en kyennyt näkemään mansikoita tuossa elokuisessa, melkein jo absoluuttisen pimeässä illassa, johon hieman valoa toi muutama kaukainen katulamppu, sekä kuu jossain kaukana. sen sijaan saatoin aistia niiden tuoksun, katsoessani samalla ylös taivaalle, jossa suuri, haalea, repaleinen pilvi piilotteli kirkkaita tähtiä, taivaan silmiä. tuoksun ja intuition vietävänä kumarruin tarkkailemaan pensaita. kaivoin kännykän taskustani ja rupesin tutkimaan erästä pensasta. ei tullut yllätyksenä, että tuossa heikossa valossa näkyi nyt monia mansikoita, mutta kuten arvata saattoi, ne eivät kuitenkaan enää olleet kovin tuoreita. homeisia möykkyjä siellä täällä. rupesi vituttamaan.
tutkin kuitenkin muutaman pensaan lisää ja näin kun näinkin muutaman punaisen mansikan. kasvoilleni levisi hymy. "löysinpäs teidät", totesin hiljaa itsekseni, ikäänkuin toivoakseni että mansikat voisivat jotenkin kuulla puheeni. halusin niiden pelkäävän minua. halusin alistaa nuo mansikat valtaani, ja tehdä tuon sadistisen riitin, jonka hyvin usein löytämilleni marjoille tein. jotkut kutsuvat sitä perkaamiseksi, minä syntiinlankeemukseksi. kun sen on tehyt, tietää että paluuta ei enää ole. olet tyhjyydessä, loukussa intohimosi, ja hedonistisen paskamaisen minäsi kanssa. hymy kasvoillani muuttui virneeksi. virneeksi, jota ei helposti pois vietäisi. ei ainakaan vielä.
juoksin kiinni ystäväni, joista olin kymmenen minuuttia sitten jäänyt jälkeen ruvetessani pohtimaan eettis-moraalis-filosofisia kysymyksiä mansikoiden henkiinjäämistaistelusta. he nauroivat laihalle mansikkasaaliilleni, kolme mansikkaa, josta kuitenkin olin hyvin ylpeä. saisinpahan hieman sokeria huulilleni, toisin kuin mitään ymmärtämättömät ystäväni. virne naamallani senkuin kasvoi.
jäin taas hieman jälkeen muista, kun katulampun alla katselin ensimmäistä mansikkaa. se oli hetki, jota olin odottanut ikuisuudelta tuntuvan kymmenminuuttisen ajan. mitään enää ajattelematta haukkasin mansikkaa, mutta sillä hetkellä oli jo liian myöhäistä. hyi vittu kun oli pahaa. kitkerän, emäksisen homeen ehkä hieman sitruunainen maku valtasi suuni. saatana siis miten voi mansikka maistua niin vitun pahalta vaikka on niin punainen ja puhtaan näköinen!! nakkasin loput pois tielle, astuin niiden päälle ja jatkoin matkaani syljeskellen. tuota iltaa en heti unohtaisi.
okei mikä on tarinan opetus? älkää ny vittu nussiko ilman sitä kumia ku voi saada aidsin... :( moni tyttö päältä kaunis, kuppaa sisältä, sanoo vanha sananlaskukin. oli tyttö kuinka puhtaan näköinen vaan voi hän kantaa sairauxia!! onko selvä??