IRC-Galleria

django.Lauantai 27.12.2008 00:54

Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[ ] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[/] Minulla on oma tietokone ja se on huoneessani
[/] Ostan netistä tavaroita usein
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
[x] Olen itse myöntänyt jollekulle olevani ehkä hieman nörtti
= 6

Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[x] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[x] Minulla on huoneessani DVD-soitin ja käytän sitä usein
[x] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[x] Säilytän kaikki leffalippuni
[x] Lainaan sanontoja elokuvista
[x] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[/] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[x] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
= 7½

Televisio
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[x] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[ ] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[x] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[x] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
= 5

Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut urheilujoukkueessa vähintään viisi kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[ ] Lenkkeilen tai uin usein
[ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[/] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[ ] Minua ei haittaa hikoilla
[ ] Liikunta numeroni on/oli koulussa vähintään 9
= ½

Ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[ ] Haluan kokeilla kaikkea
[x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne.
[ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[ ] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[ ] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[/] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
= 2½

Sosiaalinen elämä
[ ] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[ ] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[/] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[ ] Tietokone on kiva, mutta bilettäminen kivempaa
[ ] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[x] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[ ] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa?
[ ] Aina jos lähden jonnekin pidemmälle matkalle otan jonkun kavereistani mukaan, jos se on vain mahdollista
= 1½

Shoppailu / vaatteet
[ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[x] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä ja asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[x] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[ ] Seuraan muotia
[ ] Minulla on yli kymmenet housut
[ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[x] Tuhlaan paljon rahaa
[x] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[ ] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia
= 4

Tupakka
[ ] Poltan säännöllisesti
[ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1 heräämiseni jälkeen
[ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[ ] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[x] Tupakka on minusta ihan hyvän makuista
[x] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
= 2

Alkoholi
[ ] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[x] Olen oksentanut juomiseni vuoksi
[ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu/joka toinen, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Joku on ollu huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[ ] Oletko perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiasi jotta pääsisit juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[ ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
= 1


Huonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon kännissä tai krapulassa
[ ] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[/] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[x] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[ ] Olen karannut kotoa
= 1½

Pelit
[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20cent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[ ] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästö rahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[/] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
= ½

Musiikki
[ ] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[ ] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[ ] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[ ] Olen soittanut/laulanut bändissä
[ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[/] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani
= 4½

Eläimet
[x] Omistan jonkun lemmikin
[/] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[ ] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläin läheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[x] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[x] Olen ollut eläinlääkärissä
[x] Eläin on ihmisen paras ystävä
[x] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[x] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[/] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä muutakuin pakosta/velvollisuudesta
= 8

purple rain.Perjantai 26.12.2008 07:22

huomasin muutes äsken et tuossa kansiossa missä mulla on kolme kuvaa musta ja jennystä, niin kaikissa niissä kuvissa mulla on lyhentyny hiusket ja jennyllä menny pidemmäks xD
hassua.

kiva.Perjantai 26.12.2008 06:37

not.
arvatkaas kuka kirjotti mulle?

no sepä juuri.
stage five virgin clinger.




painu nyt vittuun.

smart.Perjantai 26.12.2008 05:02

1. Mitä teit vuonna 2008 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
- kännäsin.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
- en lupaile.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- ei.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- ei.

5. Missä maissa kävit?
- suomi ja tanska..ja ruotsi tietenki...valitettavasti.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2009 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2008?
- en tiedä. muuttaa usaan ois kiva!

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2008?
- jaa..se päivä!

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
- en tiedä.

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
- kaikki.

10. Kärsitkö vammoista?
- en.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- jaa en tiiä.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- en tiedä.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- kaikkien.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- vaatteisiin ja parfyymiin ja leffoihin.

15. Mistä innostuit eniten?
- en tiiä.

16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2008?
- moni.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
- surullisempi.

18. Lihavampi vai laihempi?
- läskimpi.

19. Rikkaampi vai köyhempi?
- köyhempi.

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- hmph.

21. ...entä vähemmän?
- jaa.

22. Miten aiot viettää joulun?
- vietin sen täällä.

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- hmmh.

24. Rakastuitko vuonna 2008?
- en.

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- ei yhtään.

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- skins ja gossip girl.

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- en tiedä.

28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- jaaaaaaaaaaa...........

29. ...entä musiikillinen löytö?
- en tiedä.

30. Mitä halusit ja sait?
- tuolin.

31. Mitä halusit, muttet saanut?
- parfyymiä..tai elokuvaa.

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- en osaa sanoa.

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- en mitään.

34. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
- en tiedä.

35. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2008?
- ja ja ja.

36. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
- ei mikään tai kukaan.

37. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
- en tiedä.

38. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
- dxdfklöds.

39. Ketä kaipasit?
- sinua.

40. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- en tiedä.

41. Minkälainen vuosi 2008 oli kokonaisuudessaan?
- blää.

42. Mitä on must do -listalla vuodelle 2009?
- jaa.

43. Teetkö uuden vuoden lupauksia, mitä?
- en.

44. Elämänohjeeni vuodelle 2009?
- blää.

Millaisesta mukista joit viimeksi jotain? Mitä joit?
- muumi mukista join glögiä mikä maistu todella kuivalle siiderille...yäk.

Mittaatko säännöllisin väliajoin vyötärönympäryksesi? Miksi?
- en.

Mikä on seuraava elokuva, jonka ilmestymistä odotat DVD:lle tai elokuvateatteriin?
- hm..oli kyl joku mut en muista mikä se oli..:/

Mitä aiot tänään syödä iltapalaksi vai oletko jo syönyt iltapalan?
- varmaan jotain karkkii :o

Oletko koskaan suudellut samaa sukupuolta olevaa ystävääsi suulle? Miksi?
- joo.

Onko ensimmäinen kännykkäsi muistissa oleva henkilö tyttö vai poika?
- en tiiä.

Jos sinusta tulisi joskus kuuluisa, saisiko menneisyydestäsi revittyä kohuotsikoita?
- njaa..no joo oikeestaan kyllä varmaan..:/ tai en nyt tiedä kohu mutta..niin.

Oletko koskaan ihastunut urheilijaan?
- en. hyi!

Mitä sinä voisit tehdä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi?
- fdslöaäää!

Tiedätkö jo miten juhlit uutta vuotta?
- joo täällä..kattelen ku pappa juo viskiä.

Mistä piirteestä itsessäsi haluaisit päästä eroon ja miksi?
- ölefkds.

Oletko jokaisen vanhemman unelmalapsi?
- en...tai joo.

Jos seurustelet, kauanko olet seurustellut?
- en.

Onko sinulla ajokorttia? Jos on, mitä kulkuneuvoa saat ajaa?
- ei.

Kannatko ostoksiasi kangaskassissa vai muovipussissa?
- en kanna ollenkaan.

Minkä sävyinen ihosi on? Oletko siihen tyytyväinen?
- kalpea. olen erittäin tyytyväinen.

Oletko koskaan meinannut itkeä romanttisella hetkellä?
- en.

Mitä tv-sarjaa aiot seuraavaksi uppoutua katsomaan sohvalle?
- en mitään.

Milloin olet viimeksi ollut humalassa vai oletko absolutisti?
- sillon.

Miten suhtaudut, kun sinua kehutaan jostakin?
- kiitän.

Mikä Fazerin sinisistä suklaalevyistä on suosikkisi?
- en osaa päättää.

Mitä suunnitelmia sinulla on vuodelle 2009?
- ei oikeen ole suunitelmia.

Kuinka usein joudut lataamaan kännykkääsi?
- en tiiä.

Onko kirjoituksiasi/kuviasi tai muuta tekemääsi julkaistu lehdessä?
- ei kait.

Milloin viimeksi ulkoilit yli 30 minuuttia? Mitä teit?
- en muista.

Mikä fiktiivinen hahmo muistuttaa eniten sinua? Miksi?
- hmm...en osaa sanoa.

Jos käyt apteekissa, kyyläätkö muiden ostoksia?
- en.

Ovatko vanhempasi sinulle liian ankaria?
- njaa..joskus.

Oletko koskaan ihastunut samaan henkilöön ystäväsi kanssa? Saiko jompikumpi hänet?
- ei.

Mitä aineita opiskelet koulussa vuodenvaihteen jälkeen?
- en mitään.

Haluaisitko osallistua rusettiluisteluun vai oletko jo osallistunut?
- en.

Mikä kirja on lähimpänä sänkyäsi?
- hm. en tiiä.

Onko tyttöjä vai poikia helpompi ymmärtää? Miksi?
- tyttöjä sen takia koska ite on tyttö.

Mikä konvehteja/suklaata/muuta makeaa aiot syödä jouluna?
- jeeeeeeeeeee.

Mikä kaupan hedelmä-kasvis-osastolta tarttuu yleensä mukaasi?
- ei mulle mitään. mutta pappalle tarttuu yleensä omenoita, banaaneja, mandariineja, kiivejä, tomaatteja, kurkkua, jotain ällö salaattia ja brokkolia. joskus jotain muutaki. mut noi on ne usualit.

Miten pukeudut/pukeutuisit hautajaisiin?
- pukeutuisin mustiin.

Tuleeko sinulla ikävä nykyistä kouluasi/työpaikkaasi, kun joudut lähtemään sieltä joskus?
- ei ole.

Yritätkö/yrititkö pakoilla koulu-uintia? Miksi?
- sanoin opettajalle että en aio uida. eipä siinä sen kummempaa.

Jos sinulle tarjotaan alkoholia, kieltäydytkö siitä?
- joskus. riippuu tilanteesta.

Mitä romanttista haluaisit vielä kokea elämäsi aikana?
- jaa..en tiiä..ehkä se mies ois ihan kiva?

Mainitse joku lastenlaulu, josta pidit lapsena?
- en tiiä.

Kuinka kaukana nykyisestä olinpaikastasi olet tunnin kuluttua?
- taidan kuule istua tässä samassa paikassa tunnin kuluttua.

pili.Perjantai 26.12.2008 04:28

jee jee.
katottiin se orpokoti.
wuuh.
se oli hyvä. jännnittävä!!


leikkasin lyhyeks hiukset tänään.
tai mamma leikkas.
<3


tchaikovsky.<3
rakastan juotsen lammen valssia.
aaaahhhhhhhhhhh.<3
kuuntelin sitä levyä tänään.
löysin sen! :D
mutta ihanin on kuitenki SE vieläkin.
mutku en löydä sitä mistään DSFZSLAÖGf -___-



joo.
pitäis kattoo joutsen prinsessa.

hauska.Torstai 25.12.2008 22:37

jee.
disney channel.<33
ja täydellistä oli vielä että camp rock tuli just ku laitoin sen boksin päälle.<33
jee. ja sen jälkeen tuli hannah montana..ruotsisk -__- mut sen jälkeen tuli wizards of waverly place englanniks! 8D jee.
mut sit en enää kattonu ku katoinki discoveryä! sieltä tuli johnny's shark attack.
jee. eli john lydon oli afrikassa kattelemassa hai kaloja ja sit se meni uimaan haitten kans :D
se on niin ihana se mies. huoh.

joo.
nyt meen ylös kuunteleen tchaikovskyä.
blöö.
hm.<333

beth.Torstai 25.12.2008 05:18

Missä vietät joulusi tänä vuonna?
- täällä.

Keiden kanssa?
- äidin, isän, jennyn, samin, kennethin, katen, peten, olivian & ephramin kanssa. niin ja tietty koirien ja kissojen!

Mitä olet pyytänyt joululahjaksi?
- tuolin, parfyymin ja elokuvan.

Mitä aiot antaa joululahjaksi?
- en nyt jaksa alkaa luetella.

Aiotko koristella joulukuusta?
- koristelin eilen ^^

Aiotko leipoa pipareita/joulutorttuja?
- äiti ja sami hoiti ne hommat!

Aiotko syödä joulukinkkua?
- söin.

Entä laatikoita?
- yäk en.

Aiotko laulaa joululauluja?
- en.

Aiotko juoda viiniä?
- en.

Missä vietit viime vuoden joulun?
- täällä.

Mikä on ensimmäinen muistamasi joulu?
- en muista.

Entä ensimmäinen muistamasi joululahja?
- joko se pesukarhu tai sitte joku niistä pupuista mitä mulla oli ennen.

Kun olit lapsi, koristelitko kuusen?
- joo!

Onko jotain, mitä toivoit monta vuotta joululahjaksi, muttet koskaan saanut?
- en usko.

Tuleeko teille vielä joulupukki?
- ei. mä ja jenny ollaan tonttuja! ja tänä vuonna olivia kans.

Miten uskosi joulupukkiin lopahti?
- en ees tiiä.

Pelkäsitkö pienenä joulupukkia?
- en.

Pelkäätkö joulupukkia nykyään?
- en.

Onko täällä kilttejä lapsia?
- ei me enää uskota tollaseen kiristykseen! ;D

Katsotko jouluisin jouluelokuvia?
- joskus.

Jos katsot, mitä?
- no..en tiiä..jotain hyviä.

Entä katsotko joulukalentereita telkkarista?
- en.

Onko sinulla joulukalenteria? Minkälainen?
- oli suklaakalenteri.

Onko sinulla mitään tiettyjä joululauluja, joita tykkäät kuunnella?
- ei.

Lempijoululaulusi?
- en tiiä.

Esiinnyitkö koskaan koulun joulujuhlissa?
- joo.

Miksi/miksi et?
- siks ku kaikki teki sen.

Miten tahtoisit viettää joulusi? Kenen kanssa? Missä?
- haluaisin viettää sellasen ameriikkalaisen joulun ameriikassa oman perheeni kanssa. ja tietty sukulaisten kans.

Onko teillä varsinainen joulu 24. vai 25. päivä?
- 24.

Pidätkö joulusta? Miksi?
- pidän. SIKS!

cheeeeeeecccckkkkk.Torstai 25.12.2008 01:45

aiotaan varmaan kattoo se barnhemmet tänään.

jeee.


joo'o.
ödldåslddmckseldöskwoasöldksölkasölkdöaslwefokjösdkf.

candycaaaaaaaaaneeeeeeeeeee.
jee.

kivaa.

tylsää.


me ostettiin eilen MONTA litraa kolaa. meillä on enää jäljellä varmaan..14 tai 12 litraa XD

haluan vaan saada mun huoneen kuntoon että voin place mun tuolin jonnekki. <3___<3.
se on niin ihana.

sain kaikkee muutaki jännää 8D
jee jee jeeee.


bla bla bla.

jeeeee!Torstai 25.12.2008 00:14

joulu!
oli kivaa ku oli enemmän ihmisiä :)
ja sain mun tuolin vihdoin.<3
nyt ne on niinku aviopari ne kaks tuolia.<3
ah.