IRC-Galleria

immortale

immortale

oi kun kesä ois

Viikonloppu ja vähän maanantaitaTiistai 11.08.2009 13:17

Viime launtaina lähdettiin Ellan kanssa matkalle :). Ella tuli meille yökylään Perjantaina, meillä oli tosi kivaa ja nukuttiin suht. hyvin paitsi herättiin joskus neljältä yöllä, mut kuitenkin nukahdettiin sitten taas pian.

Lauantaina veli vei meidät Forssaan. Käytiin katsomassa Anitaa ja syötiin Ellan kanssa parvekkeella tukeva lounas. Käytiin kattomassa pappaa ja näytin Ellalle vanhoja kuviani. Lähdettiin siitä sitten bussilla Nakkilaan auringon paistaessa kauniisti.

Tuula tuli hakemaan meidät pysäkiltä, mentiin sinne Liisan mummon mökkiin. Syötiin pullia ja Lähdettiin Ellan ja Tuulan kanssa metsään keräämään kasveja kasvityöhön, sain ihan kivasti kasveja ja vatsa täyttyi juolukoista, mustikoista ja vadelmista. Metsäreissun jälkeen tehtiin kasvityötä, ilta sujui kivasti. Nukuttiin teltoissa hyvien patjojen kanssa. Niin ja nähtiin Ellan kanssa kissa...

Sunnuntaina, me käytiin Ellan kanssa kävelyllä kahteen kertaan. Toisella kerralla juostiin jossakin karussa pellolla ja kaaduin aika ilkeästi. Kerättiin Ellan kanssa marjoja ja itsellemme vadelmia piikkipuskista. Käytiin myös uimassa meressä ja saunottiin. Sellainen kaunis päivä. Nukuttiin vielä teltassa ja tapettiin ötököitä.

Maanantaina oli aikainen herätys ja tietenkin lähtö. Ennen lähtöä löydettiin kuollut orava, se oli järkyttävää. Mentiin bussilla Forssaan ja kuunneltiin hyvää musiikkia mm: Lauri Tähkää ja M.J:tä Forssassa käytiin kirpputorilla, papalla ja morjestamassa Minellaa. Harmi ettei ehditty nähdä äitiä, mut ensikerralla sitten. Esa haki meidät, paluumatkalla nukutti ja sitten kun tajusi, että oli kuitenkin tehnyt niin paljon kaikkea.

Ella meni omaan kotiinsa ja minä menin Ratsastustunnille. En nukahtanut, ja oli siellä kivaa siihen asti kunnes Hevonen tallas mun jalan päälle. Muutenkin siellä oli niin paljon tekemistä. Lopuksi vietin aikaani kanien kanssa ja vuohetkin oli ihan kivoja.

Samuel yöpyi meillä ja aamulla se sitten lähti.. :S Sitä oli ihan kiva tavata.








VieroitusoireitaMaanantai 03.08.2009 15:59

Palasin eilen kotiin ja taas huomenna olen menossa Helsinkiin. Siellä on mm. jotain ohjelmaa, joten ei pitäisi tulla tylsää. Tänäänkin on klo 17 ratsastus. Sinne pitää kaivella tavaroita. Harmi, ettei mulla ole turvaliiviä, taas olisi iso lista mitä pitäisi ostaa.Ruuan jälkeen vois käydä uimassa ja yrittää uida sellainen 100 m tai ainakin 50m. Leirikin on jo ohi. Oli ne vaan mukavia päiviä kun sai piirtää, syödä, pelata, liikkua ja tutustua uusiin ihmisiin. Loppuleiristä oli kyllä uupunut olo, tänäänkin nukuin kymmeneen asti. Niin ja kirjastokortti pitäisi löytää... Kamalaa kun on kaikki hukassa tai kadoksissa.


Musiikkia Perjantai 24.07.2009 01:16

Hei kertokaa, mulle kaikkia hyviä bändejä ja artisteja :) niin lainaan sit kirjastosta. Etsin nimittäin hyvää musiikkia :) Olis kiva, jos pistäisitte kuvauksen siitä musiikista sen bändin perään :D

ajatuksiaTiistai 21.07.2009 02:01

Istuin usein iltaisin
asioita miettien
usein vähän surullisena
mielessäni kelailin.
Huomenna teen muutoksen
aloitan ulkoilun säännöllisen.

Kesä menee sanottiin
taisin uskoa siihenkin
Syksyä vähän odotin
en kouluun menoa tai sitä kaikkea
vaan sieluun rauhan tuloa.

Nyt tässä odotan, jotain tulevan ja muuttuvan
voi elämä, jotkut asiat unohtaa haluan.


Päivän ajatukset koottunaSunnuntai 19.07.2009 01:10


Olen jotenkin päätynyt siihen
, että en oikein tiedä mitä tekisin parin asian suhteen.
Ei mun elämä oo hirveän vaikeaa
vähän vaan kaduttaa, jos en saa asioita hoidetuksi.

Olen tottunut odottamaan.
Asiat ei tapahdu nopeasi yleensäkään
aika vaan kuluu, ja ei tapahdu mitään.

Olen miettinyt niin monta kertaa
mitä elämälläni tekisin
Toisaalta haluaisin vain olla
, mutta toisinaan kaipaan jotain enemmän

Nyt istun koneen äärellä turhautuneena
monesta syystä.
Kumpa voisin löytää syyn kaikelle, etsimälle.








Käykää katsomassa, toi on aika läppä :D siis siinä on jotain Michael Jacksonin biisis,tanssivia vauvoja.. XD

Kun sade ropisee muistelen sinuaPerjantai 17.07.2009 01:19


Puhu sillä nyt kuuntelen
puhu vain sillä nyt yritän tosissani ymmärtää
Puhu vain ehkä se oloas helpottaa
Puhu vain, ettei huolet pääse kertymään

Naura vain jos siltä tuntuu
haluan olla mukanas, tukea sun elämää
hetki hetkeltä oppia enemmän

Itke jos huvittaa
Tiedän, että kaikki loppuu aikanaan
ja se satuttaa sielua haavoittuvaa.

Viestitä tekstiviestiä
soita yöllä
en aina vastaa
, mutta tiedän että sinä olet siellä.











Chat paikkaTorstai 16.07.2009 23:48

Löysin vihdoinkin keskustelupaikan jonka ikärajoitus on 13 vuodesta eteenpäin, mutta siellä ei vain ole ketään. Tulkaa sinne http://www.myartic.net/chat/index.jsp?roomid=4

tiistaipäivän riemuaTiistai 14.04.2009 21:52

Tänään oli pitkä päivä koulussa klo 16 asti, kun oli enkun tukitunti. Vähän ärsytti olla koulussa niin pitkään kun alkoi nukuttamaan joskus klo 11 aikaan ja siinä sitten oli pakko jaksaa. Kotona olin vasta klo 17 ja onneksi oli keskiviikon läksyt hoidettu. Huomenna on ihana päivä vain jtn Ruotsia ja kuvista, mutta torstaiksi on läksyjä huikeasti. Tänään ei sitten ole tapahtunut muuta mielenkiintoista paitsi menen ehkä kauppaan eli saa pakata taas kassin täyteen herkkuja :). voi kun nukuttaa, vois mennä kerrankin ajoissa nukkumaan.

viikonloppu tuli ja meniMaanantai 13.04.2009 16:12

Launtai päivä oli häslinkiä täynnä, myöhästyin äidiltä ja sen luonna ei tapahtunut mitään. Mä vaan olin ja odotin, et milloin pääsee lähtemään. Sen jälkeen mä menin käymään Minellan luona meillä oli hihityskerho taas valloillaan ja me mentiin popsimaan naapureiden salaatti. Aika meni nopsasti, sen jälkeen oli jo aika mennä Ellalle yökylään.

Ellalla oli sen serkku Sanni kylässä, me piirreltiin sen kanssa sydämiä ja Ella pelas vaan konella. Aika pian oli ruoka ja me päätettiin lähteä happihypylle. Pihalla oli vähän tylsää ja meno lähti käyntiin vasta, kun Sanni oli lähtenyt. Loppuilta me vitsailtiin ja vietittiin aikaa Jeninan kanssa. Päivä päättyi perinteisesti Banzuken katseluun.

Aamu tuli liian nopeasti. Mä yritin herättää Ellaa monilla tavoilla, mutta paras oli peiton vetäminen. Sen jälkeen se ei saanut enää nukuttua. Me syötiin aamupalaks jtn omenapiirakkaa mikä oli aika hyvää. Sen jälkeen Ellan äiti ehdotti, et me voitais lähteä bongaamaan lintuja. Pakattiin äkkiä eväät ja lähdettiin autoilemaan Torron suolle. Itse en lintuja nähnyt, mutta Ella bongas kurkia. Eväiden syömisen jälkeen me kyllästyttiin eikä menty enää syvemmälle metsään vaan lähdettiin Ellalle. Ellalla me vielä pelattiin peliä ja kulutettiin viimeinen tunti nopeasti. Seuraavaks oli hyvästien aika ja me porattiin kovaan ääneen.

Menin katsomaan Minellaa vielä ennen lähtöä, me lähinnä säädettiin ja toivottiin et aika jatkuis ikuisesti tai mä ainakin toivoin. Seuraavaks taas hyvästit, ja lähtö.
Loppupäivä oli aika tyhjä, tultiin myöhään kotiin ja menin heti nukkumaan.

Tänään olen vain hoitanut läksyjä ja yrittänyt heräillä, kohta olis tarkoitus mennä katsomaan toista Ellaa, ehkäpä ^ _ ^