IRC-Galleria

"Kun olin vielä pentu, sain sinut leikeilläni nauramaan ja sanoit minua omaksi lapseksesi. Vaikka purin riekaleiksi monet kengät ja revin monet tyynyt, olin sinun Paras Ystäväsi. Kun olin tehnyt jotakin pahaa, heristit minulle sormellasi ja kysyit: Miten sä voit? Mutta sitten rauhoituit ja rapsutit vatsaani kun makasin selälläni edessäsi.
Vaikka sinulla oli aina kiire, oli sinulla kuitenkin aina aikaa olla kanssani. Muistan niitä iltoja kun lepäsin sängyssäsi ja kuuntelin haaveiluasi. Uskoin, että elämä ei voi olla tämän parempaa. Kävimme yhdessä pitkillä lenkeillä puistossa ja autoajeluilla. Kävimme syömässä jäätelöä ja minä sain vain vohvelin, kun väitit, että jäätelö ei ole koiralle terveellistä. Nukuin auringossa odottaen sinua kotiin.
Sitten aloit olla yhä enemmän ja enemmän töissä, aloit tehdä uraa. Sinulla oli yhä enemmän ja enemmän ihmisystäviä. Silti odotin sinua innolla ja tuin sinua aina kun sinulla oli sydänsuruja tai pettymyksiä. En koskaan sanonut sinulle, että olit tehnyt väärän päätöksen ja riemuissani riehuin oma kun tulit kotiin. Ja sitten yhtenä päivänä sinä rakastuit.
Hän, sinun nykyinen vaimosi, ei ole koiraihminen, mutta silti tervehdin häntä kodissamme, näytin kiintymystä ja tottelin häntä. Olin onnellinen, kun sinäkin olit onnellinen. Kun lapset syntyivät, ihmettelin heidän tuoksuaan ja halusin auttaa huolehtimaan heistä. Mutta te pelkäsitte että vahingoittaisin heitä ja sen vuoksi vietin suurimman osan ajasta toisessa huoneessa tai ulkona kopissa.
Oi, miten halusin rakastaa heitä, mutta olin vankina. Kun lapset kasvoivat, olin heidän Iso Ystävänsä. Sormet sattuivat joskus silmiini, kun ne tutkivat korviani ja pusuttelivat kuonoani. Rakastin lasten rapsutuksia, kun sinä enää vain harvoin rapsutit minua. Olisin antanut elämäni lasten puolesta jos sihen olisi ollut tarvetta. Menin salaa heidän sänkyynsä ja kuuntelin heidän salaisuuksiaan. Odotin yhdessä lasten kanssa autosi ääntä kadulta, kun palasit töistä kotiin.
Joskus oli aika, kun ihmiset kysyivät: "Onko sinulla koira?" otit aina lompakosta kuvani, näytit sitä ja kerroit pitkiä tarinoita minusta. Viimeiset vuodet vastasit kysymykseen "Kyllä" ja vaihdoit aihetta.
En ollut enää Sinun koirasi, olin vain koira ja hermostuit aina, kun aiheutin rahanmenoa sinulle.
Sinulla oli nyt työ ja mahdollisuus muuttaa toiseen kaupunkiin asumaan, mutta kerrostaloon,
johon ei saa tuoda eläimiä. Teit oikean päätöksen. Sinulla on nyt perhe, mutta oli aika, jolloin Minä olin Sinun ainoa perheesi.
Jännitin sitä autoajelua, kunnes saavuimme koirien löytökotiin. Ilmassa oli koirien, kissojen,
tuskan ja epätoivon haju.Täytit pari paperia ja sanoit: "Tiedän, että löydätte hänelle hyvän kodin."
Ihmiset siellä kohottivat olkapäitään ja katsoivat sinua surullisena. He tiesivät totuuden. Miten vaikea on löytää uutta kotia keski-ikäiselle sekarotuiselle nartulle. Sinun piti repiä oman poikasi kädet kaulastani, kun poika kirkui: "Isä, älä anna heidän ottaa koiraani!" Olin huolissani pojasta ja mietin opettamiasi asioita: ystävyys, lojaalisuus, rakkaus ja ihmisen vastuu kaikista elävistä olennoista.
Rapsutit päätäni, et katsonut minua enää silmiin etkä suostunut ottamaan kaulapantaani ja hihnaani. Sinulla oli aina töissä määräaika, nyt oli minullakin määräaika.
Kun olit lähtenyt, kaksi kilttiä naista tuli ja sanoi, että kyllä sinä tiesit muutosta etukäteen mutta et yrittänytkään itse löytää minulle uutta hyvää kotia. Naiset rapsuttivat minua hellästi ja kysyivät: "Miten sä voit?"
Nämä ihmiset täällä löytöeläintalossa huolehtivat meistä niin hyvin, kun näillä aikaa kiireiltään riittää.
Tietysti meidät ruokitaan, mutta ruokahaluni katosi jo pari päivää sitten.
Ensimmäisinä päivinä, kun joku kulki häkkini ohi, juoksin heti hänen vierelleen. Luotin aina, että Sinä tulet ja haet minut takaisin. Että olet muuttanut mielesi ja tämä on vain pahaa unta. Luotin, että tulee ainakin joku, joka välittäisi minusta ja haluaa pelastaa minut.
Ymmärsin että minun on mahdotonta taistella ihmisten huomiosta pentujen kanssa. Niillä ei ole vielä
hyviä ja huonoja muistoja. Ne ovat leikkisiä ja riemuitsevat. Menin häkin takanurkkaan. Istuin ja odotin.
Kuulin askelia, kun ihminen tuli työpäivän päätteeksi luokseni ja vei minut hiljaiseen huoneeseen.
Hän nosti minut hellästi pöydälle, rapsutti korvaani ja sanoi, ettei minun nyt tarvitsee enää murehtia. Sydämeni hakkasi, kun en tiennyt mitä oli tapahtumassa. Jotenkin vaistosin, että vankeuspäiväni olivat nyt ohi.
Surin, kun tiesin, että hän oli nääntymässä työtaakkansa alle. Tiesin hänen liikkeensä etukäteen:
hellävaraisesti hän laittoi kiristyssiteen tassujeni ympärille. Samaan aikaan kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Nuolin hänen kättään, kuten olin vuosia nuollut Sinun kättäsi. Hän pisti ruiskeen
suoneeni ja tunsin miten kylmä liuos valui sisääni.. Menin makuulle, katsoin häntä silmiin ja sanoin hiljaa: "Miten Sä voit?"
Hän ymmärsi sittenkin minua ja tunteeni ja sanoi : "Olen tosi pahoillani"
Hän halasi minua ja selitti; se on hänen työtään, menen nyt parempaan paikkaan missä minua ei koskaan hylätä, missä on paljon rakkautta ja valoa, missä ei enää tarvitse huolehtia mistään.
Se on todella erilainen paikka. Sitten heilutin viimeisillä voimillani häntääni ja näytin, että "Miten Sä voit?" ei ollut tarkoitettu hänelle.

SE OLI TARKOITETTU SINULLE, RAKASTETTU ISÄNTÄNI, KUN MIETIN VIIMEISILLÄ HETKILLÄNI
SINUA, JA VAIN SINUA. ODOTAN SINUA IKUISESTI. VOI OLLA ETTÄ JOKU TOINENKIN
OSOITTAA SINULLE TÄLLÄISTA USKOLLISUUTTA ELÄMÄSSÄ."
- Jim Willis 2001
"Jos tämä tarina liikutti sinua, sai palan kurkkuun ja ehkä kyyneleenkin silmään, niin muista että tämä tarina on tosi.. Näin tapahtuu joka vuosi tuhansille eläimille, joita on joskus rakastettu, mutta jotka hylättyinä lopetetaan eläinklinikalla ja löytöeläintaloissa omistajiensa välinpitämättömuuden takia.
Haluamme tarinan kautta muistuttaa että jokaisella lopetettavalla lemmikkillä on joskus ollut koti ja perhe johon se on luottanut ja rakastanut.
Emme halua järkyttää emmekä tuottaa surua. Mutta, jos tarina jättää jäljen sinun tai jonkun toisen sydämeen niin, että sen ansiosta yksikin tälläinen tarina saa onnellisen lopun , olemme onnistuneet.
Kanna vastuusi ja osoita uskollisuutesi myös lemmikkillesi ja kehoita kaikkea muitakin tekemään niin.
On tärkeää, että ei-toivottujen, hylättyjen eläinten tappaminen loppuu. Tämä tarina voi pelastaa edes yhden eläimen."

"MENNÄÄNKS LASKEE PERSMÄKKEE KESKEL KESSÄÄÄ?"
"EI NYT VOI LASKEE PERSMÄKKEE KESKEL KESSÄÄ NY O SYSSY!"

vittu tää uus kaltsu on perseestä!

Minä muuraan sydämeni umpeen
Hautaan tunteeni kuoppaan
Opetellaan alusta aloittamaan
Opetellaan anteeksi antamaan
Ei revitä vanhoja haavoja
Ei käännetä veistä haavassa
On aika kääntää sivua
On aika jatkaa matkaansa.

KAVERIT → Eivät koskaan pyydä ruokaa.
TOSIYSTÄVÄT → Ovat syy siihen ettei sinulla ole ruokaa.

KAVERIT → Auttavat sinut ulos vankilasta ja kertovat että mitä teit oli väärin
TOSIYSTÄVÄT → Istuvat vieressäsi ja sanovat "Vittu...Homma kusi...Mut saatana se oli hauskaa!"

KAVERIT → Tietävät muutamia asioita sinusta
TOSIYSTÄVÄT → Voisivat kirjoittaa kirjan sinun elämäsi yksityiskohdista

KAVERIT → Jättävät sinut yksin jos muutkin tekevät niin
TOSIYSTÄVÄT → Haistattavat paskat muille eivätkä koskaan jätä sinua

KAVERIT → Koputtavat oveesi
TOSIYSTÄVÄT → Kävelevät suoraan sisään ja lösähtävät sohvalle

KAVERIT → Vievät drinkkinsi pois kun luulevat sinun ottaneen tarpeeksi
TOSIYSTÄVÄT → Katsovat sinun vaappuvan puolelta toiselle ja sanovat "Beibe, juo loputkin, siitä ei
heitetä mitään hukkaan"

KAVERIT → Kertovat vaatteiden sopivan sinulle
TOSIYSTÄVÄT → Kertovat, että näytät norsulta, joka on kääriytynyt makkarankuoreen

KAVERIT → Ovat hetkellisiä
TOSIYSTÄVÄT → Kestävät läpi koko elämän

1. Kun poika kävelee pois luotasi vihaisena, iske hänen veljensä.
2. Kun poika alkaa kirota sinua, sano häntä helvetin huonoksi sängyssä.
3. Kun poika ei ole huomaavinaan sinua, näytä tissit.
4. Kun poika lähtee luotasi, sano että lähdet eksällesi
5. Kun näet pojan pahimmillaan, sano näyttäväsi itse täydelliseltä.
6. Kun näet pojan alkavan itkeä, sano että surkea yritys saada minut kostumaan.
7. Kun näet pojan kävelevän, teippaa hänet lattiaan.
8. Kun poika on ottanut lempipaitasi, peri siitä vuokraa.
9. Kun poika kiusoittelee sinulle, lähde vieraisiin.
10. Kun poika katsoo sinua epäillen, sano "Sä siis tiedät että mulla on toinen."
11. Kun poika sanoo rakastavansa sinua, sano "Niin mäki sun parasta kaverias."
12. Kun poika tarttuu kiinni käteesi, huuda apua ja syytä raiskaus yrityksestä.
13. Kun poika tönäisee sinua, käske veljesi kavereineen hakata hänet.
14. Kun poika kertoo sinulle salaisuuden, soita bestikselle ja kirjoita siitä yleisönosastolle.
15. Kun poika kaipaa sinua, sano lähteväsi Tonin ja Jarkon kassa viettämään tyttöjen iltaa.
16. Kun poika sanoo sen olevan ohi, esitä hänen mielikseen olevasi surullinen..
17. Kun poika laittaa tämän eteenpäin, hän uskoo ettet ikinä tekisi mitään tällaista.. naurettavaa.
18. Kun hän on vihainen, ehdota sovintoseksiä.
19. Kun hän sanoo olevansa ok, sano ettet tyydy keskin kertaiseen, haluat parasta.
20. Koska 10 vuotta myöhemmin hän muistaa sinut... luultavasti ihanana ensirakkautena (aika kultaa muistot).
21. Soita hänelle keskiyöllä hänen syntymäpäivänään kertoaksesi, että ikävöit hänessa vain seksiä.
22. Valvo hänen kanssaan koko yö kun hän on sairas ja väitä sinun tartuttaneen häneen HIV
23. Katso hänen kanssaan hänen lempielokuvaansa tai lempiohjelmaansa vain jos hän suostuu makutuomariksi kolmepäiväiselle ostosreissulle
24. Anna hänen siivota huoneesi.
25. Tehdä läksysi.
26. Kun hän on puutteessa, anna hänelle barbara.
27. Tee hänelle selväksi, että hän on tärkeä - ehkä äidilleen.
28. Suutele häntä kaatosateella ohjaten hänet rännin alle.
29. Soita hänelle ja väitä olevasi raskaana. Pyydä rahat aborttiin ja mene ryyppäämään

Japani, Tokio, 2008

Vuonna 2002 Japani hätkähti kammottavaa löytöä Tokion rautatieasemalla. Erään junanvaunun sytyttyä tuleen sähkövian takia juuri istumaan päässeet matkustajat ajettiin nopeasti vaunusta ulos pelastustöitä varten.
Muutamat matkustajat unohtivat laukkunsa junaan heidän poistuessaan ja kun jälkikäteen laukut avattiin selvittääkseen kenen laukuista oli kyse, eräästä laukusta löytyi jotain järkyttävää. Isoon matkalaukkuun oli pakattu teinityttö. Tytön kaikki raajat olivat amputoitu ja hänet oli kääritty muoviin jättäen vain pienet pakattu teinityttö.
Tytön kaikki raajat olivat amputoitu ja hänet oli kääritty muoviin jättäen vain pienet
hengitysreiät. Tytön äänijänteet oli katkaistu, joten hän ei pystynyt huutamaan. Osansa löydöksen outoudesta teki se, että tytössä ei ollut merkkejä väkivallasta, vaan hän oli erittäin hyväkuntoinen ja hyvin hoidetun näköinen, hänet oli meikattu taidokkaasti ja hienosti ja muovi, johon hänet oli pakattu, oli samanlainen kuin lelujen ympärillä oleva kääre. Muovin päälle oli kirjoitettu luku 72 ja mukana oli vihko, jossa oli tiedot tytön allergioista, kuukautisten alkamispäivistä ja mahdollisista muistettavista huomioista terveyden suhteen.

Poliisi yritti saada tytöltä tietoa, kuka hänelle oli tehnyt tämän. Mitään tietoja ei kuitenkaan koskaan saatu ulos, koska tytön puhekyky oli tuhottu ja hän ei koskaan oppinut tai suostunut kommunikoimaan apuvälineiden avulla. Vasta nyt vuonna 2008, lähes 6 vuotta löydöksen jälkeen, tällä hetkellä 26-vuotias nainen on lopultakin suostunut kommunikoimaan kokemuksistaan.

Nainen kertoi olevansa Kikumi Tottoro. Kyseinen henkilö katosi vuonna 1999 rautatieasemalta ja häntä ei koskaan löydetty.
Vanhemmat luulivat tytön kuolleen, kun hänen katoamisensa ei koskaan selvinnyt. Kikumin mukaan hän eksyi vanhemmistaan ruuhkan aikaan ja joku vanhempi mieshenkilö tuli hänen luokseen ja sanoi vievänsä junahenkilökunnan luo, joka kuuluttaisi vanhempia. Mies kuitenkin vei Kikumin autoonsa, sitoi tämän silmät ja ruiskutti jotain ainetta, jolloin Kikumilta meni taju.
Seuraava muistikuva hänellä on kirkkaasti valaistusta viileästä valkoiseksi maalatusta huoneesta, jossa hänet on lukittu häkkiin kahden muun tytön kanssa. Kikumin kauhuksi keskellä huonetta on leikkauspöytä ja pöydän ääressä on mies lääkärintakissaan operoimassa sähkösahaa, jolla hän on leikkaamassa nuorelta tytöltä toista jalkaa irti.
Tytön toinen jalka on amputoitu jo selvästi aiemmin, kun taas käsien amputointi on tapahtunut vähemmän aikaa sitten siteistä päätellen. Kaikkein hirveintä Kikumille oli nähdä huoneen seinät, jotka olivat vieri vieressä jalustoja, joihin oli nostettu tyttöjä. Tyttöjen kaikki raajat oli amputoitu ja heidät oli meikattu hienoksi.
Vaikka tytöt eivät liikkuneetkaan, he hengittivät ja räpyttelivät silmiään, eli olivat selvästi elossa.
Kikumi kertoi menettäneensä tajunsa pian sen jälkeen kun hän lopulta huumaamisen jälkeen sai näkökykynsä kunnolla takaisin ja tajusi mitä huoneessa tapahtuu.

Seuraava muistikuva Kikumilla on sängystä, johon hänet on sidottu.
Hän kauhukseen tajuaa, ettei hänen suustaan lähde ääntä vaikka hän huutaa
ja kun myös tajuaa nopeasti karmaisevan syyn, miksi hän ei tunne toisen käden sormiaan.
Hänen vasen kätensä on amputoitu juuresta lähtien ja leikkaushaava on ommeltu siististi umpeen.
Kikumi kertoo, että huoneessa oli muitakin sänkyjä, joissa oli muita samanlaisia "potilaita".
Riippuen tytöstä raajoja oli amputoitu yhdestä kolmeen ja jokainen oli mykistetty niin, ettei kukaan voinut huutaa.
Osa tytöistä riehui villistä sängyissään yrittäen repiä itseä kahleistaan, osa vain makasi apaattisena paikallaan tuijottaen tyhjyyteen tai itkien.

Kikumi sanoi menettäneensä ajantajunsa nopeasti, koska hänet huumattiin päivittäin.
Hänelle tuotiin kolmesti päivässä juhlava ateria ja hänen kahleensa ylävartalosta poistettiin
jotta hän pystyi syömään jäljellä olevallaan kädellä. Alussa Kikumi heitti ruoat lattialle nähdessään ne, mutta nälän tehtyä tehtävänsä hän ahmi aina kaiken mitä tarjottiin. Pystymättä kommunikoimaan kenenkään kanssa ja näkemättä koskaan ketään muuta kuin muita tyttöjä, hän alkoi menettää nopeasti järkeään.
Hän ei tiennyt oliko yö vai päivä ja hän ei tiennyt, miksi tämä kaikki tapahtuu,
kuka tämän tekee ja milloin tämä loppuu. Päätellen muiden tyttöjen poistumisesta huoneesta ja palaamisesta yksi raaja vähempänä kuin lähtiessä hän tajusi, että joku sairas henkilö amputoi tytöiltä kaikki raajat pois yksi kerrallaan.
Periaatteessa kammottavinta Kikumin mielestä asiassa oli se, että amputointi tapahtui aina taidokkaasti, haavat sidottiin hyvin ja kukaan tyttö ei näyttänyt sairaalta tai kuolevalta. Leikkauksien takana oleva henkilö selvästi pyrki pitämään tytöt niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista, elossa ja terveenä ja vaikka Kikumi ei pystynytkään arvioimaan tarkasti aikaa, hän kuvitteli raajan amputoinnin tapahtuneen noin viikon parin välein.

Kun hänen viimeinen raajansa, vasen jalka, amputoitiin ja hän toipui leikkauksesta,
hänet siirrettiin "näyttelyhuoneeseen". Hänet oli edelleen köytetty sänkyyn kun hänet siirrettiin huoneen puolelle.
Kikumi näki taas kerran tilanteen hirveyden. Huone oli pyöreähkö ja selvästi viileä, seinä oli vieri vieressä jalustoja ja jokaisella jalustalla numeroituna tyttö.
Keskellä huonetta oli leikkauspöytä ja välineet ja pöydän lähellä häkki, joka oli tällä hetkellä tyhjä.
Kikumi näki myös ensimmäistä kertaa kasvokkain hänen vangitsijansa. Kyseessä oli vanhahko mieshenkilö, jonka lyhyt parta oli hieman harmaantunut. Mies näytti lempeältä, aivan perinteiseltä isoisältä, eikä mikään hänen kasvonpiirteissään antanut ilmi hänen hulluuttaan. Mies avasi Kikumin kahleet, jolloin Kikumi yritti heti purra miestä. Mies kuitenkin oli varautunut tähän, painoi Kikumin sängylle takaisin, käänsi hänet mahalleen ja kiinnitti hänen selkäänsä suoran metallilevyn,
jonka hän kiinnitti jollain mekanismilla Kikumin häntäluuhun ja takaraivoon.
Kikumi ei ollut huomannut, että hänelle oli leikkauksessa myös istutettu hakaset alaselkään ja päähän, jonka avulla häneen saatiin liitettyä metallilevy, joka teki mahdottomaksi liikkua sivuttaissuunnassa.

Mies toi eräästä pienemmästä huoneesta kärryillä uuden jalustan, jossa roikkui kyltissä luku 72.
Jalusta asetettiin tytön numero 71 viereen, jonka Kikumi näki itkevän. Jalusta oli noin 1.5 metriä korkea tyypillinen näyttelyissä käytetty isompi jalusta, jonka erikoispiirre oli keskellä jalustaa olevat kaksi uloketta, joista toinen oli paksumpi ja toinen ohuempi. Lisäksi jalustan takapuolella oli kiinnitysmekanismi rautalevyä varten.
Kun mies rasvasi jollain aineella jalustassa pystyssä olevat ulokkeet, Kikumi tajusi niiden tarkoituksen.
Mies nosti yllättäen vaivattomasti alastoman Kikumin ilmaan ja asetti hänet jalustalle. Kikumi tunsi,
miten ulokkeet työntyivät hänen vaginaansa ja anaaliinsa. Hän yritti liikkua, mutta miehen vahvat kädet, sisälle tunkeutuvat ulokkeet ja selässä oleva rautalevy tekivät sen mahdottomaksi.
Hän vain itki niin lohduttomasti kuin osaisi, muttei se aiheuttanut mitään muutosta lempeäkasvoisen miehen toimissa.
Kun ulokkeet olivat lopulta uponneet Kikumin sisään, mies kiinni rautalevyn jalustaan,
siirsi jalustan siististi seinän vierellä samaan linjaan muiden kanssa ja poistui huoneesta sammutettuaan valot.

Kikumi kertoi ensimmäisen yönsä, jos se yö edes oli, tuntuneen loputtomalta.
Ympäriltä kuului vain silmänripsien sulkemisesta kuuluvaa ääntä, joka oli karmaisevampaa kuin mitkään tuskanhuudot.
Päivien valvomisen jälkeen hän nukahti pimeyteen ja herättyään hän tunsi, että hänet oli yön aikana meikattu.
Huoneessa oli valot päällä, mutta mies ei ollut paikalla. Hän ennätti lopultakin katsoa kunnolla muita huoneessa olevia tyttöjä, niitä mihin hän näki kääntymättä ja huomasi heidän kaikkien olevan nättejä, siististi meikattuja ja nuoria. Alkupään numeron tytöt olivat vähän vanhempia, kun taas numeron kasvaessa tytöt nuorentuivat.
Kikumi päätteli miehen keränneen tyttöjä jo pidemmän aikaa ja nappaavansa tytöt noin 16-vuotisina.
Kaikki tytöt näyttivät hyvin samanlaiselta, oikein perinteiseltä japanilaiselta nuorelta tytöltä mustine hiuksineen ja nuorekkaine kasvoineen.

Pian mies palasi huoneeseen mukanaan jotain liuosta, jota hän ruiskutti jokaisen tytön suuhun ykkösestä alkaen.
Myös Kikumin suuhun ruiskutettiin suurehko määrä jotain ruokamaista ainetta, jota hän ei voinut muuta kuin niellä.
Ruokkimisen jälkeen mies juotti kaikki tytöt ja sen jälkeen hän kävi tytöt läpi tutkien leikkaushaavat.
Neljännellä kierroksella mies tyytyi vain ihailemaan "nukkejaan", joiden hiuksia hän saattoi vähän kohentaa, silittää tytön poskea tai suudella hellästi otsalle.

Täydellisesti ajantajun ja mielenterveytensä menettäneeni Kikumi kertoi vain tuijottaneen tyhjyyteenloputtomalta tuntuvia aikoja. Hän ei pystynyt ajattelemaan mitään järkevää, vaan hänen päässään pyöri ensin suuri määrä järjettömältä tuntuvia sanoja ja lopulta ei mitään. Hän oli kuin päältä pois kytketty robotti, joka vain söi, hengitti ja ulosti (hän huomasi sisällänsä olevien ulokkeiden olevan itseasiassa onttoja, joihin ulosteet ja virtsa menivät). Muutaman "ikuisuuden" mentyä Kikumi kuuli lujaa ääntä ja näki häkissä olevan taas kolme nuorta tyttöä. Kikumilla oli nyt suora näköyhteys leikkauspöydälle ja hän näki, miten mies taitavasti nukutti ja operoi tytöt, mutta kuitenkin selvästi kuin esittäen jalustalla oleville tytöille Mies oli kuin vaatimaton rokkitähti työssään, joka kommentoi proseduurejaan, kertoi ihastuneella äänellä siitä mitä hän juuri teki ja esittelisi verisiä välineitään. Kikumi näki, miten häkissä olleilta tytöiltä leikattiin yksitellen vasemmat kädet pois, jonka jälkeen heidät siirrettiin toiseen huoneeseen, josta ikuisuuden jälkeen heidät tuotiin
takaisin toisen jalan amputointia varten. Lopulta taas monen ikuisuuden jälkeen tytöt olivat täysin amputoituja ja heidät sijoitettiin Kikumin viereen.

Kikumi ei muista seuraavista vuosista paljoakaan. Elämä oli yhtä sumua ja tyttömäärä jalustoilla kasvoi jo yli sadan.
Kikumi muistaa vain kaksi erikoisempaa tapausta. Ensimmäinen oli kun tyttö numero 29, lähes Kikumia vastapäätä, oli kuollut eräänä yönä. Hän ei edes ensin tajunnut asiaa, kun kukaan tytöistä ei hirveän elävältä näyttänyt, mutta aamulla miehen tehdessä syöttökierrosta hän huomasi tytön nukkuneen pois. Mies murtui täysin tapahtuman jälkeen, huusi ja itki ja raivoissaan pahoinpiteli ja raiskasi erään häkissä olleista uusista tytöistä, jonka jälkeen hän leikkasi tytön pään irti sähkösahalla muiden katsellessa. Miehen käytös muuttui selvästi tämän tapahtuman jälkeen
ja hän alkoi jostain syystä viemään tyttöjä välillä ulos talosta. Hän nosti tytön pois jalustalta, pakkasi matkalaukkuun ja poistui huoneesta. Seuraavana aamuna hän oli taas palannut tyttö mukanaan ja ruokahuolto toimi. Mies ei vienyt tyttöjä "ulos" mitenkään järjestyksessä tai säännöllisesti, vaan valitsi aina jonkun tytöistä ainakin Kikumin mukaan sattumanvaraisesti.

Jonkun 20 tytön jälkeen oli hänen vuoronsa. Mies nosti Kikumin jalustalta, asetti muoviseen pakettiin, laittoi sen matkalaukkuun ja poistui huoneesta. Kikumi yritti kuunnella tarkoin mihin hänet viedään, mutta hän ei kuullut muuta kuin auton moottorin ääntä. Lopulta hän tunnisti selvästi rautatieaseman äänet ja kuulutukset ja kun hän kuuli palohälytyksen soivan ja virkailijoiden huutavan asiakkaita poistumaan, hän oli varma kuolevansa. Hän yritti huutaa, mutta se ei edelleenkään onnistunut, eikä hän myöskään voinut liikkua muovikuoren takia. Kun hän tajusi, ettei palanutkaan hengiltä ja että tulipalo on selvästi sammutettu ja hän on edelleen junassa eikä kuule miehen ääniä mistään, hänen toivonsa heräsi. Muutaman tunnin odottelun jälkeen joku nosti matkalaukun alas ja avasi sen. Kikumi sulki silmänsä tuskasta kirkkaan keinovalon tulvittua
matkalaukkuun sisään, mutta pian hän avasi ne uudestaan kivusta huolimatta ja katseli junavirkailijoiden täysin järkyttyneitä katseita. Hän ei kuullut mitään, hän vain itki onnesta ja pyörtyi lopulta. Seuraavan kerran kun hän avasi silmänsä, hän oli sairaalassa ympärillä oikeita sairaanhoitajia. Kikumin piina oli ohi, vaikkakin henkisesti hän oli niin rikkoutunut, ettei hän halunnut kommunikoida kenenkään kanssa vuosiin.

Vaikka Kikumi pystyikin kuvailemaan miehen ulkonäön hyvin ja vaikka juna-aseman turvakameroista mies tunnistettiin, häntä ja kaikkia yli sataa kadonnutta tyttöä ei ole vieläkään löydetty. Edelleen myös ympäri Japania ilmoitetaan lisää kadonneita 16-18 -vuotiaita tyttöjä, jotka jäävät kadonneiksi. Vaikka osa kadonneista katoaakin ihan muista syistä, viranomaiset tietävät hyvin, että osa tytöistä päätyy jonkun välikäden kautta keräilijän julman nukkeleikin osaksi.