IRC-Galleria

Kultakutrin kultaisia kesäkokemuksia kiimaisen kimulin kanssa, kumin käyttöä kännissä, karvaisella kullilla kutitellen kuolaavan kaunista klittaa. Kasvin kasvaessa Kaitaalla, keltaisen kannabis kavereiden kuunnellessa kirkasta kuuta, kokkaillessa kattilassa kurvikasta kinkkua, kanan kotkottaessa kinuskin kera karvaisten köllien kukoistaessa korvien keskellä kermaisen karvan kaistaleessa, keimon kirvellessä kikkeliä, kasseja kaivellessa, kutistuneita kuutioita kohottaessa kissan kehityskarvan kaatuessa kuumalle katulampulle, kokonaisuudessaan kurvia katketessa kilon kakka kassissaan. Kinuskinen katto katkeaa köyden kiristyessä kännykän kudoksen kaarnaan, kiinan kusista katsomoa kannatetaan kahdestaan kokkelin kulautettua kurkusta kemiallisiin keuhkoihin. Karhun kuono kurkistaa kauhtuneeseen kukkaan keskellä kiihottavaa kulmakarvaa, kainalon kutsuessa kilauttamaan kaverille, kahvan kääntyessä ketun kaahaileviin kaakeleihin. Kurkuksi kääntynyt kiinteistökauppias kiinteytyy kiinnostuessaan kamelin kokkareista. Kaunottaren kemuissa kultzin kukkoillessa kuoleman kohdatessa kielekkeellä, kuminen kansi keinuu kierosilmäisen kakaran kuvitellessa kohdunkaulan kirvelyä kansallisessa kansakunnassa, kynän kääntyessä Kazakstanin käpykeskustaan. Kun keimon katsekontakti kiinnittyy kihartuneesti kasaantuneeseen Mozartin kyrpäkarvaan.

Made by Kultzi, Kassu, Katja, Karo, Laura, Lauri sekä Janniina !

elikkä kultzi galleriast <3

mmmmm <3Sunnuntai 18.01.2009 22:30

märkiä unia ;)

AAHSunnuntai 18.01.2009 02:20

Karo + jaaja + oinas + maija = WEB SEX <333

vois kyl semisti rajottaa jaajan kans :'DD

Rakkaat kansalaiset.Perjantai 16.01.2009 19:30

Maailman vittumaisen hitaimman kilpikonna-mato-laiskiaisen nimi on:


MAIJA !!!

maija the feimi !Torstai 15.01.2009 20:05

Miaja sanoo:
joku random taas lisäs mut
Miaja sanoo:
mul on nyt niit joku 40 :s :DDD
karo sanoo:
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
Miaja sanoo:
vidduuu



vähän ajan kuluttua..


Miaja sanoo:
albania voi saakeloi -.-
karo sanoo:
:'DDDDDDDDDDDDDD

[Ei aihetta]Maanantai 12.01.2009 18:35

kaisan mutsi : karo ! hönkäse !! SÄ HAISET TUPAKALLE !

mä : höööö....

mä : *kattoo kaisaa*

kaisa : hähähä....hähähä...


XDDDDDDDDDDDD

[Ei aihetta]Maanantai 22.12.2008 04:36

•º• NYKYHETKI •º•
Avonaiset msn keskustelusi?: 1
Oletko onnellinen?:tottakai :)
Surullinen?: jeap.
Masentunut?: noup.
Tylsistynyt?: en ku juttelen hauskoja 8)
Missä kännykkäsi on?: kädessä..
Katso taaksesi, mitä näet?: ikkuna

•º• KULUNUT VIIKKO •º•
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä?: jhoo :D
Mitä olet ostanut viikon sisällä?: tupakkaa ? :D
Oletko potenut krapulaa?: jaa-a ;)
Soittanut jollekkin?: en tietenkään.
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta?: hahahah en ikinä :D
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle?: en missään nimessä :o !

•º• KULUNUT VUOSI •º•
Paras juttu kuluneelta vuodelta?: varmaa suhteet :D
Oletko kokenut surua?: jeap
Oletko opiskellut?: joo
Oletko itkenyt?: oon.
Ollut onnellinen?: aina :)
Oletko tyytyväinen kuluneeseen vuoteen?: omallatavalla kyll.

•º• MILLOIN •º•
Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle?: kaaauan aikaa sitte.
Milloin viimeksi lauloit?: tänään
Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut?: en ikinä.

•º• OLETKO •º•
Kipeä nyt?: vähä
Katunut jotain tekoa viikkoja?: tuskin
Oletko koskaan hävennyt ketään kaveriasi?: niitä on liikaa :'DDD
Oletko hiljainen vai äänekäs?: luultavasti äänekäs :)

•º• ONKO •º•
Joku ystäväsi pettänyt sut?: joo
Ollut mukava päivä?: ihan ok
Joku lyönyt/läppäissyt sinua?: mmm jooo
Kivaa?: hehee

•º• OLISIKO •º•
Helppo luopua ystävistäsi: no semmosist pelleist joo
Ihanaa asua yksin: jep
Hauskaa tappaa joku?: ei
Ulkona nukkuminen kivaa: ei

ystävät, lulekaa huolella.Perjantai 19.12.2008 17:13

UUH joku tyyppi kävi kommaa mulle jonku random-tutun tunnuksist kaikkee et : ''kaunis/nätti<3'' siis kouluajalla :oo vitsi kukakohan se ois, ja kelatkaa hei viel yksityisel ! hmm.. toivottavasti se ei oo se sama tyyppi joka uhkaili mua sillon joskus puhelimes :ss APUAAA !



Ja sithei viel yks toinen juttu, yhet nimeä-mainitsemattomat tyypit käy kuulemma lukee mun kommenttei sillai nenä kiinni ruudus :ss joten jos on jotai pieniiki vihjaavii asioit mitä ette haluu muitten näkevän niin yksityisellä kiitos ! Ku tää maailma on nykyää täynnä kyyliä ! :s


[Ei aihetta]Tiistai 16.12.2008 18:47

Luettele 12 asiaa joita sinulla on tänään ollut päälläsi (voi olla mitä vain)
01. pipo
02. takki
03.kengät
04. sukat
05. kaisa
06. housut
07. neule
08. toppi
09. alushousut
10. TISSILIIVIT
12. iinan aurinko-rillit missä ei ole laseja

Luettele 10 asiaa joita sinun tietokonepöydälläsi on
01. kone
02. hiiri
03. kynttilä
04. kännykkä
05. hesari
06. topin koe
07. paperia
08. muki
09. podi
10. kori

Mainitse 9 lausetta jotka olet tänään sanonut
01. voi vittu.
02. mul loppuu saldo nyt moi !
03. oo hiljaa
04. hehehe olipa hauska juttu.
05. vitun lumppu.
06. läppä oli.
07. jos oisit hampurilainen niin oisit mc beautiful <3
08. KAISA TUU JO !
09. vittu masa on kassal..

Kerro 8 asiaa mitä seinilläsi on
01. tauluja
02. peili
03. maalia
04. ikkuna
05. lapsuus valokuvia
06. ovi
07. kaappi
08. matto

Mainitse 7 asiaa joita aiot tehdä ensi viikolla
01. juon
02. NYC
03. shoppailen
04. otan aurinkoo
05. pokaan jenkkei
06. syön.
07. urheilen.

Mainitse 6 paikkaa jossa olet tänään ollut
01. koululla
02. kotona
03. ulkona
04. bussissa
05. tapiolassa
06. röökillä.

Kerro 5 asiaa joita sinun pitäisi tällä hetkellä ostaa
01. joululahjoja
02. ALUSVAATTEITA !
03. rahaa salikorttiin
04. bikinit
05. kengät

Mainitse 4 asiaa mitä aiot tänään vielä tehdä
01. käydä nesteellä
02. tupakoida
03. puhua paskaa
04. puhua asiallisia.

Luettele 3 turhaa esinettä jota omistat
01. muutama epäkäyttökelpoinen puhelin
02. kuivuneet ripsarit
03. krääsät.

Kerro 2 mielestäsi hyvännäköisen vastakkaisen sukupuolen edustajan gallerianickiä
01. foorumi
02. vallaton

Mainitse 1 asia jota et tällä hetkellä vaihtaisi mihinkään

1. itseni <3

sosiaalinen ja huumorintajuinen ? :DTiistai 16.12.2008 01:04

NUOREKAS PERHE
[ ] Vanhemmat ovat alle 40 v.
[ ] Pidätte perheen naisten kesken säännöllisiä tyttöjen iltoja
[x] Teillä ei ole tiukkoja sääntöjä
[x] Ystävät saavat tulla ja mennä milloin tahansa
[ ] Käytte usein perheen kesken erilaisissa tapahtumissa
[x] Vanhempasi ostavat vaatteita mm. H&M, Only, Gina Tricot...
[ ] Vanhempasi kuuntelevat samaa musiikkia kuin sinä
[x] Teillä on hyvät välit perheen kesken
[ ] Syötte usein pikaruokaa
[/] Olet järjestänyt kotibileet kotonanne, luvan kanssa
Total: 4 puol

SÄÄNNÖLLINEN PERHE
[x] Sinulla on tietyt kotiintuloajat
[x] Sinulla on saldoraja
[x] Teillä noudatetaan tiettyä ruoka-aikaa
[ ] Kouluun on mentävä vaikka sinulla olisi kurkku kipeä
[ ] Lapset saavat viikko/kuukausirahaa tietyn summan verran
[ ] Sinulla on karkkipäivä, jolloin saat syödä karkkia
[ ] TV/tietokone/pelilaite menee kiinni kun kello on tarpeeksi paljon
[ ] Musiikkia saa kuunnella vain tietyllä voimakkuudella
[ ] Teillä on siivouspäivä
[ ] Et ole koskaan myöhästynyt mistään
Total: 3

HIENOSTUNUT PERHE
[x] Teillä ei saa hyppiä sohvilla eikä sängyillä
[x] Teillä on aina siistiä
[x] Käytätte merkkivaatteita
[x] Perheen naisilla laittautuminen vie tunnin tai yli
[x] Poltatte paljon kynttilöitä
[x] Ja esimerkiksi kynttilät valitaan verhojen värin mukaan
[ ] Teillä on usein hieno ateria kynttilänvalossa
[ ] Lapset ovat lahjakkaita ja menestyviä
[ ] Rakastatte sisustamista
[ ] ...vain jos miespuoliset kokoavat esimerkiksi huonekalut
[ ] Jos nurkassa on kuollut hämähäkki, perheen naiset saavat itkupotkuraivarit
Total:6

SOSIAALINEN PERHE
[x] Teillä on perheen kesken usein yhteisiä juttutuokioita
[x] Vanhempasi tuntevat paljon ihmisiä
[x] Haluaisit isona sosiaaliseen työhön
[/] Teillä on paljon perhetuttuja
[x] Vanhempasi ovat opettaneet sinulle kuinka olla oma-aloitteinen
[x] Rakastat esiintymistä
[x] Uskallat mennä kysymään esimerkiksi myyjiltä kysymyksesi
[x] Soitat itse asiasi ihmisille etkä laita vanhempiasi asialle
[ ] Katsotte TV ohjelmat kaikki yhdessä olohuoneessa
[x] Ystävystyt helposti uusiin ihmisiin
Total: 8 puol

VANHANAIKAINEN PERHE
[ ] Jos lapset tekevät jotain väärin, he saavat luunapin tai tukistuksen
[ ] Lautanen on syötävä aina tyhjäksi
[/] Menette isovanhempien tai sukulaisten luo juhlapyhiksi, esim. jouluaatoksi
[ ] Vanhempasi käyttävät mielestäsi rumia vaatteita
[ ] Sinulla ei ole kovin hyvät välit vanhempiisi
[ ] Äitiä on toteltava!
[ ] Isä ei tee juurikaan kotitöitä
[ ] Ruoantekijä käyttää aina esiliinaa
[ ] Äiti leipoo paljon
[/] Pidätte paljon sukukokouksia sukunne kesken
Total: 1

HUUMORINTAJUINEN PERHE
[x] Nauroit heti syntyessäsi, kun muut itkivät
[x] Naurat paljon
[x] Ymmärrät vitsiä
[x] Vanhempasi katsovat huumoriohjelmia
[x] Vitsailette paljon kotonanne
[x] Vakavatkin asiat muuttuvat usein nauramiseksi
[x] Vanhempasi ovat opettaneet sinulle naurun jalot taidot
[ ] Teillä on paljon vitsikirjoja
[x] Sinuakin on sanottu huumorintajuiseksi
[x] Teillä on perheen kesken omia sisäpiirivitsejä
Total: 9

TYYPILLINEN PERHE
[x] Äiti tekee ruoan jokapäivä
[x] Isä ei osallistu pyykinpesuun eikä muuhun, hänelle jää autotyöt jne
[x] Teillä on perheessä kaksi lasta
[x] Vanhemmat ovat yhdessä
[ ] Teillä on yksi auto
[x] Perheen nuoriso viettää perjantai-iltansa kaupungilla
[x] Vanhemmat painostavat lapsia lukemaan kokeisiin
[x] Nuoria ei itseään kiinnosta koulu lainkaan
[ ] Teillä on usein makaroonilaatikkoa ruokana
Total: 7