IRC-Galleria

Entä jos luonto on yksilö. kaikki on yhteydessä kaikkeen aivan kuin
varpaamme on yhteydessä aivoihimme: fyysisesti eri puolilla, mutta kuitenkin
kosketuksissa toisiinsa sekä fyysisesti että henkisesti (kyky käyttää varvasta)
Ehkäpä luonto on yksi eliö, jonka soluja olemme: varpaamme ei kykene tajuamaan
mitä päämme tajuaa, koska sillä ei ole edellytyksiä (aivot) Ehkäpä olemme samalla
tavalla "luonto-eliön" soluja ja samalla tavalla on olemassa "aivot" jotka tajuavat
yksilön kokonaisuuden ja kaikki/monet sen osat, mutta ollessamme vain soluja
meillä ei ole mahdollisuutta ymmärtää asiaa samalla tavalla. Tarkoituksemme
saattaa olla sama kuin varpaallamme: kasvaa ja pysyä elossa, jotta meillä olisi se
käytössämme. Varvas ei tätä voi ymmärtää, se vain elää. Ihminen miettii usein
elämän tarkoitusta. Ehkäpä juuri siksi olemme hämmentyneitä, koska emme tiedä
mitä varten olemme, meillä ei ole resursseja ymmärtää, mutta silti jostakin syystä
tunnemme tarpeelliseksi kasvaa, pysyä elossa ja lisääntyä. Ehkäpä on olemassa
"aivot" jotka tajuavat meidät ja tarkoituksemme kokonaisuudessa ja katsoo meitä
aivan kuin me varvastamme ajatellen "se on vain varvas, ei sillä ole aivoja"

Mistä pääsen uskontoon, eli jumaluus-ilmiöön. Ensinnäkin (en haluaisi yleistää)
jumalaan todella uskovat pyrkivät yleensä viettämään terveellistä elämää.
Mekin haluamme varpaamme voivan hyvin. Ehkäpä nämä ihmiset todella saavat
heikon yhteyden "johonkin". Ehkä tämä "jokin" ei olekaan jumalallinen käsite,
vaan nämä "luonnon aivot" aivan kuten varpaamme tiedostaa meidät ja toimii
kuten haluamme. Pyrkimys viettää tervettä elämää johtuisi luonnon halusta
pitää huolta itsestään. Jumalan kuulevat eivät kuulisikaan mitään sinänsä
jumalallista vaan samankaltaisen signaalin kuin päästämme välittyy varpaaseen.
Ja samalla tavalla kuin varpaamme tiedostaa vain mitä sen pitää tehdä,
jumalaan uskovatkin yksinkertaisesti vain saavat signaalin luonnolta, joka kertoo
mitä pitää tehdä. "Jumalan äänen" kuuleminen ja totteleminen olisi vain
sama asia kuin varpaamme tottelee meitä.

Ehkäpä kasvikunta on "luonnolle" vähän kuin ulkoraajat meille, se kykenee kontrolloimaan
niitä täysin. Ja eläinkunta vastaavasti kuin sisäelimemme tai bakteerimme,
emme pysty tietoisesti käyttämään niitä, mutta silti ne (yleensä) toimivat etujemme
mukaisesti. Entä jos "luonto" on tulossa vanhaksi josta johtuvat aikamme
uudenlaiset/kasvavat ongelmat: Rikollisuus, ylikansoittuminen, depressiivisyys etc.
Ehkäpä nämä ovat "luonnolle" vanhuuden vaivoja. Sisäelimet eivät toimi enää kuten
ennen ja jos me olemme ne sisäelimet, me emme toimi kuten ennen, johon voisi liittyä
aikamme uudenlainen pahoinvointi ja maailmanlopun uhka, joka toki jollain tasolla
on aina ollut olemassa.
Entä jos aivan samalla tavalla kuin mekin (ainakin jollain tasolla) pelkäämme
kuolemaa läpi elämämme, mutta vanhana osaamme jopa odottaa sitä, "luonto" tekee
juuri samoin: Maailmanloppua on aina odotettu, mutta se näyttää koko ajan
entistä todennäköisemmältä jopa aivan lähitulevaisuudessa.

Toki maailma tavallaan "elää" kokonaisuutena, mutta onko kyseessä
(osittain) kontrolloitu (jonkun/jonkin hallitsema/käyttämä)
vai kontrolloimaton kokonaisuus.

Teoriani siis perustuu ajatukseen jollakin tavalla
kontrolloidusta kokonaisuudesta yksilönä.