IRC-Galleria

jjonnaw

jjonnaw

smile, you don't own all the problems in the world (:

oon lisänny jo kerraSunnuntai 21.02.2010 15:59

Tytöt viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

jonna tykkää 8)Sunnuntai 21.02.2010 14:38

Tytöt tykkää kun poika..
- halaa takaapäin tyttöä
- tekstaa illalla
- kuuntelee
- pitää kädestä
- suutelee oma-aloitteisesti
- soittelee muuten vain
- kehtaa näyttää sinut kavereilleen
- ei kerro salaisuuksiasi kavereilleen
- pitää sinusta vaikka olisit rumimmillasi
- kehuu
- ottaa viereensä istumaan ja halaa kunnolla
- kun näkee sinun tulevan, suutelee
- antaa sinun käyttää vaatteitaan
- kysyy vointiasi
Jos et kopioi tätä keskiyöhön mennessä, huono rakkaus onni seuraa sinua koko ensi vuoden

8)♥

x randomSunnuntai 21.02.2010 04:10

Tee tämä ihanasta ihmisesta tai sinä menetät jotain suurta.
Mikä hänen nimensä on? - janette 8)
Oletteko riidelleet kertaakaan? - khyl
Tietääkö hän kaiken sinusta? - khyl
Entä voitko kertoa hänelle asioita joita et voi muille kertoa? - jhoo
Tietääkö hän ihastuksesi? - no daa joo 8D
Kuka on hänen paraskaveri? - minä 8)
Mikä on hänen kengännumeronsa? - en tiiä 8D
Onko hän pitkä? - ei 8D
Hänen lempivärinsä? - se tykkää vähä kaikista 8D
Millainen hänen musiikkimakunsa on? - hyvä se on. :)
Milloin viimeksi näit häntä? - tälläkihetkel 8)
Parasta hänessä? - kaikki 8)
Mitä hän vihaa? - kiusaamista
Mitä hän rakastaa? - kahvia 8)<3
Oletko nukkunut hänen vieressään koskaan? - montakertaa 8)
Syökö hän mitä tahansa? - ei ny kuitenkaa 8D
Mikä on hänen lempiharrastuksensa? - kokkikerho kai 8D
Osaako hän laulaa? - khyl 8)
Mitä lehtiä hän tilaa? - ei
Mikä saa hänet raivostumaan? - veljet 8D
Omistaako hän puhelinta? - jhoo mut se on hukas 8''D
Juoko hän alkoholia? - eij
Jos sinulle itsellesi tulisi kauhea rahapula, auttaisiko hän sinua? - kyllä kai 8D
Voisitko kuvitella että hän löisi jotakuta? - nju 8D
Jos sinä joutuisit sairaalaan, olisiko hän ensimmäisien joukossa katsomassa sinua? - kyllä kaai 8D
Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä? - khyl
Onko hän sinulle tärkeä? - ononon!

x randomLauantai 20.02.2010 13:14

1# Seurusteletko? - khyl♥
2# Kuinka monta exää sinulla on? - öööäää 4 kai?
3# Oletko saanut ikinä halia keneltäkään ihastukseltasi? - khyl♥
4# Oletko koskaan suudellut naista? - en
5# Haluatko isona naimisiin? - emt
6# Oletko koskaan ollut seksisuhteessa? - en
7# Antaisitko anteeksi, jos kumppanisi pettäisi sinua? - no riippuu
8# Minkä ikäisenä seurustelit ensimmäisen kerran? - 12-13?
9# Oletko ikinä tunnustanut tunteitasi humalassa? - en
10# Voisitko mennä naimisiin rahan takia? - en
11# Ihastutko helposti? - en kai
12# Oletko koskaan ollut rakastunut? - khyllä, tälläkin hetkellä 8)♥
13# Oletko koskaan elänyt nettisuhteessa? - nosori
14# Oletko koskaan ollut kihloissa? - en
15# Mitä tarvitaan, että sinut saa hurmattua? - emt 8D
16# Miten näytät, jos olet kiinnostunut? - silla jännästi 8)
17# Oletko koskaan ihastunut kahteen samanaikaisesti? - nosori
18# Kumpi vei voiton? - se oikea 8)
19# Missä viimeksi halasit ketään? - emmillä? 8D
20# Mitä mieltä olet abortista? - jokaisen oma asia
21# Entä teinikihloista? - seki iha jokasen oma päätös
22# Kauan pitää olla seurustellut, että voi sanoa rakastan sinua? - no ei siin oo mittää rajattuu aikaa sillee jos oikiasti rakastaa 8) mut mua ärsyttää ko sellaset pikku kakarat höpöttää ja kirjottelee msn henk.kohtasee aina ko ne seurustelee nii heti kaikkee"i love you<33<3!!"
23# Onko kukaan koskaan sanonut rakastavansa sinua? - on♥
24# Oletko romanttinen? - ööööö emt 8D
25# Koska seksi kuuluu seurusteluun? - sitte ku siltä tuntuu 8D
26# Oletko koskaan harrastanut mese/puhelinseksiä? - en
27# Uskotko, että kaukosuhde toimii - en sillai, mutta näyttäis se joillai toimivan ;D
29# Oletko koskaan ihastunut kaverisi kultaan? - enkaaaaaaaai
30# Oletko koskaan yrittänyt iskeä kaverisi kultaa? - en
31# Oletko seurustellut yli 2 vuotta nuoremman kanssa? - en
32# Entä 2 vuotta vanhemman? - en
33# Oletko koskaan laittanut ilmoitusta deittipalstalle? - En
34# Kuinka on paras tapa erota? - ei riidassa ja sillee että voi puhuu asiast ja et vois sen jälkeen olla kaveri..
35# Oletko koskaan potenut sydänsuruja? - khyllä
36# Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - tavallaan
37# Minkäikäisenä seurustelit vakavasti ensikerran? - 12-13
38# Kauan on kestänyt pisin suhteesi? - jtn 1kk
39# Oletko koskaan ottanut exääsi takaisin säälistä? - e

x randomPerjantai 19.02.2010 23:12

purkitettuakurapaskaa........... >8O

eiku ananastahan se on 8) luulitta

x randomPerjantai 19.02.2010 23:07

mun kaverit katoaa >8O

TULKAA TAKAS

8'D

x randomPerjantai 19.02.2010 09:47

ei kinostas mennä tuonne vitu pakkaseen<33333 (32astetta)
minä en pärjää ees 20 astee pakkasessa nii mitenkäs toi >8O
imekääkikkeliä
+tnä hissan koe

ONNEKS LOPPUU YHELTÄ<69696969
8)<3

kitos morsos

x randomTorstai 18.02.2010 23:51

Jos et lisää tätä blogiisi , viikonloppusi menee päin persettä !
Avonaiset msn keskustelut ? - emmi <3
Haluaisitko matkustaa ulkomaille ? - oishan tuo iha kiva
Mikä stressaa tällä hetkellä ? - hissan koe
Kenen puolesta olet tällä hetkellä onnellinen ? - enminätiö >8O
Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissäsi? - "juu, mutta tuletko nyt syömään" terveisin mamma
Millainen mieliala tällä hetkellä ? - tyhmä
Muistatko milloin viimeksi itkit itsesi uneen ? - jho
Nauratko enemmän kuin itket? - en mä tiö >8O
Oletko hiljainen ? - enkai 8D
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit ? - KYLLÄ!<3
Tekisikö mielesi jonkun luokse ? - KYLLÄ!<3
Odotatko enemmän joulua vai kesää ? - KESÄ! 8)<3
Kenen
Kanssa sinulla on parhaat muistot ? - paljonpaljon..
Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa ? - mikon 8)<3
Kanssa viimeksi nauroit ? - emmin<3
Rakkaus
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä ? - joo<3
Ikävöitkö ketään juuri nyt ? - joo
Oletko varattu vai vapaa ? - varattu
Oletko kokenut sydänsuruja ? - kyllä
Pystyykö ilman rakkautta elämään ? - ei
Oletko halannut ketään tämän viikon aikana ? - khyllä
Oletko pussannut ketään tämän viikon aikana ? - khyllä
Oletko onnellinen tällä hetkellä ? - kai
Haluaisitko itkeä vai nauraa ? - itkeä kai :o
Minkä värinen ja millainen paita sinulla on päällä? - pinkki t-paita<3
Entäpä housut ? - pillifarkut
Ystävät
Kenen kanssa vietät ystävistäsi eniten aikaa ? - emmin? 8D<3
Luotatko ystäviisi ? - khyl
Ovatko ystäväsi aina tukemassa sinua ? - joo<3
Omistatko yhtään hiljaista kaveria ? - kai 8D
Annatko ystävillesi lempinimiä ? - välil 8D
Voivatko ystäväsi luottaa sinuun ? - toki 8<

x randomTorstai 18.02.2010 23:44

Perjantai tulee olemaan elämäsi paras päivä !
Kunhan kopioit tämän päiväkirjaasi 00.00 mennessä :)

tällai 8)Torstai 18.02.2010 23:02

JONNANANAM (; sanoo:
*tein faces testin et kuinka ruma/kaunis oon :D
mikko sanoo:
*120% ?
JONNANANAM (; sanoo:
*huooh :D
*kuinka ruma/kaunis olet - kaunis
Tulos: kaunis
olet hyvän-näköinen :)
*haistahomopaska 8)
mikko sanoo:
*:Dd
JONNANANAM (; sanoo:
*:D
*no kiva jos face tykkää 8)
mikko sanoo:
*mäki tykkään 8)
JONNANANAM (; sanoo:
*noaaaw 8)<3