IRC-Galleria

juliaweli`

juliaweli`

muru hei takki auki täältä tulee hauki <3 :D

[Ei aihetta]Torstai 15.04.2010 11:11

Helsingissä asui 13 vuotias tyttö. Häntä oli kiusattu neljänneltä luokalta asti. Hän oli sokea 10-vuotias nuori tyttö kun kiusaaminen alkoi. Tytöllä ei ikinä ollut ystäviä. Koulussa tyttö oli hyvä, vaikka oli sokea.
Kun tyttö meni yläasteelle jatkui kiusaus vielä koulussa, netissä, puhelimella ja jopa kotimatkalla. Myöhemmin tyttö ei enää kestänyt ja alkoi viillellä itseään. Kerran tyttö söi aspiriinia todella ison määrän ja viilsi itseään pahasti. Veri vain vuosi ja tyttö itki.
Kun tytön äiti tuli kotiin kuului vain kiljahdus ja äiti kaatui. Tyttö oli lyönyt äitiään vasaralla päähän. Tytön kädet olivat veriset ja kasvot itkemisestä märät. Tyttö huusi niin kovaa että kaikki lähialueella olevat kuulisivat: MIKSET AUTA?
Kello kahdeksan illalla naapuri tuli katsomaan mitä oli tapahtunut.
Hän näki talon eteisessä kaksi kuollutta. Perheen äidin ja tytön. Tyttö oli kuristanut itsensä. Seinään oli kirjoitettu verellä: KITUKAA RAUHASSA
tarina on totta ja jos et kopio tätä päiväkirjaasi ensiyönä tulee kyseinen tyttö huoneeseesi ja kuristaa sinut.

:(Torstai 15.04.2010 11:06

ÄLÄ KATO JOS ALKU VAIKUTTAA JO PAHALTA!!
http://www.liveleak.com/item?a=view&token=f04_1258418085
Jos sinua kirpaisi jossakin sisimmässäsi, niin lisää tämä päiväkirjaasi.
Mut onneks koiraparka löydettiin ja pelastettiin. Ja nyt se o kunnossa --> http://www.animal.lt/naujienos/1258547718

<33Lauantai 10.04.2010 20:49

Jos et tee tätä ennen klo 24, joku sinulle rakas ihminen kuolee
+ oletko varattu ? - nou ;>
+ oletko tehnyt jotain mitä olet katunut ? - jopp
+ oletko itkenyt jonkun takia ? - njooo ..
+ oletko kuullut tällä viikolla jotain ihanaa ? - emt en kai
+ oletko tyytyväinen elämääsi ? - en vitus tai emt :D
+ Millaisia ystäviä sinulla on? - ihanii <3
+ Ikävöitkö jotain henkilöä nyt? - joo <3
+ Millainen ylipäätään on elämäsi? - normi
+ Onko sinulla parasta ystävää? - no tietty<333
+ Hyväksyvätkö kaikki ystäväsi/kaverisi sinut sellaisenaan? - kai !
+ Milloin viimeksi itkit? - en muista!
+ Milloin viimeksi nauroit todella paljon? - eilen kai ;D;D
+ Milloin viimeksi sinua on halattu? - en muista
+ Milloin viimeksi unelmoit ja mistä? - eile en sano
+ Viilteletkö? - enn
+ Milloin viimeksi satutit itseäsi vahingossa? - joku pari pv it
+ Ymmärretäänkö sinua? - joskus
+ Itkeekö vanhempasi usein? - eiii
+ Koska viimeksi nautit hetkiä laivalla? - .
+ Kuka ihminen ärsyttää sinua eniten? - en sano!!
+ Onko sinulla ollut ystävä joka teki sinulle jotain minkä takia ette enää ole niin hyvissä väleissä? - no ei oikeestaan!

[Ei aihetta]Lauantai 10.04.2010 18:43

TAMPEREELLA, Hervannan Suolijärven koirapolulla on nähty noin 40v mies joka on nakellut myrkytettyjä lihanpaloja lenkkipolulle! Miestä ei saatu kiinni. Kaksi koiraa on kuollut eilen syötyään lihanpaloja! Eli kannattaa olla varovainen! Myös koirapuistoissa kannattaa kiinnittää huomiota ettei koirat syö mitään. -levitä sanaa-

[Ei aihetta]Torstai 08.04.2010 22:32

OMGG JOKU VOI OLLA säälittävä no en mä sitä tarvii mihinkään mul on PAREMPII KAMUi <3

<33Maanantai 05.04.2010 15:21

Kuka kaverisi ensimmäisenä tulee mieleen?

kalja - emmi , sina
ihana - sina
tupakka - sina
vitsit - emmi
ei tajua - maini
pissis -
mukava - jenni
kiltti - salli
urheilija - jenni
kaunis - sina
laiha - jenni
jääkaappi - ria
tietokone - Elina
rakas - emmi

vastaaaaaSunnuntai 28.03.2010 23:25

MIKÄ NÄIST OON SULLE?
0%=VIHAAT MUA.
10%=EI MIKÄÄN IHMEELLINEN.
20%=NETTI KAMU VAA.
30%=IHA OK.
40%=KAVERI.
50%=IHAN KIVA ET LÖYSIN TOLLASEN YSTÄVÄN.
60%=YSTÄVÄ.
70%=OOT MUN AURINKO
80%=SULLE ON AINA PAIKKA MUN SYDÄMMESSÄ
90%=TÄYDELLINEN
100%=ILMAN SUA EN VOIS ELÄÄ
1001%=RAKASTAN
KOPIO TÄMÄN OMAAN PÄIVÄKIRJAASI , niin näet mitä muut sanovat sinulle
kaikki vastaaaa ;))
Jaa palveluihinFacebookTwitterWindows Live

ootan innolla :DSunnuntai 28.03.2010 23:22

Jos saat yli 30 odotat kesää INNOLLA!
KESÄLLÄ AION:
[1] ottaa aurinkoa
[ ] ajaa skootterilla
[2]viettää ainakin yhden yön ulkona
[ matkustaa ulkomaille
[ ] käydä risteilyllä
[ ] kerätä mansikoita...
[ ] ...koska äiti käskee
[3] viettää aikaa kavereiden kanssa
[4] shoppailla
[ ] heittää kärrynpyöriä pihallasi
[ ] mennä jollekin leirille
[ ] mennä joihinkin rippijuhliin
[ ] ...häihin
[5] syödä marjoja
[6] katsoa tv:tä
[ ] datata kellon ympäri (siis vähint. 12 h putkeen)
[ ] sekoittaa tahallasi unirytmisi
[7] siivota
[8] lenkkeillä
[9] uida meressä...
[ ] ...joessa...
[10] ...tai järvessä
[11] rentoutua
[ ] opiskella
[ ] lukea kirjoja
[12] tappaa hyttysiä
[13] ...tai kärpäsiä
[14] ja shoppailla lisää
[15 pelata lautapelejä
[ ] valvoa kaksi vuorokautta putkeen
[ ] ja nukkua kaksi vuorokautta putkeen
[16 herätä aina klo 11 jälkeen
[ ] maalata...
[17 ...tai piirtää
[ ] bongata lintuja
[18 hengata ostarilla
[19 pukeutua ainakin kaksi kertaa minihameeseen...
[20...tai minishortseihin
[ ] heittää koulureppusi varastoon...
[ ] ...tai villinä tyyppinä polttaa sen
[21 meikata paljon
[ ] lotota
[22 olla tekemättä yhtään mitään
[23jos voin..] viettää mahdollisimman paljon aikaa ystävien kanssa
[24 tutustua uusiin ihmisiin
[25 uida paljon järvessä/meressä
[26 grillata
[27 hyppiä trampoliinilla
[28 kuunnella musiikkia terassilla/pihalla nauttien samalla kylmästä juotavasta
[29 shoppailla kaupungilla
[30!!] mennä huvipuistoon
[ ] mennä kesätöihin
[31 matkustaa muuten vaan jonnekkin
[32 nähdä ystäviä, jotka asuvat kauempana
[33 telttailla
[ ] mökkeillä
[34 käydä festareilla
[ ] istua paljon tietokoneella
[ ] katsoa salkkareiden vanhoja jaksoja
[35 katsoa serranon perhettä
[36] syödä mansikoita
[37 syödä jäätelöä
[38 pyöräillä/rullaluistella
[ ]ikävöidä koulua
[39 nukkua

teenSunnuntai 28.03.2010 17:00

teen frendi videon mis esiintyy :) elina.jenni.ana,ria,milla,suleko :D

[Ei aihetta]Lauantai 27.03.2010 23:10

O N N E L L I S U U S T E S T I < 3
[ ] Sinulla on tyttöystävä/poikaystävä
[1] Sinulla on oma huone
[2] Omistan kännykän
[3] Omistat iPodin/mp3
[ ] Vanhempasi ovat edelleen naimisissa
[4 Sinulla on enemmän kuin 1 hyvä ystävä
[ ] Teillä on takapihalla uima-allas/poreamme/trampoliini
[5 Pukeudut niin kuin haluat
[ ] Hengaat kavereidesi kanssa enemmän kuin kerran viikossa
[ ] Sinulla on omassa huoneessasi tietokone/läppäri
[6Sinua ei ole koskaan hakattu/lyöty kunnolla
[ ] Et yleensä itke useammin kuin 2 kertaa kuukaudessa
[7 Saat kuunnella musiikkia mistä pidät
[ ]Huoneesi on tarpeeksi iso sinulle
[8 Sinulla on enemmän kuin 50 kaveria IRC-Galleriassa
[9 Sinulla on kuvia IRC-Galleriassa
[10 Vanhempasi antavat sinulle luvan pitää Galtsuprofiilia
[ ] Keräilet kaikkea normaalia
[ ] Odotat innolla että menet kouluun
[11 Et toivo että olisit joku muu
[12 Harrastat jotain/urheilet
[13 Teet jotain koulun jälkeen
[ ] Omistat auton
[14 Et yleensä riitele äitisi kanssa
[ ] Sinulla ei ole huonoja koenumeroita koulussa
[15 Sinulla on ystäviä
[ ] Tiedät mitä maailmassa tapahtuu
[16Välität monesta ihmisestä
[17]saat puhua enemmän kuin yhtä kieltä
[18] Omistat lemmikin
[ ] Muistat ulkoa ainakin viiden biisin sanat
[ ] Sinulla ei ole vihollisia
[ ] Olet ehdottomasti hyvä ihminen
[ ]Olet käynyt ulkomailla
[19]olet iloinen tällä hetkellä
Tulos: 19
Kerro lopputulos kolmella niin saat tietää kuinka onnellinen olet.
Tulos: 57 %
Jaa palveluihinFacebookTwitterWindows Live