IRC-Galleria

jjenni__

jjenni__

So sick of playing, i don't want this anymore.

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Torstai 28.03.2013 18:03

ULKONÄKÖ
[ ] Mulla on pahasti rohtuneet huulet
[/] Mulla on siniset silmät
[ ] Mulla on mustat hiukset
[x] Hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
[x] Mulla on useita korvalävistyksiä
[ ] Pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
[/] Minulla on pitkät etuhiukset
[x] Minulla on arpi kädessä
[x] Oikea hiusvärini on blondi

LUONNE
[x] Olen aamuisin yleensä äreä
[ ] Vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon, etten siksi elä täysillä
[x] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
[x] Saan ihmiset nauramaan
[x] Nautin positiivisesta huomiosta
[/] Suutun yhtä helposti kuin minut saadan rauhoittumaan
[ ] Itken paljon
[ ] Haluisin ikävien ihmisten kuolevan
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava, luotettava, kun muhun tutustuu paremmin

TUNNUSTAN, ETTÄ OLEN
[x] Luntannut kokeessa
[ ] Ajanut mopolla/autolla kännissä
[] Katsonut Pikku Kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] Jäänyt koukkuun johonki tv-sarjaan
[x] Kiroillut vanhempien kuullen
[x ] Saanut arestin
[x] Kävelly päin seinää
[x] Kiusannut tarkoituksella
[ ] Tappanut eläimen
[x] Soutanut veneellä
[x] Vittuillut
[x ] Nukahtanut kirkossa
[x] Nukahtanut tunnilla
[x] Saanut nelosen kokeesta
[x] Valehdellut

SURU & HENKINEN TUSKA
[x] Itkenyt riidellessäsi jonkun kanssa
[x] Itkenyt silmäsi turvoksiin
[x] Itkenyt pääsi kipeäksi
[ ] Halunnut vahingoittaa itseäsi
[x] Tuntenut oikeasti henkistä tuskaa
[x] Itkenyt kahtena päivänä peräkkäin saman asian takia
[ ] Itkenyt viikon putkeen (samalla periaatteella kuin edellinen)
[/] Kärsinyt jonkun ihmisen takia hyvin paljon

VIHA
[x] Inhonnut jotakuta
[x ] Vihannut jotakuta
[x] Oikeasti vihannut jotakuta sydämmesi pohjasta
[x] Haukkunut jotakuta päin naamaa
[x] Pettynyt johonkin ihmiseen
[x] Tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
[x] Halunnut kostaa
[x] Itkenyt vihasta

RAKKAUS
[x] Piiloittelen usein ihastukseni
[x] Olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä
[] Rakastanut jotain koko sydämestäsi
[] Rakastanut eläintä
[] Itkenyt rakkaudesta/välittämistä
[x] Menettänyt sinulle tärkeän ihmisen
[] Kokenut pieniä sydänsuruja
[ ] Kokenut ISOJA ja kamalia sydänsuruja
[ ] Ja itkenyt niiden takia
[x] Ajatellut, ettet pääse ikinä jonkun henkilön yli
[x] Mutta pääsit?

Mitä asioita olet tehnyt tai kokenut? Rastita
(x) Juonut alkoholia.
(x) Oksentanut.
(x) Polttanut tupakkaa.
( ) Varastanut kaupasta.
(x) Ollut masentunut.
( ) Viillellyt.
() Ollut rakastunut.
( ) Ollut ihastunut samaan sukupuoleen.
() Ajatellut itsemurhaa
( ) Ollut krapulassa.
(x) Tehnyt lävistyksiä itse.
(x) Haukkunut toista ihmistä.
( ) Saanut turpaan.
() Olen ollut koulukiusattu.
() Pukeutunut kuin idolisi.

SOSIAALISUUS :
- Seurusteletko? - en
- Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen? - ei
- Onko sinulla parasta ystävää? - joo
- Onko sinulla monia hyviä ystäviä? Ketkä? - 2 hyvää, sanni ja tiia
- Onko sinulla lemmikkejä? - on
- Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon? -en.. yks riittää kiitos.
- Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain? - no vähä riippuu
- Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? - ystäviiii♥
- Tuntuuko usein, ettei enää jaksa? - ei enää
- Milloin itkit viimeksi, miksi? - tänää ku nauroin nii paljo:DDDDDDDD

SEKALAISTA :
- Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi ja kuka sen on lähettänyt? - en jaksa kattooo
- Kenen sängyssä nukuit viime yön? - omassa
- Minkä värinen paita sinulla on nyt? - harmaa
- Sano yksi asia jota teet joka päivä? - syön
- Lempiurheilulajisi? - eiolee
- Mitä et malta odottaa? - kesääää
- Mitä söit eilen illalla? - en mitn
- Katso vasemmalle mitä näet? - seinä
- Millä sivulla datailet useimmiten? - facessa, tumblr
- Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? - ei

HUOMENNA :
- Millainen päivä huomenna? - ei voi tietää
- Mitä suunnitelmia huomiseksi? - emt
- Mistä et pidä huomisessa? - en tiä

MITÄ JOS... :
- Ihastuksesi pussaisi sinua huomenna? - ohooo
- Voittaisit lotossa miljoonan? - uuuu
- Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? - pyörtyisin XD
- Saisit valita, oletko tyttö vai poika? - tyttö
- Saisit takaisin jotain menetettyä? - jaa

[Ei aihetta]Tiistai 26.03.2013 22:18

B O Y S A N D L O V E
Kaipaatko ketään poikaa? - en oikeestaa
Suutelisitko poikaa joka tulee ensimmäisenä mieleen, kun nimen täytyy alkaa kirjaimella V? - en vitussa:D
Aiotko mennä naimisiin isona? - sen näkee sit
Lapsiakin kenties? - ehkä
Viimeksi halaamasi henkilö? - en muista, varmaan micaela
Rakastatko ketään? - jep
Rakastaako sua kukaan ? - hope so
Oletko itkenyt itseäsi uneen viimeisen viikon aikana ? - en
Edes koskaan? - jees

F R I E N D S , M Y E V E R Y T H I N G
Onko sinulla enemmän ystäviä vai kavereita? - kavereita
Onko parasta ystävää? - juu
Onko luokallasi yhtään kaveria? - joo

F A M I L Y
Sisaruksia? - juu
Elossa vanhemmat? - on
Eronneet vai yhdessä? - eronnu
Kumman kanssa läheisempi? - äitin

B A S I C
Millaiset housut sinulla on jalassasi? - farkut
Onko käsissäsi jotain koruja/rannekkeita yms? - ei
Millaiset hiukset sinulla on? - tämmöset tyhmät
Minkä väriset silmät sinulla on? - vihreeharmaasinine
Oletko koskaan ollut kolarissa ja miten kävi? - en oo
Minkä värinen hammasharja sulla on? -vihree
Kenen kanssa ja milloin tanssit viimeksi? - kaikkie, liikka tunnil:D

F I I L I K S E T
Mikä on tämänhetkinen fiiliksesi? - :)
Onko sinulla masennusta? - ei enää
Väsyttääkö sinua? - eii
Onko nälkä? - ei
Ikävöitkö ketään? - jo
Rakastaako sinua joku? -idk?
Haluaisitko nyt halata ketään? - joo :)

O P I S K E L U
Onko opiskelu kivaa? - ei
Kuinka paljon opiskelusi vaikuttaa vapaa-aikaan? - vähän
Onko opiskelu vaikeaa? - on
Oletko tunnollinen opiskelija? - tosi

M I E L T Y M Y K S E T
Lempiväri? - musta harmaa valkone turkoosi
Lempiruoka? - entiiä
Lempijuoma? - ^
Lempieläin? - koira
Lempiherkku? - emt :D
Lempivaate? - farkut

U L K O N Ä K Ö
Hoidatko hiuksiasi? - nojuu
Käytätkö hoitoainetta? -jjjuu
Käytätkö shamppoota? - kyllä
Käytätkö muita hiuksia hoitavia tuotteita? - lämpösuojaa :D
Rasvaatko huuliasi? - ee
Rasvaatko käsiäsi? - ju
Hoidatko itseäsi? - riippuu miten :D
Viilaatko kynsiäsi? - en :D
Käytkö manikyyrissä? - en
Lakkaatko kyntesi? - e
Pesetkö hiuksiasi? - joo
Kuinka usein peset hiuksiasi? - joka ilta
Käytätkö suihkugeeliä? - jjuu
Teetkö vaahtokylpyjä? - en

U L K O N Ä K Ö 2
Onko sinulla korvareikiä?Kuinka monta? - joo, 7
Onko sinulla lävistyksiä? - no rusto?
Millä tavalla sinulla on hiukset? - auki
Värjäätkö hiuksiasi? - harvoi
Värjäätkö hiuksiasi kestovärillä? - tjoo
Käytätkö mekkoja koulussa? - emmä
Hameita koulussa? - e
Haalareita koulussa? - en
Käytätkö koruja esim. ranne-, kaula? - joskus
Millaisia koruja käytät? - jjtn emt
Kuinka paljon peilaat itseäsi päivässä? -riippuu

M U S I I K K I
Harrastatko musiikkia? - en
Soitatko jotain soitinta? - en
Kuunteletko musiikkia? - ju
Millaista musiikkia kuuntelet? - kaikkee
Mikä on lempiyhtyeesi/laulajasi? - 1D, muse yms
Oletko opiskellut musiikkia syvemmin? - en :D paitsi musiikintunnil
Keiden nimmareita sinulla on? - ainaki uniikki.. :D:D:D hävittäny muut

S I T Ä S U N T Ä T Ä
Milloin viimeksi pelkäsit? - öö
Milloin viimeksi tekohymyilit? - jokapäivä :D
Milloin viimeksi jokin asia kosketti sinut kyyneliin? - ei siit kauaa oo
Pidätkö tatuoinneista - kyl !!
Nauratko vitseille? - joo xd
Monelta heräsit tänä aamuna? - 7:15
Osaatko keittää kahvia? - joo
Milloin viimeksi nauroit? - tänää
Kuinka monta lasta haluat? - jos haluun nii 2 enintää
Onko sinulla ihailijoita? - ei:D
Minkä väriset hiukset sinulla on? - tälläset paskat
Oletko syönyt popcornia viimeisen 48 tunnin aikana? - en
Onko sinulla outoja nukkumistapoja? - välil:DDDD
Milloin viimeksi sinulla oli todella hauskaa? - jokapvä:D:D:D:D
Kuinka usein muistat unesi? - harvoi
Mikä yksi asia on mielessäsi juuri nyt? - ihmiset:D
Käytätkö aina turvavyötä? - riippuu kuka on kuskina :D:D:D
Nukuitko viime yön huonosti? - njoo
Mikä on perusnumerosi englanninkokeessa? - 7-8
Etkö lue kokeisiin? - joskus :D

[Ei aihetta]Maanantai 25.03.2013 19:44

OLEN AINAKIN KERRAN KOKO ELÄMÄNI AIKANA
[x] halannut
[x] pitänyt kädestä kiinni
[x] valehdellut
[x] lyönyt jotakuta
[x] paiskonut tavaroita maahan tai seinään

MINÄ OSAAN
[x] uida
[ ] ajaa autoa
[x] vihata

KYSYMYKSIÄ
1. Miksi olet koneella? : koska mulla ei ole muuta elämää
2. Joitko eilen alkoholia? : en
3. Haluaisitko halata nyt jotakin tiettyä? : no joo
4. Mikä biisi soi tällähetkellä? : beam me up
5. Mitä kello on nyt? : 17.36
6. Mitä olet tehnyt tänään? : koulussa


KOTONA
Oletko kotona? : kyl
Minkä värinen on hammasharjasi? :vihree
Montako tyynyä on sängyssäsi? : 2
Onko vaatekaappisi siisti? : eiih
Kauanko olet yleensä suihkussa? : n 20min
Miten hiuksesi ovat nyt? : auki

HUOMINEN & TULEVAISUUS
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? : kotona vaa
Mitä aiot tehdä huomenna? : meen kouluun
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? : hope so
Miksi? : jaa a
Aiotko aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? : en helvetissä
Yövytkö mielummin teltassa vai viidentähden hotellissa? : hotellissa
Viimeisin ostamasi asia? : en muista
Seuraava ulkomaanmatkasi? : en tiä
Jos sinulle annettaisiin 50 euroa, mitä ostaisit? : vaattei
Oletko matkustanut laivalla/minne? : ruotsii

RAKKAUS JA YSTÄVÄT
Oletko riippuvainen ihmisistä? : kai mä vähä
Kenen kanssa tanssit viimeksi? : en tiiä
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? : jooooooo tarpeeks
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus? : joo
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? : emmä
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? : e
Oletko koskaan lyönyt ystävääsi? : läpäl
Missä haluat mennä naimisiin? : entiä

VIIMEISIN HENKILÖ
Jonka kanssa menit shoppailemaan? : en muista
Joka sai sinut nauramaan? : sanni
Jonka kanssa olet jutellut? : äiti
- Luullaanko sinua erilaiseksi kuin oikeasti olet? : joo
- Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? : emmä
- Keneltä viimeksi saatu tekstiviesti on puhelimessasi? : emmätiiä
- Kuka viimeksi herätti sinut puhelinsoitolla? : äiti varmaa
- Kuka on viimeisin henkilö kenelle puhuit päin naamaa joka EI kuulu perheeseesi? : lotta
- Missä olit viimeksi ennenkun tulit kotiin? : koulussa
- Nukutko mieluummin jonkun kanssa vai yksin? : yksin
- Voisitko seurustella itseäsi kahdeksan vuotta vanhemman kanssa? : emmä kyl
- Miltä kuulostaisi kimppakämppä hyvien ystäviesi kanssa? : ois iha jees mut ois se varmaa aika katastrofi..:DDDDD
- Onko sinulla mese : joooo mutten käytä
- Haluaisitko lähteä joskus kielimatkalle? : juuu
- Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotain? : en tiiä
- Oletko hiljainen vai äänekäs? : riippuu seurasta
- Viimeisin lahja jonka sait? : en muista, varmaan rahaa
- Mitä tarvitsisit kaikista eniten nyt? : entiä
- Säästätkö rahaa mihinkään tiettyyn? : en enää
- Tykkäätkö perheestäsi? : ehh
- Kumman kanssa olet läheisempi äidin vai isän? : äiti
- Onko sinulla siskoja/veljiä? : molemmat
- Tykkäätkö heistä? : veljestä joo
- Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? : no en muista ketä ajattelin
- Oletko ihastunut? : nojuu

Vastaa rehellisesti!
• Kuka on sinulle tärkein ihminen koko maailmassa? : en osaa sanoo
• Voisitko tappaa toista ihmistä? : en
• Pop vai Rock? : pop
• Oletko ollut koskaan masentunut? : ooon
• Mitä musiikkia kuuntelet? : sellastaa
• Pelkäätkö maailmanloppua? : e
• Jaksatko vielä vastata? : joo
• Mitä haluaisit sanoa sinun ihastuksellesi? : idk
• Mikä sinua pelottaa eniten maailmassa? : menettämine
• Paras katsomasi elokuva? : emmätiiä

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.03.2013 18:17

Sata totuutta
Viimeisin...
1. Viimeisin juoma? - kahvi
2. Viimeisin puhelu? - äitiii
3. Viimeisin viesti? - tiialta
4. Viimeisin kappale, jota kuuntelit ? - florida - i cry
5. Milloin viimeksi itkit? -täl viikol
Oletko ikinä...
6. Seurustellut jonkun kanssa kahdesti? - en
7. Ollut petettynä? - en
8. Kaatunut pyörällä?- juu:D
9. Menettänyt jotain tärkeää? -jooooh
10. Ollut masentunut? -joo.
11. Ollut kännissä ja oksentanut? - en
Listaa kolme lempiväriä
12. musta
13. turkoosi
14. valkone
Viime- ja tänävuonna,
15. Saanut uutta kaveria? - juuu
16. Menettänyt vanhan kaverin? - jjoo
17. Nauranut kyynel silmässä? - joo :D:D
18. Tavannut jonkun, joka muutti sinut? - juup
19. Tajunnut ketkä ovat OIKEITA ystäviäsi? - khyllä
20. Saanut selville, että joku puhuu pahaa sinusta? - jj
21. Ollut hautajaisissa?- joo
Yleistä
22. Kuinka moni facebook kaverilistaltasi tuntee sinut oikeassa elämässä? - melkei kaikki:D
24. Onko sinulla lemmikkejä? - jjuu
25. Haluaisitko eri nimen? -emmätiiä
26. Mitä teit viime synttäreilläsi? - en mitää:DDDDD
27. Monelta heräsit aamulla? - 10 aikoihi
28. Mitä teit keskiyöllä? - datasin
29. Nimeä asia, jota et malta odottaa? - KESÄ!!!! prkl
30. Oletko nyt meikannut? - en
31. Yksi asia jonka haluaisit muuttaa? - ittenii jajaja kaikkee
32. Mitä kuulet juuri nyt? - somebody that i used to know
33. Oletko ikinä jutellut henkilölle nimeltä Tommi - juu
34. Eniten käyty nettisivu? - facebook ja tumblr
35. Mikä ärsyttää sinua juuri nyt? - huomine..
37. Millä nimellä kaverisi kutsuvat sinua? - iha jenni:D
38. Harrastuksesi? - eioleee
39. Horoskooppimerkki? - vesimies
40. Poika vai tyttö? - tyttö
41. Ala-aste? - ei
42. Ylä-aste?- ju
43. Lukio?- juu peruskoulun jälkee
44. Siviilisäätysi? - sinkku
45. Pitkä vai lyhyt? - pitkä
46. Pituus? - en muista vaik just olin terkkaril:D:D:D:DD
47. Oletko ihastunut? - oleeen
48. Mistä pidät itsessäsi? - entiiä kai silmist
49. Oletko onnellinen? - ihajuu
50. Tatuointeja? - ei :(
51. Vasen- vai oikeakätinen? - oikee
Ensimmäinen:
52. Leikkaus? - 6v
53. Lävistys? - korvikset
54. Eka bestis? - anni
55. Eka harrastus jota harrastit? - joku saatanan urheilukerho:D:D
56. Eka lomamatka? - en muista
57. Ensimmäinen ihastus? - en kuule muista:D
58. Ekat kengät? - entiääää
10 PERSOONAFAKTAA
1. syntymäpaikka: loimaa
2. oikea hiusten väri?- blondi
3. hiustyyli: tommone vaa
4. lävistyksiä: korviksii,rusto
5. silmien väri: sinivihreeharmaa
6. pitkät kynnet?- ei
7. fiilis: emt, semi
8. pituutesi: idk
9. lempimusiikki: kaikki menee
10. oikea vai vasen: oikea
7 ASIAA RAKKAUDESTA
1. uskotko rakkauteen: juu
2. onko kukaan särkenyt sinun sydäntäsi: ei sillee
3. voisitko pettää kumppaniasi: no en !
4. oletko koskaan rakastunut/ihastunut johonkin, mutta et ole kertonut tälle: monestikki
5. pelkäätkö sitoutumista: vähä
6. onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: emt
7. uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: en
10 SITÄ-SUN-TÄTÄ
1. rakkaus vai raha: rakkaus
2. rakkaus vai ystävyys: molemmat
4. yhden yön juttu vai suhde: suhde
5. tv vai internet: netti
6. pepsi vai cola: pepsi
7. villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: villit illat xd
8. värilliset vai musta-valkokuvat: värilliset
9. puhelimitse vai kasvotusten: kasvotusten
10. mese vai sähköposti: sähköpostiiii
10 OLETKO-KOSKAAN-ASIAA
1. suudellut vesisateessa: eee
2. sanonut rakastavasi jotakin: khyl
3. oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: juu monesti
4. oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: en
6. oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana: kyl varmaa:D
7. oletko joskus halunnut toista niin paljon että sattuu: :D
8. oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: juu
9. oletko koskaan karannut kotoa: joo :D:D:D
10. oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: perus mä eli joo
10 JOTAIN- TURHANPÄIVÄISTÄ- ASIAA
1. kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: vähä
2. mitä kuuntelet nytte: spotifyst jotai paskaa:DDDDD
3. puhutko kenenkään kanssa nytten: en just ny
4. oletko tylsistyny: joooooooo
5. oletko haavelijia: juuu
6. oletko koulussa: en täl hetkel
7. oletko kynttilöiden polttelija: joskus
8. tyttöjen vai poikien seura: kumpiki käy
9. tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä: nojuu
10. millainen on unelma kumppani?: sellane

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.03.2013 00:43

Tee tämä jos sinulla on tylsää!

MINÄ
● Millainen on itsetuntosi - huono
● Mitä biisiä kuuntelet - entiä mikä tää o, joku nrj:ltä
● Mitä oot tehny tänään? - kärsiny kotona ja ollu tiiankaa ulkona:D

RAKKAUS
● Uskotko rakkauteen - juuu
● Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä - en
● Seurusteletko - emmä
● Jos et, niin haluaisitko - eeen

SEKALAISTA
● Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan - olin koneella
● Onko musiikki sinulle tärkeää – jooo :)
● Onko sinulla joku paikka kipeä? – ei
● Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle ketä ajattelit viimeksi - juu

MILLON VIIMEKSI
● Halasit kaveriasi - eilen
● Joit kahvia – tänäään
● Sait tekstiviestin - tänäää:D
● Luit lehteä - tänää
● Itkit - en muista, täl viikol joku pvä

KYLLÄ VAI EI
- Oletko saanut postikortin: kyllä
- Onko sinulla lemmikki: kyllä
- Vihaatko jotakin ihmistä juuri nyt: kyllä
- Kuunteletko musiikkia: kyllä
- Onko sinulla msn: kyllä

MINKÄLAINEN/MINKÄLAISET
- Hiirimatto: ei olee
- Harrastus: ei ole
- Hiukset: ruskeet
- Päivä oli: semijees
- Lävistys/Lävistykset: 6 korvista & rusto
- Silmät: sinivihreeharmaat
- Puhelin: nokia lumia 710

OLETKO
- Tappanut jonkun - no en ole
- Istunut vankilassa - en
- Nähnyt jonkun kuolleen ihmisen/eläimen: joo.
- Ollut ihastunut: khyl
- Naimisissa: emmä
- Tanssinut tangoa: en
- Leikkinyt poliisia ja rosvoa: kyl:D
- Shoppaillut - jooo

MINKÄ
...väriset sukat sinulla on? – ei oooo
...värinen puhelin sulla on? – valkone
...värinen näppis sulla on tietsikassa? - musta

OLETKO KOSKAAN...
...tappanut ötökkää ja saanut siitä omantunnontuskia? - joo :D:D
...uinut vaatteet päällä? – juu
...laulanut vesisateessa? – olen :Ddd
...jättäny ystäväsi pulaan? – en itseasias
...luvannut olevasi syömättä karkkia? – kyllä :D
...hyppinyt trampoliinilla vesisateessa? – juu

OLETKO TÄLLÄ HETKELLÄ...
...väsynyt vai pirteä? – pirtee
...enemmän blondi vai brunette? - brune
...vihainen? – vähä
...ihan pihalla? - always

MENNEISYYS
1. Mitä teit 6 tuntia sitten? - en muista xd
2. Mitä kuuntelit viimeksi?- nrj
3. Mitä joit viimeksi? – pepsi
4. Koska nauroit viimeksi kunnolla? – pari tuntia sitte :Dd
5. Mitä ostit viimeksi? – pepsiii
6. Missä olit, ennen kuin viimeksi tulit kotiin? – ärräl
7. Minkä numeron sait viime kokeestasi? – 8+
8. Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo? – 7,3
9. Mistä näit viimeksi unta? – en muista
10. Kenelle puhuit viimeksi? – hennal

NYKYHETKI
1. Mitä sinulla on juuri päällä? – vaatteet.
2. Mitä syöt/juot juuri? – en mitään
3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä? – ei paljoo
4. Millä tuulella olet juuri? – hyvälläää
5. Millainen sää ulkona? – pimeeee
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? – no ihajuu
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? – ei mitään

TULEVAISUUS
1. Mitä aiot tänään vielä tehdä? - dataaa
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa? . äikänkoe tiistaina, verbikoe keskiviikkona -.-
4. Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua? - jaa
5. Entä huomenna? – kotona vaaa
6. Mitä odotat tulevaisuudeltasi? - no kaikkee hyvää
7. Mihin ammattiin uskot päätyväsi? – entiiä
8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? – dataan tai nukun
9. Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkeväsi? - porukat varmaa
10. Mitä aiot tehdä seuraavana viikonloppuna? - enkai mtn ihmeellistä

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.03.2013 18:48

• Mikä on viimeisin ajatus päässäsi? - koulu
• Oletko koskaan polttanut itseäsi? - no olen
• Mitä biisiä kuuntelit viimeksi? - muse - uprising
• Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - koton vaa
• Oletko stressaantunut ihminen? - nojoo välillä
• Kaipaatko jotakuta? - joo
• Kenen puoleen käännyt, kun olet surullinen? - riippuu tilanteest
• Pyysikö sinua elämässäsi eniten sinua satuttanut henkilö sinulta anteeksi? - ei
• Selitä neljällä sanalla miksi viimeksi oksensit? - siks ku olin kipeä.
• Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt? - eemt
• Vihaatko ketään ? - khyl
• Onko joku, jota et koskaan unohda? - on
• Onko sinulla ystävä, jolle voit kertoa asioita ja olla varma, että hän ei kerro eteenpäin? - juu
• Rehellisesti, onko kukaan koskaan nähnyt sinun alusvaatteitasi? - on :D:D
• Onko joku, joka ei pidä sinusta? - on varmastiii
• Milloin olit viimeksi täysin onnellinen elämässäsi? -entiiä
• Tietääkö kukaan muu salasanaasi? - eii
• Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - hope so
• Puhutko unissasi? -kai xd
• Muistatko ensimmäisen ihastuksesi? - joo :d
• Missä olet kahden tunnin päästä?- kotona tai ulkona
• Onko jollakulla romanttisia tunteita sinua kohtaan? eih:D
• Minkä unen näit viimeksi? - noen kerro:DDDDDD
• Viimeisin sana, jonka sanoit? - ''hiljaa''
• Jotain, mitä sinulla on kolme- ööö emt
• Montako Messenger-kaveria sinulla on? - en käytä
• Viime kesän paras muisto? - helsinki ♥
• Mitä teit aamulla ensimmäisenä, kun heräsit? - harjasin hiukseet
• Mitä teit illalla viimeiseksi ennen kuin menit nukkumaan? - juttelin sanninkaa fb:D
• Onko sinulla joitain outoja pelkoja? - on
• Näytätkö tunteitasi muille ihmisille? - no en aina
• Kuka meinasi tehdä sinut viimeksi hulluksi? - terkkari.. :DDDDDD voivittu.
• Mitä ajattelet? - sitä et meniskö ulos
• Onko sinulla joku paikka kipeä? - jjooo
• Milloin viimeksi kaaduit? - vklp:D
• Monelta heräsit tänään? - 7:15
• Kenelle näytit viimeksi keskisormea? - jessical, läpäl:D
•Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi? - en haluu muistaa ees
• Montako lävistystä sinulla on? - korvissa 7
• Oletko joskus vain heittäytynyt hetkeen ja antanut kaiken muun olla? - juu
• Oletko mustasukkainen? - välillää
• Mitä odotat tällä hetkellä eniten? - entiä
• Mitä teet viikonloppuisin? - oon kavereittenkaa tai koto:p
• Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa - kaupungissa

[Ei aihetta]Tiistai 19.03.2013 22:38

rehellisesti...
milloin viimeksi olit jonkun vieressä etkä olisi halunnut lähteä - öö emt
tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä - eei
milloin näet hänet seuraavaksi - huomenna :D
oletko onnellinen - no en oikeen
entä surullinen - vähäää

kuka...
kuka suuteli sinua viimeksi -
kuka soitti sinulle viimeksi? - äiti
kuka nauroi viimeksi kanssasi - tyypit koulus:D
kenelle viimeksi kerroit murheistasi - ei ne ny sillee murheit ollu mut sannil
kuka viimeksi piti sinua kädestä -öö en muistaa

tämä viikko...
onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä - eii
oletko ikävöinyt jotain kovasti - jooo
mitä olet ostanut viikon sisällä - en mitää viel
oksentanut - en
soittanut jollekkin - oon

rakkaus...
oletko sinkku - oon
miksi näin - no siks
haluaisitko seurustella - en ny
onko joku ihastunut sinuun - eiei
onko kukaan saanut sinulta ' jalat alta ' - joskus kaua sitte;D


elämä...
haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä juuri nyt - jep
kuka viimeksi puri sinua - koira:DD
entä ketä itse purit viimeksi - :DDDDDD
onko krapula - ei

ulkonäkö...
onko sinulla kavereita, jotka eivät ole nähneet oikeaa hiusväriäsi - on
mitä eri värejä sinulla on ollut hiuksissa - vähäkaikkiii
tatuointeja - ei
menisitkö kauneusleikkaukseen, jos sinulla olisi varaa - en kai, emt
häpeätkö jotain ulkonäössäsi - häpeen
käytkö usein kampaajalla - en
onko sinulla enemmän arpia kehosi oikealla vai vasemmalla puolella - vasemmal
paras asia ulkonäössäsi - en tiiä

tulevaisuus...
mikä on tulevaisuuden toiveammattisi - en osaa sanoo
mitä luulet tekeväsi 2-3 vuoden päästä - opiskelen
haluatko naimisiin - juu
haluatko lapsia - juu
tulisiko sinusta mainio äiti / isä - ainaki teen parhaani:D
minkälaisen talon haluaisit ostaa - sellasen jonkun
mitä jos olet sinkku 30-50 vuotiaana - oivoi
mihin luulet kuolevasi - no entiä
mitä toivot tulevaisuudelta - parempaaaaaa

[Ei aihetta]Tiistai 19.03.2013 00:16

Lyhyt kysely tylsistyneille.

MIKSI:
miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät? - siks
miksi olit viimeksi surullinen? – tänää
miksi teet tätä testiä? – tylsää

MILLOIN:
milloin viimeksi nauroit? – tänään
milloin olit viimeksi autossa? – tänään
milloin olet viimeksi syönyt leipää? - öö perjantaina
milloin olet viimeksi opiskellut? - tänään
milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - en muista

SINÄ:
monta kirjainta on etunimessäsi? – 5
missä kuussa olet syntynyt? – helmi
oletko allerginen jollekin? - jooo
onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? – huono

VIIMEISIN:
viimeisin pitkä automatka? - öö en muista
viimeisin itku? -eilen
viimeisin nähty elokuva? – en muistaa
viimeisin syöty ruoka? – makaroonilaatikkko
viimeisin soitettu biisi? – haloo helsinki - vapaus käteen jää

RAKKAUS:
haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? – haluaisin
rakastatko ketään tällä hetkellä? – joooooo
rakastaako sinua kukaan? – ei

KUKA:
tekstasi viimeksi? - ööö
kuka nukkui viimeksi vieressäsi? – öö
kuka puhui kanssasi viimeksi puhelimessa? - sanni
kuka nauroi viimeksi kanssasi? – sannniiiiii :DD

TÄMÄ VIIKKO:
onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? – eij
oletko ikävöinyt jotain kovasti – jooo xdd
mitä olet ostanut viikon sisällä? – en mtn
oksentanut? – en
soittanut jollekin? – juuu
saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? – e
lähettäny viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? – e

TÄNÄÄN:

oletko ostanut jotakin? – e
ollut halattavana? e
tuntenut itsesi tyhmäksi? – aina
ikävöinyt jotakuta? – joo

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.03.2013 23:17

Oletko koskaan lintsannut koulusta? - joo
Mitä koruja päälläsi on nyt? - korvikset vaa
Mikä biisi nyt soi? - nrj:ltä joku
Kuka on viimeisin halaamasi ihminen? - en muista
Harjaatko hiuksesi aamuin illoin? - juu
Kiharratko hiuksiasi? - en
Oletko koskaan itkenyt jos kyntesi on katkennut? - en
Onko sinulla vaaleanpunainen puhelin? - ei
Mikä on olo? - semi
Mitä olet tehnyt tänää? - öö no ollu sanninkaa :D ja ollu vaaaan
Haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä juuri nyt? - juu
Seurusteletko? - en
Haluaisitko muuttaa jotain menneisyydestäsi? - jep
Haluaisitko elää jonkun päivän uudelleen? - jooooo :))
Haluaisitko kertoa jonkin asian jollekkin, mitä et ole pystynyt hänelle sanomaan? - jooooo


Kerro yhdestä ihmisestä:
- Rakastatko häntä? - juu ystävänä
- Milloin juttelit hänen kanssaan viimeksi? - kauan sitte
- Mitä hän merkitsee sinulle? - paaaljon
- Mitä haluaisit sanoa hänelle nyt? - kaikkee
- Kuinka kauan olette tunteneet? - mun koko iän:D
- Minkä kappaleen omistaisit hänelle? - monii
- Onko teillä koskaan ollut minkäänlaista säätöä? - no ei:D:D
- Kuinka tärkeä hän on sinulle? - tosi tärkee !
- Asuuko hän lähellä sinua? -ei :(
- Oletteko koskaan riidelleet? - ei
- Onko hän kuunnellut huoliasi? - juu
- Oletko nauranut hänen jutuilleen - oon
- Kuuluuko hän tärkeimpiin ihmisiin elämässäsi? - joo
- Osaako hän kuunnella? - joo
- Oletko koskaan nauranut hänen kanssaan? - juu
- Annoitko itsestäsi hyvän ensivaikutelman hänelle? - öö emt :D
- Onko hän koskaan tehnyt sinua iloiseksi? - onon
- Missä tutustuitte? - mun veljen kautta
- Onko sinulla hänen numeronsa? - onnn
- Tiedätkö, ketä hänen parhaat ystävänsä ovat? - en
- Voisitko halata häntä? - juuuu


↓ Viimeisin
◊ Henkilö, jolle soitit? - äiti
◊ Henkilö, jolle lähetit viestin? - emt
◊ Henkilö, jota halasit? - emt
◊ Henkilö, jota ajattelit? - ööö no entiää
◊ Juoma? - kahvi
◊ Hyvä teko? - entiä:D
◊ Elokuva, jonka katsoit? - en muista, sinister kai
◊ Lehti, jonka luit? - seiska


KAHDEN VIIKON SISÄLLÄ, OLETKO
♣ halannut?: juu
♣ suudellut?: en
♣ ollut koulussa: joo
♣ juonut alkoholia?: e
♣ soittanut jollekkin?: joo
♣ itkenyt?: joo
♣ nauranut?: joo

SOSIAALISUUS:
- Seurusteletko? - en
- Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen? - eii
- Onko sinulla parasta ystävää? - ei oo yhtä
- Onko sinulla monia hyviä ystäviä? - muutama
- Onko sinulla lemmikkejä? - on
- Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon? - en, on jo:D
- Milloin itkit viimeksi? - no tänää, vähä aikaa sitte:DDDDD


SEKALAISTA:
- Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi ja kuka sen on lähettänyt? - en jaksa kattooo
- Kenen sängyssä nukuit viime yön? - omassa
- Sano yksi asia jota teet joka päivä? - nukun
- Mitä et malta odottaa? - kesää
- Mitä söit eilen illalla? - kaikkeeee
- Katso vasemmalle mitä näet? - kännykän
- Millä sivulla datailet useimmiten? - fb, tumblr, youtube
- Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? - jep


HUOMENNA:
- Millainen päivä huomenna? - emt :d
- Mitä suunnitelmia huomiseks? - kouluuuun -.-
- Mistä et pidä huomisessa? - koulusta !
- Mikä päivä on huomenna? - maanantai D:
- Mitä aiot tehdä? - edelleenki kouluuuun
- Millainen sää? - ihajees varmaa
- Tapahtuuko jotain erityistä? - ei
- Aiotko olla onnellinen? - koitetaa
- Kenen kanssa aiot viettää aikaasi? - kavereitte

VIIMEISIN HENKILÖ:
- Joka makasi sängyssäsi? - sanni:D
- Jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - en muista
- Missä olet? - koton
- Mitä päällä? - tpaita , verskat ja huppari
- Millaisella tuolilla istut? - sängyllä
- Onko valot päällä? -on
- Mitä ääniä kuulet? - music
- Mitä näet edessäsi? - näytön
- Pitäisikö sinun olla tekemässä jotain tärkeää?- ei varmaa
- Tylsistyttääkö? - jep
- Tekeekö mieli jotain? - ei
- Onko sinulla kylmä vai kuuma? - sopiva
- Väsyttääkö? - vähän


ALUKSI
Kuinka monta ystävää sinulla on? - muutama
Entäs kaveria? - tarpeeks
Ikävöitkö ketään? -kyl
Oletko suututtanut ketään kaveriasi lähipäivinä? - en tiiä

MINÄ
Mitä haluaisit juuri nyt? - entiää
Mikä sinusta tulee isona? - emt
Oletko mustasukkainen? - välil
Inhottavin tunne? - ikävä
Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? - en
Kuinka pitkä olet? - entiä

TULEVAISUUS
Haluatko joskus lapsia? - kyl varmaa
Montako ? - kaks?
Unelma-ammattisi? - ei oo sellast

KENEN
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - äitin
Luona oot viimeksi ollu yötä? - en muista
Kenen kanssa tekstasit viimeksi? - tiian vissii
Kenen kanssa katsoit viimeksi tv:tä? - sannin
Kenen kanssa olet viettänyt ihanimmat hetkesi? - monien
Kenen kanssa sinulla lentää jos jonkinlaista juttua? - no sannin XD

EILINEN
Saitko pusun? - en
Olitko tietokoneella? - juu
Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - joo:D
Monelta aloit nukkumaan? - joskus 3 aikaa

JOTAIN
Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on? - jonkiverrran
Mitä teit viime yönä? - kujistelin sanninkaa :DDDDDDD ja nukuin
Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa A:lla? -en

RAKKAUS
Kaipaatko ketään? - joo
Tietääkö ihastuksesi, että pidät hänestä?- eiiii
Viimeksi halaamasi henkilö? - entiä
Tykkääkö kukaan sinusta? - entiiä, ei
Tykkäätkö sinä kenestäkään? - joo
Oletko suudellu ketään viimeisen viikon aikana? - en
Tahtoisitko halata jotain tiettyä ihmistä? -joo

OLETKO VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA
Juonut alkoholia? - en
Soittanut jollekkin? - joo
Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - ööö en kai
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - en

POJAT TAI TYTÖT
Oletko playeri? - en
Ihastutko helposti? - enkai
Oletko opettanut ketään polttamaan? - en
Puhutko tunteistasi helposti? - riippuu tunteesta
Oletko menettänyt rakkaitasi? -ooooon
Oletko menettänyt perheenjäseniäsi? - en

SINÄ
♥ oletko varattu vai vapaa? - wapaaaa
♥ miksi olet vapaa? - siks
♥ oletko onnellinen tällä hetkellä? - ooon iha
♥ haluaisitko itkeä vai nauraa? - itkee ja nauraa
♥ minkä värinen paita sinulla on päällä nyt? - tummansinine
♥ entäpä housut? - mustat
♥ minkä väriset silmät sinulla on? - sinivihreeharmaat

YSTÄVÄT
♥ kenen kanssa vietät ystävistäsi eniten aikaa? - nykyää varmaan sannin?:D tai tiian, emt
♥ luotatko ystäviisi? - muutamaan.
♥ ovatko ystäväsi aina tukemassa sinua? - joo ainaki toi yks.
♥ omistatko yhtään hiljaista kaveria? - joooh.. :D
♥ annatko ystävillesi lempinimiä? - en
♥ mikä on pahin riitasi jonkun ystäväsi kanssa - hehe
♥ oletko ihastunut? - oon
♥ oletko kokenut sydänsuruja? - ensillee
♥ haluaisitko rakastua huomenna? - e
♥ onko kukaan rikkonut sinun sydäntäsi? -ei
♥ pystyykö ilman rakkautta elämään? -joku pystyy
♥ oletko halannut ketään tämän viikon aikana? - oon
♥ oletko pussannut ketään tämän viikon aikana? - en
♥ kuinka usein olet surullinen? -entiä
♥ itketkö suruusi? - joskus
♥ oletko ollut surullinen lähiaikoina? - ooon.
♥ tappaako suru? - eikai
♥ tekeekö itkeminen oikeasti hyvää? - joskus
♥ kun olet surullinen syötkö enemmän kuin yleensä? - en
♥ miten sinua pitää lohduttaa? - no juttelemalla
♥ mitä joit viimeksi? - kahviii
♥ entä mitä söit viimeksi? - en muista:D
♥ milloin viimeksi rikoit jotakin? tänääää:D
♥ onko sinulla hyvä huumorintaju? - on aika:D
♥ onko sinusta kiva haukkua ihmisiä? - jos siihen on syy....
♥ mitä haluaisit eniten? - nukkuu

[Ei aihetta]Lauantai 16.03.2013 12:19

SUHTEET
°• Onko sinulla säätöä? - ei
°• Oletko ihastunut? - jooo
°• Onko sinulla enemmän kuin 20 kaveria? - onn
°• Vietätkö paljon aikaa kavereidesi kanssa? - jooskus
°• Oletko koskaan pistänyt välejä poikki ystävääsi? - oon
HALUAISITKO
°• Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - eemmää kai
°• Haluaisitko olla päivän julkkis? - en
°• Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - montaki
°• Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - joo
°• Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - en
°• Haluaisitko halata sitä ihmistä joka on puhelimessasi neljäntenä? - juuu
°• Haluaisitko että olisi kesä? - joo !!
°• Haluaisitko matkustaa ulkomaille? - juuu
°• Haluaisitko uuden ystävän? - en:D
KENEN
°• kenen vieressä viimeksi nukuit? - haha yksin
°• kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - ätin
°• kenen kanssa viimeksi nauroit? - hennan
KENELLE
°• viimeksi soitit? - äitil
°• haluaisit juuri nyt mennä kylään? - njooo
°• olet velkaa anteeksipyynnön? - en tietäääkseni
°• ärsyynnyit viimeksi? - tänäääääää :d
LOVE & SEX
Oletko parisuhteessa? - en
Miksi olet/et ole? - siks
Ihastutko helposti? - enkai
Sanooko kukaan sinua viehättäväksi? - ei:D:D
Oletko hetero? - olen
Oletko ikinä kärsinyt sukupuolitaudeista? - en
Rakastatko ketään? ystävii
Onko seurustelukumppanin hiuksien värillä merkitystä? - ei
Kumpi on tärkeämpi, ulkonäkö vai luonne? - luonne
MILLOIN VIIMEKSI
★ Olit kotoa yön pois - öö en muista:D
★ Söit pitsaa - viime viikol
★ Puhuit puhelimessa tytön kanssa - eile
★ Ikävöit jotain ihmistä liikaa - eilen
★ Itkit - en muista