IRC-Galleria

Nimeni kertoi myös tämänKeskiviikko 23.07.2008 17:59



Kati Commonsissa

Kati (Catha edulis) eli khat on kasvi sekä sen lehdistä ja oksista saatava päihde (khat). Katia käytetään pureskelemalla, jolloin siitä liukenee katinonia ja katiinia, joilla on piristävä vaikutus. Katia on perinteisesti käytetty päihteenä itäisessä Afrikassa ja Lähi-idässä. Jotkut maahanmuuttajat ovat tuoneet käytön mukanaan myös Eurooppaan, missä käytännössä katin käyttö rajoittuu näiden maahanmuuttajien keskuuteen.

Käyttö

Katin päihdevaikutus perustuu siitä pureskeltaessa liukeneviin katinoniin ja katiiniin. Pureskeltava kerta-annos katia painaa noin 100 grammaa, jota käytetään parin tunnin ajan. Katin päihdevaikutukset ovat sitä voimakkaampia, mitä tuoreempia pureskeltavat lehdet ovat. Katilla on piristävä ja puheliaisuutta lisäävä vaikutus, mutta käytön seurauksena voivat olla sydämen rytmihäiriöt, päänsärky, punoitus, unettomuus, aggressiivisuus ja ahdistusoireet.

Lainsäädäntö

Suomessa kati luokitellaan huumeeksi ja sen maahantuonti, myynti ja käyttö ovat rangaistavia. Katin käyttö on laillista esimerkiksi Britanniassa

mitä nimesi kertoo?Keskiviikko 23.07.2008 16:28

Googleta hakusanoilla: "Nimesi on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 5 tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1.Kati on Katariina-nimestä ja siitä johdettujen nimien (kuten Katja, Katri) lyhentymämuoto. Nimen merkitys on 'alati puhdas'. ...

2.Wikipedia. Loikkaa: valikkoon, hakuun. Tämä artikkeli käsittelee kasvia ja päihdettä. Kati on myös suomalainen naisen etunimi. ...

3.Viidestä näyttelystä kolmessa Kati on palkittu SA:lla/ERI:llä ja sijoittunut Paras narttu-luokassa toiseksi ja kahdesti kolmanneksi. ...

4.Kati on minunkin suuria suosikkejani ja kuvituksiaan tulee aina bongailtua sieltä täältä. Kuvitukset ne häntä varmaan tätä nykyä tehokkaasti työllistävätkin ...

5.Kati on luonteeltaan hyvin reipas verrattuna moneen muuhun hautausmaan kissaan. ... Kati on rauhallisen oloinen kissa, tosin kotioloihin päästyään siitä voi ...

kuinka hyvin tunnet minut?Keskiviikko 23.07.2008 13:15


1. Nimeä yksi minulle tärkeä ihminen maailmasta.
2. Kuinka pitkä olen?
3. Mikä on lempiasiani maailmassa?
4. Kuinka monta sisarusta minulla on?
5. Millaisessa talossa asun?
6. Olemmeko ystäviä?
7. Millaisia vaatteita käytän?
8. Minkäväriset huoneeni seinät ovat?
9. Kuvaile minua yhdellä lauseella.
10. Suurin unelmani?
11. Lähtisitkö kanssani festivaaleille ensi kesänä?
12. Millaiset hiukset minulla on?
13. Ensinmäinen muistosi minusta?
14. Mitä teen mielelläni vapaa-ajallani?
15. Olenko rakastunut?
16. Lempi juomani?
17. Millaiset miehet ovat "minun makuani"?
18. Syntymäpäiväni? (päivä-kuukausi-vuosi)
19. Saanko halata sinua, kun seuraavan kerran näämme?
20. Pystyisitkö kertomaan minulle asian, jota et ennen ole kertonut kenellekään?

normaali vai erinlainen?Tiistai 22.07.2008 02:34


> > Teeppä seuraava testi, on todella ihmeellinen . Luvataan ettei se ole mikään
> > ansa. Mutta pliis, tee se hyvin ja loppuun asti, ei ole pitkä juttu .
> >
> >
> > Oletko koskaan miettinyt ajatteletko normaalisti vai oletko erilainen? No,
> > tee
> > seuraava mietintä harjoitus ja loydä vastaus !!!!!!
> >
> > Seuraa ohjeita ja vastaa kysymyksiin yksi kerrallaan ja niin nopeasti kuin
> >
> > pystyt, mutta älä mene eteenpäin ennen kuin olet vastannut edelliseen. Ei
> > tarvitse kirjoittaa vastauksia ylös. Tulet todella hämmästymään tuloksesta.
> >
> >
> >
> >
> > Kuinka paljon tekee:
> >
> >
> > 15+6
> >
> >
> >
> >
> > 3+56
> >
> >
> >
> > 89+2
> >
> >
> >
> >
> > 12+53
> >
> >
> >
> > 75+26
> >
> >
> >
> > 25+52
> >
> >
> >
> > 63+32
> >
> >
> >
> > näin on, laskeminen on hankalaa mutta tämä onkin oikea harjoitus. Vielä
> > kerta :
> >
> >
> > 123+5
> >
> >
> >
> > NYT NOPEASTI! AJATTELE JOKU TYÖKALU JA JOKU VÄRI!
> > Nyt lahde alaspain.
> >
> >
> >
> >
> > Vieläkin vähän alaspäin.
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Vieläkin alaspäin.
> >
> >
> >
> >
> >
> > Ajattelet punaista vasaraa eiko vain???
> >
> >
> > Jos et ajattele, kuulut niihin 2% väestosta joka ajattelee erilailla
> > 98% väestosta vastaa punainen vasara kun heille annetaan tämä harjoitus. Aika
> > hyytävä eiko vaan

Vaimokullalleni/Rakkaalle aviomiehelleniMaanantai 21.07.2008 20:44

VAIMOKULLALLENI:

Viimeisen vuoden aikana olen yrittänyt rakastella kanssasi 365 kertaa.
Minua on onnistanut 36 kertaa, eli keskiarvolla yksi yli kymmenestä.
Ohessa seuraa lista syistä, miksi en ole onnistunut useammin:

-54 kertaa lakanat oli juuri pesty
-17 kertaa oli liian myöhä
-49 kertaa olit liian väsynyt
-27 kertaa oli liian kuuma
-15 kertaa teeskentelit nukkuvasi
-22 kertaa päätäsi särki
-17 kertaa pelkäsit, että herätämme vauvan
-16 kertaa sanoit olevasi liian kipeä
-12 kertaa oli väärä aika kuukaudesta
-19 kertaa sinun piti herätä aikaisin seuraavana aamuna
-7 kertaa olit palanut auringossa
-6 kertaa katselit iltaohjelmia
-5 kertaa et halunnut sotkea kampaustasi
-3 kertaa pelkäsit naapureiden kuulevan
-9 kertaa sanoit äitisi heräävän

36 kerrasta, joina onnistuin, toimitus ei ollut miellyttävä, koska 6 kertaa
vain makasit paikallasi, 4 kertaa käskit minun pitää vauhtia ja hoitaa homma,
7 kertaa minun täytyi herättää sinut ja kertoa, että olen lopettanut ja kerran
pelkäsin satuttaneeni sinua, koska tunsin sinun liikahtavan.

RAKKAALLE AVIOMIEHELLENI,

Mielestäni olet hieman sekoittanut asioita. Tässä syyt, mikset ole
saanut useammin:

-5 kertaa tulit kotiin humalassa ja yritit naida kissaa
-36 kertaa et tullut kotiin ollenkaan
-21 kertaa SE ei toiminut
-33 kertaa SE toimi liian nopeasti
-19 kertaa SE pehmeni liian nopeasti
-38 kerta olit liian myöhään töissä
-10 kertaa varpaasi kramppasivat
-29 kertaa sinun piti nousta aikaisin pelaamaan golfia
-2 kertaa olit ollut tappelussa ja joku oli potkaissut sinua munille
-4 kertaa SE juuttui vetoketjuusi
-3 kertaa sinulla oli nuha, ja nenäsi vuoti
-2 kertaa sinulla oli rakko sormessasi
-20 kertaa menetit vireesi ajateltuasi sitä koko päivän
-6 kertaa tulit huoneeseen pyjamassasi lukien likaista lehteä
-98 kertaa sinulla oli liian kiire katsoa futista, pesistä, jääkiekkoa tms.
televisiosta.

Syy siihen, että niinä kertoina, kun pääsimme asiaan, makasin liikkumatta
paikoillani oli se, että et osunut ja itse asiassa nait lakanoita. Silloin,
kun tunsit minun liikahtavan olit PIERAISSUT ja minä yritin saada ilmaa.

Makuuhuonegolfin säännötMaanantai 21.07.2008 20:36

1. Pelaaja saa käyttää vain omia välineitä pelissä, tavallisesti
yhtä mailaa ja kahta palloa. Välineet on puhdistettava
ennen peliä ja kentän omistajan tulee tarkastaa ja
hyväksyä välineet

2. Toisin kun tavallisessa golfissa, pelin tarkoituksena on saada
maila reikään ja pitää pallot sen ulkopuolella. Kentän
omistaja pidättää oikeuden säädellä varren pituutta,
jottei kentälle aiheutuisi vahinkoa.

3. Pelitehon lisäämiseksi tulee mailan varren olla jäykkä. Kentän
omistajan tulee tarkistaa mailan jäykkyys ennen pelin
alkamista.

4. Pelin tarkoituksena on käyttää niin monta lyöntiä kuin on mah-
dollista, kunnes kentän omistaja on tyytyväinen. Pelaajia
muistutetaan pelaamaan oikeata reikää, jonka kentän
omistaja osoittaa.

5. Pidetään huonona tapana pelata reikää heti kentälle saavuttua.
Kokeneet pelaajat ihailevat ensin kenttää, kiinnittäen erikoi-
sesti huomiota hyvin muodostuneisiin bunkkereihin. Poikkeuk-
sellisen hyvänä tapana pidetään reiän pelaamista useampaan
kertaan ottelun aikana.

6. Pelaajia kielletään mainitsemasta muita kenttiä, missä he ovat
viime aikoina pelanneet.

7. Mikäli kenttä on väliaikaisesti kunnostettava, on pelaajien
etsittävä muita pelitapoja.

8. Pidetään pelin etiikan vastaisena paljastaa pelin tulos muille
pelaajille.

9. Kentän omistaja on ottelutuomarina valittaessa parasta peliä.
Kentän omistaja määrää myös pelimaksun.

10. Pelaajan, joka ei tunne kenttää, on syytä pitää suojaa mailansa
päällä kentällä liikkuessaan.

11. Kentällä pelaa korkeintaan yksi pelaaja kerrallaan. Mikäli
kysymyksessä on joukkuepeli, kukin joukkueen jäsenistä pelaa
kentän läpi vuorotellen.

12. Jos kentän omistaja antaa luvan, voi pelaaja myös harjoitella
erikseen bunkkeripeliä.

13. Jos bunkkerit tuntuvat pieniltä, voi niitä kasvattaa kenttä-
mestarin avustuksella.

14. Pelin jälkeen on syytä puhdistaa pelivälineet ja kenttä seu-
raavaa peliä varten.

mitä sinä teit?Maanantai 21.07.2008 17:50



Valitse kuukausi jolloin synnyit:

Tammikuu- Join
Helmikuu- Nauroin
Maaliskuu- Nussin
Huhtikuu- Katsoin
Toukokuu- Lauloin
Kesäkuu- Runkkasin
Heinäkuu- Himoitsin
Elokuu- Huusin
Syyskuu- Pieraisin
Lokakuu- Rakastelin
Marraskuu- Haukuin
Joulukuu- Sekstasin

Valitse päivä jolloin synnyit:

1. Joulupukkia
2. Poika/tyttöystävääsi
3. Tissejäsi
4. Seksikästä tyttöä
5. Huoraa
6. Playboy-pupua
7. Stripparia
8. Mummoasi
9. Äitiäsi
10. Ystävääsi
11. Seksikästä miestä
12. Pirua
13. Aasialaista
14. Persettäsi
15. Kaveriani
16. Koppakuoriaista
17. Pornotähteä
18. Itteäni
19. Isääsi
20. Veljeäsi
21. Äitiä
22. Lammasta
23. Pappia
24. Siihteeriä
25. Transua
26. Tätiäsi
27. Koiraasi
28. Sinun kuumaa siskoasi
29. Setääsi
30. Kissaasi
31. Dildoa

Nimesi eka kirjain:

A- koska tykkään suklaasta.
B- koska minulla oli tylsää.
C- koska housuni olivat liian tiukat.
D- koska hedelmä tykkää kärpäsestä.
E- koska sydämeni on liian pieni.
F- koska en saanut yhtään lahjaa jouluna.
G- koska tykkään kananmunista.
H- koska tykkään juhlia.
I- koska viilsin ranteeni auki.
J- koska minulla ei ole tyttö/poikaystävää.
K- koska olin pilvessä.
L- koska olin kännissä.
M- koska olin sekaisin.
N- koska äitini käski.
O- koska olen homoseksuaali.
P- koskan olen yksinäinen.
Q- koska vanhempani riitelevät paljon.
R- koska minua panettaa.
S- koska haluan tehdä itsemurhan.
T- koska inhoan koulua.
U- koska minulla on tarve masturboida.
V- koska huomenna on maailmanloppu.
W- koska se kutsuu minua.
X- koska tykkään tummista.
Y- koska tykkään uida.
Z- koska olin humalassa.
Ã…- koska minun vasen kives on suurempi kuin toinen.
Ä- koska vasen rintani on suurempi kuin toinen.

Lempivärisi. (valitse yksi)

Sininen- Sen jälkeen menin suihkuun,
Punainen- Sen jälkeen menin kakalle,
Vihreä- Sen jälkeen menin mummoni luo,
Keltainen- Sen jälkeen menin lempibändini keikalle,
Musta- Sen jälkeen menin lähimpään baariin,
Valkoinen- Sen jälkeen menin tyttö-/poikaystäväni exän luokse,
Violetti- Sen jälkeen menin sokkotreffeille,
Harmaa- Sen jälkeen menin pornokauppaan,
Ruskea- Sen jälkeen menin kahvilaan,
Vaaleanpunainen- Sen jälkeen menin kylpyyn,
Vaaleansininen- Sen jälkeen menin exäni luokse,
Joku muu- Sen jälkeen menin lähimmän koulun rehtorin kansilaan,


Horoskooppisi:

Oinas- mukanani kassillinen pornokasetteja
Härkä- matkalla kaadoin mummon
Kaksonen- matkalla varastin jonkun takapihalta pyykkejä
Rapu- mukanani kaksi kassia kaljaa
Leijona- mukanani varastamani kortsut
Neitsyt- siellä panin kaikkien kanssa
Vaaka- siellä löysin maasta käyttämättömiä kondomeja
Skorpioni- mukanani kaksi 4,5 litran viskipulloa
Jousimies- Siellä revin itseltäni kaikki vaatteet pois
Kauris- matkalla tapasin exäni
Vesimies- mukanani suurimmat ja mustimmat dildot mitä löysin
Kalat- siellä revin lähimmältä ihmiseltä kaikki vaatteet pois

Lemmikkisi:

Kissa- ja söin ne.
Koira- ja työnsin ne ahteriini
Kani- ja möin ne
Hamsteri/Marsu- ja revin ne kappaleiksi.
Gerbiili/Rotta- ja tungin ne ohikulkijan taskuun ja väitin häntä varkaaksi.
Käärme- ja annoin ne lahjaksi pienelle kummilapselleni.
Hevonen/Poni- ja laitoin ne seinälle. ja askartelin niistä itselleni uuden hatun.
Joku hyöteinen- ja uskon aloittavani uuden muotivillityksen roikuttamalla niitä korvistani.
Joku lintu- ja kätkin ne maahan odottamaan parempia aikoja.
Villakoira/Pölypunkki- ja maksoin niillä ruokaostokseni.
Joku muu- ja laitoin ne seinälle.
Ei lemmikkejä- ja heitin ne kaupan näyte ikkunasta sisään.

Himoitsin stripparia koska olin pilvessä sen jälkeen menin lähimpään baariin mukanani kaksi kassia kaljaa ja heitin ne kaupan näyteikkunasta sisään.

mitä sinä teit?Sunnuntai 20.07.2008 15:12

Valitse kuukausi jolloin synnyit:

Tammikuu- Söin
Helmikuu- Löin
Maaliskuu- Nussin
Huhtikuu- Katsoin
Toukokuu- Vedin turpaan
Kesäkuu- Runkkasin
Heinäkuu- Nauratin
Elokuu- Puukotin
Syyskuu- Ammuin
Lokakuu- Rakastelin
Marraskuu- Haukuin
Joulukuu- Pidin kädessäni

Valitse päivä jolloin synnyit:

1. Huoraa
2. Poika/tyttöystävääsi
3. Naista jolla on HIV
4. Seksikästä tyttöä
5. Joulupukkia
6. Playboy-pupua
7. Naimisissa olevaa äitiä
8. Elvistä
9. Äitiäsi
10. Pääsiäispupua
11. Jalkapallo pelaajaa
12. Pirua
13. Aasialaista
14. Opettajaani
15. Kiveä
16. Koppakuoriaista
17. Pornotähteä
18. Puhelinta
19. Tietokonettani
20. Sinun taloa
21. Äitiä
22. Lammasta
23. Pappia
24. Siihteeriä
25. Mr.Oikeaa
26. Transua
27. Terotinta
28. Sinun kuumaa siskoasi
29. George Bush:ia
30. CD-levyä
31. Tulostinta

Nimesi kolmas kirjain:

A- koska tykkään suklaasta.
B- koska minulla oli tylsää.
C- koska housuni olivat liian tiukat.
D- koska hedelmä tykkää kärpäsestä.
E- koska sydämeni on liian pieni.
F- koska en saanut yhtään lahjaa jouluna.
G- koska tykkään kananmunista.
H- koska tykkään juhlia.
I- koska viilsin ranteeni auki.
J- koska minulla ei ole tyttö/poikaystävää.
K- koska pidän jalkapallosta.
L- koska olin pilvessä.
M- koska olin sekaisin.
N- koska äitini käski.
O- koska olen homoseksuaali.
P- koskan olen yksinäinen.
Q- koska vanhempani riitelevät paljon.
R- koska minua panettaa.
S- koska haluan tehdä itsemurhan.
T- koska inhoan koulua.
U- koska minulla on tarve masturboida.
V- koska huomenna on maailmanloppu.
W- koska se kutsuu minua.
X- koska tykkään tummista.
Y- koska tykkään uida.
Z- koska olin humalassa.
Ã…- koska minun vasen kives on suurempi kuin toinen.
Ä- koska vasen rintani on suurempi kuin toinen.

Lempivärisi. (valitse yksi)

Sininen- Sen jälkeen menin suihkuun,
Punainen- Sen jälkeen menin kakalle,
Vihreä- Sen jälkeen menin mummoni luo,
Keltainen- Sen jälkeen menin lempibändini keikalle,
Musta- Sen jälkeen menin lähimpään baariin,
Valkoinen- Sen jälkeen menin tyttö-/poikaystäväni exän luokse,
Violetti- Sen jälkeen menin sokkotreffeille,
Harmaa- Sen jälkeen menin pornokauppaan,
Ruskea- Sen jälkeen menin kahvilaan,
Vaaleanpunainen- Sen jälkeen menin kylpyyn,
Vaaleansininen- Sen jälkeen menin exäni luokse,
Joku muu- Sen jälkeen menin lähimmän koulun rehtorin kansilaan,


Horoskooppisi:

Oinas- siellä heitin kaikki vaatteeni pois
Härkä- matkalla kidnappasin naapurin lapset
Kaksonen- mukanani kaksi 4,5 litran viskipulloa
Rapu- mukanani naapurin koiran täydet kakkapussit
Leijona- siellä revin lähimmältä ihmiseltä kaikki vaatteet pois
Neitsyt- mukanani äidiltäni varastamat tamponit
Vaaka- siellä löysin maasta käyttämättömiä kondomeja
Skorpioni- matkalla varastin jonkun takapihalta heidän kukkaistutuksensa multineen
Jousimies- mukanani isältäni lainatut pornokasetit
Kauris- matkalla löysin maasta käytettyjä kondomeja
Vesimies- mukanani suurimmat ja mustimmat dildot mitä löysin
Kalat- mukanani kaverini autosta pöllimäni hajukuuset

Lemmikkisi:

Kissa- ja söin ne.
Koira- ja työnsin ne ahteriini
Kani- ja möin ne
Hamsteri/Marsu- ja revin ne kappaleiksi.
Gerbiili/Rotta- ja tungin ne ohikulkijan taskuun ja väitin häntä varkaaksi.
Käärme- ja annoin ne lahjaksi pienelle kummilapselleni.
Hevonen/Poni- ja laitoin ne seinälle.
Joku hyöteinen- ja heitin ne kaupan näyteikkunasta sisään.
Joku lintu- ja kätkin ne maahan odottamaan parempia aikoja.
Villakoira/Pölypunkki- ja maksoin niillä ruokaostokseni.
Joku muu- ja askartelin niistä itselleni uuden hatun.
Ei lemmikkejä- ja uskon aloittavani uuden muotivillityksen roikuttamalla niitä korvistani.

Nauratin naimisissa olevaa äitiä koska inhoan koulua sen jälkeen menin lähimpään baariin mukanani naapurin koiran täydet kakkapussit ja uskoin aloittavani uuden muotivillityksen roikuttamalla niitä korvistani.
( ) Sinussa on se jokin
(1 ) Harry Potter ja Viisasten kivi
(2 ) Harry Potter ja Salaisuuksien kammio
(3 ) Harry Potter ja Azkabanin vanki
(4 ) Harry Potter ja Liekehtivä pikari
(5 )Harry Potter ja Feeniksin kilta
(6 ) Mr. and Mrs. Smith
( ) The Mexican
(7 ) Nemoa etsimässä
(8 ) Leijonakuningas
(9 ) Ocean's eleven
( ) Ocean's twelwe
( ) Ocean thirteen
( ) Spy Game
(10 ) Fight Club
( ) Meet Joe Black
( ) Seven
(11 ) Thelma & Louise
( ) Grease
( ) Seitsemän yötä Tiibetissä
(12 ) Pirates of the Caribbean
(13 ) "-" 2
(14 ) "-" 3
( ) Troija
( ) Starsky and Hutch
( ) Saw
( ) Moulin Rouge
(15 ) Scream
( ) Scream 2
( ) Scream 3
(16 ) Scary Movie
(17 ) Scary Movie 2
(18 ) Scary Movie 3
(19 ) Scary Movie 4
(20 ) The Grinch
(21 ) American Pie
(22 ) American Pie 2
(23 ) American Wedding
( ) I, Robot
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(24 ) Men in Black
(25 ) Men in Black 2
( ) The Village
( ) Along Came Polly
(26 ) Forrest Gump
( ) Deep Impact
( ) The Terminal
( ) Halloween
(27 ) The Ring
(28 ) The Ring 2
( ) Space Jam
( ) Chigaco
(29 ) Riku Rikas
( ) The Day After Tomorrow
( ) I am Sam
(30 ) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(31 ) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(32 ) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
( ) Ten Things I Hate About You
(33 ) Just Married
(34 ) Painajainen Elm Streetillä
(35 ) Titanic
( ) Romeo & Julia
(36 ) Tiedän mitä teit viime kesänä
(37 ) Independence Day
( ) Bad Boys
( ) Bad Boys 2
(38 ) ET
(39 ) Yksin kotona
(40 ) Yksin kotona 2
(41 ) Yksin kotona 3
(42 ) Yksin kotona 4
( ) Mio poikani Mio
( ) Katto Kassinen
( ) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) Calendar Girls
( ) Catch Me If You Can
(43 ) Spider-Man
(44 ) Spider-Man 2
(45 ) Spider-Man 3
(46 ) The Fifth Element
(47 ) Air Force One
( ) Sound of Music
(48 ) Terminaattori
(49 ) Terminaattori 2
( ) Vanilla Sky
( ) Addams Family
(50 ) Ace Ventura
(51 ) Valehtelija, valehtelija
( ) Hevoskuiskaaja
(52 ) 8 mile
(53 ) Die Hard
( ) Eurotrip
(54 ) Deep Blue Sea
( ) Casper
( ) Alexander
( ) Save the Last Dance
( ) Pretty Woman
( ) Melkein julkkis
( ) Uneton Seattlessa
( ) Top Gun
( ) Sairaan kaunis maailma
( ) Cast Away
( ) Wicker Park
( ) Kuka sanoo tahdon?
( ) Vuosi nuoruudestani
(55 ) Shrek
(56 ) Shrek 2
( ) Viimeinen Samurai
( ) Kimpassa
(57 ) Fucking Åmål
(58 ) Saksikäsi Edward
( ) Vihreä maili
( ) Amelie
( ) The Truman Show
( ) School of Rock
( ) Big Fish
(59 ) Pelastakaa sotamies Ryan
( 60) Austin Powers
(61 ) Austin Powers: Agentti joka tuuppasi minua
(62 ) Austin Powers: Kultamuna
(63 ) Pelikaanimies
(64 ) Blues Brothers
(65 ) Blues Brothers 2000
( 66) Aristokatit
( ) Piano
(67 ) American Beauty
(68 ) Pahat Pojat
(69 ) Pitkä kuuma kesä
( ) Honey
( ) Notting Hill
(70 ) Kummelin kultakuume
(71 ) Morsian karkuteillä
(72 ) Karhuveljeni Koda
(73 ) Herrasmiesliiga
( ) Pieni suklaapuoti
( ) Kauna
(74 ) Helmiä ja sikoja
( ) Erin Brochowich
(75 ) Ihmeperhe
( ) Kellopeliappelsiini
(76) King Arthur
( ) Koirankynnen leikkaaja
(77) Heinähattu ja Vilttitossu
( ) Dancer In the Dark
( ) Lapsia ja aikuisia
(78) Unbreakable
(79) Jali ja suklaatehdas
( ) boys don't cry
( ) Syksy New Yorkissa
( ) Kuutamolla
(80) Kaverini mahtava Joe
( ) Olimme sotilaita
(81) Häjyt
( ) Pikkunaisia
( ) Kukkia ja sidontaa
(82) Simpsons Movie
( ) 8 päivää ensi-iltaan
(83)DaVinci koodi
(84) Daredevil
(85) Säämies
(x86) Pähkähulllu professori
( ) Crossroad
( ) Catwoman
( )Beverly Hills cop 1
(87) Poliisiopisto1
(88) Poliisiopisto 2
(89) -''- 3
(90) -''- 4
(91) -''-5
( ) Nannydiares
( ) Natioltreacure 1
( ) -''- 2
( ) Norbit
(92) Lumottu
( ) Orpokoti
( ) Alien- ylösnousemus.

puhelinnumeroni...Keskiviikko 16.07.2008 23:36

Jos löydyn sinun kännykkäsi nimilistalta,
niin kerro nyt millä nimellä olen siellä!
Sen jälkeen ota tämä blogimerkintä omaan
blogiisi / päiväkirjaasi ja katso millä nimellä
itse löydyt muiden kännyköistä!