IRC-Galleria

Olin menos yhen Johannan bileisiin parin kaverin kans, ja jostain kumman syystä me oltiinkin lähdössä sinne Hyvinkäältä eikä Nummelasta (faija asui ennen siellä).

No, oltiin pahasti aikataulusta myöhässä jonkun Onnin dösän takia tms. Ja sit ku se dösä viimein tuli niin syöksyin kauheella kiireellä ovesta ulos ja hyppäsin kyytiin. Siel oli joku 5-10 meiän koululaista poikaa, jotka kyl tunsin mut en muista niistä enää ku Onnin ja Tatun.

Joka tapauksessa huomasin parin pysäkin jälkeen, että mulla on jääny kännykkä himaan. Hirvee ongelma, koska meidän piti Espooseen päästyämme saada kaljaa, ja kuinka ihmeessä mä voisin soittaa kaverille, että käy kaupassa, ellei mulla ole kännykkää! Painoin sitten stoppia, mutta kun lähintä pysäkkiä ei näkynyt niin hyppäsin oven läpi (ja se ei mennyt rikki vaan siis menin vaan sen läpi). Sanoin muille tulevani perästä päin.

Lähin juoksee hirveen kovaa, ja nyt mul oli yhtäkkiä ratsastuskypärä päässä. En lähteny juoksee sitä samaa tietä pitkin, koska kelasin et pääsen Hyvinkään keskustan kautta nopeemmin. Mut maisemat vaihtuki harjuks yhtäkkiä, oli vaan puita ja juoksin semmosta pientä polkuu pitkin joka oli sellasessa mäessä. Katoin vaan ku vastaantulijat naureskeli mulle. Ne varmaan luuli, että mun hevonen oli karannut ja olin joku pudonnut ratsastaja, vaikka oikeasti olin vaan bilettäjä, joka unohti kännykän kotiin. Mut en kyllä tiiä miks mulla oli ratsastuskypärä, raippa ja muut ratsastuskamat päällä...

Joka tapauksessa, jossain vaiheessa tuli suo. Sitä oli ihan perseestä ylittää. Suon jälkeen sit tuli semmonen vitun iso kiviröykkiö. Lähin sit ylittää sitä ja kompuroin vähän ja kaikkee. Näin siel toisella puolella lapsen ja äidin, jotka osotti mua, mut sit en ehtiny huutaa niille vittua ja saatanaaa ku yhtäkkiä mun jalkojen alle ilmesty silmä. Sellanen vitun iso ja vihanen silmä.

Tajusin siinä vaiheessa, et prkl, eihän tää oo mikään kiviröykkiö! Tää on ihan vitun iso HIRVI.

Lihansyöjähirvi.

Se hirvi nous ylös ja lähin juoksee niin kovaa karkuun ku vaan pääsin. Hemmetti et se oli pelottava! Sil oli jotku karseet torahampaat jne.

Jossain vaiheessa kuitenki sen hirven sisältä tuli sellanen koira, joka oli oikeesti viel pelottavamman näkönen ku se hirvi. Sellasen psykopaatin näkönen, hampaat irvessä ja verestävät mulkosilmät ym. Se hirvi oli ollutkin vaan Ganmen (sellanen robotti yhestä animesta).

Se koira juoksi paljon kovempaa ilman sitä hirveä ku se hirvi oli niin kömpelö. Se oli melkein jo saanu mut kiinni, mut yhtäkkiä mun edessä aukeni kolme sellasta muinaiskreikkalaisen näköstä sisäänkäyntiä. Juoksin sit yhteen niistä sisään ja se koira jäi siihen ovelle.

"VITTUUN SIELTÄ, SE ON PRESIDENTIN MUSEO! SINNE EI SAA MENNÄ TOLLASISSA PASKASISSA LUISTIMISSA! SÄ SOTKET KAIKKI PAIKAT!" se alko huutaa ja sit katoin et mul oli jalas luistimet, jotka oli menny ihan multaan ku olin juossu kaiken maailman metsissä. Tajusin et toi kapinen rakkihan on presidentti, ku kattelin niit kaikkia kuvia sun muita mitä oli seinillä. Olin kuitenki ihan pakokauhus ni lähin vaan juoksee ylöspäin portaista ja tiputin pari antiikin aikakauden vaasia lattialle.

Koira oli tällä välin ehtinyt puhdistaa kirput ja muut pölyt itsestään (siis se ei voinu tulla sisään ku oli niin likanen) ja lähti juoksee mun perään ihan täysiä. Se sai mut kiinni ja nyt ei enää auttanu muu ku raaka voima. Väänsin sen niskat nurin ja sit se alko yhtäkkii kävelee kahel jalal (mut oli edelleen koira, jonka pää osotti väärään suuntaan ku sen niskat oli kiemuralla) ja pitää semmöstä "äännhnhh äänngngggä nngng" -ääntä ja näytti iha kipeelt nörtilt. Se lähti hakee jotai apuvoimii, mut täs vaihees onneks heräsin. En ois nimittäin halunnu tappaa enää enempää koiria (vaikka toiki paska jäi eloon sen jälkeen ku sen niskat oli pyöräytetty pariin kertaan ympäri).

wanha, mutta...
i love this
http://www.youtube.com/watch?v=WVi-KtBCes0&feature=related

alkoholi on myrkkyä

anni tuli meille ja maalasi pari tuntia palloja 8)

sain huoneenki melkee siivottua. lattia näkyy jo. löyty käyttökelposia kenkiä. wiih.

nyt pitäs heittää toi mulke- taiteilija kotii :) moikka ->

Joulu.
Iänikuista hössötystä, tekopyhyyttä ja typeriä ketjuviestejä. Turhia lahjoja, joiden ostaminen on vaan kohteliaisuutta. Lahjoja, joita en ole ansainnut.

Kivaa, niin rakastan kaikkia mattoja ja lakanoita. Mitäpä muuta kukaan mulle keksisi ostaakaan. Niitä ja rahaa.

Vaikka en tosiaan ole ansainnut mitään. Nytkin kun katselen noita seteleitä, alkaa mua vaan vituttaa ja tekee mieli repiä ne pieniksi palasiksi. Tunnen vaan sääliä niiden antajia kohtaan. Eikö ne tosiaan arvaa, mihin ne loppujen lopuksi menee? No, jos ne tietäis, ne ei varmaan päästäis mua edes ulos talosta.

Samapa tuo. Hyvää joulua.

Elämä on odotusta.

Odotan, että tulee yö, että pääsen nukkumaan.
Ja nukkuessani odotan, että tulee aamu.
Aamulla odotan bussia.
Bussissa odotan pysäkkiäni.
Sen jälkeen odotan, että päivän ensimmäinen tunti alkaa.
Ja kun se viimein alkaa, odotan innolla sen loppumista.
Mutta välitunnilla odotan taas seuraavan tunnin alkua....
Viikolla odotan lomaa, lomalla loman loppua.

Miksen osaa elää tässä hetkessä?

[[[Sori typot ja kielioppivirheet, en jaksanut lukea tekstiä läpi ja viime yön unet jäi pariin tuntiin, huolimattomuusvirheitä löytyy siks liikaakin, ku väsynees mielentilas kirjotettu]]]

Eräs henkilö herätti mun ajatukset koskien ikäkysymyksiä (ja tietää kyllä varmaan itse, kuka on, jos tämän lukee :)) ja ajattelin selventää osin omiakin ajatuksiani kirjottamalla ne ylös. Jos joku haluaa kommentoida, niin olen ihan kiinnostunut lukemaan muidenkin ajatuksia.

Mikä ikäero on liian suuri ihmissuhteelle, eli ystävyydelle tai parisuhteelle? Toki se riippuu henkilöiden iästä, esim. onko kyseessä 10 vuoden ikäero niin, että molemmat ovat täysi-ikäisiä vai niin, että toinen on vaikka ala-astelainen. Mutta miksi se vaikuttaa?

Eikö lapsella voi olla samoja intressejä kuin aikuisella? Eikö lapsella voi olla rationaalista tietoa siinä, missä vanhemmalla empirististä? Esimerkiksi fiksu nuori voi päätellä samat asiat, jotka vanhempi ihminen on joutunut oppimaan kokemuksen kautta. Eivätkö he näin ollen tiedä yhtä paljon, ainakin periaatteessa?

Viisaus perustuu sekä kokemukseen että järkeen minun näkemykseni mukaan. Jotkin asiat voi päätellä kokematta niitä koskaan, ja toisaalta taas toiset ihmiset eivät pysty samaan. Tässä suhteessa vanhemmilla on etulyöntiasema, onhan heillä ollut paljon enemmän aikaa kokea asioita. Mutta voiko olla yleisesti ottaen viisas, ja voiko yleinen viisaus johtua iästä?

Esimerkiksi olen pistänyt merkille, että tallilla mua ei kohdella kuin pikkulasta, vaan jopa 50-vuotiaat kuuntelee mun ohjeita ja keskustelee mun kanssa ihan tasavertaisesti. Tässä tapauksessa ei ole kyse siis kokemuksesta ikämme puolesta, vaan kokemuksestamme hevosten parissa. Vaikka he ovatkin vanhempia, minulla voi olla enemmän kokemusta hevosista.

Tätä ajatellen vanhemmilla siis olisi yleistä elämänkokemusta nuoriin nähden enemmän, ovathan he eläneet kauemminkin. Mutta mitä eläminen on? Eikö elämä ole yksilöiden välillä hyvin erilaista? Kumpi on viisaampi sosiaalisesti, 50-vuotias joka on viettänyt jokaisen päivänsä kotona ja jota eivät sosiaaliset suhteet edes kiinnosta, vai 20-vuotias joka on psykologiasta kiinnostunut, jolla on hyvä ihmistuntemus ja joka viettää paljon aikaa sosiaalisen elämänsä parissa? Mikä on sitä yleistä viisautta? Ja entä sitten ne yksilöt, joiden oppiminen on tehokkaampaa kuin muiden? Joku voi tietää hevosista enemmän kuin minä, vaikka hänellä olisikin vähemmän käytännönkokemusta, jos hän on parempi sisäistämään asioita.

Tämän perusteella siis eri ikäiset voisivat olla samalla tasolla yleisessä viisaudessaan. Mutta järjelläkin täytyy olla jotkin rajat. Voiko esimerkiksi joku oppia kuukauden kokemuksesta kaiken saman, mitä toinen on oppinut 20 vuodessa? Teoriassa ehkä, mutta käytännössä tällainen on varmasti hyvin harvinaista.

Minkälaista viisautta tarvitaan parisuhteeseen tai ystävyyteen? Eikö tässä tarvita juurikin lähinnä sosiaalista viisautta? Tällöin siis yllä mainitsemistani esimerkeistä 20-vuotias olisi sosiaalisesti tuota 50-vuotiasta kypsempi, ja saattaa olla, että tuo 20-vuotias olisi kyseiselle 50-vuotiaalle jopa liian kypsä. Onko mahdollista? Miksipä ei.

Toisin sanoen siis, jos kokee olevansa samalla aaltopituudella, pystyy ottamaan toisen vakavasti ja kunnoittamaan tätä ja tulee hyvin toimeen, voiko ikä enää olla esteenä kyseiselle ihmissuhteelle? Asenteiden puolesta ikä tosiaan voi aina olla este, mutta asenteetkin muuttuvat kun tapaa ihmisiä, joiden kanssa tulee todella hyvin toimeen. Ovathan monet ihmiset rasistejakin vaikkeivät ulkomaalaiset olisi pätkääkään heitä tyhmempiä, mutta kun he tapaavat todella mukavan ulkomaalaisen, he saattavat muuttaa mielipiteensä.

Vaikka toinen osapuoli olisikin selkeästi kypsempi useissa eri asioissa, mutta osapuolet tulisivat siitä huolimatta hyvin toimeen keskenään ja kypsempää osapuolta ei ottaisi päähän toinen osapuoli, olisiko ikä silloin este?

Luulen, että ikäongelmat johtuu paljon sosiaalisesta painostuksesta, kulttuurin vaikutuksesta ja yleistämisestä. Eihän se, jonka kanssa viettää aikaa, ole se ikä vaan se ihminen. Eikö silloin sen ihmisen itsensä perusteella pitäisi tuomiotkin tehdä, ei jonkin ulkoisen ominaisuuden perusteella? Ikä tosin on vähän molempia, ulkoinen ja sisäinen. Mutta voiko kaikkia ihmisiä tosiaan luokitella iän perustella?

Aloin miettimään tätä vähän syvemmin, koska viime aikoina olen jutellut erään hyvin mukavalta vaikuttavan ihmisen kanssa, joka toisaalta on mua myös paljon vanhempi. Hän ei kuitenkaan kohtele mua kuin vaippaikäistä, ja koen, että pystytään ihan hyvin puhumaan kaikesta ikäerosta huolimatta. Hänen kanssaan on helppo puhua, sillä syvälliseen ja perusteltuun keskusteluun tuntuu pystyvän paremmin kuin monen muun kanssa. Vaikka myönnän olevani kovin nuori ja elämää kokematon häneen verrattuna, on pakko miettiä, kuinka paljon sillä loppujen lopuksi on väliä, jos keskustelu tuntuu sujuvan? Näköjään sitten suuremmallakin ikäerolla pystyy ymmärtämään toista.

Mikä tän jutun pointti on? Jaa. Ehkä se, että havahduin siihen, ettei ikä loppujen lopuksi merkitse niin paljoa, kuin moni tuntuu ajattelevan. Ja korostan, että en hakenut tällä takaa sitä, että olisin muita ikäisiäni fiksumpi, niin kuin joku ehkä voi luulla :) En ole, ja heidän joukossaan on varmasti paljon minuakin fiksumpia. Tarkoitus oli pikemminkin sanoa, ettei se aina ole siitä kiinni, vaan jos tulee toimeen niin se on pääasia, ei ikä.

Filosofia on kiinnostavaa. Itse asiassa huomasin, että se on vielä kiinnostavampaa kuin psykologia. Harmi vain, että filosofia harvoin saa minkäänlaisia todellisia tuloksia aikaan, toisin kuin psykologia. Filosofia ei sinällään kehity ja opi lisää, se vaan laajenee ja saa lisää erilaisia näkemyksiä, jotka sekoittavat sitä entisestään. Mikään ei selkeydy koskaan. Ehkä siksi se onkin niin kiinnostavaa.

Harmi, etten filosofisoimalla todennäköisesti saisi mitään aikaan, auttaisi ketään tai edes elättäisi itseäni kovin hyvin. Eipä taida tulla siis minusta filosofia.

No, katsotaan miten pärjätään huomenna filosofian kokeissa. "Hehhee".

Vihaan. Vihaan. Vihaan. Vihaan. Vihaan. Vihaan. Vihaan.

Itseäni, sinua, meitä, maailmaa, kaikkia ja kaikkea.

Argh.

antakaa mulle rahaa....