IRC-Galleria

torstai 6.11.2008Torstai 06.11.2008 18:08

1: läksyt tekemättä, opiskeli ruotsia koulun jälkeen /SaA

[Ei aihetta]Torstai 06.11.2008 17:38

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti.
(Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

NYT SITTE KAIKKI VASTAA TÄHÄN!Keskiviikko 05.11.2008 23:31

ollaan äiteen kans varmaa viimeeset 14 ja puali vuatta tapeltu että onko se saatanan sähköjohoronpää

A) tepseli
B) töpseli

pyydän kaikkia tehtävään kykyneviä vastaamaan, ja tasavertaisuuden vuoksi en kerro kumpaa sanamuotoa itte kannatan, se selviää ehkä ensijaksossa.
kiitoksia.

[Ei aihetta]Maanantai 03.11.2008 18:13

moi tässä on kaisa mä oon 100v vanha ja mulla on harmaat hiukset
ja syön leipää ja juon kahvia

[Ei aihetta]Maanantai 03.11.2008 17:54

operaatio onnistui!
feat. kriss%F6 ja kiasd

[Ei aihetta]Lauantai 01.11.2008 19:14

OLETKO KOSKAAN?

1. Suudellut kauemmin kuin 3 minuuttia? - joo
2. Nukkunut jonkun toisen sängyssä? - joo
3. Suudellut elokuvissa? - en
4. Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana? - joo
5. Ollut rakastunut? - joo
6. Ollut suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan kanssa? - joo
7. Ajanut ylinopeutta? - pyärällä vähä hankalaa
8. Maalannut huoneesi? - joo
9. Tanssinut peilin edessä? - joo
10. Tullut jätetyksi? - joo
11. Varastanut rahaa kaveriltasi? - en
12. Mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin? - niinki vois sanoa
13. Ollut nyrkkitappelussa? - en
14. Karannut kotoasi? - en
15. Suudellut tuntemattoman kanssa? - en
16. Lähtenyt kotoasi, ilman, että kerrot vanhemmillesi? - joo
17. Lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa? - joo
18. Nähnyt jonkun kuolevan? - en
19. Ollut lentokoneessa? - en
20. Suudellut valokuvaa? - en
21. Nukkunut kolmeen saakka? - joo
22. Maannut selälläsi ja katsellut pilvien lipuvan ylläsi? - joo
23. Tehnyt lumienkeliä? - joo
24. Ollut naamiaisissa? - joo
25. Huijannut pelissä? - joo
26. Ollut yksinäinen? - joo
27. Nukahtanut töissä/koulussa? - joo
28. Tuntenut maanjäristyksen? - en
29. Koskettanut käärmettä? - joo
30. Kävellyt/ajanut päin punaisia? - joo
31. Ollut jälki-istunnossa? - joo
32. Inhonnut omaa ulkonäköäsi? - joo
33. Todistanut rikoksen? - en
34. Eksynyt? - en, yritetty on
35. Ollut toisella puolella maailmaa? - en
36. Itkenyt itsesi uneen? - joo
37. Laulanut karaokea? - joo
38. Tehnyt jotain, mistä vannoit ettet tekisi? - joo
39. Nauranut niin, että juoma tuli nenästäsi? - joo
40. Metsästänyt lumihiutaleita kielelläsi? - joo
41. Suudellut vesisateessa? - joo, suosittelen kaikille.
42. Laulanut suihkussa? - joo
43. Nähnyt unta, että menet naimisiin? - joo
44. Leikkinyt meneväsi naimisiin? - joo
45. Laittanut kielesi rautapaaluun talvella? - en =)
46. Mennyt kouluun puolialasti? - en
47. Istunut katolla? - joo
48. Matkinut kanaa? - joo
49. Kuullut tuntemattomalta olevasi hyvännäköinen? - en
50. Rikkonut luitasi? - en
51. Huvitutko helposti? - een osaa sanoa
52. Nauranut niin, että kyyneleet valuu silmistäsi? - joo
53. Luntannut kokeissa? - joo
54. Menettänyt muistisi ryypätessä? - en kokonaa
55. Tehnyt kepposia? - joo
56. Mennyt myöhässä elokuviin? - en
57. Rakastellut jotakin, joka ei ole ihminen? - no tottahan toki!!!!!111
58. Jäänyt luokalle? - en
59. Meinannut tukehtunut johonkin, jota sinun ei olisi pitänyt laittaa suuhun? - joo
60. Soittanut jotakin soitinta yli 10 tuntia? - en
61. Juhlinut itsenäisyyspäivää? - en
62. Tuntenut olevasi joku toinen? - en
63. Halunnut juosta pakoon? - joo
64. Juossut pakoon? - joo
65. Jättänyt menemättä jälki-istuntoon? - en
66. Saanut vanhempasi itkemään? - joo
67. Itkenyt jonkun vuoksi? - joo
68. Tapaillut jotakuta enemmän kun kerran? - joo
69. Omistanut koiran? - en
70. Omistanut jonkin soittimen? - en
71. Ollut bändissä? - nojoo näis omis pikkujuttus mitä hennan kans ollaa säädetty
72. Juonut 25 lasia soodaa päivän aikana? - en
73. Rikkonut cd:n? - joo
74. Ampunut aseella? - joo
75. Päivystänyt galtsussa yli 5 tuntia? - joo
76. Antanut rahaa kerjäläisille? - en
77. Ollut tekemisissä poliisin kanssa? - joo
78. Ajatellut, mitä ihmiset puhuvat hautajaisissasi? - joo
79. Ollut lähellä kuolemaa? - en
80. Tehnyt mitään laitonta? - joo

[Ei aihetta]Lauantai 01.11.2008 19:01



Täydellinen nainen

Eräänä kauniina päivänä täydellinen mies ja täydellinen nainen tapasivat. Täydellisen seurusteluajan jälkeen he viettivät täydelliset häät. Luonnollisesti heidän avioliittonsakin sujui täydellisesti.

Eräänä lumimyrskyisenä jouluaattona tämä täydellinen aviopari oli ajamassa heidän täydellisellä autollaan pitkin mutkaista mökkitietä. Yht'äkkiä he huomasivat hätääntyneen hahmon tienpenkalla. Ollen niin täydellinen pari, pysähtyivät he auttamaan hädässä olevaa.

Tienpientareella seisoi surullinen joulupukki valtavan lahjapinon keskellä ilman poroja. Koska täydellinen pariskunta ei halunnut tuottaa lahjoja odotteleville lapsille pettymystä, lastasivat he pukin kanssa lahjat autoonsa ja lupasivat auttaa niiden jakelussa. Valitettavasti keli muuttui entistäkehnommaksi ja täydellinen pari sekä joulupukki ajoivat pahan kolarin.

Vain yksi joukosta selviytyi onnettomuudesta - kuka?
Vastaus:

Täydellinen nainen tietenkin! Hän oli ainoa joka on oikeasti olemassa. Kaikkihan tietävät, että joulupukki on taruolento eikä yksikään mies ole täydellinen.
NAISET: LOPETTAKAA TARINAN LUKEMINEN TÄHÄN. Miehet jatkakaa...

Eli, jos autossa ei ollut Joulupukkia eikä sen koommin täydellistä miestäkään, autoa ajoi nainen. Tämä selittää miksi yleensä ajettiin kolari.

Lisäksi, jos olet nainen ja luet vielä tätä tekstiä, todistaa se toisenkin seikan: Naiset eivät koskaan kuuntele mitä heille sanotaan !!!
Tehtävänanto:Paljastan itsestäni asioita. Valitsen 5 ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä.
Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteen ja tästä merkinnästä.

PERUSJUTUT
Nimi > emmi
Pituus> oisko jotaki 165cm
Kengännumero> 38 tai 39
Hiustenväri> ruskia
Sisarukset> antti jere toni jesse

VIIMEISIN
....Elokuva, jonka ostit? en tiärä, kauan
....Kappale, jonka kuuntelit? > en itteasias tiärä
....Kappale, joka oli juuttunut päähäsi> "oletko fiksumpi kuin koululainen" se tunnari juttu, aina tarttuu päähä
....CD, jonka ostit? > en harrasta
....Henkilö, jolle soitit? > hmm lotta varmaa
....Henkilö, joka soitti sinulle? > äitee
....TV-show, jonka katsoit? > emt
....Henkilö, jota ajattelin? > en muista, en ketää erityistä mitenkää erityisesti

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet > oma on asiansa
Itsemurha > vastaan
Ihmisten tappaminen >vastaan
Teinitupakointi > oma on asiansa
Rattijuopumus > vastaan
Homo- ja lesbosuhteet > oma on asiansa
Saippuasarjat > puolesta

MITÄ
.....Shampoota käytät? > hm, en mä muista
.....Kenkiä käytät? > baby phat
.....Pelkäät? > en oikee mitää erityistä

KUINKA MONTA....
..Kertaa olet ollut rakastunut?> muutaman
...Kertaa sydämmesi on särkynyt? > hmm ei kovi montaa, muutaman
...Sydäntä olet särkenyt? > en tiärä
...Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi > varmaanki jotaki 3-5
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > en oo tullu laskeneeksi
...Arpea on kehossasi? > 2 tai 3 sellasta aika isoa tai ett ne on näkyväs paikkaa

AJATTELETKO OLEVASI....
....soma? > n0 5115 t0d3ll4k1n
....Hauska? > harvemmi :D no en
....Kiihkeä? > aina
....Ystävällinen? > joillekki
....Rakastettava? > emt :D
....Huolehtiva? > joo kai
....Suloinen? > emt :D

SUOSIKKI
....alkoholijuoma? > emt
....Karkki? > panda valkone
...sarjakuva/piirroselokuva? > eemt
...Purukumi? > jenkki kai iha normi
...Väri? > vihree
...kynsilakan väri? > läpinäkyvä tai valkone tai joku sen tyyline tai nii
...Viikonpäivä? > pe j la
...Inhokkipäivä? > ma
...Kukka? > no eeämtee
...Koru? > kalevala killuti
...Kesä/talvi? > kesä!
...Norja/ruotsi? > ruotsi
...Trampoliini vai uima-allas? > allas :D

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
....Nukkui sängyssäsi? > minä, ja sitä edelline varmaa öö emt
....Näki sinun itkevän? > emt
....Sai sinut itkemään? > jaa sitähän ei tiedä
....Oli kanssasi elokuvissa? > ei mitään käsitystä :D
....Lähetti sinulle sähköpostia? > en harrasta

OLETKO KOSKAAN
....Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? > ooon
....Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > en kai
....Pitänyt jonkun salaisuuden? > ju
.....Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > en
...Itkenyt elokuvan aikana? > juuu
.....ollut esiintymislavalla? > joo
....Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > joskus hetkellisesti

Paljonko kello on? > 21:47
Omenat vai banaanit? > no eeämtee
Sininen vai punainen? > punane, inhoan sinistä
Kevät vai syksy? > kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > syärä ja sitt bb
Minkä aterian söit viimeksi? > öö iskän kans tehtii ruakaa
Oletko tylsistynyt? > juu
Minkä äänen kuulit viimeksi? > äite jotaki vin
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > no emt

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > en
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > haluan, jotaki muutama
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > ymmärrys

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? > noou
Mitä kieltä osaat? > suami
Nimeä lempiasioitasi makuuhuoneestasi? > vihreys
Ketä rakastat? > jereä
Ketä kaipaat? > hmmm, en oikee tiärä
Lempinimet? > mämmi
Nimesi alkukirjaimet? > e.i.e.j
Kuinka vanhalta näytät? > no eeämtee
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > riippuuu
Silmälasit/piilolinssit? > ei
Onko sinulla lemmikkejä? > nöy
Mikä saa minut onnelliseksi? > ihmiset
Mikä huolestuttaa sinua? > ei oikestaa mikää

OLETKO KOSKAAN....
.....ajatellut, että kuolet? > jooo
.....Halunnut karata? > joo
.....Kokeillut huumeita? > en
.....Pinnannut koulusta? > eihän niin saa tehdä

phoneTiistai 28.10.2008 00:29

A. Mitä pidät kolmantena olevasta henkilöstä ? - yli mahtava typpi, ei uskois ku eka kertaa näki :D
B. Onko viides henkilö sinulle rakas ? - no ei oikestaa :D
C. Onko 11. nimen perässä sydän ? - juu ei:D
D. Voisitko kuvitella laittavasi ? - tottakai<3<33
E. Kuinka monta tekstaria olet lähettänyt henkilölle 12 tänään ? - en yhtää
F. Pidätkö henkilöstä nro. 16 ? - kyllä
G. Millä kirjaimella alkaa 22. nimi ? - äffällä puhelimes, oikiasti ämmällä
H. Voisitko suuttua henkilölle 24. ? - NO EN TODELLAKAA! ihana likka tua, maailma fiksuun likka
I. Keneltä sait 27. numeron ? - siltä itteltä, maailma paras kummitäti :)
J. Kuinka monta kertaa olet soittanut henkilölle 30 eilen ? - no en kertaakaa :D
K. Aiotko soittaa hänelle huomenna ? - no en
L. Onko numero 32 ollut koskaan yötä teillä ? - JUU EI
M. Kuinka monta lasta on 33. ? - ei yhtää
N. Millä kirjaimella alkaa 35. sukunimi ? - tyttönimi koolla, nykyyne jiillä
O. Alkaako 39. sukunimi samalla kirjaimella ? - ei
P. Oletko koskaan lähettänyt 45. joulukorttia ? - hmm, en usko
Q. Onko henkilö nro. 47 sinulle sukua ? - eip
R. Mitä ajattelet 55. ? -iha jees tyyppi
S. Oletko jo aloittanut selata nimiä uudelleen alusta ? - no en todellakaa :D
T. Rakastaako paras kaverisi 61 ? - ei
U. Vihaako joku serkuistasi numero 62 ? - vihaa varmaa, varmaa sen pikkuveli. aina välillä. muttei oikeesti
V. Koska olet tavannut ensimmäisen kerran 66 ? - joskus 6 ja 7lk välisenä kesänä
W. Kadehditko henkilöä 70 ? - joskus
X. Mitä numero 72. merkitsee sinulle ? - no ei yhtää mitää
Y. Koska näit viimeksi 73 ? - liian kaua sitte :'< se on ollu kipeenä
Z. Milloin olet nauranut henkilölle 75 ? - tänää :D
Å. Pitääkö äitisi henkilöstä 78 ? - kyllä
Ä. Haluaisitko, että numero 79 olisikin äkkiä vierelläsi ? - no en
Ö. Mitä kuvittelet numeron 88. tekevän tällä hetkellä ? - varmaa nukkumas.

[Ei aihetta]Maanantai 27.10.2008 22:47

Kusettajat on sairaita ja uskojat on tyhmiä
Skeptikot voittajia, jos muodostaa näist ryhmiä
Kaikki on mielestänsä kypsiä, konkareita elämää
Sillon ku paistaa turha on sateita pelätä
Mut oli ikä mitä lienee niin pitää pitää mieles
Et jotkut jutut tulee väkisin ikävinä tielles
Ei kukaan tanssi ruusuilla elämäänsä läpi
Mut suot rakentaa suojaust, jost ei ketään päästä läpi