aurinko paistaa pidempään ja aikaisemmin. Hienoa kevät, tule jo!!

Eipä tässä mitään, viikot on aina samanlaisia. Vaikka sitä tulee koko ajan vaan huomaamaan kuinka paljon on vielä hommia ennen valmistumista. Pahinta on, etten meinaa saada mitään tehdyksi! Lopputöiden piirustukset on aivan kesken, ja muutama raivostuttava hylsy pitäisi saada hoidettua pois, mutta en vaan saa aikaiseksi. Lopputöiden itse teko on vasta viimesessä jaksossa, mikä sekin tosin lähenee koko ajan.
Eniten mua pelottaa se yhteiskuntaopin kirjoitukset pe25.3 suurinpiirtein kuukauden päästä. Neljä viikkoa intensiivistä lukuaikaa, tai sit ei ihan niin intensiivistä. Pitäis varmaan alottaa. Olen kamala, tiedän.

Kirjoituksiin enää vain muutama viikko, pitäisi jaksaa tsempata vaikka laiskottaa ja ikävä Otania. Äh, mä olen niin kamalan roikkuva ihminen, kun olisin sen kanssa ihan aina vaan. Olen kyllä opetellut sellaisen pessimistisen tavan käsitellä asioita kun ei nähdä. Jos lähetän sille viestin, sanon ettei se kuitenkaan vastaa, joten en pety KUN se ei vastaa, mutta ilostun JOS se vaikka sattuisi jotain vastaamaan. Tosin "joo" vastaukset vaan ärsyttää entisestään.
Harmittaa kun tietää, ettei voi nähdä, eikä asialle voi kertakaikkiaan tehdä yhtikäs mitään. Ajattelen sitä liikaa, "voisinkohan lintsata ja mennä moikkaamaan sitä, edes ihan vähäsen!" Mutta ei, niin ei.
No en marise siitä sit sen enempää.

Kävin lauantaina kattomassa vihdoin sen Tangledin!! Antoi voimaa vähäsen, varsinkin kun paras kamuni Irkku oli mun mukana! Ah Disney-naamat on vaan niin parhaita. Tuli vähän kevyempi olo. Hetkeksi.

En tiedä mikä vaivaa. Nukun sellaisia 8-10 tuntia jos vaan pystyn, nukun myös bussimatkoilla, ja syön aivan hirvittäviä määriä ruokaa! Siis oikeesti! Otani ja ÄITI olivat heti sitä mieltä, että olen raskaan. Voi tuska, älkää viittikö! En edes ole, kyllä mä nyt huolehdin etten raskaaksi tule, voi kauheeta! Ei nyt vielä lapsia. Kyllä sit joskus, muttei nyt vielä.

Uh, on päivällinen syömättä, joten tästä hipsin syömään ja menen vatsani vierelle nukkumaan. Ihan hyvä mieli just nyt. Jos vaan ei ajattele sitä kuinka hirvee hellyydenkaipuu ja ikävä toisen seuraa onkaan, selviän ihan hyvin. On niin paljon tehtävää ja ajateltavaa, mutta ei se kyllä ikävää poista, ei koskaan. Harmi, että olen nainen. Höh.