Joops, elikä jotkut on kyselleet, että paljonko porukkaa on tulossa. Tein tässä jonkunlaista listaa ilmottautuneista ja niistä, jotka ovat sanoneet ehkä/todennäköisesti/epätodennäköisesti tulevansa.
Tällä hetkellä 34 on ilmoittautunut varmasti tulevaksi. 50 on sanonut tulevansa ehkä. Listalta puuttuu vielä porukkaa, jotka on pyydetty, mutta jotka eivät ole vastanneet / voi olla että olen unohtanutkin muutaman nimen. On hyvin mahdollista, että nämä pyydetyt tulevat, vaikkeivät olekaan vastanneet.
Eli siis porukkaa on 35-85 tämänhetkisen katsauksen mukaan läksiäisissä. Oma arvio n. 50-60.
Ja homma toimii sitten niin, että teen listan niistä, jotka on kutsuttu/päästetään sisään ym. lista pistetään yläpihan ulko-oven viereen ja muista ovista sisään tuleminen on kielletty. tupakalla käydään ensisijaisesti parvekkeella, mutta jos porukkaa on niin paljon kuin luultavasti on, niin etupihaa voidaan käyttää (siinä on koiratarha), mutta uudet ihmiset eivät tule sitä kautta sisään (eli siis kukaan ei avaa koiratarhan ovea).
Jos joku on ovella, niin se joka oven käy avaamassa, kysyy sisään tulevien nimet ja katsoo, että ne löytyy listasta. Jos ei löydy, niin pyytää mut paikalle kattomaan, että ketä tyypit on. Vaikka olis kuinka tuttuja/kavereita, niin turha tulla tänne asti siinä toivossa, että en viitsisi käännyttää kavereita ovelta pois. Jos ei ole listalla/ei ole ilmoittanut tulevansa/ei ole oikeasti tosi hyvä kaveri, niin ei pääse sisään. Joidenkin ihmisten kanssa saatan tehdä poikkeuksen ja päästää sisään, vaikka eivät ole ilmoittaneet, mutta se on epätodennäköistä, joten kannattaa kysyä etukäteen ettei tule hukkareissua tänne.
Ja nimistä vielä sen verran, että olen kirjoittanut oikeat nimet (Esim. sori Jonne, mutta olet Paula-nimellä listalla) eli älkää sitä ihmetelkö. Jos on samannimisiä ihmisiä, joiden sukunimiä en muista, niin niissä lukee asuinpaikkakunta/koulu perässä.