Luulin et mä saisin aina ollaan vaan sun kanssas,
mut aika avaa haavat, tippuu esirippukangas
En mä enää jaksa valehdella edes itelleni.
Löydän vaan sen kysymyksen; "miks sä menit"
Ruusunpunaisella tapetilla peitän huoneeni.
Muistuttaa kai meistä, enkä usko sitä kuolleeksi
Jos sä kuuntelet, jos sä kaipaat,
ni laita silmät kiinni ja kelaa takas aikaan
Jolloin meil oli vielä sydämmessä palatsi.
Nyt on sydän naarmuilla, kädessä palasii
Elämä on paperia, ennen oli samettia.
sain viiltohaavan ruusunpunaisesta tapetista
Oon rikkinäinen kulkuri, oon kai tullu hulluksi.
Mut en voi päästä irti siitä maailmani pumpulist
Nyt on maa mun jalan alla tullu kovaks.
Tätä niin sanottuu elämää en enää tunne omaks
Enkä anna tunteilleni enää tilaa.
Ja kivaa se oli kunnes sen kaiken pysty pilaan
Vaikka arvet viiltää ni en mä enää pelkää.
Ja kai tää näin on hyvä vaik me eri tietä mennään
Yksin hiljaa huokailen, kasvot kiinni tapetis.
En oota ruusun kasvavan vaan taittelen sen paperist
Yritän ymmärtää et sun täyty lähtee,
mut tuskin haavat paranee ennen ku nähdään jälleen
Kaiken koitan unohtaa, en haluu muistaa mitään,
mutta silti joka ilta susta muistan aina lisää
Koitan sua tavoittaa, samal ku juoksen karkuun.
Ja vaikka en voi palata mä koitan juosta alkuun
Aikaan jolloin kaikki oli kaunista ja hyvin.
Mut ei silloin voitu tietää miten pian kaikki päättyisi
Siivet kun ei kantaneet, särkyneinä lupaukset.
Sä lähdit ja mun maailmasta tuli ruusunpunainen
mut aika avaa haavat, tippuu esirippukangas
En mä enää jaksa valehdella edes itelleni.
Löydän vaan sen kysymyksen; "miks sä menit"
Ruusunpunaisella tapetilla peitän huoneeni.
Muistuttaa kai meistä, enkä usko sitä kuolleeksi
Jos sä kuuntelet, jos sä kaipaat,
ni laita silmät kiinni ja kelaa takas aikaan
Jolloin meil oli vielä sydämmessä palatsi.
Nyt on sydän naarmuilla, kädessä palasii
Elämä on paperia, ennen oli samettia.
sain viiltohaavan ruusunpunaisesta tapetista
Oon rikkinäinen kulkuri, oon kai tullu hulluksi.
Mut en voi päästä irti siitä maailmani pumpulist
Nyt on maa mun jalan alla tullu kovaks.
Tätä niin sanottuu elämää en enää tunne omaks
Enkä anna tunteilleni enää tilaa.
Ja kivaa se oli kunnes sen kaiken pysty pilaan
Vaikka arvet viiltää ni en mä enää pelkää.
Ja kai tää näin on hyvä vaik me eri tietä mennään
Yksin hiljaa huokailen, kasvot kiinni tapetis.
En oota ruusun kasvavan vaan taittelen sen paperist
Yritän ymmärtää et sun täyty lähtee,
mut tuskin haavat paranee ennen ku nähdään jälleen
Kaiken koitan unohtaa, en haluu muistaa mitään,
mutta silti joka ilta susta muistan aina lisää
Koitan sua tavoittaa, samal ku juoksen karkuun.
Ja vaikka en voi palata mä koitan juosta alkuun
Aikaan jolloin kaikki oli kaunista ja hyvin.
Mut ei silloin voitu tietää miten pian kaikki päättyisi
Siivet kun ei kantaneet, särkyneinä lupaukset.
Sä lähdit ja mun maailmasta tuli ruusunpunainen