IRC-Galleria

21:16 < Apsu^> Ninzo älä välitä juuliasta. Se on vain eukko, joka on katkera kun on yksinäinen
21:17 < juulia> Apsu^: pidä kovaa kiinni siitä naisestasi, toista et tuu saamaan ;<
21:17 < Apsu^> juulia pyh, mun pitää nykyäänkin jakaa jonotuslippuja
21:17 <+DragonGod> ei toi apsu ois saanu ensimmäistäkään ilman vanhaa kunnon kloroformia

Tiedättekö mistä tunnistaa ihmisen, jolla on hyvä itsetunto?

-Nolatessaan itsensä hänellä on hauskaa.

Kun me muistelemme menneitä
Kumpi on tärkeämpää?

Miettiä:
"Mitä olisin voinut tehdä toisin?"
Vai miettiä:
"Mitä voin tehdä toisin?"

Kannattaako virheisiin takertua ja jäädä murehtimaan niitä,
vai kannattaako niistä vaan ottaa opikseen ja jatkaa eteenpäin?

Menneisyyteen emme enää voi vaikuttaa;
Voimme vaikuttaa ainoastaan tähän hetkeen.

Jos haluatte todella uskoa johonkin
Te teette siitä itsellenne totta

Ote kirjasta "Hiljaisuuden lapset" (Torey Hayden):

Dissosiaation käsitteessä pulmana on se, että dissosiaatio on oikeastaan jatkumo, jonka toisessa päässä ovat lievät ja toisessa päässä vakavat tapaukset, ja me kaikki olemme tällä jatkumolla. Dissosiaatio on normaalia. Dissosiaatioilmiöitä on meillä kaikilla. Jos me keskitymme johonkin puuhaan niin täydellisesti, ettemme huomaa mitä ympärillämme tapahtuu, kysymyksessä on dissosiaatio. Useimmat aikuiset ihmiset kokevat tällaisia ilmiöitä kaiken aikaa autoa ajaessaan - he uppoutuvat ajattelemaan illallista tai työtään tai perheasioita tai jotakin niinkin arkista kuin mitä ostaisivat ruokakaupasta ja unohtavat ohjaavansa ajoneuvoa. Eivät he menetä ajoneuvonsa hallintaa. He eivät vain näe enää tietä ja ympäristöään vaan sen, mitä heidän päässään liikkuu. He pystyvät ajamaan erinomaisen hyvin "automaattiohjauksella" ja havahtuvat ajatuksistaan heti, jos tiellä sattuu jotakin mikä vaatii heidän huomiotaan. Ollessaan "uppoutuneina omiin ajatuksiinsa" he eivät kuitenkaan tietoisesti tee havaintoja tiestä, jota he parhaillaan ajavat. Tämä on normaalia käytöstä. Kaikki tekevät näin. Ja kuten käyttäytymisessä yleensäkin, tässäkin "normaalin" käytöksen vaihtelut ovat suuret. Joillakin dissosiaatiota on tuskin ollenkaan; toisilla sitä tapahtuu helposti ja usein. Kuitenkin molemmissa tapauksissa kyse voi olla tarmokkaista, täysin normaaleista aikuisista ihmisistä.

On myös normaalia turvautua dissosiaatioon stressitilanteissa, yrittää lievittää kipua tai korjata negatiivinen tilanne "ajattelemalla jotain muuta". Tätä pidetään yleisesti suorastaan hyvänä asiana; on opaskirjoja, joissa kerrotaan miten voimme käyttää tätä menetelmää tehokkaasti. Vanhemmat rohkaisevat usein lapsiaan tekemään näin. Lisäksi henkilöitä, jotka ovat taitavia dissosiaation käyttäjiä, pidetään usein luovina, sopeutumiskykyisinä ja älykkäinä. Kysymys ei siis kuulu: käyttääkö dissosiaatiota vai ei? Ei edes: kuinka paljon käyttää dissosiaatiota? Paremminkin on kysyttävä, missä kohden jatkumoa se lakkaa olemasta hyvä apukeino ja muuttuu vahingolliseksi, sopeutumista haittaavaksi. Tähän kysymykseen on vaikea vastata, eikä vähiten siksi, että tuo kohta ei ole kaikilla ihmisillä sama, eivätkä kaikki dissosiaation tilat - edes ne, jotka kuuluvat asteikon ääripäähän - ole pahasta.

Se, mitä Anthony DeMello kuvaa kirjassaan Havahtuminen "unessa olemiseksi", on käsittääkseni juurikin dissosiaatio.

Dissosiaatiohäiriöstä kärsivä ei osaa erottaa enää, mikä on totta ja mikä ei.

Ajatusten kohdistaminen vaikuttaa paljon siihen, miten me näemme todellisuuden. Toisin sanoen, dissosiaatiomme, se mitä päässämme liikkuu tälläkin hetkellä, vaikuttaa siihen, miten koemme tämän hetken, mihin kiinnitämme tässä hetkessä huomiota.

Tietynlainen dissosiaatio ei ole hyväksi, oli kyse terveestä yksilöstä tai ei. Haaveilusta saa toki kuka tahansa nauttia, mutta minä tarkoitankin sitä, että me emme ole tässä hetkessä; elämme jotain mennyttä tai tulevaa hetkeä. Kuitenkin, ainoa mihin voimme vaikuttaa, on tämä hetki. Elämällä toista hetkeä, me menetämme mahdollisuutemme vaikuttaa asioihin nyt. Olemme unessa, emmekä edes huomaa, kun olemme eksyneet polulta. Emme tiedä mitä teemme, koska emme ole keskittyneitä siihen mitä teemme, vaan siihen mitä ajattelemme.

On olemassa hyvää ja pahaa dissosiaatiota. Dissosiaatio voi siis värittää maailmamme vaaleanpunaiseksi, tai mustaksi ja synkäksi. Maailma ei ole hyvä eikä huono; ajatuksemme tekevät siitä meille hyvän tai huonon.

Emmekä me näe asioita niin kuin ne ovat; näemme ne, niin kuin luulemme niiden olevan. Täytämme aukkokohdat omalla sepityksellämme ja alkuperäinen merkitys muuttuu... tai annamme merkityksen asioille, joilla ei todellisuudessa merkitystä ole.

Psykoosissa oleminen on eräänlaista jatkuvaa dissosiaatiota, jossa todellisuus ja ajatukset ovat pahasti sekaisin, tai jossa asioille annettu merkitys poikkeaa paljon massan niille antamasta merkityksestä.

Ihmismieli on mielenkiintoinen.

http://www.youtube.com/watch?v=Dm8YHq9dXEc&feature=fvst

Joku heitti aika hyvin läppää Shakiran musavideosta!

:D

Teille kaikille, jotka olette ystäviäni
Tai ystävieni ystäviä
Tai edes jonkun ystäviä
Tai vaikka ette edes olisi

Hyvää ystävänpäivää <3

Usein ihmettelen olemassaoloani.

On se vaan niin kumma juttu!

Miten onkaan syntynyt tällainen maailmankaikkeus, jossa me olemme.

On se vaan niin ihmeellistä.

En oikein edes löydä sanoja kuvailemaan hämmästystäni, mutta välillä se tunne iskee; ihmetys tästä hetkestä.

Ihmetys siitä että aurinko nousee uskollisena joka aamu,
kummastus siitä kuinka hengitämme tätä ilmaa,
hämmästys kehostani, käsistäni ja jaloistani

Jopa ajatukseni tuntuvat uskomattomilta....

Kuinka ihmeessä jotain tällaista, kuin tämä maailma, voi olla olemassa?

On se vaan ihme.

Toivon
teille kaikkea hyvää
onnea elämäänne
ja että kärsimys irrottaisi teistä otteensa

Toivon
että viisastutte vastoinkäymisistänne
ja niin opitte kääntämään
myös ne voitoksi elämässänne

Toivon
että annatte minulle ilon auttaa teitä
kun seilaatte myrskyisillä vesillä
ja tarvitsette apua soutamiseen

Toivon
että olette armollisia itsellenne
ja annatte anteeksi omat virheenne
ette moiti itseänne, vaan otatte vain opiksenne

Toivon
että olette armollisia myös muille
myös minulle, siitä etten aina ole
sellainen ystävä kuin ansaitsisitte

Toivon
että saatte rakkautta osaksenne
käytätte omaa kykyänne rakastaa
ja olette myötätuntoisia sekä itsellenne että muille

Toivon
että pidätte lempeästi huolta
yhteydestänne tähän maailmaan
ettekä tuhoa sitä myrkyttämällä itseänne

Toivon teille, sekä myös itselleni
Onnea ja menestystä
Rauhaa ja rakkautta

Toivon kaikkea hyvää

**

Ai että tuntuu hyvälle sanoa tämä kaikki!

Eläintä kiinnostaa, miten asiat ovat.
Ihmistä kiinnostaa, miksi asiat ovat, niin kuin ovat.

Mutta kummalla on nykyhetken kannalta enemmän merkitystä?

Näemme usein nykyhetken vain seurauksena jostain. Me jopa elämme itse asiassa sitä hetkeä, joka oli jo, emme sitä, joka on nyt... Ajatuksemme ovat suuntautuneet johonkin, joka meni jo.

Olisiko meidänkin joskus tärkeää opetella olemaan, kuin eläimet ja jättää kysymättä "Miksi"?

En sano, että kysyminen olisi pahasta.
Eikä ole pahasta tietää, miksi asiat ovat menneet niin kuin ovat; se voi olla hyvinkin tärkeä tulevaisuutemme kannalta, jotta osaamme saman tilanteen tullessa taas toimia parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Mutta joskus me murehdimme aikaisempia tapahtumia niin paljon, ettemme osaa nähdä mahdollisuuksiamme tässä hetkessä.

Eläin näkee mahdollisuutensa tässä hetkessä. Se miettii, kuinka voi käyttää tämän hetken parhaiten hyväkseen, eikä itke "Miksi kävi näin...?" Mitä väliä sillä on miksi näin kävi, jos asiat ovat kuitenkin mitä ovat?

Luulen niin...

Oletteko koskaan miettineet sitä, että nykyhetki on ikuinen?