IRC-Galleria

Selaan kuvia menneistä päivistä. Sitä pientä tyttöä en meinaa enää tunnistaa. Niissä kuvissa se hymyilee iloa silmissään. Se ilo haihtui vuosia sitten ja hymy katosi päiviin kiireisiin. Kaiken menetäneenä tyttö jatkoi taivaltaan, Yritti löytää jotain parempaa. Kulki polkua eteenpäin onnea etsien. Sen luuli jo loppullisesti hukkanneen
Sit tapahtui ihme, tyttö näki valoa tunnellin päässä. Viime hetkillä väsynyt pääsi valoon. Mut niin se vaan on, kaikki hyvä kestää vain hetken. Uudelleen tytön askeleet johtivat pimeyteen. Liian heikkona eksyi ja suunnan hukkasi. Vanhat arvet auki revittiin, mut tyttö jaksoi yhä uskoa huomiseen. Sanoi itselleen "kaikki kääntyy parempaan". Joka askeleella kipua tuntien jatkoi tyttö matkaansa. Löysi lopulta onnen kadotetun. Siinä kuvassa tyttö jälleen hymyilee. Katsoo vierellään seisovaa miestä kuin unelmaa. Mut niin helposti kaikki voi kadota. Vielä joku päivä tyttö tuon kuvan hävittää kyyneleitä kasvoillaan. Mutta tänään, tänään tyttö pitää kiinni siitä. Vielä tänään tyttö hymyilee vaik kyyneleet silmiä koristaa. Mut tuota tyttöä menneisyyden ei enää itseksi tunnista. Niin paljon on tapahtunut, niin paljon on särkynyt ja niin paljosta tyttö joutui matkalla onneen luopumaan. Ja jos tytön pitäisi nyt valita, Ei se yhtäkään päivää pois vaihtaisi, Ei jättäisi yhtäkkään askelta astumatta, Ei yhtäkään kyyneltä itkemättä. Sillä ilman niitä päiviä, tämä päivä ei olisi tullut. Ilman niitä askelia tyttö ei olisi päätynyt hänen luokseen. Ja ilman niitä kyyneliä tyttön kasvoilla ei olisi hymyä....