IRC-Galleria

JA KUKA TIES!!!Lauantai 05.12.2009 03:22

"YHDEN DOLLARIN SETELI - MERKKI VANHASTA SUUNNITELMASTA
Yhdysvaltojen yhden dollarin setelin takapuolella on valtion Suuri Sinetti, joka on kuvattu molemmilta puolin. Moni ei ole kuitenkaan katsonut sinetin kuvaa lähemmin. Ihmiset tuhlaavat rahojaan eivätkä ryhdy tutkimaan niitä. Sinetin etupuolella on kuvattuna pyramidi, jonka yläpuolella lukee latinaksi ANNUIT COEPTIS, mikä tarkoittaa "Ilmoittaa syntymisen". Pyramidin alapuolella on teksti NOVUS ORDO SECLORUM eli "Uusi sekulaarinen maailmanjärjestys". Sekularismi on maallistumista, uskonnollisesta elämästä luopumista.
Pyramidin yläosa on irti muodostaen kolmion, jonka sisälle on piirretty silmä. Silmä on otettu mytologiasta ja sitä kutsutaan Horus-jumalan silmäksi. Itse asiassa se on kuitenkin Luciferin silmä. Jotkut väittävät silmän olevan Jumalan silmä. Silmää käyttävät kuitenkin myös vapaamuurarit ja tulemmekin myöhemmin toteamaan, että vapaamuurarius sen korkeimmilla asteilla onkin Luciferin eli saatanan palvontaa. Myös Adolf Hitlerin bunkkerissa on sama kolmion sisällä oleva silmä. Hitler ei varmaankaan palvellut Jumalaa.
Pyramidin alaosa koostuu kolmestatoista kivikerroksesta. Alimmassa kerroksessa ovat roomalaiset numerot MDCCLXXVI eli 1776. Vuosiluku viittaa joko illuminaattisalajärjestön perustamiseen 1.5.1776 tai Amerikan itsenäistymiseen 4.7.1776. Sinetin takapuolella on kuvattuna kotka, jonka yläpuolella on lause E PLURIBUS UNUM eli "Monesta yhdeksi".
Tämä luciferista uutta maailmanjärjestystä kuvaava sinetti laitettiin yhden dollarin seteleihin presidentti Franklin D. Rooseveltin määräyksestä vuonna 1933 ja sinetti on seteleissä vielä tänäänkin niin kauan, kunnes käteinen raha otetaan pois käytöstä. Presidentti Roosevelt oli 32. asteen vapaamuurari.
Vapaamuurarien ylimmille asteille kuuluva Manly P. Hall selostaa kirjassaan "The Secret Teachings of All Ages" (Kaikkien aikakausien salaiset opetukset): "Yhdysvaltojen hallituksen monet perustajat eivät olleet ainoastaan vapaamuurareita, vaan he saivat apua salaiselta ja korkealta järjestöltä Euroopassa, joka auttoi heitä perustamaan tämän maan erityistä tarkoitusta varten, jonka tietävät vain muutamat asialle vihityt. Suuri Sinetti on tämän ylevän järjestön allekirjoitus - näkymätön ja enimmäkseen tuntematon - ja keskeneräinen pyramidi sen vastakkaisella puolella on työpöytä, esittäen vertauskuvallisesti tehtävän päätökseen saattamista, johon Yhdysvaltojen hallitus oli omistautunut alusta lähtien."
Lisäksi Manly Hall paljastaa kirjassaan: "Sinetin huolellinen analyysi paljastaa joukon salatieteellisiä ja vapaamuurariuteen liittyviä symboleja, joista tärkein on ns. Amerikan kotka... Amerikan kotka Suuressa Sinetissä on kuitenkin yleiseksi tavaksi tehty Feeniks-lintu."
Manly Hallin mainitsema "erityinen tarkoitus" on kuitenkin paljastettu. Se on uusi maailmanjärjestys."
-
Illuminaatti eli valaistunut henkilö.
Kirjoita osoitekenttään toisin päin illuminati piste com ja aukeaa National Security Agency & Central Security Service NSA/CSS : n sivu.




PS.sry Eve oli pakko kopsaa : )

LOISTAVAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!Maanantai 30.11.2009 00:45

ASOPAS VOITTI !! <3
<3 ++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Must tulee kilttiTorstai 26.11.2009 19:04

!

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.11.2009 23:01

TUMTUTITUMTUTITUMTUMTUMTUM
Kelaa jos se rekka paskois niit kaljapulloi

IIIIIIDA on hyvä lenkkeilee ;)
SALLALALALAL viel parempi ;) <3

R.I.PPerjantai 20.11.2009 16:54

Teemu Kalevi Sipilä <3 ; <

20.08.09 <3 3kk ; (

tykytykytitykySunnuntai 08.11.2009 04:01

Tänää pradan keikal vitun nättii :F:D:D:DD:D:D: joo mul särkee pää viel iha vitusti ja sattuu korvat :DD DD joo ja niskat on kipeet jajaj joo kiitos kaikil :)<3

.Lauantai 07.11.2009 05:41

Mitä ihmiset lauantain suunnitelmii kuuluu : )?