IRC-Galleria

Tää päivä on taas ollut jokasuhteessa harvinaisen paska eikä radionkaan uutiset yhtään piristänyt. Yleinen vitutus asteikolla 4-10 on mahdollisesti about 47. Ja puol. Kertaa sata. Tai jotain sinne päin. Sentään pääsin shoppailemaan ennen töhin lähtöä... tosin sekin seikkailu päättyi sitten hammaslääkärireissuun, jossa pääsin eroon noista ompeleista. Eikä satu enää yhtään mikä on erittäin hyvä asia!

Mutta, joo, tää kasvatusala ei vaan selkeesti sovi mulle. En ymmärrä miksi sama asia pitää huutaa kymmenen kertaa, eikä se siltikään mene perille ilman verta, hikeä ja kyyneliä (niin minun kuin lapsen). Tai sitten tää kunta ja sen toimintaperiaatteet ei sovi mulle, mene ja tiedä. Kuudenpäivän työputki --- se jo riittäis, mutta ei! Huomenna sitten vielä lisäksi yli 12:n tunnin työpäivä. Odotan innolla... Saatan itkeä illalla *valittaa*

Nyt oikeesti odotan sitä hetkeä kun lentokone nousee ilmaan muutaman viikon päästä, pääsee johonkin suhteellisen lämpimään ja voi vaan olla ja relata ja nähdä nähtävyyksiä, eikä tarvitse vaihaa yhtäkään vaippaa tai vahtia/komentaa yhtäkään puupäistä lasta!

Tällä hetkellä ei pelota edes se, että päädyn orjakauppaan. Sekin olis vaan piristys tämän päivän jälkeen.

Tupla GAH. Täytyy lähteä töihin, enkä millään viitsisi... varsinkaan kun tietää jo etukäteen mikä painajainen tästä viikosta vielä tulee muodostumaan. Niin paljon pitäisi saada aikaan ja tehtyä, enkä kuitenkaan pääse yhdessäkään asiassa eteenpäin. Julmaa.

Pistivät kuvaukseen, sitten veivät kaksi hammasta ja löysivät tulehduksen (sen lisäksi lomamatkan jälkeen ne vievät toisetkin kaksi!!) -- ja juuri sen tulehduksen takia niiden piti puuduttaa REILUSTI yli kymmenen kertaa toi alahammas, kun ei millään meinannut toimia. Onneksi loppuvaiheessa en enää tuntenut piikkiä, ainoastaan maistoin. Alkoivat poraamaan alahammasta kahtia ja se sattui, enkä jotenkin tajunnut murahtaa -- sitten hammaslääkäri yhtäkkiä lopetti ja kysyi että sattuuko? Olin ilmeisesti ilmehtinyt siihen malliin tai sitten painautunut pakonomaisesti tuolia vasten. Sen jälkeen piipitin useasti "au, tuntuu" ja ne siis pisti piikkiä toisen perään kunnes lopulta ei enää sattunut, tuntui vaan vähän ilkeältä. Toimenpiteen jälkeen näytin kuolaavalta hirviöltä, totta kai.

Mutta joo, antoi antibioottikuurin kipulääkkeiden lisäksi ja sanoivat että nyt ei saisi rasittaa itseään -- huomenna töihin, su vapaa ja sit taas ma-la kunnon työrupeama. Ei yhtään huvittais.

Takaisin Doctor Who:n pariin :)

Ei huvittais. Tai siis lähinnä pelottaa, koska ne pirulaiset vie multa tänään oletettavasti hampaan. GAH.

Yhtään en ymmärrä miksi työkaveri klo 12.00 (niin, aamupäivällä -- tai siis *aamulla*) reagoi lauseeseen "ei, et herättäny, kävin jo työkkärissä" lauseella "oho!!" ja onnistui vielä kuulostamaan oikeasti yllättyneeltä XD

Mä en halua mennä nukkumaan, koska olen lähi-aikoina nähnyt tosi herkullisia unia... Aamulla on tympeää herätä sellasen hyvän unen jälkeen! Joo, ongelmahan piilee siis siinä, että nää unet on niin todentuntuisia ja (voisivat oikeastaan olla tottakin, ihan oikeasti) -- sitten aamulla tietenkin herää onnellisena ja kappas! On jotenkin surkuhupaisaa, kun sitten tajuat sen kaiken olleen unta. Ei jotenkin innosta nousemaan ylös lämpimästä sängystä tai menemään töihin!!

Joo. Mutta. Toivonmukaan tää työ-työtön-muutto-elämä-yhtälö alkaa kohta selviämään. Perjantaina pitäs saada jotain selvyyttä. VIHDOINKIN.

Paino sanalla *joskus* --- joskus mä vielä opettelen niin sanotun "normaalin" unirytmin. Sit kun mä olen 47, ehkä --- paino sanalla *ehkä* ... Näin.

Kerro tämän hetken 6 lempibändiäsi/-artistiasi ja listaa jokaiselta heidän kolme omasta mielestäsi parasta kappaletta:

1. Disturbed
- land of confusion
- the game
- liberate

2. Staind
- open your eyes
- pressure
- for you

3. Saliva
- never gonna change
- broken sunday
- twister

4. Celldweller
- own little world
- switchback
- i believe you

5. Thomas Dekker
- lava life
- the future
- dare

6. Blink 182
- i miss you
- what's my age again?
- stay together for the kids

Olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että Sturm und Drangin André ja Tiiu sais takuulla maailman näteimpiä vauvoja (mut vasta kun Tiiu on about 37, okay?). Se olis aivan loistavaa, koska ne kaikki kakarat näyttäs aivan varmasti ihan identtisiltä iästä riippumatta... Tosin niillä saattas olla eriväriset hiukset, mut silti.

Miksi tämä ajatus putkahti päähäni kello kolmelta aamuyöllä? Noh, syyttäkäämme the Voicea. Ja mun outoa ajatuksenjuoksuani, ehkä.

Mitähän se kertoo musta, kun olen tänään ollut (päivällä) hereillä about neljä tuntia?

Heräsin siinä kolmen maissa kun mutsi soitti -- sitten kauppaan, äidille syömään, kotiin ja jo seitsemältä olin taas sängyssä. Tosin tällä kertaa sen takia että vatsaan sattui. Tän takia ei kannata syödä. Mun oli tarkotus kyllä nousta ylös ennen BB:tä (en tajua miksi jaksan katsoa kuinka ne ihmiset tekee itsestään narrin), mutta en kyennyt. Jossain vaiheessa kai heräsin, mutten vaan kyennyt oikeesti liikkumaan ja tuntui siltä, että olen jossain unen ja todellisuuden välissä eikä yksikään raaja suostunut liikahtamaan vaikka pää käsi. Oikeasti. Oli vähän terminator-olo; painoin varmaan tonnin. Joten annoin periksi ja jatkoin nukkumista ja näin vielä aika helvetin ihania unia. Jotain hyvää siinäkin.

Heräsin kyllä katsomaan BB:n --- joskin heräsin ohjelman puolessavälissä ja kaduin samantien. Ei olisi taas kannattunut katsoa, samaa paskaa aina vaan.

Taas väsyttää. Luen hetken ja sitten varmaan nukkumaan. Ehkä. Ellen piristy.

Kyselin tänään äidiltä kaikkea mukavaa, kuten että onko se ikinä unohtanut mua kakarana mihinkään tai vasta hoitoon viedessään huomannut, että mulla on tyyliin eripari kengät. Äiti sanoi, että yleensä se heitti mulle vaatteet eteisen lattialle odottaan (jonka itse asiassa muistan) ja että jos sitten matolta löytyi vaatekappaleita niin siitä oli helppo päätellä, etten ollut pukenut kunnolla. Eikä kuulemma ollut unohtanut mua mihinkään, ikinä, paitsi kerran auton takapenkille töihin mennessään ^^; Hitusen nauratti.

Kerran se on antanut mun nukkua kuuden tunnin päiväunet, kun pääsi helpommalla --- paitsi sitten illan tullen kun mua ei saanu nukkumaan. Oppi varmaan kerrasta ettei päiväunia kannata venyttää ihan niin pitkäks, hah!

Ja! Löysin myön selityksen siihen, että olen yöeläin. Äiti sanoi, ettei oikeastaan koskaan ole pistänyt meitä kakaroina nukkumaan ennen yhdeksää (tai edes välttämättä yhdeksän maissa). Että kyllä meillä rytmi aina on ollut ja ruoka-ajat sun muut, mutta se rytmi vaan ehkä oli hitusen erilainen kuin niillä, jotka kuvittelee että lapsen pitää aina mennä yhdeksältä nukkumaan ja herätä kuudelta.

Ei ainakaan minun (tulevassa) taloudessani. IKINÄ. Toivonmukaan *nauraa*

Näin. Tunnen itseni taas asteen verran fiksummaksi.