IRC-Galleria

jjohanna``

jjohanna``

Jos sä tahdot niin, tulen kallioiden läpi. Jos sä tahdot niin, what ever makes you happy.

ei voinu ottaa riskiiLauantai 20.09.2008 23:19

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Lauantai 20.09.2008 23:11

vitun kusipää homo.
toivottavasti saat turpaas ja huolel.

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.09.2008 21:28

en ollu koulussa muuta ku kokeen kävin tekee.
oli päivällä mielettömän kipee pää ja huimas.
kokeen tekoki oli hiukka ikävää ku näki vähä sumeesti,
mut eiköhän se jotenkuten menny.

nyt sitte taas tylsää.

jee. mutsi ja nisse tulee viimeistää ylihuomenna himaa ja saan sit uuden takin ainaki.
toivottavasti ne tois jotai muutaki kivaa tuliasta.

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.09.2008 17:28

Ja kun sä putoot, ni sä putoot maahan asti
ja jos sä tiput korkeelta se sattuu saatanasti
keräät ittes mut uskallatko nousta enää
pitäs toimii varovasti ettei loukkaa ketään

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.09.2008 01:43

no eipä sit tullu kokeisii luettua.
että lycka till vaa mulle.
:s

:´(Keskiviikko 17.09.2008 00:14

Vuonna 2007 "taiteilija" Guillermo Vargas Habacuc otti kadulta kulkukoiran, sitoi koiran taidegalleriaan ja antoi sen nääntyä kuoliaaksi.
Useita päiviä "taiteilija" ja galleriavieraat katsoivat tunteetta tätä "mestariteosta", jonka koiran kuolinkamppailu muodosti. Lopulta koira menehtyi.

Näyttävätkö oheiset kuvat sinusta taiteelta?
http://www.youtube.com/watch?v=0cBBudN0_-E&feature=re...
http://www.youtube.com/watch?v=3-jIP8i1djg&feature=re

Mutta tässä ei vielä ole kaikki: arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin.
Auta pysäyttämään tämä taiteen nimissä tehtävä eläinrääkkäys!

Mene jommalle kummalle seuraavista sivuista:
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition-sign.html tai
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition.html
ja allekirjoita vetoomus "taideteoksen" pysäyttämiseksi. Lähetä tämä kirje kaikille tuntemillesi eläinihmisille. Ole kiltti. Allekirjoitus ei luonnollisestikaan maksa mitään ja aikaa siihen kuluu noin 30 sekuntia.

[Ei aihetta]Tiistai 16.09.2008 23:30

People will always talk about you,
especially when they envy you and the life you live.
LET THEM.
You affected their life,
they didn't affect yours.

. . . . . . . . .

The shit you hear about me might be true,
but then again,
it could be as fake as the bitch who told you.

[Ei aihetta]Tiistai 16.09.2008 23:15

huomenna koe.
pitäs lukea.
mutta ei jaksais.
ei sitten millään.
oi voi.

[Ei aihetta]Maanantai 15.09.2008 18:27

aahhaa.
uutta infoa menneisyydestäsi.