IRC-Galleria

kaisaäö

kaisaäö

kik: kaisalisaa

-Lauantai 09.02.2013 22:48

MINÄ OLEN USEIN
mustasukkainen
temperamenttinen
hiljainen
laiska
helposti innostuva
itsepäinen
hyvä kielissäenglanti.
huonosti ruskettuva
tuhlaajatyyppiä
elokuvafriikki
äidinkieliperfektionisti
riippuvainen jostain


TÄLLÄ HETKELLÄ
minulla on nälkä
haluaisin kuolla
olen onnellinen
minulla on liikaa energiaa
tahtoisin tappaa jonkun henkilön
itkettää
olen meikannut
olen tylsistynyt
ulkona paistaa aurinko
haluaisin lähteä shoppailemaan
odotan jotain tiettyä päivää

MINULLA ON
paljon valokuvia
aina karkkia jemmassa
kuvat irc-galleriassa
ihan uusi kännykkä
paljon dvd-elokuvia
yli 5 farkut
todella paljon vöitä
pitkät hiukset
papukaija tai undulaatti
rakennekynnet
lakatut varpaankynnet
farkkuminihame
vähintään 3 tätiä


MINÄ PELKÄÄN
kuolemaa
valehtelua
jotain tiettyä ihmistä
väkivaltaa
hämähäkkejä
ukkosta
ufoja
verta


OLEN TEHNYT JOTAIN SEURAAVISTA
leikannut itse hiuksiani
syönyt mustekalaa
käyttänyt itseruskettavaa
ollut vähintään 2 päivää syömättä mitään
tehnyt abortin
muuttanut pois kotoa
tehnyt itse toffeeta
soitellut pilapuheluita
saanut 10 historiankokeesta
unohtanut lempipaidan jonnekin
käyttänyt Playboypupu -vaatteita


TULEVAISUUDESSA HALUAISIN
suurperheen
olla itsevarmempi
valmistua lääkäriksi
isot satuhäät
asua ulkomailla
lähteä vaihto-oppilaaksi tai au-pairiksi
uskaltautua kuntosalille
opiskella
työskennellä kaupan kassalla
rohkeutta olla oma itseni
silikonit
hypätä laskuvarjolla


MINULLA ON
agliofobia (kipukammo)
akrofobia (korkeiden paikkojen kammo)
dystykifobia (onnettomuuksien kammo)
entomofobia (hyönteiskammo)
gamofobia (naimisissa olemisen pelko)
glossofobia (yleisön edessä puhumisen kammo)
hemofobia (verikammo)
hodofobia (maantiellä matkustamisen kammo)
iktyofobia (kalakammo)
coulrofobia (klovnikammo)
klaustrofobia (ahtaiden paikkojen kammo)
limnofobia (järvi/meri/vesikammo)
lygofobia (pimeyden pelko)
ofidiofobia (käärmekammo)
oftalmofobia (tuijotetuksi tulemisen pelko)
sfeksofobia (ampiaiskammo)
tafefobia (elävältä haudatuksi tulemisen pelko)

-Lauantai 09.02.2013 22:37



Mitä ystäväsi kysyi sinulta viimeks?
- ekkai sä rakas vielä mee ?

Onko puhelimessasi turhia numeroita
- on

Mitä omatuntosi kertoo sinulle juuri nyt?
- siellä huutelee

Milloin viimeksi tekohymyilit?
- joka päivä

Milloin viimeksi jokin asia kosketti sinut kyyneliin?
- tänää

Tykkäätkö piimästä?
- joo

Oletko matkustanut julkisilla kulkuneuvoilla maksamatta?
- oon

Pidätkö tatuoinneista?
- pidänn

Pidätkö tytöillä enemmän lyhyistä vai pitkistä hiuksista?
- emt

Oletko koskaan saanut matikan kokeesta kymppiä?
- oon ala-asteella :3

Nauratko vitseille?
- joo niille paskoille

Monelta heräsit tänä aamuna?
- 9

Osaatko keittää kahvia?
- osaan

Oletko koskaan tippunut portaat takaperin?
- kyl joo

Milloin viimeksi nauroit?
- tänään

Kuinka monta lasta haluat?
- en tiiä

Tiedätkö onko sinulla ihailijoita?
- jaa

Minkä väriset hiukset sinulla on?
- mustat

Nautitko viime juhlistasi?
- jooo

Oletko syönyt popcornia viimeisen 48 tunnin aikana?
- enolee

Onko poliisi koskaan jahdannut sinua?
- on

Onko sinulla outoja nukkumistapoja?
- en usko

Tiedätkö miten pokeria pelataan?
- en

Milloin viimeksi sinulla oli todella hauskaa?
- tänään

Kuinka usein muistat unesi?
- harvoin

Mikä yksi asia on mielessäsi juuri nyt?
- semmone

Käytätkö aina turvavyötä?
- en

Tiedätkö miten pelataan biljardia?
- tiedän

Nukuitko viime yön huonosti?
- joo


Huomaat nukkuneesi pommiin, ja et millään kerkeä ajoissa. Mitä ajattelet?
- VOI VITTU

Teetkö työtä koulun eteen vaikka ei mitenkään huvittaisi?
- mm

Onko sinulla lämpimät välit mummuusi ?
- ei oo mummua

Oletko tyytyväinen elämääsi?
- en

Onko sinulla monta lempiartistia?
- on

Tuleeko joistakin biiseistä muistot mieleen?
- joo

Onko teillä keittiön kaapissa popcornia?
- on

Lempisukkasi ja miksi?
- villasukat

Mitä pidät maanantaiaamuista?
- rakastan niitä

"Elämä on" vai onko se?
- vittu ei oo

Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa S:lla?
- oon

Kuka on ensimmäinen T:llä alkava puhelimen yhteystiedoissasi, millä nimellä hän on
- en jaksa kattoo

Oletko suudellut useampaa kuin yhtä kaverilistallasi olevia
- mikä kaverilista ? jos fb:stä nii joo

Oletko turhautunut johonkin ihmiseen
- olen

Stressaatko
- joo

Oletko mustasukkainen
- ooon

Kuinka pitkä olet
- 165

Osaatko kokata
- jotaki

Viimeisin ostamasi asia
- tupakkaa & kaljaa

Mitä aiot tehdä seuraavaksi
- täs meinasin olla

Käytätkö fööniä hiuksien kuivaamisessa
- jos on kiire

Minkä vaatteen poistat ensimmäisenä riisuutuessasi
- hupparin

Minne muualle kuin korviin ottaisit lävistyksen, jos sinun olisi pakko ottaa
- kieli tai kulmakoru

Mitä lävistyksiä sinulla on
- korviksia,huules

Haluaisitko riipaista kovat kännit
- oi kyllä

Omistatko mp3-soittimen
- joo se on hukas

Mitä teit tasan vuorokausi sitten
- join kaljaa

Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä
- kaverin kautta

Onko sinulla paljon rutiineja
- on

Mitä lukee 15. saapuneessa viestissä
- ei näy sillee, siinä on ne keskustelut

Koska viimeksi teit itse ruokaa
- en muista

Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on
- joitakimuuutamia

Aistitko, jos sinua tuijotetaan
- joo

Kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu
- arki

Olitko iloinen herätessäsi aamulla
- en

Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään
- 4

Mitä teit kello 9 tänä aamuna
- heräsin krapulassa

Onko sinulla sukat tällähetkellä jalassa, millaiset
- mustat joo

Onko mielestäsi mahdollista että kuolet huomenna
- ei sitä tiiä

Jättikö tuo edellinen kysymys ajateltavaa, mitä
- ajattelen kuolemaa

Kuinka monta viestiä on kännykkäsi saapuneet -kansiossa
- ei siinä näy

Kerro joku miehien ulkonäköön liittyvä viehättävä piirre
- silmät

Oliko eilen mukava päivä, mitä teit
- kaljoittelin

-Lauantai 09.02.2013 20:03



EVERYTHING
• Kuinka pitkä on se ihminen jota viimeksi suutelit? - jotaki 180
• Pitäisikö sinun olla jossain muualla, missä? - eii
• Onko kehossasi minkäänlaisia puremisjälkiä? - onn
• Kun täytät tätä, sanotko ääneen vastaamasi asiat? - nejj
• Kuka on viimeisin henkilö joka tekstasi sinulle? - isä
• Oletko suudellut ketään viikon aikana? - joo
• Onko helppoa teeskennellä kaiken olevan hyvin? - on
• Milloi seuraavan kerran suutelet jotakin? - toivottavasti tänää c:
• Millainen on mielialasi tällä hetkellä? - hvä
• Pelkäätkö menettäväsi henkilön, jolle viimeksi puhuit? - joo :/
• Oletko nukkunut ikinä televisio päällä? - oon
• Omistatko digikameran? - joo
• Ajatteletko olevasi hyvä ihminen? - nojuu
• Mikä on ihastuksesi nimen ensimmäinen kirjain? - m
• Jos olisi mahdollisuus polttaa pilveä nyt, polttaisitko? - nooh
• Oletko rakastunut ihmiseen joka halasi sinua viimeksi? - olen :>
• Jos mies itkee, tekeekö se hänestä heikon ihmisen? - no ei
• Mitä ruokaa söisit nyt, jos saisit mitä tahansa? - mäkkiä
• Minne haluaisit matkustaa, jos saisit valita? - amerikkaan
• Kerro yksi asia mitä sinä rakastat? - ruokaa

RANDOM
Oletko koskaan antanut pusua kenellekkään jonka nimi alkaa S:llä? -joon
Kuka on ensimmäinen R:llä alkava puhelimen yhteystiedoissasi, millä nimellä hän on? - jesse
Oletko suudellut ketään kaverilistallasi olevia? - ooon
Viime matikan kokeen numerosi? - 4
Kummalla puolella sänkyä nukut yleensä?- keskellä
Mitä aiot tehdä seuraavaksi?- tv
Kenen vieressä nukuit viimeksi ja milloin?- markuksen vähä aikaa sitte
Haluaisitko riipaista kovat kännit?- noen ! hirvee krapula vielki
Mitä kaikkea teit eilen? - ryyppäämässä olin
Kenen sängyssä nukuit viime yönä?- kaverin
Selitä neljällä sanalla miksi viimeksi oksensit?- olin kamalassa krapula kännissä
Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?- ehkä :3
Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?- noen
Söisitkö koko loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit?- ?:D
Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?- joo:)
Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?- en
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?- Joo :)
Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?- onn
Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeks?- koffia tai olvia, enmuista
Koska viimeksi näit sisarustasi/sisaruksiasi?- keskiviikkona
Ryyppäätkö?- joooskus
kenen kanssa viimeksi joit?- jessican,matin & marvinin
Oletko ihastunut?- oon
Milloin näit viimeksi ihastustasi?- tänäää
Minkä aineen poistaisit kouluista?- matikan
Minkä aineen lisäisit?- jaa
Onko sinulla lemmikkejä?- onnnn
Missä olit viimeksi yötä muualla kuin kotonasi?- marvinilla
Omistatko mopokortin?- en
Milloin näit viimeksi äitiäsi?- keskiviikkona
Entä isääsi?- äskö
Mitä kallista aiot ostaa seuraavaksi?/Mitä tarvitsisit?- jaaemt
Mitä aiot tehdä viikonloppuna?- laitoksessa
Jos sinulle maksettaisiin 20 000e, lopettaisitko tupakan polton?- todellaki !
Kävitkö rippikoulun?- en
Onko aina niin järkevää kuunnella sitä järjen ääntä?- ei
Mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin? - oon
Pelkäätkö ketään tuntemaasi ihmistä?- en
Mikä tuntuu kivoimmalta paljaiden jalkojen alla? - kuuma asfaltti
Kenelle tekstasit viimeksi?- suvi varmaa
Kenen kanssa riitelit viimeksi?- maken
Oletko pahoittanut mieltäsi tänään?- oon
Onko kukaan muu koskaan sanonut, että olet outo/hölmö?- emt :D
Tuntuuko sinusta koskaan, että elämäsi on aina samaa kaavaa?- nojuu
Kerro yksi asia, jolle olet nauranut vielä monen päivän jälkeenkin?- ei jaksa selittää

MINÄ&MINÄ
nimesi? -kaisa
mitä haluaisit juuri nyt? - lämpöä
haluatko puutarhan? - en
entä miehen? - on jo :)
oletko mustasukkainen? - piikkuse
inhottava tunne, vai mitä? - onjoo
oletko tyytyväinen ulkonäköösi? - en
mikä on mielestäsi parasta itsessäsi ? - emt
kuinka pitkä olet? - 165
milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten? - jaa

SEKALAISTA
Oletko maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa? - oon
Oletko pummi? - oon
Oletko ollut koskaan jälki-istunnossa? - joo
Käytösnumerosi? - 6-7
Juotko kahvia? - joo
Missä kuussa oot syntynyt? - huhtikuus
Osaatko mielestäsi laulaa? - enn
Monelta heräsit tänään? - 9
Syötkö yleensä aamupalaa? - jos ehtii
Missä nukuit viimeyönä? - marvinilla
Kuinka montaa tyynyä käytät nukkuessasi? - 2
Monelta menet yleensä nukkumaan? - siinä 12-3 aikaa
Mitä tarvitsisit kaikista eniten nyt? - jotai ihanaa ihmistä
Säästätkö rahaa mihinkään tiettyyn? - en
Muistatko mitä unta näit viimeksi? -muuistan
Oletko koskaan mennyt väärään bussiin? Minne päädyit? - en
Kuinka usein matkustat bussilla, takseilla tai junilla? - bussilla aina arkisin
Katsotko telkkaria joka päivä? Edes vähän? - joo
Jos ei olisi pakko käydä koulua, lopettaisitko sen vai jatkaisitko? - vaikee
Oletko maistanut fazerin lontoorae suklaata? - oon
Mietitkö usein mitä muut sinusta ajattelevat? - aina
Osaatko ampua aseella? Oletko hyvä ampumaan? - en
Mikä oli parasta kesässä - ku pääs lomille
Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit? - en
Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? - hyi en
Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - joo:)
Oletko rauhallinen ihminen? - joskusjoo
Seuraatko BB:tä? - en
Milloin olit viimeksi metrossa? -en muista
Osaatko tehdä sudokuja? - en .. :d
Pidätkö puhelinta öisin kiinni? - en
Oletko väsynyt? - oon
Tykkäätkö salmiakista? - nää
Onko sinulla Nokian kännykkä? - on
Onko sinulla karkkivarasto? - ei
Pidätkö puurosta? - en :c
Olisitko valmis äidiksi/isäksi? - en
Paras tunne? - ku tietää että joku välittää susta
Koska viimeksi nauroit niin että vatsalihaksiin sattui? - eile & tänää

YSTÄVÄT
seurusteletko juuri nyt ? - joo:)
onko joku poika joka on saanut sinut onnellisemmaksi kuin olet koskaan ollut? - on
voisitko himoita ystäväsi poikaystävää? - en
tykkäätkö pitää kavereidesi kanssa leffailtoja? - joo :)
voisitko seurustella pojan kanssa? - joo :D
onko sinulla ollut koskaan cat fight kavereidesi kanssa? - ei
riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - en

RAKKAUS
haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - joo
milloin itkit viimeksi? - pari pv sitte
kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan? - maken
mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? - ♥
rakastaako sinua kukaan? - hope so
ikävöitkö ketään juuri nyt? - joo
oletko pussannut tänään ketään? - oon
Onko sinulle omistettu" kappaletta? - on

DREAMS AND PLEASURE
Oletko onnellinen juuri nyt? - ihajees
Mikä saa sinut hymyilemään? - ihanat ihmiset
Mitä tahdot/odotat elämältäsi? - jaa
Suosikkivuodenaikasi? - kesä
Mitä vuodenaikaa et voi sietää? - talvi,syksy
Pahinta, mitä sinulle on tapahtunut? -
Toiveammatit lapsena? - eläinlääkäri , poliisi
Musiikki, jota et voi sietää? - raskasta heviä
Mitä sinulla on päällä nyt? - lökärit ja huppari
Missä maassa haluaisit käydä? - amerikka
Missä rentoudut parhaiten? -sängys
Oletko taikauskoinen? - enn
Kuka on vaikuttanut eniten elämääsi? - ystävät

FEELINGS
Kuka on viimeksi nähnyt sinun itkeneen? - make
Koetko itsesi masentuneeksi? - jj
Miten käyttäydyt, kun olet surullinen? - oon iha hiljaa
Kuunteletko paljon surullista musiikkia? - joo
Annatko helposti periksi? - riippuu
Näetkö tähtiä taivaalla juuri nyt? - en
Onko ihminen, jota viimeksi halasit, vanhempi kuin sinä? - on
Mitä teit tänään klo 6 aamulla? - nukuin
Mikä viikonpäivä nyt on? - lauantai

-Keskiviikko 06.02.2013 20:40

1. Muistatko, missä suutelit ensikertaa? - en :d

2. Nukutko alasti? - en

3. Oletko koskaan kaatanut joulukuusta? - en

4. Onko sinua koskaan leikattu? - ei

5. Luetko sanomalehdestä kuolinilmoitukset? - en :D?

6. Oletko koskaan lähtenyt ulos ilman alusvaatteita? - en

7. Oletko tanssinut pöydällä tai baaritiskillä? - joo

8. Oletko ollut sokkotreffeillä? - en

9. Pitäisikö aviopuolisoiden mielestäsi tietää toisistaan kaikki? - no ei varmaankaa

10. Oletko soittanut pilapuheluja - oon :D

11. Pitäisikö miedot huumeet mielestäsi laillistaa? - nojoo

12. Laulatko suihkussa? - joskuss

13. Haluaisitko olla mies vai nainen? - naine

14. Uskotko ihmeisiin? - en

15. Oletko koskaan joutunut hautaamaan lemmikkisi? - joo

16. Kannatatko kuolemanrangaistusta? - ..en

17. Suostuisitko olla peseytymättä 3 kuukautta, jos saisit 16000 euroa? - noen ..

18. Tykkäätkö juhlista? - jees

19. Jos voisit, haluaisitko aina pysyä tietyn ikäisenä? - joo !

20. Uskotko horoskooppeihin? - en

21. Kutiatko helposti? - joo

22. Oletko koskaan pelastanut kenenkään henkeä? - en

23. Koska ärsyynnyit viimeksi? - today

24. Koska viimeksi löit jotakuta? - en muista :d

25. Oletko koskaan sytyttänyt tulipaloa? - jonku piene waa

26. Uskotko, että muilla planeetoilla on älyllistä elämää? - en :d

27. Oletko tehnyt testamentin? - en :D

28. Missä maissa haluaisit vielä käydä? - kaikkialla

29. Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua? - enn

30. Missä tilanteessa oisit valmis tappamaan itsesi? - jaa

31. Onko Titanic hyvä? - ihajees

32. Ovatko naiset heikompia kuin miehet? - ei

33. Pelkäätkö karhuja? - joo

34. Oletko koskaan mennyt väärään bussiin? - en

35. Kuinka usein matkustat bussilla, takseilla tai junilla? - joka pv bussilla

36. Katsotko telkkaria joka päivä? Edes vähän? - joo

37. Kenelle annoit viimeksi numerosi? - bennylle

38. Käytätkö talvella pipoa, jos et niin miksi? - en käytä

39. Oletko riidoissa kenenkään tärkeän henkilön kanssa tällä hetkellä? - enn

40. Mikä oli parasta kesässä -12? - ei mikään

41. Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle? - ittelleni

42. Haluaisitko olla nyt henkilön kanssa, joka suuteli sinua viimeksi? - joo :c

43. Kuka nukkui viimeksi vieressäsi? - make

44. Oletko rauhallinen ihminen? - en

45. Seuraatko BB:tä? - en

46. Milloin viimeksi olet ollut metrossa? - kaua sitte

47. Voisitko osallistua idolssiin? - en

48. Olisitko valmis äidiksi/isäksi? - en

49. Kamalin tunne? - menettäminen

50. Paras tunne? - jaaemt



F R I E N D S H I P

Vietätkö enemmän aikaa perheesi vai kavereittesi kanssa? - kavereiden

Näetkö usein sukuasi? - en

Onko sinulla sisaruksia? - on

Onko sinulla enemmän mies- vai naispuolisia kavereita? - molempia

Minkälaisessa seurassa viihdyt? - semmoses

Tunnetko paljon ihmisiä? - joo

Tekstaatko paljon ystäviesi kanssa? - en koska köyhällä ei ole saldoa

Soitatko ehkä mielummin? - jos olis saldoo

Onko sinulla ylipäätään ystäviä? - no ei tietenkää, oon forever alone



H A V E Y O U E V E R

Oletko ollut yöpuvussa julkisilla paikoilla? - en ;d

Pitänyt jonkun salaisuuden? - oon

Itkenyt elokuvan aikana? - joo

Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? - en

Koskenut vastakkaisen sukupuolen huulia? - joo :D?

Mikä viikonpäivä tätä tehdessäsi on? - keskiviikkoa

S O M E T H I N G

Kummat on söpömpiä, blondit vai tummat? - molemmatt

Inhoatko ketään tällä hetkellä? - joo

Oletko mustasukkainen? - joskus

Mitä teet viikonloppuisin? - riippuu

Oletko hyvä koulussa? - en

Mitä kouluaineita vihaat? - matikkaa

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä? - en



KOTONA

Minkä värinen on hammasharjasi? - en pidä hammasharjaa kotona,ku en asu nyt siel. liilasesiltion

Käytätkö farkkuja kotona? - joooooo

Mikä on todennäköisin syy, jos et saa yöllä nukuttua? - joku riehuu naapurihuonees

Montako tyynyä on sängyssäsi? - 2

Käytätkö fööniä hiuksien kuivaamisessa? - joskus

Onko vaatekaappisi siisti? - ei

Kauanko olet yleensä suihkussa? - 30-40min

Miten hiuksesi ovat nyt? - auki



HUOMINEN & TULEVAISUUS

Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - takasi laitoksee

Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - tulee ;) !

Aiotko aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - javitut että asun

Yövytkö mielummin teltassa vai viidentähden hotelllissa? - hotellissa

Viimeisin ostamasi asia? - tupakki

Seuraava ulkomaanmatkasi? - hollanti

Jos sinulle annettaisiin 50 euroa, mitä ostaisit - emt

Oletko matkustanut laivalla/minne? - ruotsiin



RAKKAUS JA YSTÄVÄT

Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa? - joo

Onko sinua pussanut kukaan kuukauden sisällä? - on :)

Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? - tarpeeks

Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus? - on

Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - en

Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - jooo

Oletko koskaan lyönyt ystävääsi? - läpällä :D

Oletko puhunut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? - en :c

Pitääkö kukaan sinusta? - toivottavasti :D

SYVÄLLISEMMIN

Oletko tyytyväinen elämäntilanteesi? - en

Onko sinulla salaisuuksia joita kukaan muu ei tiedä? - on

Oletko herkkä? - oon

Oletko pitkävihainen? - en

Kadutko mitään? - joo

Onko sinulla ketään ikävä? - on :c

Osaatko olla hiljaa oikeissa paikoissa? - joskus

Miksi olit viimeksi surullinen? - siks

Milloin viimeksi itkit? - eile

Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - aina minä

Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - on



VIIMEISIN HENKILÖ


Joka sai sinut nauramaan? - vaari :)

Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - make:)

Ketä halasit? - en muista

Joka sai sinut itkemään? - make

Joka kertoi sinulle salaisuuden? - suvi

-Keskiviikko 06.02.2013 20:01

Jos luit tämän, lisää se blogiisi tai viikonloppusi menee päin persettä!

- Elokuva/sarja jonka aikana olet itkenyt? - en jaksa miettiä
- Itketkö ylipäätänsä helposti? - riippuu
- Kuka viimeksi katsoi sinua pitkään? - ööö joni varmaa
- Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissä? - emt
- Biisi jonka kuuntelit viimeksi? - T.I. Ft. Christina Aguilera - Castle Walls
- Millainen mieliala tällä hetkellä? - vituttaa , mut silti hyvä fiilis ku oottelen perjantaita :)!
- Muistatko milloin viimeksi itkit itsesi uneen? - jaaemt
- Nauratko enemmän kuin itket? - juu
- Oletko hiljainen? - jos oon surulline
- Onko sinulla yhtään korua nyt, jos on, niin millainen? - ei
- Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua? - on
- Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - joo ♥
- Tekisikö mielesi jonkun luokse? - joo :c
- Tekisikö mielesi haukkua joku pystyyn? - eei
- Odotatko enemmän joulua vai kesää? - kesää !
- Onko sulla paitaa, jossa on jonkun julkkiksen kuva? - on XD
- Pidätkö vesimelonista? - ysh
- Pidätkö leijonakuningas-leffasta? - joo :3
- Pidätkö enemmän kissoista vai koirista? - kissoista
- Söisitkö mieluiten Fazerin,Pandan vai Haribon karkkeja- fazerin varmaa
- Osaatko tehdä ruokaa? - jotaki juu
- Toivoisitko että tulisi jo lunta? - no hyi ei :c
- Mihin haluaisit matkustaa? - la,hawaii
- Osaatko katsoa kieroon? - en :c
- Voisitko mennä kännissä kouluun? - no voisin mutten haluis :D

- KENEN -
Vieressä viimeksi nukuit? - maken :)
Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - suvin
Kanssa viimeksi nauroit? - isä

- RAKKAUS -
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - joo !
Milloin itkit viimeksi? - eile
Mikä sinut saa yleensä itkemään? - jaa
Rakastaako sinua kukaan? - joo
Ikävöitkö ketään juuri nyt? - juu

- TAVAT/RANDOM -
Kiroiletko? - en
Kokkaatko omat ruokasi? - en
Omistatko koiran? - en
Käytätkö rahasi viisaasti? - noen
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystäville? - riippuu

- NYKYHETKI -
Millälailla hiuksesi on? - c8
Kuka ihminen on sinua lähimpänä tällä hetkellä? - suvi,soffi,make
Oletko onnellinen? - vitturallaa
Surullinen? - pikkusee
Masentunut? - mm
Missä kännykkäsi on? - tos
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - kahvikuppi

-Keskiviikko 06.02.2013 17:47

MITÄ JOS..:
- Ihastuksesi pussaisi sinua huomenna? - ois aika jees :)
- Voittaisit lotossa miljoonan? - oma kämppä !
- Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? - !
- saisit valita, oletko tyttö vai poika? - tyttö


SOSIAALISUUS:
- Onko sinulla seurustelu kumppania? - on :)
- Onko sinulla parasta ystävää? - kaks
- Onko sinulla monia hyviä ystäviä ? - on:)
- Entä kavereita? - on niitä
- Onko sinua koskaan kiusattu? - joskus 3 lk varmaa :D
- Onko sinulla lemmikkejä? - 2 kisua
- Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon? - on jo yks :)
- Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain? - joo
- Tuntuuko usein, ettei enää jaksa? - mmmh


SEKALAISTA
- Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi? - tuuksä ekalle tunnille?
- Keneltä viesti on ? - suvilta
- Kenen sängyssä nukuit viime yön? - laitoksen
- Mihin heräsit aamulla? - ohjaajat tuli herättää
- Sano yksi asia jota teet joka päivä? - puhun
- Lempiurheilulajisi? - eioo
- Mitä et malta odottaa? - fredag !
- Mitä söit eilen illalla? - en mitää
- Katso vasemmalle mitä näet? - kaapin
- Millä sivulla datailet useimmiten? - facebook
- Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? - päähän
- Milloin viimeksi liikuit taksilla? - öö emt
- Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt? - tänää :D
- Mitä teit viime perjantaina? -istuin laitoksessa

TÄNÄÄN:
- Mitä teet myöhemmin? - istun himas
- Mitä olet syönyt tänään? - lihapullia ja pitsaa :3

HUOMENNA:
- Millainen päivä huomenna? - siivouspäivä perkele
- Mitä suunnitelmia huomiseksi? - ^
- Mistä et pidä huomisessa? - school

VIIMEISIN HENKILÖ:
- Jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - marin
- Joka sai sinut nauramaan? - isä
- Joka sanoi sinulle rakastan sinua? - markus :>

12 KYSYMYSTÄ ULKONÄÖSTÄ
Onko sinulla kavereita, jotka eivät ole nähneet oikeaa hiusväriäsi? - on
Mitä eri värejä sinulla on ollut hiuksissa? - blondi,punane,musta,vaaleenruskee & tummanruskee
Onko sinulla lävistyksiä? - on
Entäpä tatuointeja? - ei :c
Menisitkö kauneusleikkaukseen, jos sinulla olisi varaa? - en
Käytkö usein kampaajalla? - en
Paras asia ulkonäössäsi? -
Meikkaatko? - joo
Tuomitsetko ihmisiä ulkonäön perusteella, vaikka siihen ei voi itse vaikuttaa? - joskus :d
Vaikuttaako luonne siihen, miltä ihminen näyttää silmissäsi? - joo

-Keskiviikko 06.02.2013 17:09



Oletko suudellut / muhinoinut varatun kanssa?
- enn
Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?
- onon !
Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kahden viikon aikana?
- on :)
Onko nyt aina niin järkevää kuunnella sitä järjen ääntä?
- nohyi
Onko sinulla tatuointeja/ lävistyksiä? Missä?
- tos huules ja korvikset
Mitä odotat tällä hetkellä?
- perjantaita !
Oletko onnellinen?
- noju
Viimeisin juomasi alkoholijuoma?
- oisko kalja
OLETKO KOSKAAN
Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
- en
Ollut nyrkkitappelussa?
- tavallaa :d
Lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
- joo
Nauranut niin, että kyyneleet valuu silmistäsi?
- joo :d
Miltä tällä hetkellä tuntuu? Ottaako joku asia päähän?
- muute jees mutta tupakkaa olis kiva saada !
Mikä aiheuttaa sinulle stressiä?
- koulu
Kenen kanssa painit viimeksi?
- varmaa tommi tai jesse
Ketä halasit viimeksi? Milloin?
- ööö en muistaa , varmaa soffia
Minkä biisin kuuntelit viimeksi?
- Apocalyptica - I Don't Care
Milloin itkit viimeksi? Miksi?
- eilen koska vitutti
Voisitko mahdollisesti esiintyä alastonkuvissa?
- no en
Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- joo
Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- en
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?
- en keltää
Kuka on lähettänyt kahdennentoista saapuneen viestisi?
- joni
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
- suvin
Miksi olet koneella nyt?
- on tylsää
Mitä teet huomenna?
- joku vitun siivouspäivä tuol laitokses
Lähtisitkö ikinä ulos pukeutuneena vastakkaiseksi sukupuoleksi?
- no riippuu
Tunnetko poikaa, joka tietää lähes kaiken sinusta?
- tiiän
Onko sinulla ikinä mielestäsi ollut täysin onnistunutta suhdetta?
- no ei :D
Missä haluaisit olla nyt?
- tupakilla
Oletko rakastanut jotakuta niin paljon, että olet itkenyt hänen vuoksi?
- oon
Kenelle viimeksi sanoit rakastavasi häntä?
- makelle tai isälle
Kuka viimeksi sanoi rakastavansa sinua?
- isä tai make
Missä kaupungissa/kunnassa käyt useiten ja miksi?
- pännäsissä koska laitos on siellä :D lol
Millaista musiikkia kuuntelet?
- kaikkee
Kuka on ollut suurin vaikuttaja musiikkimakuusi?
- hmm,minä itse
Voisitko seurustella samaa sukupuolta olevan kanssa?
- enn
Millaista takkia käytät?
- semmosta
Missä vieraassa maakunnassa kävit viimeksi?
- maakunta ?
Viimeisin koenumerosi ja mikä koe oli kyseessä?
- 4, matikankoe
Luetko paljon kirjoja?
- nää
Mikä kappale tuo mieleesi viime kesän?
- jajajajj emt, PASKA KESÄ
Oletko koskaan pelastanut kenenkään henkeä?
- no tuskin
Oletko meinannut jäädä junan tai auton alle?
- jooo
Kenen perheenjäsenesi kanssa tulet parhaiten toimeen?
- isän
Keneltä saat eniten tekstiviestejä?
- suvii
Mikä biisi soi nyt?
- Good Charlotte - Keep Your Hands Off My Girl
Onko sinulla ajokorttia?
- nejj
Suosikkisi USA:n osavaltioista?
- amerikka ?
Milloin ja miksi kävit viimeksi Helsingissä?
- jaa, emt
Menetkö ensi kesänä festareille?
- hope so
Kaukaisin paikka Suomessa, jossa olet käynyt?
- kuusamo ?
Kerro viimeisimmästä unestasi:
- jjooo en
Mikä sinua ärsyttää useimmissa kavereissasi?
- ne on ilkeitä
Jos syttyisi sota, niin olisitko valmis menemään rintamalle puolustamaan maata?
- en
Mitä kieltä haluaisit oppia?
- jaa
Mikä on horoskooppisi?
- oinas
Minkä värisiä vaatteita sinulla on eniten?
- varmaa mustia
Uskoutuvatko ihmiset sinulle?
- joo
Mikä on lempieläimesi?
- tiikeri c:
Oletko sinkku vai seurusteletko?
- seurustelen
Rusketutko helposti?
- en :<
Onko suunnitelmia ensi kesälle?
- eii
Kuinka paljon luet kokeisiin?
- en yhtää
Oletko ollut krapulassa?
- joo :d
Mikä on lempiartistisi/bändisi ja miksi?
- ei oo
Antaisitko anteeksi pettämisen seurustelusuhteessa?
- en
Mikä biisi soi nyt?
- Huge L - Finglish
Tarttuvatko murteet sinulle helposti?
- ei , mut jotkut sanat :d
Pisin aika jonka olet ollut syömättä?
- jtn 2 pv
Millainen olet humalassa?
- ärsyttävä, saa helposti yllytettyä kaikkee turhaan jne..
Kenen jutut saavat sinut useiten nauramaan?
- niiitä on monta
Kuinka monella kielellä osaat sanoa "minä rakastan sinua"?
- jotai neljä :d

-Tiistai 05.02.2013 21:14



KAHDEN KUUKAUDEN SISÄLLÄ OLEN:
[x] pussannut
[x] polttanut tupakkaa
[ ] lakannut kynteni
[x] käynyt toisella paikkakunnalla
[ ] ostanut vaatteita
[x] käynyt kirjastossa

KUUKAUSI:
? Onko sinua joku halannut viimeisen kuukauden sisällä? - on:)
? Entä kenties pussannut? - joo :)
? Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - joo
? Mitä olet ostanut viikon sisällä? - tupakkia ja ED
? Oksentanut? - nää
? Soittanut jollekkin? - joo
? Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - joo
? Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - jjoo

RAKKAUS:
? Oletko suudellut yli 20 vuotiasta? - oon
? Onko sinulla joku sydämessäsi ketä et saa millään pois? - on :)
? Miksi olit viimeksi surullinen? - tänää
? Miksi teet tätä testiä? - tylsää
? Haluaisitko nyt halata tai hakata jotain tiettyä ihmistä? - joo
? Oletko koskaan tippunut portaat takaperin? - juu
? Minkä väriset hiukset sinulla on? - tummanruskeet, melkee mustat

POJAT TAI TYTÖT:
? Oletko aloitteentekijä? - en :d
? Oletko koskaan syönyt toisen reseptilääkkeitä? - oon
? Juotko alkoholipitoisia juomia? - joo
? Poltatko tupakkaa? - joo
? Oletko opettanut ketään polttamaan? - en oo varma
? Puhutko helposti tunteistasi? - en
? Oletko menettänyt rakkaitasi? - jj

TÄMÄ HETKI:
? Mikä soi? - lost in the echo - linkin park
? Mieliala? - vituttaa
? Miten hiuksesi ovat? - auki
? Miten rakkauselämäsi sujuu? - hyvi
? Missä olet nyt? - laitos

-Sunnuntai 03.02.2013 18:00



Kenen vieressä haluaisit nyt olla? - kullan ♥
Pidätkö vanhempiesi kanssa samallaisesta musiikista? - een :d
Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? - joo & en
Mistä pidät itsessäsi eniten? - emt :d
Teetkö koskaan extra-tehtäviä arvosanojen nostoa varten? - en :d
Mikä on nöyryyttävin kokemuksesi? - siitä ei puhuta
Luokitteletko ihmisiä enemmän ulkonäön vai persoonan mukaan? - no ulkonäon jos en tunne :dd
Mitä sinulla on päälläsi nyt? - lökärit ja villapaita
Osaatko tehdä puolivoltin? - en :D
Mikä on seuraava CD jonka aiot hankkia seuraavaksi? - en osta
Minkä elokuvan katsoit viimeksi? - en muista nimee
Milloin viimeksi nauroit kunnolla? Mille? - markus selitti jotai :D
Pelkäsitkö pienenä pimeää? Pelkäätkö yhä? - pelkäsin & vähän ny :d
Oletko hymiöiden liikakäyttäjä? - no emt :d
Onko suurin osa ystävistäsi varattuja vai sinkkuja? - no molempia
Paheesi? Yritätkö päästä siitä eroon? - tupakoiminen & yritän kokoaja mut ei vaa onnistu !!! perkelee
Mistä ammatista haaveilit lapsena? - eläinlääkäri :d
Mitä pakkaat mukaan jos menet kaverillesi yöksi? - jaaa,emt :D:D meikit
Minkä värinen hattara on parasta? - hyi ei mikää :c
Nautitko hiljaisuudesta? - joo :)
Minkä taidon haluaisit oppia? - laulamise c:
Omistatko lemmikkejä? - jooo :3
Saatko hiuksesi aina sellaisiksi kuin haluat? - noen !
Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin? - paremmi ku mikää muu !
Onko jokin ei-niin-mukava ihminen halunnut tehdä tuttavuutta kanssasi? - on ..
Torjuitko hänet vai teeskentelitkö mukavaa? - teeskentelin
Nukuitko viime viikonloppuna omassa sängyssä, jos et missä sitten? - laitoksessa
Oletko henkisesti vahva? - oon,mut on niitä päiviä ku en jaksa enää
Luuletko että sinusta puhutaan pahaa? - no jotkut varmasti :)
Onko kukaan koskaan nähnyt sinun alusvaatteitasi? - on
Onko joku joka ei pidä sinusta? - tottakaaai :D
Milloin olit viimeksi täysin onnellinen elämässäsi? - jaaa, entiiä
Viime yönä, nukahditko hymy huulillasi? - no en
Muistatko ensimmäisen ihastuksesi? - en :d
Kuinka usein ajattelet olevasi ruma, kun katsot itseäsi peilistä? - allday everyday
Kuka yöpyi luonasi viimeksi tai kenen luona sinä yövyit? - mari oli meil, enkä muista kenellä olin
Oletko koskaan jäänyt vanhemmillesi kiinni tupakanpoltosta? - oon :D
Muistutatko ulkonäöltäsi paljon sisaruksiasi (jos sinulla on sisaruksia)? - no een :D
Keskusteletko koskaan vanhempiesi kanssa seksistä? - nonää
Missä säilytät hammasharjaasi? - omas huoneees, koskawg
Onko huoneessasi esillä lapsuuskuviasi? - ei

9 JOS SAISIT..
- Valita silmiesi värin, mikä se olisi? - ruskee
- Olla joku eläin päivän ajan, niin mikä olisit? - tiikeri :3
- Olla joku julkkis päivän ajan, niin kuka olisit? - en haluisss
- Valita oman etunimesi, mikä se olisi? - noemt
- Valita kenet haluaisit, kuka hän olisi? - oman kullan ♥
- Miljoona euroa, mitä tekisit? - jaaa, ostaisin oman kämpän ainaki :)
- Takaisin jotain, mitä olet menettänyt, mitä se olisi? - jaaa

8 MIELIPIDETTÄSI, OIKEIN VAI VÄÄRIN
- Abortti? - oikein/väärin
- Eläinkokeet? - oikein/väärin,esim. meikkejä on turha testata eläimillä, mut tärkeitä lääkkeitä voi
- Lapsityövoima? - väärin
- Fazerin lakupoika-kiista? - öö ? D;emt
- Uskonnot? - oikein
- Pakkoruotsi? - oikein/väärin

7 USKOTKO..
- Jumalaan/jumaliin? - en :d
- Itseesi? - nää
- Yliluonnolliseen? - en
- UFOihin? - en
- Kummituksiin? -en
- Horoskooppeihin? - riippuu
- Rakkauteen? - juu

6 SUOSIKKIASI
- Lempileipäsi? - paahtoleipä ;3
- Lempilaatikkosi? - en pahemmi syö niitä
- Lempiherkkusi? - suklaa♥
- Lempijuhlasi? - kaikki !
- Lempijouluruokasi? - savulohi

5 INHOKKIASI
- Inhottavin ruoka? - verilätyt
- Inhottavin väri? - ei semmosta oo, paitsi joku paskanruskee tai semmone homevihree
- Inhottavin tunne? - menettäminen & se ku ahdistaa
- Inhottavin sana? - ehkä, en oo ihan varma,kerron joskus
- Inhottavin jäätelömaku? - lakritsa :c

4 KYSYMYSTÄ
- Pureskeletko kynsiäsi? - sillon ku hermostuttaa
- Kumman puolen voitelet näkkileivästä? - reikää
- Monellako tyynyllä nukut? - 2
- Missä asennossa nukut mieluiten? - sikiö (Y) tai jotenki randomisti

3 VALINTAASI
- Hammastikku vai hammaslanka? - tikku
- Palasokeri vai taloussokeri? - pala
- Hiusharja vai kampa? - harja

2 OSAATKO...
- Katsoa kieroon? - emt :D
- Heiluttaa korviasi? - en :(

1 LOPPUKYSYMYS
- Miltä nyt tuntuu? - haluun tupakkaa !!!!!!!!!!!!!

-Sunnuntai 03.02.2013 15:32

F R I E N D S M Y E V E R Y T H I N G
Onko parasta ystävää? - kakski
Onko luokallasi yhtään kaveria? - on
Tekstaatko paljon ystäviesi kanssa ? - joskus joo
Soitatko ehkä mielummin? - joo
Onko sinulla ylipäätään ystäviä? - on :D
Kuinka kauan olet tuntenut ystäväsi, jonka olet tuntenut pisimpään? - jtn 6vuotta
Vietätkö aikaa enemmän kavereiden vai perheesi kanssa ? - kavereitte
Näetkö usein sukuasi? - en
Onko sinulla sisaruksia? - on
Minkälaisessa seurassa viihdyt? - mukavassa
Tunnetko paljon ihmisiä? - tarpeeks

L O V E
Seurusteletko? - jees
Milloin viimeksi nukuit jonkun vieressä? - pari pv sitte
Onko joku ihastunut sinuun? - on toivottavasti :D
Haluaisitko seurustella? - jooo
Tahtoisitko halata jotain tiettyä ihmistä? - joo :<

B A S I C
Millaiset housut sinulla on jalassasi? - lökärit
Millainen paita sinulla on päälläsi? - villapaita :D
Onko käsissäsi jotain koruja/rannekkeita yms? - ei
Millaiset hiukset sinulla on? - c8
Minkä väriset silmät sinulla on? - siniharmaat
Oletko koskaan ollut kolarissa ja miten kävi? - en ole
Minkä värinen hammasharja sulla on? - liila
Kenen kanssa ja milloin tanssit viimeksi? - en muista, varmaa tian kaa :D

F E E L I N G S
Mikä on tämänhetkinen fiiliksesi? - väsyttää ja vituttaa
Onko sinulla masennusta? - mm
Oletko suosittu? - en
Väsyttääkö sinua? - joo
Onko nälkä? - ei
Ikävöitkö ketään? - joo :<
Haluaisitko nyt halata ketään? - jooo :c

S O M E T H I N G
Lempiväri? - sinine
Lempiruoka? - eioo
Lempijuoma? - cokis, dr.pepper
Lempieläin? - tiikeri :3
Lempiherkku? - suklaa
Lempivaate? - lökärit
Oletko mustasukkainen? - joskus joo
Mitä teet viikonloppuisin? - en mitää
Oletko hyvä koulussa? - en
Mitä aineita vihaat? - matikkaa
Mitä mieltä olet kaukosuhteista? - nää
Onko sinulla monia kavereita? - nojoo
Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? - rakastan
Mikä biisi soi? - bad day
Miten hiuksesi ovat? - tällee
Mitä ajattelet? - sitä
Milloin viimeksi oksensit? - emt
Suutuit ihan tosissasi? - jaaa emt
Meinasit tukehtua? - eile :D
Ikävöit jotain ihmistä liikaa? - nyt
Itkit? - eile
Huolestuit jostain ihmisestä? - kokoajan
Mitä sinulta viimeksi kysyttiin? - minne äiti muuttaa ?
Milloin viimeksi tekohymyilit? - jaa kokoajan
Oletko syönyt popcornia viimeisen 48 tunnin aikana? - oon
Mikä on perusnumerosi matikankokeessa? - 5
Onko sinulla lämpimät välit mummiisi? - oli

Y O U L O O K
Meikkaatko? - juu
Meikkaatko kouluun? - jos jaksaa
Hoidatko naamaasi? - joo
Käytätkö kasvorasvaa? - joskusjoo
Käytätkö muita ihoa hoitavia tuotteita? - j
Rasvaatko huuliasi? - j
Rasvaatko käsiäsi? - j
Hoidatko kynsiäsi? - joskus
Viilaatko kynsiäsi? - en
Leikkaatko kynsiäsi? - en
Käytkö manikyyrissä? - en
Pureskeletko kyntesi? - jos hermostuttaa
Pesetkö hiuksiasi? - joo? :D
Kuinka usein peset hiuksiasi? - jokatoinen pv

A B O U T P E O P L E
Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten? - isä
Kuka soitti sinulle viimeksi? - isä
Kenelle soitit viimeksi? - makelle
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? - make
Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? - make tai soffi
Kenen luona/missä olit viimeksi yötä? - no laitoksessa, jos se ny lasketaa

L A S T W E E K
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - on:)
Entä kenties pussannut? - on:)
Mitä olet ostanut viikon sisällä ? - emt :D tupakkaa
Oletko juonut alkoholia viikon aikana? - joo
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - juu
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - juu

H A V E Y O U E V E R
Oletko ollut julkisella paikalla yöpuvussa? - no en :D
Pitänyt jonkun salaisuuden? - juu
Itkenyt elokuvan aikana? - juu