Pöysti: "Elämä on perseestä."
Lääkäri: "Noo, kohtahan se loppuu."
Pöysti: "Haittaaks se et mä vittuilen sulle?"
Konstaapeli: "Sattuu se vähän."
Pöysti: "Sä olet pulska, säälimätön, epäkiinnostava ihmisperse, jonka elämä on yhdentekevä ja hukkaanheitetty paska."
Pöysti: "Meidän pitää erota."
Nainen: "Eihän me edes seurustella."
Pöysti: "Se mitä meillä on ollu, se oli ihanaa."
Nainen: "Nää on meidän ekat treffit."
"Lopettakaa toi tutin imeminen, mennee hamppaat vinnoon."
Pöysti: "Kuka sua on silleen pyytäny tekemään?"
Tuupolan kunnanjohtaja: "No ei kukaan."
Pöysti: "Mitä sitte jeesustelet siinä?"
Tiikerit jättää ne rauhaan, basillit jättää ne rauhaan, kommunismi... no ei sekään niitä pahemmin häiritse.
Kaikki liittyy kaikkeen, tuupolainen sananlasku.
Mikäs sillä oli?
- Sama mikä noilla kaikilla on. Elämän tarkoituksettomuuden sietämättömän itsestään selvyyden ja kokemisen helppous ja sen kieliopillisesti yhtäaikaisesti sanomisen vais... vaikeus.
- Se... se on jännä....
- Aika tylyä, kesken lauseen.
- Joo eiks oo jännä?
- Saattaa olla narkomaani.
- Jos on nii täs ei mee kauan. Mä taidan olla tulessa tänään.
- Jukka!
- Häh?
- Seppo!
- Kelle sä puhut?
- Sulle. Mikä sun nimi o? Nopeesti.
- Rane.
- Justiin, Rane nyt oikeesti.
- Mitä?
- Todellaki.
- Missä?
- Näin on.
- Mikä?
- Rane!
- Nii!
- Kuka?
- Mitä?
- Oikeesti.
- Joo.
- No mennään.
- Mennään.
- Missä?
- Kuka?
- Kuule.
- Mitä?
- Onko varma?
- Joo.
- Huomenna viideltä.
- Okei.
- Nyt mä tiedän: TONNE!
- Hoida loppuun.
- Todellakin.