Olipa kerran nuori nainen, joka makasi tyrmässä seinään kahlittuna. Hän pystyi liikkumaan ainoastaan sen verran, kuin kahleet antoivat periksi, eli hyvin rajoitetusti. Hän istui paikoillaan, kärsi, itki ja piti silmiään kiinni.
"Miksi he kahlitsivat minut? Miksi he tekivät tämän minulle?" nainen vaikeroi.
Eräs ohikulkija pysähtyi hänen kohdalleen ja kysyi:
"Kuka sinut kahlitsi?"
"Kansani, maani, läheiseni", vastasi nainen.
"Miksi pidät silmiäsi kiinni?" kysyi ohikulkija.
"Minua pelottaa. En halua nähdä kahleitani! En halua nähdä tätä totuutta", nainen sanoi.
Mutta jos hän olisi avannut silmänsä, hän olisi nähnyt, ettei hänellä ollut kahleita. Hän oli vapaa, muttei tiennyt sitä. Sen vuoksi hän istui paikoillaan ja liikkui vain sen verran, kuin uskoi kahleittensa antavan periksi. Hän oli vanki, sillä hän teki itsestään vangin.