IRC-Galleria

;AMaanantai 25.05.2009 17:38

Kokeile mihin olet riippuvainen.

Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[hehheee langaton asdasdaa :D:D:D:D ;A ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
yht.6


Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[ ] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[x] Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
yht. 1 :O

Televisio
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[ ] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[ ] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
yht. 2

Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[x] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa
[/] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[/] Olen tosi hyvässä kunnossa
[/] Kuntoilen koko ajan
[ ] Lenkkeilen tai uin
[ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[/] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[x] Minua ei haittaa hikoilla
yht. 4

Ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[x] Haluan kokeilla kaikkea
[x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[x] En välitä painostani, haluan vain syödä
[x] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[x] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[x] Menen juhliin ruuan takia.
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[x] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
yht. 8 :D

Sosiaalinen elämä
[ ] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[x] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[ ] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[/] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[/] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
yht. 3


Tupakka
[ ] Poltan säännöllisesti
[ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[ ] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[ ] Tupakka on minusta ihan kestettävän makuista
[x] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
yht. 1

Alkoholi
[ ] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[ ] Olen sammunut joskus
[ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Joku on ollut huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[ ] Olen perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiani jotta pääsisin juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[ ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
yht. 0


Huonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[ ] Tupakoin säännöllisesti
[ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon krapulassa
[ ] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[ ] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[/] Olen karannut kotoa
yht. 0.5

Pelit
[/] Pelaan rahasta
[x] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[x] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[x] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[/] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
yht. 4

Musiikki
[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[ ] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[ ] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[ ] Olen soittanut/laulanut bändissä
[ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[/] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[x] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani
yht. 5.5

Eläimet
[x] Omistan jonkun lemmikin
[ ] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[ ] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläin läheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[/] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[ ] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[ ] Olen ollut eläinlääkärissä
[Dogi ^^] Eläin on ihmisen paras ystävä
[ ] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[x] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[meni jo] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä
yht. 2.5

Ruoka! ja musiikki, tietokone ja liikunta siellä perässä =))

KultaRakas<33Torstai 14.05.2009 01:38

HÄN:

Sukupuoli? :: Nainen
Ikä? :: 16
Nimi? :: Virva Kristina Lyyjynen
Asuinpaikka? :: Kartsi
Onko hänellä joitain lempinimiä? :: innna, iinu, kinuski ja vaikka mikä kasa muita =D
Harrastukset? :: Viheltää, musiikki

Silmien väri? :: Ruskeeta ja vihreetä tais olla =)
Hiukset? :: Ruskeet ja vaaleeta etuhiuksis
Näkökyky? :: Hyvän on
Mikä on hänen paras ruumiinosansa? :: peppupeppu<3 naamaki on kyl hyvä<3
Mitä haluaisit muuttaa hänen kropassaan? :: Een yhtään mitään! On hyvä noin =)
Luonteessa? : En mitään siitäkää :) ihana kulta
Onko hänellä lapsia? :: ei ole =DD
Onko hänellä sisaruksia? :: Mika
Lemmikkejä? :: Vilppu
Missä asuu nykyään ja miksi? :: äitinsä luona asuu
Millainen lapsuus hänellä oli? :: ihan kivaksi on sanonut, isin pikku prinsessa sanoi =)
Kerro omin sanoin, millainen hän on luonteeltaan? :: Ihana, kiltti (mulle), iloinen, herttainen, luotettava, rehellinen,
Mitä kieliä puhuu? :: Suomi, ruotti ja enkkuu ei kait muita :o
Lempiväri? ::Punanen!

2. TE:

Kuinka kauan olette seurustelleet? :: juuri täyttyy 7kk =)
Asutteko yhdessä? :: ei =(
Kerro miten kaikki alkoi? :: nooo kolmisen vuotta sitten tavattii korisleiril ja sit meistä tuli tosi hyvii ystävii ja sit vaa ollaan tässä :)
Mitä hän on tehnyt suhteenne alkuvaiheessa? :: öö pussailu mua ja halinu ja mitä nyt sillon tehdään ^^
Oliko se rakkautta ensisilmäyksellä? :: Eei se varmaan, ihastusta ehkä :)
Riitelettekö usein? :: Eei ollenkaa =) ei myö sellasta harrasteta
Mikä on paras tapa sopia riitanne? ::Puhumallaha ne selviää
Haluatteko naimisiin? ::Juu sitten ajallaan :)
Entä haluatteko lapsia? :: khyl mut seki sit ajallaan :)
Olisiko teidän unelmatalo, punainen talo ja perunamaa? :: ei se kyl varmaan :D
Olisiko hänestä emännän/isännän ainesta? :: jo vain :D
Muistako jotain erityisiä lauluja,sanoja, lauseita, elokuvia alkuajoiltanne? :: Oi vaikka mitä :DD
Mikä oli ehkä se juttu minkä takia olette nyt tässä? :: ei oo ehkä vaan yhtä juttuu
Voisitko kuolla hänen puolestaan? :: voisin =(
Oletteko kokeneet mitään ainutlaatuista ja ensimmäistä? :: Kyllä varmasti :)
Muistatko päivän milloin aloitte seurustella, tuosta vain? :: 15.10.2008
Oletteko matkustaneet mihinkään yhdessä? :: nooo :o lasketaanko Pasila-Joensuu väli :D
Onko välillänne pitkä välimatka? :: on! ;(((
Onko teillä puhelinliittymät hommattu niin, että teillä on jonkinlainen kotirinki toisillenne? :: ei ole :(
Oletko koskaan harjannut hänen hammasharjalla hampaitasi? :: een =D
Onko teillä paljon ikäeroa? :: 1kk ja 3päivää
Haittaako se suhteessanne? :: ei yhtään
Kestäisitkö jos hän ei voisi soittaa/tavata/kirjoittaa sinulle 2 viikkoon? :: nyyh ois se aika surullista :( mut eiköhä siitäki selvittäs

3. Hänen haaveensa:

Uskotko hänen olevan onnellinen juuri nyt? :: kyllä =)
Mitä hän toivoo teidän suhteeltanne? :: että pääsee elelemään mun kanssa loppuun asti :)
Mitä hän ei tahtoisi koskaan tapahtuvan? :: että erottaisii :(
Parasta, mitä hänelle on tapahtunut? :: minä! <3
Koska viimeksi teki itse ruokaa? :: tekee aika useinkin =)
Pitääkö ruuan laittamisesta? :: Tykkää tykkää ja varsinki mun kaa =)
Lempijuoma? :: Jäätee?
Koska viimeksi oli humalassa? :: ! tallinnan risteilyl?
Onko ikinä tupakoinut? :: eiii
Paras televisio-ohjelma? :: Sinkkuelämä
Mikä häntä kiinnostaa? ::musiikki, ja vähän on maailman parantaja =)
Kuvittele ilta, että olette lähdössä viettämään aikaa yhdessä, millaine asustus hänellä on? ::Voi kuule rippuu iha minne ollaan menossa =) Mutta varmasti jotain sellasta mikä saa mun leuan tippumaan maahan ^^
Missä rentoutuu parhaiten? :: soittelemalla pianoo vissiin? :o
Uskooko Jumalaan? :: Uskoo
Kuka on vaikuttanut eniten hänen elämäänsä ja elämäntapaansa? :: varmaan sen mutsi
Suhde vanhempiisi? :: hyväthä sillä

4. Rasti ruutuun:

[x] tiedän missä hän on milloinkin
[x] en ihmettele heti jos hän ei vastaa puhelimeensa
[x] en odota että näkisimme joka päivä
[x] muistan milloin hänellä on syntymäpäivä
[x] osaa joskus vähän söpöillä
[x] tiedän millainen hammasharja hänellä on
[x] voimme avoimesti puhua kaikesta
[x] hän on minulle enemmän kuin poika-/ tyttöystävä
[x] voitteko joskus viettää iltaa ihan vain kahdestaan
[x] voitteko joskus viettää iltaa myös hänen/sinun kavereidesi kanssa
[ ] onko teillä jotain esteitä suhteellenne
[x] tuletko toimeen hänen vanhempien kanssa / tuleeko hän sinun
[(jotain omaa juhlittavaa =)] oletteko juhlineet ikinä yhdessä mitään
[ ] onko hän ikinä lahjonut sinua (lahjojen ostaminen ja lahjominen on muuten sitten kaksi eri asiaa)
[x] osaatteko olla kiltisti
[x] voin näyttäytyä hänelle ilman 7 tunnin tälläytymistä
[x] olen kehunut häntä ja oikeasti tarkoittanut sitä
[ ] olen tehnyt hänelle joskus jotain pahaa
[ ] olen kiduttanut häntä kidutushuoneessa antamatta ruokaa päivään
[ ] olen suunnitellut hänen tappamistaan jo pidemmän aikaa
[ ] voisin kuvitella meneväni kihloihin lähiaikoina
[x] minulle kihlaus on lupaus avioliitosta
[x] tiedän tarkalleen mistä hän kutiaa eniten
[x] autiolla saarella ei olisi niin tylsää jos hän olisi mukana
[ ] nimittäin laittaisin hänet lihoiksi
[ ] jos kuulisin, että hän on valehdellut minulle koko suhteemme ajan, en olisi moksiskaan; kaikilla on salaisuuksia
[ ] kännissä sekoileminen on sallittua parisuhteessa
[ ] olemme molemmat sitä mieltä, että seksi ei kuulu seurustelusuhteeseen ennen avioliittoa
[x] voisin kulkea huoneessa alasti ilman, että hänen läsnäolonsa nolostuttaisi minua
[x] hänen alaston vartalo ei nolostuta minua
[ ] toivoisin joskus vähän enemmän hellyyttä
[x(jotenki)] juhlimme vuosi/kuukausi päiviämme
[ ] vanhempani ovat tätä suhdetta vastaan
[ ] viikonloppuna olen niin kännissä, etten muista että minulla on edes seurustelukumppani
[ ] olen tahallani tehnyt ruokaa jota hän vihaa
[ ] olen tahallani suututtanut hänet, jotta saisin jotain aihetta puhumiseen
[x] tekstaan hänen kanssa päivittäin vain tietääkseni miten menee
[ ] tekstaan hänelle sen takia, koska epäilen kokoajan jotain
[ ] parasta suhteessamme on raha
[ ] jos hän ei passaa minua heitän hänet pellolle
[x] olen nukkunut hänen vieressään
[x] olemme pelanneet yhdessä jotain typerää peliä
[ ] olemme katsoneet elokuvaa, josta kumpikaan ei pidä vaan sen takia että saisi olla toisen kanssa
[ ] olemme olleet vakavissa riidoissa
[ ] olen huutanut hänelle pää punaisena
[ ] olen repinyt häneltä hiuksia päästä
[ ] olen haukkunut häntä paskaksi kusipää runkkariksi jota minä vihaan
[x] olen lohduttanut häntä

8. Listaa ne asiat joita olette yhdessä suunnitellet tekevänne tänä vuonna:
- Kesällä nähdään
- Viroon aateltiin :)
- Olla vaan
- Rannalle!
9. Muistako miten vietitte seuraavat juhlat (vietittekö niitä edes yhdessä ?)

Ystävänpäivä :: se oli kotonaan ja mie kotonaan :( mut nähtiin sit viikko siit ja juhlittiin sitten :)
Juhannus :: Ei oltu sillon yhessä
Uusi vuosi: :: Niillä olin! Ihanaa oli<3
Jouluaatto: :: Minä mummolassa ja kulti faijallaan
Hänen syntymäpäivä :: Se on vasta tulossa :)
Vappu :: Molemmat oli kavereiden kanssa smirklaa
Pääsiäinen ::Lahdessa meni <3


10. Tee luettelo:

Aamulla kun hän herää hän tekee seuraavat viisi asiaa?
1. Kiskoo peiton pois päältä
2. Syö
3. yleensä meikkaa
4. Halailee ja pussailee mun kaa jos herään vierestä<3
5. tekstailee mulle
Kerro hänen:
Musiikkityylistä :: kaikkee muuta paitti heviii ja ei rokkiikaa pahemmin
perheestään :: mukava on :)
Luonteestaan :: Oi ihanin<3

Onko hän:
Rakastunut / ihastunut :: Rakastunut
Masentunut :: Eii
Onnellinen :: On :)
Stressaantunut :: ei se oo
Valitettavasti aina oikeassa :: Hihhiii ei aina =)

Kuinka usein:
Te näette :: Ihan liian harvoin ;(
Te riitelette :: Ei oikeestaa millonkaa :o
Shoppailette yhdessä :: Melkein aina silloin ku nähdään =)
Kerrotte toisillenne salaisuuksia :: ei oikee oo salaisuuksia :)
Kerrotte välittävänne toisista ::Joka päivä <3

Mikä:
Biisi on teidän biisinne :: Mamba - saa koskettaa ja Pepe Willberg - Aamu :)
Mikä päivä oli teille hienoin :: en mie osaa valita yhtä yhdessä kaikki on hienoo <3
Muisto on teille tärkein :: Kaikki on nii muistokasta yhdessä<3
Pitää teidät aina yhdessä :: Rakkaus, ystävyys, uskollisuus polttava halu olla yhdessä =)
Asia muistuttaa aina toisesta :: Ikävä, tunne rinnassa <3

Mitä:
Ajattelet hänestä :: Ihanin ja niin oikee mulle että ketää muuta en huoli <3
Teette yleensä yhdessä :: vaikka mitä =) ihan kaikkee
Haluaisit vielä tietää hänestä :: mie tiiän jo kaiken :)
Kaikkea teille on sattunut yhdessä :: Paljon kaikkea kivaa! :)
Tekisit jos menettäisit hänet :: en mie tiiä en taho miettii tälläsii ;( en vois varmaa tehä mitää =(
Haluaisit sanoa hänelle :: Rakastan sua yli kaiken <33 olet ihanin <3

Milloin:
Itkit hänen takiaan :: Pari päivää sitten, iski ikävä ;(
Nauroitte viimeksi yhdessä :: sunnuntaina yhdessä yhdessä =)
Hän on loukannut sinua :: een mie muista :o
Kuulit hänen äänensä :: Tänään! soitin sille ku puhelin oli hukassa :)

(X) olen halannut häntä
(X) olen tervehtinyt häntä
(webbi) olen nähnyt hänet tänään
( ) olen huutanut hänelle joskus
(x) olemme olleet saunassa yhdessä
( ) olemme olleet leikkipuistossa joskus
(x) olen käynyt lintsillä/tai jossain muualla huvipuistossa hänen kanssaan
(X) olen suudellut häntä
( ) olen vihannut häntä joskus
(en viel) olen ostanut hänelle synttärilahjan
(X) olen itkenyt hänen takiaan
(X) olen käynyt elokuvissa hänen kanssaan
(melkein :o) olen itkenyt niin että hän näkee
(X) hän on minulle todella tärkeä
( ) hän ei ole juurikaan tärkeä
( ) tai ei ainakaan se tärkein
(X) mutta pidän hänestä
(X) rakastan häntä
(X) hän on komea/kaunis
( ) hän on aika ruma
( ) ihan tavallinen
( ) hän pukeutuu huonosti
(X) tai aika hyvin?
(X) hänellä on hyvä musiikkimaku
(X) olemme kokeneet paljon yhdessä
( ) emme ole vielä kokeneet paljoa yhdessä
( ) hän juo paljon
( ) tai ei ollenkaan?
( ) hän demittää
( ) hän wowittaa
( ) hän on yleensä aina pelaamassa
(ei oikee voi laskee) tai hän pelailee silloin tällöin ?
(x) mutta sinä olet silti hänelle tärkeämpi kuin pelit ?
(x) hänellä on lemmikki
(dunno) mukava mummo
(X) hän on kätellyt sinua
(X) tiedän mitä hän tekee juuri nyt
( ) tunnen hänet paremmin kuin kukaan muu

MiunkultaTorstai 30.04.2009 01:36

1. Mikä hänen nimensä on? - Ina
2. No onko ihana nimi? - oi onn =)
3. Sopiiko sinun nimesi hänen nimeensä? - juuu kai se sopii ^^
4. Voisitko ottaa hänen sukunimensä itsellesi? - ääh tuskin ottasin
5. Kuinka vanha hän on? - 16
6. Missä kuussa syntynyt? - Elokuu
7. Tiedätkö hänen horoskoopin? - leijona
8. Oletko koskaan lukenut hänen horoskooppiaan? - jeep :D
9. Onko hän hassu? - on
10. Jopa hassumpi kuin minä? - jo vain =)
11. Minkä väriset silmät hänellä on? - Ruskeet
12. Onko hän sanonut koskaan sinulle mitään kaksimielistä/pervoa? - every day =DD
13. Onko hän seksikäs? - uuh kyllä!
14. Lihaksia? - löytyyy ;)
15. Pitempi vai lyhyempi sinua? - Lyhyempi on!
16. Missä olet tutustunut häneen? - vuokatissa korisleiril
17. Mikä laulu muistuttaa sinua hänestä? - Pepe Willbergi aamu =)
18. Nauraako hän? - Joo! koko ajan (:
19. Näin?: HAHAHAHHAHAH? - no eiii :( paljon kivemmin =)
20. Vai kenties näin: HIHIHIIIHIHIII? - hihitteleehän se
21. Onko hänellä kiva hymy? - ihana<3
22. Vai oletko edes koskaan nähnyt hänen hymyilevän? - no tietty oon!
23. VAI OLETKO EDES KOSKAAN NÄHNYT HÄNTÄ!? - mitepä lottoot
24. No hyvä. Pelästyin jo. - ...
25. Kuinka kauan olet ollut ihastunut häneen? - toosi kauan
26. Koska näit hänet viimeksi? - pääsiäisenä ='(
27. Onko hänellä meseä? - juu
28. No onko sinulla hänen meseosoitteensa? - oh
29. Entä puhelinnumero? - löytyy
30. Mistä ulkonäön piirteestä pidät hänessä eniten? - oi sillä on kaikki niin hyvät! hyvin vaikeeta mut peppu =)<3
31. Pitääkö hän kivoja vaatteita? - paljon kivempia ku muut! eli joo =)
32. Oletko nähnyt hänet ilman paitaa? - uuh jep
33. Oliks hot? ;) - vielä kysyt ;)
34. Oletko kuvitellut mielessäsi teidän häät? - noo ihan vähän, ajatellut vain
35. Ja lapset? - toosi vähä
37. Onko hänellä pitkä? - suprise!
38. Siis tukka, mitä ajattelit!? - on ne melko pitkät
39. Entä minkä värinen? - ruskee ja sit vaalee vauhtiviiva =)
40. Onko hänellä hyvä iho? - vähän kuiva mutta oikein kiva
41. Oletko koskaan kehunut häntä? - joka päivä
42. Onko hän kehunut sinua? - joka päivä minuakin kehuu
43. Mitä hän harrastaa? - viheltämistä, musiikkia
44. Älä vaan sano että hän on varattu? - jep on! mulle! :)
45. Tietääkö hän edes olemassaolostasi? - tottahan toki!
46. Oletteko ystäviä? - ollaaan
47. Oletteko rakastelleet? - titidiii =D
48. Miltä hän tuoksuu? - oikein hyvältä =)
49. Mistä juttelet hänen kanssaan useimmiten? - oikeestaa ihan kaikesta
50. Oletko koskaan ollut häntä metriä lähempänä? - olenha mie
51. Oletko koskaan pussannut häntä - hiii jooo <3
52. Ainakin olet haaveillut siitä kovin? - muuta teekkään =)
53. Millaiset kasvot hänellä on? - oikein ihanat, kauniit ja söpöt
54. Minkälainen hän on luonteeltaan? - hauska, kiltti, hellä, vähä hömppä, vauhdikas ja muuta mukavaa :)
55. Onko häntä helppo lähestyä? - ooon suoraan syliin
56. Oletko flirttaillut hänelle? - ói jo vain
57. Onko teillä ollut silmäpeliä? - mahdollisesti :D
58. Kumman aloitteesta? - molempien :o
63. Oletko nähnyt hänestä unia? - olen =)
64. Onko sinulla mahdollisuuksia häneen? - oi todella hyvät
65. Onko hän hyvä koulussa? - loistava
66. Ajatteletko häntä aina ennen nukkumaanmenoa? - kyllä vain =)
67. Onko hän oikeasti komea? - kauniiis <33
68. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee? - ei mittee hevii ja amis poppii ei kuuntele muuten menee kyl melkeinpä kaikki
69. Pidätkö hänen musiikkimaustaan? - tooki
70. Haluaisitko nyt olla mieluummin hänen sylissään kun täyttämässä tätä typerää gallubbia? - Kyllä! olisi paljon kivempaa :)
71. Mitä tekisit jos saisit kuulla hänen olevan varattu? - riippuu kelle varattu! murr!
72. Jos hän olisi nyt ovesi takana, mikä olisi todennäköisin syy miksi hän olisi siellä? - tuli niin kova ikävä että päätti sittenkin tulla vapuksi tänne ^^
74. Onko hänellä kivat silmät? - uii ne on ihanat! :)
75. Mikä on ihaninta mitä hän on sanonut sinulle? - een miee tiiä. sannooo kaikkee ihannaa ettei edes osaa valita =)
76. Mitä hän sanoi sinulle viimeksi? - olet ihana
77. Onko hänellä hyvä perse? - Jeep<3
78. Oletko koskaan haukkunut häntä? - njää. ehkä leikillä <(^^)>
79. Oletko kirjoittanut hänestä päiväkirjaasi? - muutaman gallupin täyttänyt
80. Jos hän nyt tulisi ja kosisi sinua, suostuisitko? - suostuisin
81. Oletko jo kenties rakastunut häneen? - Kyllä
82. Menisitkö mieluummin hänen kanssaan romanttiselle kuutamokävelylle vai romanttiselle illalliselle? - mehä tehtäis molemmat reissut!
84. Oletko koskaan kuullut hänen sanovan "lol"? - en kyl oo tainnu :o
85. Omistaako hän lemmikkejä? - vilppu
86. Oletteko koskaan ollut missään kaksin? - ollaanha myö =)
87. Jos näkisit hänet kaupungilla: menisitkö juttelemaan, sanoisitko hei vai katselisitko häntä vain sydän pakahtumaisillaan? - varmaa lagaisin ja kahtosin eka et "mitäs se täällä? :o" ja sit hetke päästä tajuisin ja juoksisin kiljuen kaappaa syliin ^^
88. Oletko koskaan kuullut hänen pieraisevan? - ei oo pahemmi päästelly :o
89. Onko hänellä pisamia? - joo =)
90. Olisiko mukavempaa että hän sanoisi sinulle hyvästi? - no ei ;'(
91. Minkälaiset kengät hänellä on? - sillä on vaikka mitä! en mie muista kaikkii :D
92. Tiedätkö hänen äitinsä nimen? - ilona
93. Pureskeleeko hän kynsiään? - välillä
94. Onko hän koskaan näyttänyt sinulle kieltään? - joka päivä esittelee ^^
95. Näyttäisikö hän seksikkäältä vai naurettavalta pinkeissä jumppatrikoissa? - naurettavan seksikkäältä =D kyllä katselisin mieluusti =D naurasin kyl samalla =DD
98. Mitä haluaisit sanoa hänelle? - kulti on paras
99. Jos saisit 2000€, voisitko sulkea hänet kokonaan pois elämästäsi: - en
100. Katso taaksesi, onko hän siellä? - ei ole ;( kotona istuu :(

Jeh (Y)Lauantai 18.04.2009 15:49

A white man said, "Colored people are not allowed here."

The black man turned around and stood up. Then he said:
"Listen sir... When I was born I was BLACK,
When I grew up I was BLACK,
When I'm sick I'm BLACK,
When I go in the sun I'm BLACK,
When I'm cold I'm BLACK,
When I die I'll be BLACK...
But you sir...
When you are born you're PINK,
When you grow up you're WHITE,
When you're sick, you're GREEN,
When you go in the sun you turn RED,
When you're cold you turn BLUE,
And when you die you turn PURPLE.
And you have the nerve to call me COLORED?"

Put this on your blog if
you HATE racism

[Ei aihetta]Maanantai 13.04.2009 01:40

Tämä on tarkoitettu kaikille seurusteleville, kuinka hyvin tunnetkaan tyttö-/poikaystäväsi?

TYTTÖYSTÄVÄNI:

Syntymäaika: 10.08.1992
Missä asuu: Kartsi
Sisarukset: Mika
Opiskelupaikka/ammatti: Sibis
Unelma: Miee =) ja musiikin teko =)
Suosikkituoksu: omenapiirakat ja muut hyvät piiraat ja minä tietysti ^^
Suosikkilehti: cosmosta tykkääpi
Suosikkileffa: varmaanki titanic
Parhaan ystävän nimi: pojista elja ja tytöistä ei ole yhtä
Suosikkinäyttelijä: eiii mitään hajua. En ees osaa veikkaa :D (kertoi: Johnny Deep o jees) ^^
Harrastukset: Viheltääpi, musiikki, mie
Kengänkoko: 37
Pituus: oisko 167 cm

YLEISTÄ:
Montako exää hänellä on?: Ei mitään hajua =D
Hänen pisin suhteensa?: oisko ollu 9kk ;o
Hän sai ensisuudelmansa?: Eeen muista
Millaiset suhteet hänellä on vanhempiinsa?: Hyväthän ne
Entä serkkuihin?: ei mitään tietoa ;o ei ole serkuistaan puhunut
Onko hänellä jokin sairaus?: aika monelle asialle on allerginen :(
Muistatko hänen osoitteensa?: Tiedän sen =) mutta kerro en =)
Millainen hänen huoneensa/asuntonsa on?: Sellanen kiva, isompi huone kuin mulla. Eipä siitä muuta oikee :o
Juoko/polttaako?: tosi harvoin juo ja polta ei
Lemmikkieläimet?: vilppu
Hän vihaa: kaiken laista. Eniten kaikkitietäviäisiä =D
Hän rakastaa: Mua!
Miten juo kahvinsa?: paljon maitoo ja parilusikallista sokruu

ONKO HÄN:

Fiksu: Jep
Hyvä ruotsissa: On
Entäpä englannissa: Hyvä siinäkin
Ystävällinen: Onhan se <3
Hetero: Oh
Empaattinen: toodella
Surullinen: aika harvoin
Masentunut: ei oikeen masentunutkaan, silloin tällöin
Siisti: siisti on =)
Punkkari: eip
Räppäri: eii
Pissis: ei
Gootti: ei
Tylsä: ei
Itsetuhoinen: eip
Hauska: oha se hömppä<3
Yksinäinen: ei oo

KUMMAN HÄN VALITSISI:

Kahvi - tee: kahvi
Koira - kissa: kisuli
Farkut - muut housut: farkut
Kesä - talvi: kesä
Syksy - kevät: kevät
Jenkki- brittienglanti: jenkki
Musta - punainen: Riippuu tilanteesta mutta suurimmaks osaks punaisen =)

-Syntymäpaikka: Joensuu

-Hiusten väri: Ruskeapi

-Lävistykset: Eip

-Tatuoinnit: noup

-Korut: Ei niitäkää

-Silmien väri: Ruskee

-Kengän koko: 43

-Mieliala: Hyvillä fiiliksillä, vähä uninen

-Tuoksu: Moni menee

-Mitä vapaus on?: Saapi olla oma ihtensä, elellä kute tahtoo ymym.

-Oikea vai vasen: Oikee

-Uskotko rakkauteen: Toki =)

-Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: En kait :o

-Onko kukaan särkenyt sinun sydämesi: Nööyp

-Oletko koskaan ihastunut ystävääsi: Ystävähän se oli ennenku ruettii seurustelee =)

-Pelkäätkö sitoutumista: Njää en

-Onko sinulla koskaan ollut salaista ihailijaa: Ei oo kukaa myöntäny =))

-Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: En oikee

-Rakkaus vai raha: Rakkaus

-Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: lonkero

-Hedelmä vai suklaa: Molemmat

-Yhden yönjuttu vai suhde: suhde

-TV vai internet: Netti

-Pepsi vai cola: Cola

-Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: Molemmat menee, riippuupi seurasta

-Värilliset vai musta-valkokuvat: Both

-Puhelimitse vai kasvotusten: Kasvotusten

-Mese vai sähköposti: Mese

-Oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos: Eeen

-Oletko koskaan käynyt naku-uinnilla: Joo mökillä koko ajan ;D

-Oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: Valitettavasti

-Oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: En mut vois kyl koklaa!

-Oletko koskaan nukkunut vastakkaisen sukupuolen sängyssä: Juu

-Oletko koskaan syönyt litran jäätelöä yhden vuorokauden aikana: Heh tottaha toki :)

-Oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu: Khyl

-Oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: Niisk ne tappo sen koiran ;(

-Oletko lentänyt ulos baarista?: Itse kävelin

-Oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: Jo vain

-Kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: Kyllä ;(

-Oletko iloinen tällä hetkellä: Yleensä aina

-Puhutko kenenkään kanssa juuri nyt: Meses iinulle ja no petelle vähä

-Oletko tylsistynyt: Mahdollisesti

-Oletko koulussa: Nöyp

-Oletko kynttilöiden polttaja: Joskus

-Oletko idiootti: Always

-Tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä: JOO <3

- Mikä on horoskooppimerkkisi?: rapu

- Syötkö mieluummin suklaata vai lakritsaa?: vaikee päättää =( molemmat

- Aterioitko usein pikaruokaravintoloissa?: Noo sillon tällöin

- Kesä vai talvi?: KESÄ

- Syksy vai kevät?: Kevät

- Oletko aggressiivinen ollessasi tietokoneella?: Eh

- Omistatko lemmikkejä?: koiruuus =)

- Saatko hiuksesi helposti sellaisiksi kun ne haluatkin?: eh

- Onko sinulla ystäviä?: juu

- Mielipiteesi Euroviisuista?: Että sellasta

-Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin?: tjaa a en oo testannu

-Parhaita muusikkoja: löytyy monia

-Entäs lempparibiisejä?: ei jaksa luetella

-Pitääkö uuden vuoden lupauksesi?: ei tainnu tulla luvattuu mitää =))

-Mitä teit uutena vuotena?: kullan kanssa katselimme raketteja ja silleen =)

-Oletko suorasanainen vai kiertelijä?: Suoraan kierrellen

-Oletko ujo?: joskus

-Mitä lukee viidennessä saapuneessa tekstiviestissäsi?: Ok.

-Mitä lukee viimeksi lähetetyssä viestissäsi?: Aa ookkei. noh tulet sitte ku kerkiät jatkuu....

-Mitä lukee vanhimmassa saapuneessa tekstiviestissäsi? Joo just kyl mä sun hellät tiiän :D nii no toisaalt sit tulis aika hiljaista ku ei irtois juttuu eikä mitää muutakaa :D

-Kenelle olet soittanut viimeksi?: Mutsi

-Kenelle oot vastannut viimeksi?: Inaa<3

-Kenelle oot jättänyt vastaamatta?: pete

-Missä olet nukkunut viimeks kun et nukkunut omassa sängyssäsi?: Petel tai inal, en muista kummal

-Koska viimeksi ilmaisit tunteesi jollekin ja miten?: näitä tulee koko aja ette muista

-Oletko vahva?: Iha heleveti

-Minkä värinen paita sulla on päällä nyt?: Punane

-Lempielokuva?: POC:t ja sit monet muut, ei oikee oo yhtä

-Sano kolme asiaa joita teet joka päivä?: Syön, puhun, datailen

-Minkä väriset ovat huoneesi seinät?: Siniset

-Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä?: Dunno

-En jaksa odottaa että...?: Koulu loppuu ja on KESÄ<3

-Millon viimeksi näit äitiäsi?: noi 15min sitte

-Kuka sai sinut rekisteröitymään irc-galleriaan?: edellee tais olla ina

-Mitä söit eilen illalla?: Tortilloja

-Katso vasemmalle!?: puhelin, limuu, lompsa + nallekarkkei ^^

-Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä?: perse, reidet, pää, nilkka, nivuset

-Milloin viimeksi olit tosi vihainen?: Een muista

VIIMEISIN...
-henkilö jonka näit?: mutsi
-henkilö jota halasit?: ina taitaapi olla
-kappale jonka kuuntelit?: Seance of Shamans

-Mitä aiot tehdä tänään?: Nukkuu ja datailla

-Mitä olet tehnyt tänään?: Pelannu korist ja katellu sitä ja istunu dösäs

-Mitäs huomenna suunnitelmissa?: Joku prkl:een kemman työ edessä.. -.-

-Tavoite humalatila?: Eipä taida

-Mistä et pidä?: Pätemisestä, yleistämisestä, kalasta en kovi kauheesti, kukkakaali, parsakaali ym =D

HALUAISIN...
-Olla?: - Jossain muualla ku joensuussa tai himassa =)
-Juoda?: - Nyt kyl tekis mieli viinaksii
-Saada?: - Juu kävis ;)

MISSÄ VIIMEKSI..
-Kävin?: Jääkaapilla
-Söin?: kotona
-Join?: tässä juuri juon
-Tipuin?: dunno
-Itkin?: hiihtoloma lopus ;(
-Nauroin?: Hetki sitten :D

-Keneltä haluaisit pyytää anteeksi?: Ei oo oikee mit mitä pyytää anteeks atm

-Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa?: Eh

-Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden?: en oo tainnu itkee niide ees

-Pelaatko pleikkaria tai muuta pelikonsolia?: jo vain ^^

ONKO/OLETKO..
-Itsepäinen?: en mie paljoo
-Ilkeä?: onnistuu
-Viisas?: kaukana siitä
-Hyvä koulussa?: en tod
-Tylsä?: kai ehkä emt
-Sinulla lainkaan tapoja?: joskus
-Sinulla pelkoja?: ju joitain
-Yksinäinen?: yksin olen

-Mitä kaikkea olet suunnitellut kesäksi?: Kaikkee kivaa =)<3
-Lause/sana jonka sanoit viimeksi?: No ei prkl yhtää maitoo

Tylsyyys iskeeeLauantai 21.03.2009 23:32

P E R H E
1. Onko sulla pikkusiskoa? - Nöyp
2. Mikä on veljesi nimi? - Sami
3. Mikä on isäsi toinen nimi? - Hmm en kyl muista ;o
4. Koska riitelit viimeksi äitisi kanssa? - eh muista ei tuu riideltyy
5. Kenelle perheenjäsenelle puhuit viimeksi? - Mutsille

K O T I
1. Minkä väriset ovat huoneesi verhot? - Blue
2. Kuinka monta taulua seinälläsi on? - 1
3. Onko teillä parveke? - Eii mut terassi löytyy
4. Minkä väriset on siskosi/veljesi tapetit? - Siniset
5. Minkä värinen matto teillä on keittiössä? - Valkovihree tjs.

Y S T Ä V Ä T
1. Onko sinulla parasta kaveria? - Tooki
2. Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi? - Noo en tiedä paljoo
3. Onko sinulla ketään ulkomaalaista kaveria? - Noup
4. Käytkö kirjeenvaihtoa? - Eh
5. Oletko koskaan lyönyt ystävääsi? - Joskus iha naperona ^^

U L K O N Ä K Ö
1. Minkä väriset silmät haluisit että sinulla olisi? - Siniset vois olla kivat emt ruskeetki käy.
2. Haluaisitko mieluummin olla 165 cm vai 175 cm pitkä? - 175
3. Oletko oikeasti brunette vai blondi? - Brunette
4. Pidätkö enemmän soikeasta vai pyöreästä pään muodosta? - Soikee
5. Käytätkö nahkavöitä? - Noup

V A A T T E E T
1. Omistatko henkselit? - Toppahousuis saattas olla
2. Entä poolopaidan? - En kait tai ehkä, dunno
3. Onko vaatekaappisi sekaisin? - aina silloin tällöin
4. Pidätkö varvassukista? - Eh
5. Löytyykö sinulta pinkkejä vaatteita? - Eip

K E N G Ä T
1. Omistatko AllStarsin kengät? - Eh
3. Omistatko saappaat? - Kumpparit :>
4. Millaiset talvikengät sinulla oli viime talvena? - ei ollu talvikenkii
5. Kuinka monet kengät omistat (noin)? - 7 jos lasketaa muutki ku ulkokengät

N Y T
1. Onko isäsi nyt kotona? - Oha se
2. Onko sinulla panta nyt päässäsi? - Eip
3. Kuunteletko nyt musiikkia? - Joo
4. Paistaako ulkona nyt aurinko? - Pimiää
5. Onko sinulla hiukset auki nyt? - Aina

S I T Ä J A T Ä T Ä
1.Oletko väsynyt? - Hituc
2. Mitä luulet että tarkoittaa sana 'mañana'? - mistö minä tietäsin ;o
3. Koska leikkasit viimeksi kyntesi? - pari päivää sit
4. Saatko jalan niskan taakse? - ehkä ja siellä se sit pysyski :D
5. Pureskeletko kynsiäsi? - En

T U L E V A I S U U S
1. Mitä teet huomenna koulun jälkeen? - Onneks o sunnuntai
2. Tuleeko sinusta lattiamuurari? - Nööy
3. Vaiko leipuri? - Se ois aika kivaa =))
4. Oletko ikinä haaveillut lentäjän urasta? - Khyl
5. Millainen on unelmamiehesi/naisesi? - Miulla on jo sellainen<3
1. Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? - Oi kyllä<3
2. Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - En kait
3. Oletko kaivannut tänään jotakin? - Aina ;(
4. Oletko riidellyt tänään jonkun kanssa? - Eh

V I I M E I S I N H E N K I L Ö
5. joka makasi sängyssäsi? - Mie, mut jos sillee et ei ite nii ina =)
6. joka sai sinut itkemään? - nyyh =(
7. jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - iiinu
8. jonka kanssa menit shoppailemaan? - varmaa tässäki ina ^^
9. kenen kanssa olit suihkussa? - hihii =)
10.joka sai sinut nauramaan? - Ina
11. joka sanoi sinulle rakastan sinua? - Ina<3
12. joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - kulti

Y L E I S T Ä
13. Lempipaikka? - Sänky vie ^^
14. Tatuointeja? - Eip
15. Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - eii tälläsia
16. Missä haluat mennä naimisiin? - Emt joku kiva mesta mis ois iha jees maisemat ja sillee =)
17. Kenestä pidät? - Iinu<3
18. Pitääkö kukaan sinusta? - Pitää <3 (ihme) ^^
19. Tykkäätkö olla ihmisten kanssa? - Jep!
20. Oletko yksinäinen tällä hetkellä? - Yksihä tässä ollaan
21. Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? - Ei soi ei
22. Oletko ollut radiossa/tv? - kuulma telkkarissa >.>
23. Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - juu
24. Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? - öö öö hmm en oo miettiny! moni biisi tahtoo muistuttaa =)
25. Mitä sinulla on päälläsi tällä hetkellä? - t-paita, bokserit
26. Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin? - Syön, puhun ja syön
27. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? - ei mit tieoo D:
28. Onko sinulla sukat jalassa? - nöy
29. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? - Ina taisi ehottaa joskus kait ;o
30. Millä sivulla surffailet eniten? - galleria, facebook, youtube =D
31. Onko sinulla kasveja huoneessasi? - eip
32. Sattuuko sinua johonkin nyt? - nilkka, molemmat etureidet, vähä nivusii ja päätäki jomottaa hituc. muute iha jees fiilis ^^

Wiii!! Maanantai 16.03.2009 23:23

Mainitse joku hyvä puoli pituudessasi?
- Ei pahemmin tarvii kyykistellä

Olisitko valmis muuttamaan unelmiesi opiskelupaikan takia paikkaan jota inhoat?
- Tuskinpa vain

Sopisiko geometrisesti leikattu polkkatukka sinulle?
- Epäilen o_o

Mistä sinut löytää 10 tunnin kuluttua?
- Sängystä

Muuttuisiko suhtautumisesi inhoamaasi ihmiseen jos hänestä tulisi julkkis?
- Ei ollenkaan, voisi vain kasvaa =D

Millainen riitelijä olet?
- Öö en tiedä

Voisitko kuvitella tulevaisuudessa adoptoivasi lapsen?
- Oma ois paljon kivempi ^^

Montako mustelmaa tällä hetkellä on kehossasi?
- muutamahko

Mitä olet tehnyt vanhemmiltasi salaa?
- eipä niistä sen enempää :D

Tunnetko/tiedätkö ketään joka on/on ollut vankilassa?
- Eh tai ainakaa tule mieleen

Mihin sinulla menee liikaa rahaa?
- Ruokkooon

Monelta heräsit tänään?
- 9.45

Olitko iloinen kun heräsit?
- Eh väsytti vielki..

Kuunteletko musiikkia tällä hetkellä? Mitä?
- Joo. Leevi and the leavings - Pohjois-Karjala

Omistatko lemmikkejä?
- Juuu koirulin :)

Mitä teit eilen?
- Tampereella peli reissulla

Milloin viimeksi kävit leffassa?
- Kullan kanssa joulu jälkee

Kenelle puhuit viimeksi?
- Ina<3

Ovatko isovanhempasi elossa?
- Toiset on ja toiset ei

Oletko koskaan kuullut juoruja itsestäsi? Millaisia?
- juuu. en vaan muista että millasta

Oletko ollut saunassa tällä viikolla?
- Juuri tulin

Mitä teet huomenna?
- Kouluun pitäs raahautua :(

Mitä aiot tehdä kesälomalla?
- töitä jos sais, kavereita nähä, maata vaan, syädä jäätelöö ja kaikkee kiwwaa =)

Onko sinulla meikkiä juuri nyt?
- Aina

Onko sinulla lävistyksiä?
- Nöyy

Entä tatuointeja?
- noup

Poltatko?
- eh

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- Iinuu<3

Kuinka usein käyt ravintolassa?
- aika harvoin ;o

Ketä JULKISUUDEN henkilöä muistutat?
- Tjaa

Jos olisit eläin, mikä olisit?
- een tiedäää =(

Oletko tehnyt Testimaan testejä?
- Juu

Paras vuodenaika?
- Kesä todellakin!

Luisteletko?
- Harvoin

Hiihdätkö vapaaehtoisesti?
- Joskus tulee lähdetyksi

Kuka maksaa puhelinlaskusi?
- Pappa betalar (Y)

Paljonko se on yleensä?
- 20-40e

Mikä väri kuvaa luonnettasi?
- sininen?

Jos katse voisi tappaa, monta ihmistä olisit tappanut?
- Muutama ois saattanu tippua

Kenelle kuuluisi titteli "Vuoden 2009 ärsyttävin julkkis"?
- aa en tiedä, ei kiinnosta

Oletko uskovainen?
- en pahemmin

Näitkö unta viime yönä?
- joo

Haluaisitko olla täydellinen?
- plää en

Haluaisitko olla rikas?
- kelpaisha tuo mu ei nii välii

Mikä kännykkä ja liittymä sulla on?
- nokia ja ja dna

Keitä/ketä rakastat?
- Inakulti<3 ja äiti ja iskä

Milloin olet viimeksi kaatunut pyörällä?
- Tossa joskus ku peteltä lähin ja lumipenkka ei ollukkaa iha pehmee :D

Muistatko tunteen, kun menit 1. luokalle kouluun?
- en taida

Komedia vai kauhu?
- Komedia!

Missä päin Suomea piileskelet?
- joensuussa... ja todellakin piileskelen...

Minkälainen sää siellä on?
- Karmea pimeys peittää maan

Menetkö ensi kesänä festareille?
- Saatanhan tuota

Onko sinulla vilkas mielikuvitus?
- Joskus tahtoo olla ;)

Menisitkö johonkin tosi-tv ohjelmaan?
- Vähä epäilen =D

Väsyttääkö?
- Nukahan

Hukkuisitko mielummin veteen vai juoksuhiekkaan?
- Vetee mut jos nyt en hukkus :(

Uskotko elämään avaruudessa?
- eh

Oletko nähnyt tai kokeillut jotain yliluonnollista?
- Karmeeta settii kortti temppui 8)

Kumman näköinen olet enemmän: isäsi vai äitisi?
- ei mit hajua

Oletko oikeasti nukahtanut kesken oppitunnin koulussa?
- Tooki. mantsan videot on aika tarttuvia..

Mitä tulee juuri nyt ensimmäisenä mieleen?
- Voisi nukkua

Puhutko murretta?
- Ehä mie muuta väännäkkää

Missä huoneessa olet?
- Omassa

Osaatko omasta mielestäsi laulaa?
- En

Mitä mieltä olisit, jos sinun koulusi palaisi?
- saattasha tuo vituttaa jos muualle pääsisi

Onko sulla nälkä?
- ei (ihme) :(

Kuunteletko suomirockin helmiä?
- eeen

Mitä kirjoittaisit yleisen vessan seinään?
- ;o

Kenen julkkiksen ulkonäön ottaisit mieluiten?
- en mie tiiä

Mikä kappale kuvaa juuri sinua?
- dunno

Näytätkö viehkeältä kipeänä tai juuriheränneenä?
- Iha sairaan

Pidätkö itseäsi fiksuna yksilönä?
- nöyp

Flirttailetko?
- jo vain yhdelle koko ajan (;

Teetkö paljon kirjoitusvirheitä?
- saattaaa josks tul

Valehteletko vanhemmillesi/ystävillesi?
- vanhemmille mut en pahemmi frendeille

Miten rakkauselämäsi sujuu?
- Hyyyvin sujuuu<3 karmia ikävä vain ;(

Onko sinulla joku loistava viisuehdokas Suomelle ensi vuoden Euroviisuihin?
- eiiip

Paljasta jokin kappale, josta et haluaisi myöntää pitäväsi.
- ei ole sellaista

Mikä on suuri vihankohteesi omassa luonteessasi?
- annan kyl ehk liia helposti periks prkl. noei vaineskaa :D

Entä ulkonäössä?
- niitä löytyy monia =D

Hengaatko koskaan epämääräisillä paikoilla ilman mitään varsinaista syytä?
- En pahemmi

Sammutatko aina valot lähtiessäsi?
- juu

Siivoatko jälkesi?
- yleensä

Annatko ihmisille lempinimiä?
- Oon surkee keksii niit

Oletko koskaan lotonnut?
- jooo-oo

Kuunteletko toisinaan heviä ja toisinaan räppiä?
- Perus

Mitä teet tylsällä automatkalla?
- mp3 korviin ja katellaa maisemia

Kaipaatko menneitä aikoja?
- en pahemmin

Millainen olisi unelmiesi kumppani?
- iinu <3

Moneenko aiot valvoa tänään?
- no jos nyt ennen puolta yötä selviisi..

Tiukkaa tekee jo kirjottaakkin :DSunnuntai 08.02.2009 00:02

1. Mikä on sinun nimesi?
-Jouni
2. Kuinka vanha olet?
-16
3. Missä asut?
- Lehmos

4. Mitä harrastat?
- Korist

5. Seurusteletko?
- j

6. Minkä näköinen olet?
- Millanenhan ;o

7. Oletko OMASTA MIELESTÄSI laiha?
- keskitaso

8. Omistat
- kaiken laista

9. Jaahas, miksi?
- Omistan vaan :(

10. Mitkä ovat niiden nimet?
- Kille ja kalle?

11. Mistä olet niin typeriä nimiä keksinyt?
-Ens kerral paremmin

12. Mikä on lempielokuvasi?
- öö hmm aina tykänny pirates of the caribeneista =D

13. ...kirjasi?
- Ei oo kauheesti tullu luettuu

14. ...kulkuneuvosi?
- dösä toimii

15. ...harrastuksesi?
- Koris

16. ...bändisi?
- niitähän on

17. ...artistisi?
- niitäki löytyy

18. ...runosi?
- Eip ole

19. ...kukkasi?
- Voikukka & kielo =D

20. ...jäätelömakusi?
- Kaikki menee!
21. ...karkkisi?
- Kaikki menee!

22. Miksi vastaat tähän galluppiin?
- Tylsää

23. Luuletko tämän loppuvan ihan heti?
- katoin kuin pitkä tää on >.<

24. Kerroppas elämäntarinasi.
- maybe next time

25. Pitäisikö sinun olla tekemässä jotain järkevää nyt?
- Ei? tai no ehkä jotain =)

26. Pidätkö norsuista?
- oha ne ihan mukavia kärsä kuonoja

27. Mikä on paras paikka, missä olet käynyt?
- ei tule mieleen

28. Entä mikä on merkittävin hetki, jonka olet kokenut?
- Oi <3

29. Kuka on paras ystäväsi?
- Petehä se

30. Ottaisitko hänet mukaan autiolle saarelle?
- Voisha tuon ottaakki

31. Miksi?
- Yksin ois aika ankeeta

32. Onko sinulla lempinimeä?
- Nalle

33. Onko roskiksesi tyhjä vai täysi?
- melkeee täys

34. Mitä siellä on?
- roskia?

35. Millon viimeksi tyhjensit roskakorisi?
- on siit hetki

36. Paljonko sinulla on rahaa?
- dunno

37. Mitä sinun pitäisi ostaa?
- vaikka mitä :s

38. Mitä haluaisit kaikista eniten nyt?
- olla jossain muualla ku täällä

39. Oletko materialisti?
- öö

40. Lukeeko kukaan vastauksiasi?
- Joku jolla on yhtä tylsää o/

41. Oletko masokisti vai sadisti?
- tjaa a

42. Tiedätkö, että kuka on Matti Vanhanen?
- juu

43. No kuka?
- No matti matti! kuka ei mattia tuntis? :(

44. Onko hän Suomen seksikkäin mies?
- Yih

45. Onko kamalaa, kun Suomella on naispresidentti?
- Eip

46. Mikä on lempikouluaineesi?
- Liikkaha tuo

47. Entäs kauhein kouluaine?
- varmaan ruotsi tai äikkä vie

48. Oletko eskarissa, ylä -vai ala-asteella, lukiossa, amiksessa vai töissä?
- lukiossa

49. Miksi juuri siellä?
- Ihmettelen sitä itsekkin

50. Pidätkö syömisestä?
- KYLLÄ!

51. Haluatko ketään ihmistä?
- Haluan <3

52. Oletko ihastunut?
- kyllä =)

53. Pidätkö kauhuelokuvista?
- kyl niitä kahtelee

54. Verta ja suolenpätkiä vai ällöttävää siirappia tihkuvaa romantiikkaa?
- Molempia ^^

55. No mitenkä olisi komedia?
- Tietty!
56. Mikä on lempihymiösi?
- =)

57. Petaatko sänkysi joka aamu?
- Eh
58. Miksi?
- Ei kykene

59. Siivoatko huoneesi säännöllisesti?
- Enpä oikee

60. Ketä perheeseesi kuuluu?
- Minä, broidi, mutsi, faija ja dogi

61. Onko äitisi äiti vielä elossa?
- eipä tuo ole

62. Entäs isäsi äiti?
- Eip

63. Oletko koskaan menettänyt lemmikkiä?
- En

64. Paras keikka elämäsi aikana?
- Varmaan joku diablon keikka ilosaaressa? ei oo kauheesti tultuu käytyy

65. Minnekkäs suuntaat kesälomalla?
- Etelä suomessa pitää käydä!

66. Et kai vaan festareille?
- kait seki pitää käydä

67. Aiotko uida kesällä?
- Riippuu

68. Onko sinusta ilmastonmuutoksen syy, että sää on niin vaihtelevaa?
- juu

69. Mitä sinulle tulee mieleen tästä numerosta?
- 8)

70. Pitääkö huomenna mennä kouluun?
- eip

71. Vai ajattelitko lintsata?
- En :(

72. Kuka on lempiopettajasi?
- Ei oikee oo

73. Mitä ostit viimeksi?
- Pannu pitsan

74. Mitäs pidät Mikki Hiirestä?
- Mikki hiiri on kovis

75. Tilaatko mitään lehtiä?
- eh

76. Koska viimeksi puhaltelit saippuakuplia?
- varmaan kesällä

77. Onko keijuja olemassa?
- Ei niitä taida :(

78. Entäs peikkoja?
- Heh aamusin ^^

79. Uskotko Jumalaan?
- Välillä

80. Entä Saatanaan?
- not rly

81. Onko kuoleman jälkeen elämää?
- enpä tuota tiedä

82. Mitä odotat eniten nyt?
- parin viikon päästä olevaa viikonloppua =)

83. Miten hiuksesi ovat?
- normisti

84. Milloin viimeksi söit ruokaa?
- Joskus päiväl

85. Onko huoneesi seinillä julisteita?
- Eip

86. Minkä värinen matto sinulla on huoneessasi?
- Sininen

87. Onko sinulla oma tietokone?
- Oh

88. Onko se läppäri vai pöytäkone?
- Läppä

89. Eikös se niin ole, että läppäri on pöytäkonetta parempi?
- käytännöllisempi

90. No ei, vaan pöytäkone läppäriä parempi?
- riippuu

91. Paljonko olet koneella päivässä?
- Aika monta tuntia

92. Mitä TV-sarjoja seuraat?
- en oikee mit, ei kerkiä

93. Mikä on lempisarjasi kaunein naishenkilö?
- en tiedä

94. Entä komein mieshenkilö?
- dunno

95. Katsotko Simpsoneita?
- harvoin

96. Pelkäätkö hämähäkkejä?
- en oikee

97. Mitä järkeä hämähäkki nimessä on? Hämä-häkki.
- kaikki

98. Kuinka monta kertaa olet maannut jonkun kanssa?
- Enpä kerro

99. Oletko nukkunut samaa sukupuolta olevan kanssa sängyssä?
- juu

100. Entä eri sukupuolta olevan?
- jooo

101. Kirjoitatko tarinoita?
- en

102. Vai kerrotko?
- een

103. Valehteletko?
- Harvoin

104. Oletko varastanut koskaan mitään?
- ehkä

105. Onko sinulla raudat?
- Eip

106. No onko ollut?
-ei

107. Vai saatko ne joskus?
- no en -.-

108. Kirjoitatko päiväkirjaa?
- koko ajan..

109. Onko päiväkirjasi piilossa jossakin?
- eii :o
110. Onko sinulla kuvia IRC-Galleriassa?
- Oiskohan?

111. Miksi?
- joskus tuli joinittua

112. Oletko tutustunut keneenkään IRC-Galleriassa?
- nöyp

113. Keneen?
- :o

114. Onko ilta?
- jepulis

115. Vai yö?
- ilta :(
116. Mikä vuorokauden aika?
- Ilta kenties?

117. Mikäs vuodenaika?
- talvi, kevät?

118. Paljonko kello on?
- 21.30

119. Niin paljon? Mitäs teet tähän aikaan hereillä?
- ei huvita viel nukkua

120. Onko sinulla joku kirja kesken nyt?
- ei

121. Onko hyvä?
- eip

122. Lainaatko kirjastosta koskaan kirjoja?
- toooooosi harvoin

123. Mikä äitisi on ammatiltaan?
- en tiedä

124. Osaatko ranskaa?
- eh

125. Entä saksaa?
- nöyp

126. Suomea?
- jonku verran

127. Englantia?
- juu

128. Ruotsia?
- haha =D

129. Pidätkö ruotsin kielestä?
- ei siinä mit vikaa ole. en vaan hallihe sitä :(

130. Miksi?
- ei riitä käsitys

131. Tiedätkö kuka on Jukka Hentunen?
- varmaa joku kiekkosankari

132. Kenen kappale on Bleeding Love?
- Ei tietoa

133. Eikös Lauri Tähkä olekkin rasittava?
- Ei se musta

134. Pidätkö äidinkielestä?
- en oikee

135. Onko sinulla lyhyet vai pitkät hiukset?
- silt välilt

136. Oletkos tyttö vai poika?
- poika

137. Poltatko kynttilöitä?
- jouluna :D

138. Millä heräät? (Herätyskello, kännykkä, itse..)
- herätyskello = kännykkä

139. Onko sinulla oma huone?
- Joo

140. Minkä värinen lattia huoneessasi on?
- sini, valko, harmaa

141. Mitä näet, kun katsot kaakkoon?
- seinää

142. Omistatko kompassia?
- Joo

143. Mikä on lähin kaupunki?
- Joensuu

144. Vai asutko kaupungissa?
- en..

145. Onko sinusta turkistarhaus väärin?
- riippuu tarhasta

146. Entä eläinkokeet?
- Jollain ne on valitettavasti testattava :/

147. Onko Halonen mummonvaatekauppa?
- voi sielt jtn löytää ^^

148. Tykkäätkö Arnoldsin donitseista?
- Tooki

149. Juotko kahvia?
- Juon

150. Entäs teetä?
- Khyl

151. Kirjoitappas joku lause tähän englanniksi:
- What should it do?

152. Miksi kirjoitit juuri sen?
- tuli vaa mielee et mit kirjotan ;o

153. Oletko ainoa lapsi perheessäsi?
- En

154. Vai nuorin?
-En

155. Omistatko kameran?
- silleen ja sillee en

156. Minkä merkkisen?
- canon tais ol

157. Haluaisitko asua yksin?
- kävishän se

158. Vai jonkun kaverin kanssa?
- Toki kaverin kaa on kivempaa =)

159. Kenen?
- hihiii<3

160. Tykkäätkö leppäkertuista?
- iha kivan värisiä

161. Entä lokeista?
- en oikee

162. Onko linnut rasittavia?
- ei kaikki

163. Mitä kokeita on tulossa?
-en jaksa miettiä

164. Mitäs on jo mennyt?
- kaikkea

165. Oletko koskaan ajanut autoa?
- juu

166. Osaatko pelata Pokeria?
- khyllä

167. Mikä sinusta tulee isona?
- en tiedä vielä ;A

168. Pidätkö luokastasi/työpaikan ihmisistä?
- joistain

169. Taas 69! Rasittavaa, eikö?
- !!

170. Aiotko käydä kesällä Lintsillä?
- kahtoo sitten :D

171. Vai kenties Tykkimäessä?
- eeen

172. Uskotko UFOihin?
- Enp

173. Ovatko ne vierailleet maassa?
- pyh

174. Onko jokaiselle joku jossakin?
- Tietysti =)

175. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
- En taida

176. Tykkäätkö lapsista?
- hih joo :)

177. Haluatko mennä naimisiin?
- joo haluun =)

178. Miksi itkit viimeksi?
- Iksi aika suurehko ikävä ;(

179. Entä nauroit?
- tänää :D

180. Oletko koskaan pelotellut pikkulapsia?
- En

181. Onko sinua koulukiusattu?
- ei oikeen

182. Oletko alipainoinen?
- Eh

183. Jaksaisitko lähteä juoksemaan maratonin nyt?
- ei kiitos

184. Käytkö jääkaapilla usein?
- Aina

185. Onko sinulla jotain homoseksuaalisuutta vastaan?
- Ei ollenkaan

186. Oletko nähnyt Kalenteri Tytöt-elokuvan?
- En :( :D

187. Aika paska, eikö vain?
- Dunno ;o

188. Mitä on pöydälläsi?
- Kone, kajarit, telkku ja krääsää

189. Entä lattiallasi?
- vaatteita sun muuta mukavee

190. Maksatko kaiken aina tasarahalla?
- eh

191. Pelkäätkö kassaneitejä?
- enen

192. Haluaisitko asua Helsingissä?
- en mie ehk ihan stadis, mut siin lähellä

193. Missäs sitten?
- espoo, vantaa vois olla jees

194. Mikä sinua ärsytti viimeksi?
- en muist

195. Piirteletkö käteesi koskaan?
- enp

196. Oletko nukahtanut tunnilla?
- puoliks

197. Entäs oletko koskaan nukkunut teltassa?
- Olenhan minä

198. Onko uimahalleissa kivaa?
- Joo jos vaan on kavereit messis!

199. Miksi?
- Aina on hauskaa ;)

200. Sano lähin punainen asia pöydälläsi.
- Pipo

201. Mitä aiot tehdä juhannuksena?
- en tiedä :( katellaa sit

202. Entäs jouluna?
- syön hyvin ja muuta mukavaa

203. Haluaisitko, että sinua kutsuttaisiin neidiksi?
- En oikee

204. Paljonko sinulla on kuvia Galleriassa?
- 7?

205. Onko suurinosa niistä omia kuviasi?
- juu

206. Mikä kadutti sinua viimeksi?
- En mie muist ;o

207. Omistatko tarrakirjaa?
- kai se tuolla jossain laatikon pohjalla viel saattas ollakki :D:D

208. Minkä väriset alushousut sinulla on?
- mustat

209. Ärsyttääkö tämä gallup sinua?
- noop

210. Aiotko jättää kesken?
- en ku jo alotin

211. Voisitko koskaan tehdä aborttia?
- ehö mie sitä tee. mut kyl tukena oltais

212. Miksi?
- Koska koskisi ihan samalla lailla molempia

213. Pidätkö kalasta ruokana?
- En erityisemmin

214. Entäs kaloista yleensä?
- Not rly

215. Mikä on noloin juttu, mikä sinulle on sattunut?
- cant remebe

216. Oletko nolannut koskaan itseäsi ihastuksesi edessä?
- En mie tiedä? kerro sinä :D

217. Oletko koskaan syönyt ötökkää?
- aika varmasti ;o

218. Entäs koiranruokaa?
- eh

219. Tai kissan?
- En

220. Syötkö jouluna kinkkua?
- khyllä

221. Onko joulu paras juhla?
- Ei se kyl

222. Mikä on joulussa parasta?
- RUOKA!

223. Menetkö kesällä tapaamaan ystäviäsi?
- Menen!

224. Joitain kaukaisiakin?
- joo

225. Aiotko muuttaa kesällä?
- tuskin ihan sellasta sentää :o

226. Minne?
- :o
227. Milloin viimeksi olet tuntenut itsesi erittäin kauniiksi?
- Eii mitään hajuaa

228. Onko mainokset ihan turhia?
- Jotkut

229. Pidätkö maksasta?
- Kyl sitä syö

230. Entäs hernekeitosta?
- Toki toki

231. Oletko koskaan syönyt banaania jäätelön kanssa?
- Tietty!

232. Oletko koskaan satuttanut itseäsi tahallisesti?
- no joskus ehkä tienny et tää sattuu

233. Mikä on lempifonttisi?
- mahollisimman suuri koulu hommis ^^

234. Paljonko arvelet kysymyksiä olevan?
- too manyy

235. Vitun paska, katoitko lopusta?
- arvasi :(

236. Minkä kappaleen kuulit viimeksi?
- Doap Nixon - Don't Blame Us

237. Onko maailmassa enemmän hyviä kuin huonoja bändejä?
- huonoja

238. Onko sinulla Last.fm tunnusta?
- eip

239. Oletko koskaan pelannut Habbo Hotellia?
- en myönnä mit o.O

240. Oletko koskaan tappanut mitään eläintä? (Hyönteisetkin lasketaan.)
- Olen

241. Oletko kiduttanut eläintä? (Hyönteisetkin lasketaan.)
- Hehee ehkä muurahaista

242. Kiinnostaako politiikka sinua?
- no jaa ei erityisemmin =D

243. Miksi?
- toisaalt miksi ei?

244. Paljonko on 2x 5x - 6 = 54?
- ei kykene

245. Onko sinua sanottu hikipingoksi, hikeksi tai hikariksi?
- joo =D ja ihmetteln sitä hyvin syvästi :D

246. Osaatko puhua ruotsia hyvin?
- En tod

247. Katsotko jääkiekkoa?
- MM skabat

248. Mitä mieltä olet jalkapallosta?
- Mukava laji

249. Onko kynsissäsi kynsilakkaa?
- Ainaha mulla hih!

250. Paljonko arvelet kysymyksiä vielä olevan?
- melko monta

251. Monestikko sinulle pitää sanoa asiat, ennen kuin uskot?
- muutaman kerran

252. Sanotko joskus "Joojoo" "Okei" "Ihan kohta" tai "Joo.", vaikka et tajua, mitä sinulle sanotaan?
- normi sanastoa (Y)

253. Mitä mieltä olet kuolemantuomiosta?
- kosahti :D

254. Tiedätkö kuka on Bill Clinton?
- joo

255. Tiedätkö, missä Abraham Lincoln ammuttiin?
- En muista

256. Käytätkö koskaan Wikipediaa?
- Tietty, koulussa ei pärjää ilman :(

257. Entä Hikipediaa?
- Hehee :D

258. Oletko sarkastinen?
- joskus

259. Monelta heräsit tänään?
-5.30 o.o

260. Monelta menit nukkumaan eilen?
- nukahin puol 1

261. Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?
- varmaan haukata jotain ja mesetellä

262. Kuolaatko koskaan?
- öö en mie kiinnitä huomii 8)

263. Unelmoitko tunnilla, jos sinulla on tylsää?
- Kyllä

264. Mistäs unelmoit?
- hihiii<3

265. Oletko kaikkien ystävä, vai oletko ilkeä?
- Kaikille annetaan mahis

266. Yritätkö olla vähemmänsuosittujen ystävä?
- kaikkien

267. Pystytko olemaan eri sukupuolta olevan kanssa kaveri?
- Joo

268. Haluaisitko tehdä jotain muuta kuin tätä?
- Toki

269. Taas tuo riivatun 69! Vituttaako?
- Jaksa kiinostaa

270. Kuunteletko musiikkia?
- Joo

271. Jos kuuntelet, niin mitä?
-Army Of The Pharaohs - Drama Theme

272. Miksi semmoista?
- Loistavaa

273. Onko sinulla koruja nyt kaulassa?
- Eip. ei koru tyyppiä

274. Entäs sormissa?
- ei

275. Ranteissa?
- Ei löydy

276. Nilkoissa?
- Ei sielläkään

278. Oletko kihloissa?
- Enpä ole

279. Rakastatko ketään tällä hetkellä?
- Kyllä!<3

280. Oletko koskaan pettänyt kumppaniasi?
- En ole

281. Mitä vihreätä näet takanasi?
- Tyyny

282. Ota ensimmäinen asia, joka tulee käteen, kun kurotat oikealle. Mikä se on?
- hiiri

283. Oletko koskaan tiputtanut mitään lattialle?
- Olen

284. Onko sinulla kännykkää?
- Jep

285. Mitäs puuhailet öisin?
- Yleensä tulee nukuttua

286. Oletko leikkinyt hiekkalaatikolla vähään aikaan?
- En ehkä pitäs ;o

287. Irvisteletkö lapsille?
- oi en

288. Tekisikö sinun mieli tappaa ihmisiä?
- Välillä voi olla sellanenki fiilis

289. Oletko ärsyyntynyt mistään eriskummallisesta koskaan?
- Ehkä

290. Oletko hyvä englannissa?
- Eipä voi kehuskella

291. Kirjoitatko Galleriassa päiväkirjaan merkintöjä, teetko pelkästään galluppeja vai kumpaakin?
- nooo ooooo

292. Monta kysymystä vielä jäljellä?
- muutama

293. Onko sinulla salaisuutta, mitä kukaan muu ei tiedä?
- eipä ole

294. Voisitko kertoa sen jollekkin?
- joo

295. Et edes minulle?
- sulle mit kerro :(

296. Onko Pelle Miljoona hyvä?
- joo se on ihan jees

297. Syötkö karkkia?
- tuleeha sitä syötyy

298. Syötkö aamupalaa?
- Kyllä, ilman ei voi olla

299. Onko sinua sanottu anorektikoksi/bulimikoksi?
- eip

300. Oletko nähnyt 300-leffan?
- pari päivää sit katoin :D

And done \o/

Odotellessa ;D =))Sunnuntai 07.12.2008 02:17

►Minä

Etunimi: Jouni
Sukupuoli: Mies
Ikä: 16
Syntymäpäivä: 7.7.
Pituus: n.180
Hiustenväri: Ruskeet
Silmien väri: Ruskeet
Käytätkö silmälaseja/piilolinssejä:Eh
Onko sinulla pitkät vai lyhyet hiukset?: Varmaan keskipitkää lyhyemmät? (tulipa vastaus o/ )
Syntymäpaikkasi?: Joensuu
Tämänhetkinen olinpaikkasi: Oma huone :(
Horoskooppimerkkisi: Rapu
Kuinka monta kieltä osaat: Suomee, Enkkuu ja ruottii jos lasketaan. :D
Pahat tavat: diii =D
Lävistyksesi: eip
Tatuointisi: eip
Oletko hetero?: Juu
Oletko vammainen: öö en
Oletko narttu: eh
Oletko taitelijia: en todellakaan :D:D
Kirjoitatko runoja?: enp
Omistatko vaaleanpunaisen paidan: En omista
Entä oransseja housuja: en omista (joskus omistin shh!)

►Yksityiselämä

Onko sinulla tyttö tai poikaystävää: j
Oletko ihastunut?: jep
Rakastatko ketään tällä hetkellä: Tietty <3
Oletko koskaan ollut rakastunut?: Juu
Kuinka monta ihmistä olet suudellut?: dunno
Kuka sai ensimmäisen suudelmasi?: een muista
Kuinka monen ihmisen sydämen olet särkenyt?: eipä ole kukaan tunnustanut
Kuinka monta ihmistä on särkenyt sydämesi?: eipä taida kukaan olla
Paras lainaus kuvaamaan rakkautta: ei just tuu kuvauksia mieleen :DD
Minkälainen on tyttö/poikaystäväsi/ihastuksesi: <3
Luokitteletko ihmisiä ulkonäön vai persoonallisuuden perusteella?: Persoonallisuus
Oletko koskaan suudellut ystävää?: Juu
Oletteko vielä ystäviä: jep
Poltatko tupakkaa?: En
Onko kalja hyvää vai pahaa: No ei se kovin maistuvaa ole
Pidätkö Smifnoff Ice:sta?: ei sano mit ^^
Pidätkö enemmän kaljasta vai likööristä?: 50-60
Minkälaisia savukkeita poltat?: en mitään

►Voisitko koskaan

Hypätä benjiä? Jep
Hypätä laskuvarjo hyppyä: Joo!
Uida delfiinin kanssa?: Wii delffiini!
Syödä paskaa miljoonasta dollarista: hhaha tietty
Kääntää selkääsi ystävälle henkilökohtaisen saavutuksen vuoksi: Eh
Varastaa ystäväsi poika/tyttö ystävää?: En
Valehdella poliisille?: Juu
Juosta poliiseja pakoon?: Parempi se kuin kiinni =D
Valehdella vanhemmillesi: Njoo
Kävellä tuntemattoman luo ja suudella häntä?: enpä oikeen
Olla eksoottinen tanssija: Tuskin :D
Kävellä ravintolasta ulos maksamatta: en mie kait

►Oletko koskaan

Ollut todella turhautunut?: Jep
Mennyt vankilaan: kait mie oon käyny
Rullalautaillut: Jep
Varastanut mitään: kait jotain
Potkaissut jonkun persauksia: Kyllä
Rikkonut kaljapullon: Juu
Mennyt baariin alaikäisenä?: Oon =D
Suudellut jotakuta samaa sukupuolta olevaa: no comments :D:D:
Mennyt lomalle ilman aikuisen valvontaa: Juu
Olut konsertissa: Ooha mie
Ollut toisessa maassa: Jep
Ollut auto-onnettomuudessa: en ole ;o
Rikkonut lakia: no aina sillon tällöin, mut ne on pienii! ei niitä lasketa!
Itkenyt päästäksesi ongelmasta ulos: juu

►Satunnaisia kysymyksiä

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?: varmaan nalle jos joku saisi päättää =) mut vaikkapa no jaa en kyllä keksi =D=D
Muistatko uniasi?: Sillon tällöin
Voivatko ihmiset lukea sinua kuin avointa kirjaa: No yksi tuntuu ainakin lukevan =) =D
Puhutko paljon?: Jos on asiaa
Pidätkö hämähäkeistä: menettelee
Osaatko ajaa: Juu
Oletko hemmoteltu piloille: enp
Oletko epäsosiaalinen?: Jos niin vaaditaan ^^