selvitellessäni joulukuusen valoja n. satavuotias kissavanhuksemme kipitti paikalle sotkemaan tuota valosätöstä VIELÄ vähän lisää. Kissasta varmaan helvetin hauskaa tulla vähän hyppimään ja kynsimään valoletkukasaa miun yrittäessä saaha hommasta joku tolkku. Lopulta palo hermo ja heitin katin pihalle. Mistä tullaan seuraavaan ongelmaan..
Kuuluu jumalaton ryske ja kohta huomaan Oton (kissan) roikkuvan terassin oven kahvassa, tuijottavan vihasesti ja vispaavan ovea tiuhaan takajaloillaan. Pakkohan se oli päästää sisälle, se idiootti kun yleensä roikkuu ja raapii ovea niin kauan ennen kun sen joku päästää sisälle.
Tällä välin olin jo ehtiny alottaa iltapalan. VIRHE! Kun jouvuttiin luopumaan koirasta vuonna nakki ja kivi on kissa pitäny koiran paikkaa. Toisin sanoen: Otto kuolaa. Jos koiran kuolaaminen on rasittavaa niin kuvitelkaa kissa, jonka suupielistä valuu ihan kuin kirkasta vettä suoraan hanasta ja joka kaiken lisäks tunkee kuolaavan naamansa ruokaan kiinni. Joka kerta kun sen työntää pois hyppää se uuelleen sohvalle (mikä sen parempi paikka syyä kun sohva) ja alottaa helvetinmoisen kehräämisen ja tuuppimisen. Jos sille antaa vähän makupalaa ja heittää lattialle, ei se kelpaa kun sen on saatava syödä JUST (!) sitä samaa mitä ihe mutustaa. Toivoton katti.
