IRC-Galleria

juuliaaa

juuliaaa

PSDÄMÄÄN CHÄDÄÄM
Eli ei enää KETÄÄN. Luvan saaneet/kutsutut: tervetuloa. Muut: sori, olis kannattanut kysyä aikasemmin. Enää en ota ketään, en edes hyviä kavereita. Muuten ei oikeasti mahdu. Eli ei kannata enää edes kysyä, ja ovelle varsinkaan on turha tulla: täällä on pari sotilaspoliisia ja muutama järkkärikaveri pitämässä huolen, että ongelmia ei tule. Eli käyttäytykää siivosti. Huomenna näemme.

ja vielä sellanen juttuKeskiviikko 13.08.2008 02:13

että jos oot saanut luvan niin oot tervetullut! ei tarvi miettiä, että "saankohan mä sittenkään tulla..." vaikka kirjottelenkin aika tiukkaa tekstiä tänne. ainoa mistä haluan pitää huolen on se, että kuokkavieraita ei tule YHTÄKÄÄN. tällä hetkellä ihmisiä, joita en pahemmin tunne, on tulossa 3-8 ja he ovat kaikki kavereitten seurustelukumppaneita (osan kans olen kyl puhunu, muttei nyt varsinaisesti ole mitään kavereita) yhtä lukuun ottamatta (kaverin kaveri), jolle annoin erityisluvan mielestäni ihan hyvästä syystä.

olen pitänyt 70 hengen bileet ennenkin, mutta tällöin puolet porukasta oli kuokkijoita. uskon, että nää menee ihan hyvin kun melkeen kaikki on kuitenkin tuttuja.
Joops, elikä jotkut on kyselleet, että paljonko porukkaa on tulossa. Tein tässä jonkunlaista listaa ilmottautuneista ja niistä, jotka ovat sanoneet ehkä/todennäköisesti/epätodennäköisesti tulevansa.

Tällä hetkellä 34 on ilmoittautunut varmasti tulevaksi. 50 on sanonut tulevansa ehkä. Listalta puuttuu vielä porukkaa, jotka on pyydetty, mutta jotka eivät ole vastanneet / voi olla että olen unohtanutkin muutaman nimen. On hyvin mahdollista, että nämä pyydetyt tulevat, vaikkeivät olekaan vastanneet.

Eli siis porukkaa on 35-85 tämänhetkisen katsauksen mukaan läksiäisissä. Oma arvio n. 50-60.

Ja homma toimii sitten niin, että teen listan niistä, jotka on kutsuttu/päästetään sisään ym. lista pistetään yläpihan ulko-oven viereen ja muista ovista sisään tuleminen on kielletty. tupakalla käydään ensisijaisesti parvekkeella, mutta jos porukkaa on niin paljon kuin luultavasti on, niin etupihaa voidaan käyttää (siinä on koiratarha), mutta uudet ihmiset eivät tule sitä kautta sisään (eli siis kukaan ei avaa koiratarhan ovea).

Jos joku on ovella, niin se joka oven käy avaamassa, kysyy sisään tulevien nimet ja katsoo, että ne löytyy listasta. Jos ei löydy, niin pyytää mut paikalle kattomaan, että ketä tyypit on. Vaikka olis kuinka tuttuja/kavereita, niin turha tulla tänne asti siinä toivossa, että en viitsisi käännyttää kavereita ovelta pois. Jos ei ole listalla/ei ole ilmoittanut tulevansa/ei ole oikeasti tosi hyvä kaveri, niin ei pääse sisään. Joidenkin ihmisten kanssa saatan tehdä poikkeuksen ja päästää sisään, vaikka eivät ole ilmoittaneet, mutta se on epätodennäköistä, joten kannattaa kysyä etukäteen ettei tule hukkareissua tänne.

Ja nimistä vielä sen verran, että olen kirjoittanut oikeat nimet (Esim. sori Jonne, mutta olet Paula-nimellä listalla) eli älkää sitä ihmetelkö. Jos on samannimisiä ihmisiä, joiden sukunimiä en muista, niin niissä lukee asuinpaikkakunta/koulu perässä.

[Ei aihetta]Tiistai 12.08.2008 15:00

kiintiö-läksiäisiin-alkaa-olemaan-täynnä.

elikä-nyt-sitten-jos-haluaa-tulla-niin-paremmat-tutut-voi-kysyä-pääseekö-mutta-mitään-puolituttuja-ei-enää-oteta.

ja-välilyönti-ei-toimi...ihanat-koulun-koneet</3

så sweetMaanantai 11.08.2008 04:36

Lähettäjä: sepe_susi
Päivämäärä: 11.8.08 01:12:21

No siis kai te nyt ootte kaikki huomannu et kaikki tuntuu vaahtoavan kouluun menost!! Mun mielest koulu on ihQdaa :)! Ei mua pelota tosiaakaa alottaa kuudennet luokkaa, ei ToD ! Mut muitten mielipiteit :)???

***

Lähettäjä: sepe_susi
Päivämäärä: 11.8.08 01:13:55

joooo ja sit asiallistaa talkkii täst aiheesta :))!!! thänks!

***

Lähettäjä: kanis_luppa
Päivämäärä: 11.8.08 01:14:06

:OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO !!! oot iha oikeees, kunnon vaahtoust koko paska ////:! voisivat ihan lopettaa :/.

ps. ei v'ttuilijoille :)

***

Lähettäjä: sepe_susi
Päivämäärä: 11.8.08 01:15:45

kanis_luppa:

minkä luokkatason alotat?????????????????????????

***

Lähettäjä: kanis_luppa
Päivämäärä: 11.8.08 01:16:38

nelosen... jakokulma here i came <3333

***

Lähettäjä: sepe_susi
Päivämäärä: 11.8.08 01:17:09

:oo aijjaa sä oot nii skidi :))!!!! mä meen jo kuudennel!

***

Lähettäjä: FFidji
Päivämäärä: 11.8.08 01:19:36

"sä oot niin skidi , meen jo kuudennel" , ite meenki amiksen vikalle :P!

***

Lähettäjä: sepe_susi
Päivämäärä: 11.8.08 01:20:30

FFidjii: mikä on amis???? eihän se oo ees mikää koulu daiju xD

***

Lähettäjä: kanis_luppa
Päivämäärä: 11.8.08 01:20:51

sepis, joo mut mua on sanottu et oon ikästäni vanhempi oikeedti, koska oon seukannu yhen poitsun kaa!!!

No niin, eli tehdäänpä nyt pari juttua selväksi kaikille:


1. Mikäli et ole saanut MINULTA lupaa tulemiseen, et ole tervetullut etkä pääse sisään, vaikka olisit tuttu. KYSY SIIS JOS HALUAT TULLA!
2. Kavereita ei raahata mukaan ilman lupaa, eikä myöskään sellasta porukkaa, jota en tunne (paitsi seurustelukumppanit poikkeus, mutta heistäkin pitää kysyä, saako tulla vai ei!)
3. Jos tulee ongelmia vieraiden kesken, niin riitapukarit lentää ulos! Ihan sama miten hyviä kavereita olette. Täällä ei tapella.
4. Jos et tykkää jostain tyypistä niin vaihda seuraa, älä vittuile. En oikeasti halua mitään tappeluita tänne.
5. Täällä ei sotketa, ainoa paikka jonne saa oksentaa on vessanpönttö (ja mielellään älä juo itteäs siihen kuntoon, että joudut tekemään sen kanssa lähempää tuttavuutta). Täällä ei naida minun/pikkuveljieni/äitini sängyissä. Täältä ei pöllitä mitään ja jos jotain menee rikki, niin tulee sanomaan siitä heti mulle!
6. Täällä ei vedetä huumeita.
7. Yöpaikan saavat ensisijaisesti kauempaa tulevat (Espoosta ja Helsingistä tulossa jonkun verran porukkaa). Eli jos asut Nummelassa niin varaudu, että joudut menemään kotiin yöksi tai ole valmis nukkumaan lattialla.

Mikäli sulla ei ole mun numeroa, niin 0505747705. Ja pliis, ei-tutut, älkää ottako tota. Ja myöskin: jos et ole tuttu, et saa lupaa tulla. Piste. Siitä ei edes keskustella.

MIKÄLI ISOMPIA ONGELMIA ILMENEE, SOITAN POLIISILLE! Eli käyttäytykää ihmisiks niin kaikki menee hyvin eikä tarvitse soittaa. Mikäli joku kuokkavieras yrittää sisään eikä suostu uskomaan kun sanotaan, ettei pääse, niin se on soitto poliisille. Tänne on tulossa aika paljon porukkaa (n.30-100), ja siksi pakko olla vähän tiukempi.

LÄKSIÄISET 16.8!Torstai 07.08.2008 13:25

No niin, elikä mulla on siis läksiäiset 16.8 meillä, täällä, Nummelassa, jep.

Jos olet tuttu, etkä pölli/riko mitään, saat todennäköisesti tulla, mutta KYSY siitä vielä multa. En ole pystynyt kutsumaan kaikkia tuttuja, koska mulla ei ole melkein kenenkään numeroa kun puhelin hukku (tai sit en oo uskaltanu ku en oo tienny haluatteko tulla ;O!)

Eli siis, kuka tahansa joka mut tuntee voi kysyä, ei tarvi miettiä että "hmm, tunnenkohan tarpeeks hyvin... oonkohan tarpeeks hyvä kaveri" ku voi vaan kysyä. Vaikka tässä alla sitten.

Ja saapua sopisi joskus 17 jälkeen ja lähteä mielellään viimeistään 11.30 seuraavana päivänä.

Ai että mitkä ihmeen läksiäiset? No hitto, ette nää mua ainakaan vuoteen. Lähen muualle, adios!

np: The Cure - WantSunnuntai 03.08.2008 05:00

i'm always wanting more
anything i haven't got
everything
i want it all
i just can't stop
planning all my days away
but never finding ways to stay
or ever feel enough today
tomorrow must be more
drink more dreams more bed more drugs
more lust more lies more head more love
more fear more fun more pain more flesh
more stars more smiles more fame more sex
but however hard i want
i know deep down inside
i'll never really get more hope
or any more time
any more time
any more time
any more time

i want the sky to fall in
i want lightning and thunder
i want blood instead of rain
i want the world to make me wonder
i want to walk on water
take a trip to the moon
give me all this and give me it soon
more drink more dreams more drugs
more lust more lies more love
but however hard i want
i know deep down inside
i'll never really get more hope
or any more time
any more time
any more time
any more time

Tarina vangistaSunnuntai 03.08.2008 05:00

Olipa kerran nuori nainen, joka makasi tyrmässä seinään kahlittuna. Hän pystyi liikkumaan ainoastaan sen verran, kuin kahleet antoivat periksi, eli hyvin rajoitetusti. Hän istui paikoillaan, kärsi, itki ja piti silmiään kiinni.

"Miksi he kahlitsivat minut? Miksi he tekivät tämän minulle?" nainen vaikeroi.

Eräs ohikulkija pysähtyi hänen kohdalleen ja kysyi:

"Kuka sinut kahlitsi?"
"Kansani, maani, läheiseni", vastasi nainen.
"Miksi pidät silmiäsi kiinni?" kysyi ohikulkija.
"Minua pelottaa. En halua nähdä kahleitani! En halua nähdä tätä totuutta", nainen sanoi.

Mutta jos hän olisi avannut silmänsä, hän olisi nähnyt, ettei hänellä ollut kahleita. Hän oli vapaa, muttei tiennyt sitä. Sen vuoksi hän istui paikoillaan ja liikkui vain sen verran, kuin uskoi kahleittensa antavan periksi. Hän oli vanki, sillä hän teki itsestään vangin.

[Ei aihetta]Torstai 31.07.2008 13:19

Kuka olet?

...

Niin, kysyn uudestaan, kuka olet? Mietitkö nyt nimeäsi?
Mitä nimesi kertoo Sinusta? Tunnenko minä Sinut?

Mikä on "puu"? Mikä se on sinulle? Se ei ole sama puu, kuin se on minulle. Kuka Sinä olet? Oletko Sinä se, joka luulen Sinun olevan? Oletko Sinä se, joka äitisi luulee Sinun olevan?

Kun sanon puu, mitä Sinulle tulee mieleen? Minulle tulee mieleen koivu, mutta vaikka tulisi Sinullekin, se on silti erilainen koivu, kuin se, jota minä mietin.

Vaikka en osaisi mitään kieltä, enkä tietäisi että puu on "puu", eikö se silti olisi puu? Mitä sana "puu" kertoo puusta? Mitä nimesi kertoo Sinusta? Ei mitään.

Kun sanon Sinä, mitä Sinulle tulee mieleen? Oletko sama Sinä, kuin olet minulle? Tiedätkö, kuka olet? Tunnetko minut? Kuka olen?

Minä en tiedä, kuka olet. Minulla on oletus siitä, kuka voisit olla, mutta en usko, että todella olet sitä. Olen kehystänyt Sinut, ennakkoluuloilla ja oletuksilla, mutta mitään en Sinusta tiedä. Tai sitten voi olla, että tiedän enemmän kuin tiedät itse, tai että tiedän jotain, mitä Sinäkään et tiedä, vaikken tiedäkään kaikkea. Voin nähdä palasia Sinusta, mutta en näe Sinua kokonaan.

Näetkö itse?

Osaatko kertoa, kuka minä olen? Tiedätkö, minkä ikäinen olen? Vaikka tietäisit, et silti tiedä kuka olen. Tiedätkö nimeni? Vaikka tietäisit, et siltikään tiedä kuka olen. Vaikka tietäisit miltä ääneni kuulostaa ja miltä kasvoni näyttävät, et siltikään tiedä kuka olen.

Olen äitini, olen isäni, olen isovanhempani, olen Aino, olen Minna, olen Ville, olen Karri, olen ainakin kolmea eri Mattia ja kymmentä eri Hannaa, olen tietokonettani ja olen puita ja lehtiä ja ruohoa, olen huumeita ja olen vaatteita, olen kirjoja ja lehtiä, olen ruokaa ja olen juomaa. Olen vaikka mitä, olen myös Sinä. Silti, olen yksi, olen kokonainen, mutta koostun miljoonista osista, jotka eivät mikään ole minusta lähtöisin, ja silti olen Minä.

Oletko samanlainen, vai etkö vain tiedä olevasi? Oletko sinä Sinä, vai oletko joku muu? Oletko minä? Sen sijaan, että kysyisin "kuka olet", pitäisikö minun kysyä "mitä olet"?

Pidätkö itsestäänselvyytenä sitä, että olet Sinä? Tai oletko edes koskaan ajatellut, Kuka katsoo Sinua peilistä takaisin?

Paljon kysymyksiä, hassu päivä, olen vasta puoliksi hereillä. Huomenta.

ps. ette kuitenkaan pysty ottamaan mua tosissaan :( söin sieniä.