IRC-Galleria

APUVA :SSunnuntai 04.04.2010 03:28

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta..

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.03.2010 23:48

Nainen ajaa autoaan. Hän on nauttinut alkoholia ja kyyneleet valuvat pitkin hänen poskiaan. Hän uskoo ettei kukaan välitä hänestä. Hän uskoo että hänet on hylätty.
Samassa nainen kuulee kovan äänen ja näkee edessään rekka-auton ajovalot. Kuuluu rysäys. Nainen pudottaa lompakkonsa jossa näkyy kuva pienestä pojasta.
Kaksi päivää myöhemmin tämä sama poika istuu orpokodissa ilman ihmistä joka peittelee hänet nukkumaan. Ilman ihmistä jonka suusta kuulee joka päivä maailman ihanimmat sanat.
Lapsi ei puhu koskaan, paitsi tiettyyn aikaan illalla jolloin hän nousee pöydälle seisomaan. Hän katsoo ylös lähettäen lentosuukon ja sanoen: "Hyvää yötä äiti. Mä lakastan sua."
Kopioi tämä omaan blogiisi ja muista että aina on joku joka välittää.

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.03.2010 23:47

LISÄÄ TÄMÄ PÄIVÄKIRJAASI TAI JOKU HULLU TULEE JA MURHAAA
SINUT KUN OLET SUIHKUSSA JA PESET HIUKSIASI
1. nimi → Kaisa
2. toinen nimi → Karoliina
4. horoskooppi → Oinas
5. mies vai nainen → Naine
6. ala-aste → Vuoksenniska
7. yläaste → Vuoksenniska
9. silmien väri → Sinisey
10. hiusväri → Vaaleet
11. pitkät vai lyhyet → Lyhyet
12. hiljanen vai äänekäs → Mite nyt ottaa
13. verkkarit vai farkut → Farkut
14. känny vai kamera → puhelin
15. terveysintoilija → ???
16. paheet → ???
17. ootkos ihastunu tällä hetkellä → En tiiä
18. syöminen vai juominen → Juominen
19. lävistyksiä → Korviksii
20. tatskoja → Ei olee
21. kavereita → Joo<3
22. vihamiehiä → Joo:(
23. musiikki → Kaikki hyvää
24. paraskaveri → En tiiä:)

HmTiistai 30.03.2010 20:15

ALLE 48 SEKUNNISSA.TAPAHTUU JOTAIN TODELLA KIVAA JA JÄNNITTÄVÄÄ! JOS ET KOPIOI , SAAT 4 KK HUONOA ONNEA ,JA ET TULE EDISTYMÄÄN IHMISSUHTEISSA

[Ei aihetta]Tiistai 23.03.2010 15:23

VITTU HAMMASTIKUT MUUTTUU KYRVÄKS ,13VEET LUTKIKS, LÄKSYJÄ EI VITULLAKAA TEHÄ ,sit kavereille tekstaillaa nii vitusti ,MEHUKATTI ON SAAREMAA 80%, vakiomopot ei enää riitä... kieli kurkus ja muna pillus on parasta, PILVES OLLAA NII VITUSTI KANS, MIEHET ON KUSIPÄITÄ JA VITTU NE HALUU VAAN PILLUA, iskä O VITU NARU JA ÄITI PELLE HOMO ,sisarukset on vitu paskoi ja vittu NEEKERIT ON PERSEESTÄ ,hitler ynnä muut tollaset kuninkaat o vitun ihania, heroiinia saa nykyää päänsärkyyn, NE JOKKA EI KÄYTÄ HAMETTA EI SAA VIRTSATIETULEHDUSTA ,SUURIN TUSKA ON OLLA VITU PUUTEES JA MEEN ERAKOX JOHONKI VITTUU ENKÄ NÄE KETÄÄ ENÄÄ IKINÄ
LISÄÄ TÄMÄ PÄIVÄKIRJAASI JOS SUA VITUTTAA KU PORUKKA VINKUU SIITÄ KU OLLAA AIKUISTUTTU TAAS NII VITUSTI!!!!

[Ei aihetta]Maanantai 22.03.2010 00:03

Jos et tee tätä ennen klo 24, joku sinulle rakas ihminen kuolee. Surullista, eikö?
+ oletko ihastunut ? - kyllä
+ oletko rakastunut ? - e
+ oletko varattu ? - e ;(
+ oletko särkenyt jonkun sydämmen ? - en tiiä
+ oletko tehnyt jotain mitä olet katunut ? - kylläh
+ oletko itkenyt jonkun takia ? - jooo O_o
+ oletko kuullut tällä viikolla jotain ihanaa ? - en kai
+ oletko tyytyväinen itseesi ? - e
+ oletko tyytyväinen elämääsi ? - eh
+ oletko menettänyt jonkun tärkeän ihmisen ? - olen
+ oletko joskus satuttanut itseäsi jonkun takia ? - Ehkäpä
+ Milloin? - joskus
+ oletko itkenyt itsesi uneen ? - Vissii
+ Millaisia ystäviä sinulla on? - Ihania<3
+ Ikävöitkö jotain henkilöä nyt? - hieman..
+ Jos ikävöit, kestätkö? - juu
+ Millaiset ovat vanhempasi? - En jaksa selittää
+ Millainen ylipäätään on elämäsi? - jaa-a
+ Onko sinulla parasta ystävää? - on.<3
+ Hyväksyvätkö kaikki ystäväsi/kaverisi sinut sellaisenaan? - Joo
+ Milloin viimeksi itkit? - öö?
+ Milloin viimeksi nauroit todella paljon? - tänää vissii
+ Milloin viimeksi sinua on halattu? - Öö?
+ Milloin viimeksi unelmoit ja mistä? - jaa-a
+ Kuka viimeksi lupautui olla tukenasi aina? - en muista
+ Viilteletkö? - en
+ Oletko koskaan satuttanut itseäsi? - juu
+ Koska viimeksi? - joskus
+ Milloin viimeksi satutit itseäsi vahingossa? - öö???
+ Ymmärretäänkö sinua? - joo ei?
+ Koetaanko perheessäsi sydänsuruja? - eei
+ Itkeekö vanhempasi usein? - ei
+ Koska viimeksi nautit hetkiä laivalla? - joskus
+ Kuka ihminen ärsyttää sinua eniten? - jaa-a
+ Kenelle haluaisit nyt huutaa? - en kellekkää
+ Milloin viimeksi nukuit kunnolla? - viime yönn
+ Onko sinulla ollut ystävä joka teki sinulle jotain minkä takia ette enää ole niin hyvissä väleissä? - en muista
+ Rakastatko ihmistä joka on lähempänä sydäntäsi juuri nyt? - tä
+ Ja nyt odotat jotain todella paljon - emmä tiiä

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.03.2010 23:49

Kaikki jäävät kotiin 18.5.10, missä koulussa sitten oletkin . Lähetä tämä viesti kaikille kavereille ja sano ; että lähettää viestin eteenpäin . Kokeillaan päästäänkö uutisiin , Siis maanantaina 18.5.10, EI KOULUUN
JA KAIKKI KOPSAA!

=(Keskiviikko 17.03.2010 18:13

Olipa kerran tyttö. Hän meni kouluun tavalliseen tapaan. Hän ei olisi mennyt sinne mielellään, koska häntä kiusattiin, mutta oli pakko. Tyttöä oli kiusattu koko elämänsä ajan, mutta hän kesti sen urhasti. Kun ensimmäinen tunti oli loppunut tyttö meni peloissaan välitunnille, peläten taas kiusaajia. Tyttö istui koulun taakse eräälle syrjäiselle penkille ja katseli ympärilleen. Samassa häneen eteensä ilmestyi taas ne samat tytöt, jotka kiusasivat häntä.
"Hei rumilus, mitä kuuluu?" tytöt ilkkuivat.
"Hei, tuo on ilkeää! Ketään ei saa haukkua! tyttö huusi.
"Haista sinä paska vaan." Yksi tytöistä sanoi ja potkaisi häntä jalkaan.
Tytön silmiin nousivat kyyneleet. Hänen jalkaansa kolotti ja pisteli.
"No niin,nyt se taas pillittää. Voi sinua senkin kakara. Voisit painua helvettiin täältä. Sinua ei tarvita täällä. Ketään tuollaista ei tarvita." tyttö sanoi ja kaikki alkoivat nauraa.
"Olette maailman ilkeimpiä." tyttö sanoi ja kyyneleet vierivät hänen poskiaan pitkin.
"Mitä tuli sanottua? Sinä olet turha, raukkaimen, ruma ja idiootti! Kehtaatkin haukkua meitä!" Yksi tytöistä huusi ja repi hänet hiuksista maahan. Sitten he alkoivat potkia häntä mahaan ja päähän. Tyttö kiljuin tuskasta ja itki. Joukon kovis tokaisi: "Me voitaisiin, vaikka hakata sinut kuoliaaksi. Kuole pois idiootti, mutta olemme niin kilttejä, että annamme sinun elää paskakasa. HAHAHA!" Niin ilkeät tytöt lähtivät pois. Tyttö jäi yksin maahan makaamaan ja itkemään. Kuumat kyyneleet vierivät hänen likaisia poskiaan pitkin ja joka paikkaan sattui. Veri valui noroina hänen käsiään, naamaa ja jalkoja pitkin. Tyttö nousi hitaasti seisomaan ja katseli ympärilleen. Hän juoksi nopeasti isoon kouluun sisälle ja katosi sinne. Kun tyttöä ei kuulunut seuraavalle tunnille, opettaja laittoi kaikki koulun oppilaat ja opettajat etsimään tyttöä. Kovisjoukko etsi tyttöä empien ja katuen siitä mitä olivat tehneet. Kovisjoukku suuntasi kohti koulun ullakkoa. Siellä ei ollut mitään, mutta juuri, kun he olivat lähdössä pois, joukun pääjehutyttö suuntasi katseensa pikaisesti ikkunaan. Hän huomasi, että ikkunassa oli paperilappu. Hän asteli varovasti lapun luokse ja siinä luki rosoisin kirjaimin kirjoitettu teksti: "Lähden pois täältä. Ehkä se tekee minusta paremman. Hyvästi ..." Tyttö pelästyi kovasti ja avasi ikkunan ja katsoi alas pihamaalle. Siellä alhaalla, veren saartamana, makasi kuolleena pieni tyttö, joka ei ollut koskaan tehnyt mitään pahaa.
Jos et nyt alle 30 sekunnissa kopioi tätä omaan blogiisi, sinulle käy samalla tavalla.

[Ei aihetta]Tiistai 16.03.2010 16:30

A: Hyvä suutelija
B: Tykkää ihmisistä
C: On villi ja hullu
D: Hänellä on yksi parhaimmista persoonista
E: Pitää tupakasta
F: Sinua palvotaan
G: Toiset eivät määrää sinua
H: Hyvä persoona ja vielä paremman näköne
I: Rakastaa kaikkea hauskaa
J: Tykkää juomisesta
K: Todella tyhmä
L: kaikkien rakastama
M: Tekee seurustelusta hauskaa
N: Todella seksikäs
O: Paras
P: Tulee toimeen kaikkien kanssa
Q: Tekopyhä
R: Vitun hullu
S: Helposti rakastettavissa
T: Uskollinen rakkailleen
U: Tykkää rentoutua
V: ei tuomitse
W: Erittäin avara katseinen
X: Muut eivät määrää minua
Y: Yksi parhaimmista Tyttö/poika ystävistä, mitä voi olla
Z: Aina valmis
-
K todella tyhmä
A hyvä suutelija
I rakastaa kaikkea hauskaa
S helposti rakastettavissa
A hyvä suutelija

[Ei aihetta]Tiistai 16.03.2010 16:23

Mitä merkitsen sinulle?/ = TUTTU
♥ = KAVERI
♥♥ = TÄRKEÄ
♥♥♥ = TOSI TÄRKEÄ
♥♥♥♥ = RAKAS
♥♥♥♥♥ = TOSI RAKAS
Lisää tämä 30 sekunnin sisällä blogiisi tai rakkauselämäsi tulee olemaan huono. Ja tämä ei toimi ellet vastaa ensin sille, kuka tämän on lisänny. =)