IRC-Galleria

janikakaroliina

janikakaroliina

ask.fm : jjanikakaroliina

Uusimmat blogimerkinnät

oookei ! :)Tiistai 10.08.2010 16:14

Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot ja hukkaa kännykkänsä.
Härkä
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin.
Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä. Löytää yleensä kotiin, mut saattaa olla ojassakin makaamassa.
Rapu
Ravut osaavat asiansa. Ryyppäminen on heidän lempipuuhaansa ja yksi parhaista harrastuksista.
Rapu haluaa juoda hyvänmakuisia juomia ja vetää niillä kännit. Ravut ovat kännissä todella puheliaita ja tupakkakin maistuu kerta heitolla.
Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata miehiä / naisia, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat.
Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten alushousuja etsien.
Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn. Ilmeet ovat kohdillaan.

Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.
Kauris
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.
Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös vesimiehen lempi puuhaa. Hän vannoo ottavansa vain pienet
hölät, mutta turha toivo.
Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.

[Ei aihetta]Maanantai 09.08.2010 17:36

juotko - jo
poltatko - jo
seurusteletko - eee
oletko ihastunut -kenties
oletko rikas - en kauheee
missä talossa asut - kerros -.-

<<<<3Keskiviikko 28.07.2010 12:05

tänäää ruotsin laivalleee :):):):)::)):)<3

mmooTiistai 27.07.2010 03:06

Tämä kysely on tarkoitettu tytöille. Nyt saamme hyvällä omallatunnolla tuoda esille kaikki turhamaisimmat piirteemme ja jakaa vielä ne keskenämme.
1. Kuinka kauan tarvitset aamulla aikaa laittautumiseen? - 30 min >
2. Tyttömäisin tapasi? - eemmt.
3. Lempihajuvesi? - morgan de toi ja exotic guava
4. Monetko kengät omistat? - monet :)
5. Käytkö kirpputoreilla? - e ! vitu köyhää,sori.
6. Ajatko isin ostamalla autolla? - kyl ajaisi jos ukko eläis.
7. Nauhoitatko Salatut Elämät? - e vitus.
8. Päivittäiset kauneus "rutiinisi"? - hiukset,kasvot ja öööö.
9. Kuinka usein ostat uusia vaatteita? - joka viikko
10. Hesari, Seiska vai Cosmopolitan? - cosmo
11. Onko seinälläsi yhtään miespuolisen henkilön kuvaa? - o,rrauu
12. Millainen on vaatekaappisi? - täyn vaatteit.
13. Entä karkkihyllysi? - en omista.
14. Panostatko sisustukseen? - en enää jaks.
15. Oletko porukassa yksi pojista vai kikattava huomionhakuinen tyttö? - no öö oma itteni :)
16. Alusvaatemakusi? - semmost kiimast
17. Onko mätsäys tärkeää? - öööö,mist mä voin tietää?vai hä :D
18. Lukeeko Facebook -tiedoissasi harrastuksena shoppailu ? - ei,ups
19. Entä lempiohjelmana Sinkkuelämää? - eipppp
20. Millainen on ystäväpiirisi? - vitust ihanii ihmisii
21. Vietättekö tyttöjeniltoja? - poikatyttöiltoja :)
22. Mikä biisi soi tällä hetkellä? - we no speak americano sattu tulee just.
23. Otatko aurinkoa, käytkö solariumissa, tyydytkö itseruskettaviin vai menetkö valkoisena kesät talvet? - aurinkoo
24. Penkkiurheilu on asia mitä et yksinkertaisesti pysty käsittämään? - jeba.
25. Unelmasi olisi työskennellä vaate- tai kenkäkaupassa? - iha mahollist.
26. Hiustuote mitä ilman et pystyisi elämään? - noöö,shampoo,lakka.
27. Käytätkö samoja vaatteita arkena ja viihteelle lähtiessä? -en yleensä samoi yhistelmii.
28. Tykkäätkö timanttikorvaisista näteistä pojista, epäsiisteistä rokkareista vai maailmaa mielenosoituksilla parantavista hipeistä? - nätit pojat<3
29. Kuinka paljon omistat vaatteita? - paljon! :D
30. Käytkö manikyyrissä/pedikyyrissä? - eee
31. Käytätkö koruja? - kyyllä
32. Onko suklaa apu ongelmaan kuin ongelmaan? - eip
33. Jutteletko parhaalle ystävällesi päivittäin? - kyll (:

rraauuMaanantai 26.07.2010 14:47

Nimesi alkukirjain

A= pahoinpitelin
B= puukotin
C= mulkkasin
D= vakoilin
E= oksensin
F= nain
G= runkkasin
H= hakkasin
I= tapoin
J= suutelin
K = matkin
L = nussin
M = söin
N = mulkoilin
O = esitin
P = raavin
R = kutitin
S = raiskasin
T = ammuin
U = puraisin
V = ruoskin
Y = tönin

Silmien värisi

HARMAA = tänään
SININEN = eilen
VIHREÄ = yöllä
RUSKEA = viime perjantaina

Syntymäpäiväsi

1= pappia
2= opettajaa
3= äitiä
4= isää
5= mummoa
6= koiraa
7= joulupukkia
8= teräsmiestä
9= talonmiestä
10= pappaa
11= jammusetää
12= veljeä
13= kummisetää
14= naapurin poikaa
15= poliisia
16= tarja halosta
17= annaa
18= ilotyttöä
19= homoa
20= leipuria
21= siskoa
22= parasta kaveria
23= kamelia
24= mikkoa
25= kimi räikköstä
26= kirjastovirkailijaa
27= teemua
28= puutarhuria
29= seppo taalasmaata
30= maria
31= koppakuoriaista

Syntymäkuukautesi

TAMMI = siivouskomerossa
HELMI= vessassa
MAALIS= pusikossa
HUHTI= traktorissa
TOUKO= makuuhuoneessa
KESÄ= puistossa
HEINÄ= ruokalassa
ELO= poliisiasemalla
SYYS= historian tunnilla
LOKA= sovituskopissa
MARRAS= puiston penkillä
JOULU= ravintolassa


Etunimesi 3. kirjain

A= koska olin puutteessa
B= koska olin epätoivoinen
C= koska olin hävinnyt vedonlyönnin
D= koska oli tylsää
E= koska halusin olla järkevä
F= koska ruuvini olivat löysällä
G= koska minulla oli syyni
H= koska äiti pakotti
I= koska en olisi saanut muuten viikkorahaa
J= koska olen idiootti
K= koska minulla oli menkat
L= koska en voinut vastustaa sitä
M= koska olin halunnut sitä aina
N= koska minun teki mieli
O= koska olin himoinnut sitä aina
P= koska en keksinyt muutakaan
R= koska ystäväni haisi pahalle
S= koska minua halutti
T= koska halusin tietää miltä se tuntuu
U= koska märehdin
V= koska minulla oli kiire
Y= koska olin masentunut
Z = koska rakastin häntä
Å = Inhosin häntä


suutelin eilen mikkoa sovituskopissa,koska minun teki mieli

- totta -Perjantai 23.07.2010 02:55

• Kun tyttö tönäisee tai lyö sinua, halaa tiukasti, äläkä päästä irti
• Kun tyttö on hiljainen, kysy häneltä, mikä on hätänä
• Kun tyttö on lähdössä luotasi, vedä hänet takaisin viereesi
• Kun tyttö sanoo rakastavansa sinua, hän todella rakastaa sinua, enemmän kuin voit uskoakaan
• Kun tyttö kaipaa sinua, häneen sattuu
• Kun särjet tytön sydämen, tuska ei katoa koskaan
• Kun hän on vihainen, halaa lujaa äläkä päästä irti
• Kun hän sanoo olevansa ok, älä usko, vaan puhu hänen kanssaan
• Kun tyttö laittaa tämän eteenpäin, hän haluaa sinun lukevan tämän

-sun vieres on lämmin-Torstai 22.07.2010 05:40

Sun vieressä on lämmin
Kun ulkona on kylmä
Kun sua hellin
Oon aina taivaas
Tiedän mitä etsin
Kun sut löysin
En osaa olla yksin
Kun sain sut
Saat mut jaksaa
Tuot helpotusta tuskaan
Ihana on istua vieressä rakkaan
Ei tarvi tuijotella yksin takkaa
Mä tiedän, että sain naisista parhaan

Ilman naista elämä olis tyhjää
Ilman naista mies ei pärjää
Ilman naista ei ois joka estää
sortuu ryyppää ja baareja kiertää
Haluun jäädä tähän hetkeen
Tuntee sun sydämen sykkeen
Hyväillä sun sileetä poskee
Oppii tunteen sun jokaisen kaarteen
Haluun kuulla sun hengityksen
Tuntee sun väristyksen
Haluun laukasta jännityksen
Antaa täydellisen tyydytyksen

Mulla on niin lämmin ihan sun vieres

Tässä on hyvä olla

Enkä mä haluu lähtee mihkään

Ei sulla oo kiire

-kuinka sait mut tuntemaan-Torstai 22.07.2010 05:36

En tuu unohtaa niit meidän hetkii hyvii
muistan pelkästää hyvät jutut, siihen mä pyrin
kyl mäki tyrin mut nii myös sä
nää sovinnoneleet on vähän myöhässä
mutta, haluun sun kuulevan et sua rakastin
haluisin ne kaikki kuukaudet nyt tähä takasin
nää sanat kasasin, et tiedät ne jutut nyt
mitä en sillon sulle sanoa pystynyt
kaipaan sua nii etten voi sitä kuvailla
kerro et pitääks alkaa mitää lupailla?
tuotin sulle vaa liikaa painetta
jätit mut ja ehk siihen oli aihetta
yritän nyt muuttuu ja vaihtaa uutta vaihdetta
mut sano oliks sun tunteet pelkkää valhetta?
päätä ite, haluun sut, muista viis
täl hetkel kaikki on vaa susta kii

-Kyl sä tiedät kuinka sait mut tuntemaan
en mäkää ois rakastanu, sua muuten vaa
en voi heittää tunteitani tuuleen vaan
mutten tiedä mitä mun pitäis tuntea -

Jos oisin tienny siinä linkkapysäkillä
et seuraaval viikol ollaa vaa ystävinä
olisin ollu erilaine, rakkaampi sua kohtaa
mut toivottavasti sulla on hyvä syy mikä sua ohjaa
valinnoisas, ainaki mun suhteen
luulin vaa et säki haluut kunnon suhteen
ja olihan meillä sellanen, et voi moittii
mut sä taidat olla se joka nyt voitti
kyl sä tiedät mitä sä sait mut tuntemaa
en mä sua ois rakastanu muuten vaa
olin tosissani joka sekunnil sun kanssas
olin valmis sun kaa kokee kaiken mitä on vastas
paitsi sen, ku sanoit et haluut erota
tunsin heti sydämen pohjas et se on nyt menoa
haluun tän biisin myötä sulle sen kertoa
et mun tunteille sua kohtaa mikää ei vedä vertoja

-Ollaan vast neljätoista, elämä edessä
olisin vaa mielelläni kulkenu sun vanavedessä
jätit mun sydämeen liian suuren aukon
nyt sun kuvaa yksin katson ja henkee haukon
käskit unohtaa ittes ja jatkaa elämää
mut miten pystyn ku olit suurin osa mun elämää
haluut katsoo asioit vähä etäämpää
mut musta tuntuu et ilman sua en mitää nää
sun lämmintä kättäs en saa tuntee sitäkää
tai yhteisii sunnuntai-iltoja, ei niitäkää
tää on epätoivost, mutten pysty elää ilman sua
ihan sama vaik annan itteni pilaantua
kun ei oo enää mihin vois panostaa
kaiken hyvän osaan elämästä kadottaa
en unohda sua koskaa, rakas
mut voitsä antaa sen mun sydämen ees takas? -

nonii vejetää yhesTiistai 20.07.2010 04:08

Jos aiot ryypätä kanssani jossain vaiheessa vuonna 2010, kommentoi tätä ja lisää tämä teksti omaan blogiisi ja katso kuinka moni vetää perseet vuonna 2010 samassa porukassa :D

nohyiperkele!Tiistai 20.07.2010 00:54

Poika istuutui tytön viereen. Tyttö ei kiinnittänyt häneen minkäänlaista huomiota ensin. "Anteeksi, mutta oletko uusi täällä?" Hän kysyi. Tyttö käänsi katseensa poikaan kummastuneena ja upotti kristallin siniset silmänsä pojan omiin. "Niinkin voisi sanoa? Nimeni on Ellie Stewarts." Tyttö vastasi räpläten pitkiä vaaleita hiuksiaan. Tyttö oli kaunis kuin enkeli. Pojan kännykkä soi. "Niin? Ai hei äiti. Jo 17.53? olen tulossa. Joo.Moimoi." Hän sanoi ja sulki puhelimen. "Haluaisitko tulla kanssani vaikka kahville tänään?" Tyttö kysyi ujosti. "En tänään... Huomenna on uusi päivä. Jos annan numeroni soitatko minulle?" Poika vastasi ja kaivoi repustaan kynää ja paperia alkaen kirjoittaa sille numeroaan. "Niin huomenna on todellakin uusi päivä..." Tyttö mumisi hiljaa surullisesti ja otti pojan numeron. Hän kiitti ja jäi bussista pois. Muut bussissa olevat katsoivat poikaa kulmat kurtussa. Seuraavana päivänä tyttö soitti pojalle ja sopi tapaamisen ravintolan takana. Pojan mennessä paikalle ei siellä kuitenkaan näkynyt ketään. Hän alkoi kuulla surullista laulua ympäriltään. Kylmä henkäys hänen korvansa juuressa, johon oli sekoittunut hiljainen kuiskaus: "En kuole yksin."
Seuraavana aamuna lehdessä: 3.7.08 Noin 13 vuotias blondi tyttö Ellie Stewarts murhattiin. Seuraavana päivänä poliisi sai tiedoituksen saman ikäisen pojan katoamisesta.
Kummaa oli se, että poika tapasi Ellien vasta murhan jälkeisenä päivänä.
Nyt kun olet lukenut tämän, kopioi tämä päiväkirjaasi, tai ollessasi yksin kuulet laulua ja kaipuullisen kuiskauksen.