Karaokekulttuuria Hämeenlinnan ympäristössä
Karaokea harrastetaan eri puolilla Suomea paljon, vaikka siitä ei puhutakaan kahvipöydissä kovin paljoa, että kuka käy missäkin baarissa laulelemassa pikkutunneilla. Johtuu kai osaksi suomalaisten ujoudesta ja tietynlaisesta heittäytymättömyydestä.
Kävin ystäväni ja veljeni kanssa perjantai-iltana katsastamassa, miltä meno näytti alkuillasta Parolassa ja keskiyöstä puoli kahteen Iittalassa. Vauhdikastahan se oli, tosin Iittalassa oli ehditty ottamaan jo pari kierrosta, ennen kuin saavuimme paikalle.
Karaoke-baareihin täytyy mennä vain pyörätuolilla, koska se vie vähemmän tilaa muilta baarissa kävijöiltä. Baarit ovat paikkoja, joissa on uniikki tunnelmansa. Varsinkin pienillä paikkakunnilla on intensiivisempi, koska kaikki tuntevat toisensa jo pitkältä ajanjaksolta, niin lomatunnelma saadaan nopeammin, kuin ehkä isoissa kaupungeissa.
Baareissa on myös varjopuolensa, kuten baaritappelut, mutta niitä on varmaan jonkin verran vähemmän baareissa, joissa karaokea lauletaan. Arvostan todella paljon niitä, jotka ovat baareissa töissä. Siinä työssä vaaditaan ihan omanlaista luonnetta ja ominaisuuksia, jotka ovat välillä ristiriidassa keskenään. Pitää olla peloton, ulospäin suuntautunut ja reagoida erilaisiin eteen tuleviin tilanteisiin, niiden vaatimalla tavalla ja joskus nopeastikin.
Suosittelen karaokea lämpimästi harrastukseksi niille, jotka pitävät musiikista, mutta miettivät että, entä jos heillä ei ole hyvää lauluääntä. Karaokessa ei lauluäänellä ole mitään merkitystä, sen tajusin aika nopeasti, vaikka on siellä tosi hyviäkin laulajia joukossa. Karaoke on enemmänkin omien rajojen rikkomista ja tarvitaan siihen tervettä hulluuttakin mukaan, että esityksestä tulee hyvä.
Ai niin, yksi juttu unohtui: nyt kaikki laulamaan karaokea, koska se on KULTTUURIA SE!