IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 05.01.2009 23:41

ULKONÄKÖ
[ ] Minulla on pahasti rohtuneet huulet
[ ] Minulla on siniset silmät
[ ] Minulla on mustat hiukset
[ ] Hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
[ ] Minulla on useita korvalävistyksiä
[ ] Pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
[x] Minulla on pitkät etuhiukset
[ ] Minulla on leveät hartiat
[/] Uskon, että olisin todella laihana kaunis
[ ] Minulla on paljon arpia käsissä
[x] Muiden mielestä olen söpö
[x] Ulkonäössäni vihaan eniten lantioni seutua
[x] Oikea hiusvärini on blondi

LUONNE

[ ] Olen aamuisin yleensä äreä
[ ] Olen hyvin masentunut juuri nyt joskaan en näytä sitä
[ ] Vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
[X] Haaveilen paljon
[X] Nauran helposti
[X =)] Saan ihmiset nauramaan
[x] Nautin positiivisesta huomiosta
[/] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[ ] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
[ ] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[ ] Kadehdin laihoja ihmisiä
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin

RAKKAUS
[ ] Olen tällä hetkellä korviani myöten ihastunut
[ ] Piilottelen usein ihastumistani
[ ] Olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa
[x] Minulla on ollut ainakin yksi naurettavan lyhyt suhde
[ ] Olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä

Tunnustan, että olen:

[x] luntannut kokeessa
[ ] ajanut mopolla/autolla kännissä
[ ] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[x] saanut arestia
[x] kävellyt päin seinää
[x] kiusannut tarkoituksella
[x] tappanut eläimen (hämähäkit yms. lasketaan myös mukaan)
[x] soutanut veneellä
[/] epävarma
[x] lintsannut
[x] vittuillut
[ ] nukahtanut kirkossa
[x] nukahtanut tunnilla
[x] saanut nelosen jostain kokeesta
[x] valehdellut

Oletko rakastunut/ihastunut?

[ ] Rakastunut
[ ] Ihastunut
[ ] Toistaiseksi
[ ] Väliaikaisesti
[ ] En tällä hetkellä ollenkaan
[x] En ole aivan varma

Missä säilytät kännykkääsi?

[x] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[x] Repussa / laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[x] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[x] Milloin missäkin

Olisitko valmis syömään ihmisen lihaa (tarvittaessa kypsennettynä)?

[ ] Kyllä, mutta vain äärimmäisessä hädässä
[ ] Kyllä, vaikka heti
[x] En missään tilanteessa, edes nälkäkuoleman uhatessa
[x] En osaa sanoa

Minkä väriset hiukset sinulla on?

[ ] Harmaat
[ ] Mustat
[ ] Punaiset
[ ] Ruskeat
[ ] Siniset
[x] Vaaleat
[ ] Valkoiset
[ ] Vihreät
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen kalju

Missä säilytät kotiavaimiasi?

[ ] Avainnauhassa
[ ] Housuntaskussa
[x] Laukussa
[ ] Lompakossa
[x] Takintaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kotiavaimia

Mitkä ovat/olivat lempiaineitasi koulussa?

[x] Biologia
[x] Englanti
[ ] Filosofia
[!?!?!?] Fysiikka
[x] Historia
[ ] Kemia
[x] Kuvaamataito
[x] Käsityöt
[x] Liikunta
[x] Maantieto
[x =D] Matematiikka
[ ] Musiikki
[ ] Psykologia
[x] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[x] Äidinkieli
[x] Jokin muu aine

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?

[x] Harmaa
[x] Keltainen
[vihaan mustaa] Musta
[/] Punainen
[x] Ruskea
[x] Sininen
[x] Vaaleansininen
[x] Valkoinen
[ ] Vihreä
[x] Jokin muu

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?

[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[ ] 06-07
[x] 07-08
[x] 8-9
[x] 9-10
[x lomil] 10-11
[x ^] 11-12
[ ] Myöhemmin
[ ] Mihin aikaan sattuu
[x] Vaihtelevasti

aa perusMaanantai 05.01.2009 21:45

4 oppilas:
[ ] Koulu ei vois vähempää kiinnostaa
[/] En tee läksyjä
[ ] Lintsaan
[ ] En piittaa numeroista
[ ] Olen jäänyt luokalle
½

5 oppilas:
[x] Myöhästelen
[x siis lisa vihaa mua] Opettajani vihaa minua ja minä häntä
[ ] Opettajat on tyhmiä
[ ] En pidä huolta kirjoistani ja muista koulutavaroista
[ ] Olen saanut ehdot
2

6 oppilas:
[x] Kopion läksyni joskus jostain
[ ] Jätän joskus kirjat kotiin
[/] Olen huolimaton töissäni
[ ] Koulu on turhaa
[/] Olen opettajani silmätikku
2

7 oppilas
[x] Olen huono koulussa
[x] En tajua mitään!
[/] Kokeisiin lukeminen on ihan hirveän tylsää
[x] En aina kuuntele opettajaa
[x] Teen joskus muuta mitä pitäisi tehdä
4½

8 oppilas
[X] Haluaisin olla parempi
[/] Minua pitää auttaa usein
[X] En ole tyytyväinen kokeisiini
[x] Unohtelen joskus asioita mitä olisi hyvä muistaa
[x] En osaa olennaisia asioita joskus
4½

9 oppilas
[/] Oppitunneilla on hauskaa
[/] Viittaan ja olen aktiivinen
[ ] Juttelen opettajalleni paljon
[/] Ope on mukava
[/] En tykkää olla koulusta pois
2

10 oppilas:
[ ] Koulu on ihana paikka
[ ] Kesälomat ja muut pitemmät lomat ovat tylsiä ilman koulua
[/ kyl jotkut :>] Opettajani pitää minusta paljon
[/] Luen aina kokeisiin ja teen aina huolellisesti kaikki koulutehtävät
[ ] Kokeeni ovat aina parempia kuin muilla
1

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.01.2009 20:03

Kenelle annoit viimeksi suukon?
- viiruu pussasin

Viimeisin kömpelö hetki?
- hmm, varmaa tänää harkois

Oletko koskaan löytänyt enemmän kuin euron jostain satunnaisesta paikasta?
- joo

Tapaatko edelleen exiäsi?
- en

Milloin viimeksi nauroit?
- tänäää =DD

Mitä teet kun puhelinmyyjä soittaa?
- jään juttelee, en kehtaa sanoo ei

Olisiko elämä samanlaista ilman alkoholia?
- tavallaa joo

Pystyisitkö olemaan viikon pesemättä hiuksiasi pelastaaksesi rakastettusi?
- joo

Uskotko tämän hetkisten lemmikkiesi olevan hengissä vielä 10 vuoden päästä?
- itseasias joo

Milloin olit viimeksi vaahtokylvyssä?
- varmaa kesäl bulgarias =D

Tiedätkö ketään kenen nimi on Dennis?
- denis joo

Mitä söit viimeksi?
- purkkaa syön nyt

Missä lemmikkisi on nyt?
- varmaa hengailee tuol olkkaris

5 asiaa jotka olet tehnyt tänään?
- pesin hampaat
- söin
- olin harkois
- lauloin
- nauroin

Kuinka monta lasta haluat?
- 4

Tämänhetkinen asusi?
- legginssit, pelisukat, pelishortsit, jengin college ja villapaita ja tpaita

Minkä väriset alusvaatteet sinulla on?
- punaset ja valkoset

Mitä teet huomenna?
- varmaa stadii

Tiedätkö onko sinulla ihailijoita?
- : DDDDDDDDDDDDDDD en tiiä eikä varmaankaa oo

Minkä väriset hiukset sinulla on?
- vaaleeruskeet

Mitä teit 10 minuuttia sitten?
- taisin hakee mandariinin

Kuinka monelle olet sanonut rakastavasi häntä?
- en oikeestaa kellekkää xd

Oletko koskaan pitänyt henkilöstä joka seurustelee?
- joo kait

Nautitko viime juhlista?
- joo oli iha ok

Oletko syönyt popcornia viimeisen 48 tunnin aikana?
- en

Oletko koskaan lukenut kokonaista kirjaa yhden päivän aikana?
- joo

Onko sinulla outoja nukkumistapoja?
- ei

Millon viimeksi nukuit järvessä?
- en oo koskaan

Nukutko mieluummin jonkun kanssa vai yksin?
- ihan sama, vaikka joo kanssa

Mikä satuttaa sinua nyt?
- öö

Mikä on lempi poikabändisi?
- emt

Christina Aguilera vai Britney Spears?
- britney!

Oletko pysynyt kavereina exiesi kanssa?
- :D

Tiedätkö miten pokeria pelataan?
- en oikeestaa

Oletko koskaan ollut hereillä 48 tuntia?
- en muista

Mikä on lempimainoksesi?
- nike

Milloin viimeksi sinulla oli todella hauskaa?
- tänää :D

Oletko koskaan syönyt Suklaa Tacoa?
- en

Kuinka usein muistat unesi?
- joskus, muistan vielki yhe vuode vanhan

Mikä yksi asia on mielessäsi juuri nyt?
- tulevaisuus ja mun suunnitelmat

Oletko koskaan ollut rakastunut?
- en

Käytätkö aina turvavyötä?
- en ikinä, paitsi lentokonees ja jos istun etupenkil autos, jos takan nii en jaksa

Mitä pidät yllä nukkuessasi?
- isoo yöpaitaa

Tiedätkö miten pelataan biljardia?
- joo!

Pidätkö kauhuelokuvista?
- en aina

Vietätkö tulevaisuutesi todennäköisesti yksin vai parisuhteessa?
- parisuhtees

Jos saisit maata julkisuuden henkilön kanssa, kuka se olisi?
- :D:D:DD emt, vaikk robert pattinson :>

Mitkä juomat / ruoat kuvottavat sinua?
- maito/piimä ja kaikki tommoset ja sit pinaattikeitto, maksalaatikko

Oletko koskaan käyttänyt hyväksesi "jos sinä näytät minulle minä näytän sinulle!" ?
- joo

Jos saisit jotain haluamaasi mitä se olisi?
- rahaa tai onni

Oletko koskaan laulanu peilin edessä?
- joo

Kuka halasi sinua ensimmäisenä tänään?
- mummi

Kykenetkö hätätapauksessa pesee hampaas jonkun muun hammasharjalla?
- en sit pese !!!

Minkä väriset alusvaatteet on rock?
- mustat tai punaset

Onko sulla pimeitä salaisuuksia joista kukaan ei tiedä?
- ei

Eksoottisin eläin jota olet koskettanut?
- krokotiili tai käärme

Mitä laitat kahviisi?
- en juo kahvii

Esine, jota olet joskus hirveästi himoinnut ja sitten saanut sen?
- ööööö

Kivoin leikki?
- kirkkis

Pelottavin iskurepliikki joka on osoitettu sulle?
- "mennääks saunaa"

Genitaalilävistykset?
- öööö

[Ei aihetta]Lauantai 03.01.2009 22:41

LISSUPUOLESI:

[ ] Ilman huulikiiltoa ei voi elää
[ ] Joten käytän sitä joka päivä.
[/] Käytän hametta aina kun on mahdollisuus.
[ ] Inhoan huppareita
[x varsinki meijä jengin ... :D] Inhoan lökäreitä
[ ] Rakastan pinkkiä
[x] Käytän korkokenkiä
[ ] Käytät daa sanaa usein.
[ ] Sana ihq kuuluu sanavarastoosi.
[ ] Leikit pitävästi toisen kuvist mut oikeesti vaa naurat niille.
[ ] Esität ihanaa ystävää
[ ] Sinulla on yli 6 minihametta.
[ ] Huoneesi seinät ovat pinkit/vaal.pun.
[ ] Näytät omasta mielestäsi aina hyvältä.
[ ] Kävelet perse heiluen
[ ] Sinulla on napakoru/huulikoru/kulmakoru

pisteet: 2½

KOVISPUOLESI:

[ ] Käytät huppareita
[/ harkois] Käytät lökäpöksyjä
[ ] Sana jou kuuluu sun sanavarastoosi
[ ] Pidät aina lippistä
[ ] Käytät skeittikenkii
[ ] Pidät lippistäsi vinottain
[ ] Käytät sanaa vittu usein
[ ] Oot omasta mielestäsi kovis
[ ] Hengaat kovisten kaa
[ ] Pidät huivia
[ ] Löysät farkut on sun muotis
[ ] Olet johtajamallia
[ ] Inhoat pinkkiä
[ ] joku näistä kuuluu lempiväreihisi < musta, valkone, harmaa
[ ] Käytät yleensä pari kokoa liian isoja paitoja
[ ] Et tykkää urheilusta

pisteet: ½


TEINIPISSIS
[ ] siiderii joka viikonloppu
[ ] sit sammutaan
[ ] kaikki on paskaa
[ ] QUQAA EI RAQASTA MUAHH
[ ] pinkki ja vaaleenpunanen<3
[ ] stringit korvis

pisteet: 0

BODARI
[x] käyn kuntosalilla/punttiksella
[ ] tykkään nostella painoja
[ ] kuntosali/punttis on elämä
[X] kauhee habaki
[ ] sixpäkki löytyy
[ ] oon aina hikinen

pisteet: 2

VALOKUVAAJA
[ ] omistan puolijärkkärin/järkkärin
[x] kuvailen muutaki ku itteeni
[ ] haluan joskus tienata leipäni kuvaamisella
[ ] olen kiinnostunut aiheesta
[ ] luen usein valo-ja digikuvausfoorumeita
[x] tietokoneeltani löytyy satoja kuvia

pisteet: 2


"VALOKUVAAJA"
[ ] kuvaan pelkästään itteeni
[ ] iskä ostaa Nikonin
[ ] vaik en osaakaan kuvata sillä
[ ] kamera on aina ihan paskana
[ ] ja näyttö täynnä sormenjälkiä
[ ] mikä vitun objektiivi?

pisteet: 0


HIMOURHEILIJA
[x tainojaa] liikunnannumeroni oli ihan vitun hyvä
[/] käyn lenkillä usein
[ ] omistan erillisen lenkkeilyasun
[ ] pyöräilen tai kävelen aina jokapaikkaan
[x] harrastan jotain liikunnallista
[ ] syön karkkia vaan kerran viikossa/harvemmin

pisteet: 2½

MIELIPUOLI
[ ] perhe/ystävät ovat huolestuneita mielenterveydestäni
[ ] osastolta tullaan ja takas mennään
[ ] minulla on täysin päättömiä ideoita
[ ] niin päättömiä että pelkään toisinaan itseäni
[ ] pelkään varjoani

pisteet: 0

HULLU TIEDEMIES
[ ] olen kiinnostunut tieteestä
[ ] minulla on silmälasit
[x] ja hiukset aina päin vittua
[x] toivoisin jonkun keksivän aikakoneen
[ ] olen valmis olemaan päivät pitkät laboratoriossa
[ ] luulen tietäväni vastauksen kaikkeen

pisteet: 2

MALLI
[kukaan ei laita tähä koskaan rastii] olen mielestäni kaunis
[ ] olen laiha
[/] ja pitkä
[ ] haaveilen mallin urasta
[ ] tyra banks on idolini

pisteet: ½

MAALAISJUNTTI
[ ] en ole koskaan matkustanut junalla, metrolla tai ratikalla
[ ] enkä oo ikinä käynyt Helsingissä
[x] tykkään eläimistä
[ ] asun omakotitalossa
[ ] ja ihan täysin korvessa
[ ] käytän usein kumisaappaita ja oon ruma

pisteet: 1

ANGSTINEN GOOTTITEINI
[ ] hevi on parasta
[ ] viiltelen
[ ] koska mua sattuu ja se auttaa
[ ] viiltely ja him <3
[ ] him on elämä
[ ] ville valo pane mua

pisteet: 0

GALLERIAMESETTÄJÄ
[x] käyn galtsus joka päivä
[ ] ei nimi IRC-Galleriaa pahenna, eli sitä saa kutsuu irkiks
[x] meses yli 50 osoitetta
[ ] galleriassa oon vaihtanu nickiäni yli 10 kertaa
[ ] enkä vieläkään ole tyytyväinen
[ ] galleria ja mese on elämä

pisteet: 2

[Ei aihetta]Lauantai 03.01.2009 22:07

» Luettele viisi elokuvaa joista pidät.
- yes man
- sex and the city
- the holiday
- twilight
- the day after tomorrow

» Luettele viisi tv-sarjaa joista pidät
- täydelliset naiset
- greyn anatomia
- oc
- ruma betty
- huippikset

» Luettele viisi tärkeintä esinettäsi
- vaatekaappi
- sänky
- kännykkä
- kone
- matkakortti

» Luettele viisi pakkomielteeksi tai riippuvuuden kohteeksesi luokiteltavaa asiaa.
- vaatteet
- sipsit
- shoppailu
- tv
- kengät

» Luettele viisi paikkaa, joissa viihdyt parhaiten koko maailmassa.
- mun huone
- itis
- simpul
- valkul
- nellil

» Luettele viisi syytä miksi tämä päivä on hyvä
- ostin neuleen
- olin saunas
- söin jätskii
- äiti heitti rahaa kortille
- nukuin kl 12 asti

Koti:
» Kuinka monta taulua seinälläsi on?
- 2
» Onko teillä parveke?
- on
» Minkä väriset tapetit ovat siskollasi/veljelläsi?
- valkoset
» Minkä värinen matto teillä on olohuoneessa?
- ruskee

Ystävät:
» Onko sinulla parasta kaveria?
- on monta
» Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi?
- ei
» Käytkö kirjeenvaihtoa?
- en
» Oletko koskaan lyönyt ystävääsi?
- en sillee oikee

Ulkonäkö:
» Minkä väriset silmät haluisit että sinulla olisi?
- siniset, mut on vihreetki ok

» Haluaisitko olla mielummin 165 cm vai 175 cm pitkä?
- 175, mut välil mietin et tää 164 on ok koska käytän kummiski korkkareit

» Oletko brunette vai blondi?
- vaaleebrune

» Tykkäätkö enemmän soikeasta vai pyöreästä pään muodosta?
- soikeest

» Käytätkö nahkavöitä?
- en

Vaatteet:
» Omistatko henkselit?
- en

» Onko vaatekaappisi sekaisin?
- vähä

» Pidätkö varvassukista?
- ihan ok

» Löytyykö sinulta pinkkejä vaatteita?
- joo

Kengät:
» Omistatko AllStarsin kengät?
- joo yhet

» Entä Lacosten?
- en

» Omistatko saappaat?
- joo parit

» Millaiset talvikengät sinulla oli viime talvena?
- ruskeet saappaat, mustat nilkkurit, leopardi nilkkurit

» Kuinka monet kengät omistat (noin)?
- kait 22 parii, jos nappikset lasketaa 23

Sitä ja tätä...
» Oletko väsynyt?
- en

» Mitä luulet että tarkoittaa sana 'mañana'?
- huomenna, espanjaks =)

» Koska leikkasit viimeksi kyntesi?
- hmmmm

» Saatko jalan niskan taakse?
- en

» Pureskeletko kynsiäsi?
- joskus jos ärsyttää

Tulevaisuus:
» Mitä teet huomenna?
- no meen ainaki harkkoihi

» Tuleeko sinusta lattiamaalari?
- ei

» Entä leipuri?
- ei

» Oletko ikinä haaveillut lentäjän urasta?
- lentoemännän joo

» Millainen on unelmamiehesi/naisesi?
- kiva ja paras

[Ei aihetta]Lauantai 03.01.2009 18:36

Hyppeletkö usein jäätyneissä vesilätäköissä?
- e

Mitä kirjoittaisit yleisen vessan seinään?
- "moi"

Kenen julkkiksen ulkonäön ottaisit mieluiten?
- mischa bartonin, diane krugerin tai kristen stewartin

Kauanko mietit ostopäätösten tekoa?
- aika kauan :D eka kysyn simpult noin 20 kertaa "onks hieno" "ostanko" ja sit soitan äitille ja yleensä se sanoo ihan sama osta vaa sit sovitan viel kerra yms

Käytätkö itseruskettavaa?
- en

Mikä kappale kuvaa juuri sinua?
- hmmm

Avaatko ovea kaupustelijoille?
- en, me pistetää isoveljenkaa tv aina hiljemmälle ja mennää huoneisii venaa et ne lähtee, mut vähä tyhmää ku jeesusnaiset venaa aina nii kaua >:(

Onko talvessa mitään hyvää?
- on

Ja onko kesässä jotain pahaa?
- on

Kerro jokin hirvittävä muotioikku.
- gootti look, siis ainaki jotkut kamat, ja sit ylipitkät bootsit ei ees oo nii hienot

Keräätkö jotakin?
- en

Huppari vai kauluspaita?
- kauluspaita

Mitä kaikkea seinilläsi on?
- 2 tauluu ja julisteit ja vanha joulukalenteri xd ja mun piirustus jonka piirsin ku olin 5v

Mitä lehtiä olet tänään lukenut?
- ellos ja hm

Näytätkö viehkeältä kipeänä tai juuriheränneenä?
- emt

Voitko kulkea kaupungilla ilman meikkiä?
- voin

Fruittari vai hevari?
- no ei kumpikaa!

Kumpi tulee ensin leivälle, juusto vai makkara?
- juusto

Syötkö mielummin pizzaa vai salaattia?
- salaattii

Kolajuomat vai energiajuomat?
- vesi

Pidätkö itseäsi fiksuna yksilönä?
- itseasias joo

Oletko eläinkokeita vastaan?
- OLEN

Kuuluuko nuoruuteen alkoholi?
- kuuluu

Jätätkö koskaan koulukirjoja kotiin, jotta laukkusi olisi kevyempi?
- en yleensä mut vihkoi joo

Asuisitko mielummin suomalaisella maatilalla vai Kööpenhaminan keskustassa?
- köpikses

Kehtaisitko tulla kouluun paidassa, joka ei peittäisi napaa?
- no en !! taino kehtaisin ehkä mut en tulis ikinääää ne on rumii

Oletko silikoneja vastaan?
- en oo mut iha turhat

Kenet edesmenneen henkilön herättäisit henkiin?
- mummin

Kumpi olisit mielummin: muusikko vai näyttelijä?
- muusikkonäyttelijä

Millaisen perheen haluaisit tulevaisuudessasi?
- aviomies, 4 lasta: tyttö, tyttö, poika, poika ja chiuaua

Kun olit pieni, olitko mukana koulun/tarhan näytelmissä?
- joo

Kadehditko muiden ihmisten tyylejä?
- joskus, mut harvoin, en oikeestaa

Entä asennetta?
- joo joskus

Millaisissa kaupoissa tykkäät kierrellä?
- gt, hm

Jos ulkona alkaa sataa ja olet ulkona, kiirehditkö kotiin?
- no jos oon jossai keskustas nii meen kauppaa, mut mun on kyl sateenvarjo

Hengaatko koskaan epämääräisillä paikoilla ilman mitään varsinaista syytä?
- valkunkaa kävelyl joo

Siivoatko jälkesi lähtiessäsi?
- yleensä joo

Annatko ihmisille lempinimiä?
- joo

Onko sinulla pomottava luonne?
- ei

Onko sinulla ylitaiteellisia ystäviä?
- nojaa

New York vai Lontoo?
- äää emmätiiä :D haluun takas lontoosee siel on ihanaa (<3) mut kyl sanon et ny koska se on ihaninihaninihanin ja haluun sinne !!!

Kuunteletko koskaan mitään musiikkia vaan siksi, että sinä haluaisit pitää siitä?
- en, taino emt, en

Hengaisitko mielummin ernujen vai pissisten kanssa?
- mieluummin yksin

Kuvittele että olisit naimissa miehen kanssa, joka viettäisi sunnuntait sohvalla katsoen formulaa ja juoden kaljaa. Miten sinä suhtaudut asiaan?
- joisin senkaa, ois jees

Millainen olisi unelmiesi kumppani?
- luotettava, komee, paras, hyvä/kiva luonne, rehelline, hyväs kunnos

onko vielä suuria ja painavia sanoja tähän lopuksi?
- moimoi

[Ei aihetta]Lauantai 03.01.2009 18:02

1. Kenen kanssa haluaisit nyt piknikille?
- valkun ja simpun

2. Kuka on päiväuniesi kohde?
- en nuku päikkäreit

3. Rajuinta mitä teit tänään?
- ostin ihanan neuleen

4. Tunnetko eläväsi vaarallisesti vai turvallisesti?
- nojaa

5. Miten se ilmenee?
- hmm

7. Juotko alkoholia, lempijuoma?
- gin lemon

8. Onkos jtn vahvempia aineita tullu kokeiltua, mitä?
- ei

9. Kalju vai rastat?
- ei kumpikaa

10. Irokeesi vai kalju?
- kalju

11. Pikkuletit vai piilokalju?
- pikkuletit vaikka

12. Siilitukka vai kalju?
- siili

13. Onko sinulla vilkas mielikuvitus?
- ei oikeestaa

14. Millaisia numeroita saat yleensä aineista?
- jaana ei nykyää arvosta mun aineita, nii saan vaa jotai 7-8 :/ paitsi viimeks tuli 9

15. Oletko jo käynyt autokoulun/aiotko käydä?
- aion

16. Onko sinulla oma auto/saatko sellaisen?
- saan varmaanki =)

17. Poimitko mielelläsi sieniä?
- en jaksa

18. Kuka on hauskin kaverisi?
- öööööö mul on monta

19. Mikä on sinun "roolisi" kaveriporukassanne? (ilopilleri, kuuntelija, luottohenkilö,)
- ilopilleri =D, en osaa sillee kuunnella ...

20. Tykkäätkö lampaista?
- joo vaik

21. Voisitko olla karjapaimen?
- emmä

22. Oletko enemmän seksikäs vai söpö?
- : D:D:D:D nauroin jonnan vastaukselle

23. Kuinka usein kehut muita?
- melkee joka päivä

24. Ketä viimeksi ja miten?
- simppuu, sanoin et se on söpö ku sil oli söpö pipo tänää

25. Entä kuinka usein itse saat kehuja ja mistä enimmäkseen?
- yleensä joka päivä jostai :o

26. Lempi puuhaasi on..?
- sipsien syömine, koneella olemine (no ei enää nii paljoo), shoppailu, simpul olemine, valkul olemine, leffois käymine, syömine, matkustamine

27. Luetko hesaria?
- en

28. Millainen ihminen vangitsee katseesi katukuvassa?
- no öö

29. Millaisia kenkiä käytät tällä hetkellä?
- ruskeit saappait, tosii ruskeit saappait, 'uggei', korkkarinilkkurit, ja korkkareit, ja välil mustii nilkkureit ja nappiksii =D (harkois siis)

30. Oletko jo ostanut talvitakin, millaisen?
- joo mul on yks ja sit nahkis

31. Mikä on ollut hauskinta/kivointa tässä päivässä?
- shoppailu ja saunas

32. Entäs tyhmintä/huonointa?
- et ei tuu mitää tv:st :D

33. Mitä teet huomenna?
- harkat ainaki

34. Tykkäätkö puhua enemmän itsestäsi vai kuunnella muita?
- puhuu ittestäni

35. Itketkö helposti, missä tilanteissa?
- riippuu tilanteest, nyt joo aika helposti muitte edes ku ärsyttää vähä kaikki ja varsinki koulu, esim sain enkust 7 nii itkin koulus varmaa tunnin =(

36. Onko sinulla jtn suurta salaisuutta mitä et ole kertonut kellekkään?
- ei taino puoliks joo

37. Kuinka usein olet surullinen?
- joskus ..

38. Tunnetko ketään itsesi ikäistä henkilöä, kenet?
- jooo :D:D:D:D:D. melkee kaikki mun kaverit

39. Mitä olet tänään syönyt?
- ruisleivän, juuston, mandariinin

40. Onko nälkä?
- ei

41. Oletko tänään rikkonut lakia, miten?
- en

42. Kumpi kuvaa sinua enemmän sanon mitä ajattelen vai ajattelen mitä sanon?
- ajattelen mitä sanon

43. Vihreät vai siniset silmät?
- siniset on ihanat mut on vihreetki ok

44. Ruskeat vai vihreät silmät?
- vihreet

45. Käytätkö värillisiä piilareita?
- en

47. Kuka on lemppari henkilösi Salkkareissa?
- miro

48. Kuinka pitkä olet ja mitä painat?
- 164cm ja painan **

49. Oletko tyytyväinen itseesi ja elämääsi?
- itteeni joo, elämää en sillee, en oikeestaa

50. Kiinnostaako psykologia sinua?
- vähä vaa

51. Minkä cd:n ostit viimeksi tai poltit?
- en muista

52. Tärkeintä elämässä on..?
- sipsit

53. Lempisatusi on..?
- hmm

54. Olisitko lampun Henki vai Aladdin, miksi?
- lampun henki, se o kiva

55. Rakastatko elämää?
- emt, joskus, en oikeestaa, se on tyhmää

<3Lauantai 03.01.2009 02:27

PARAS !!!!!

[Ei aihetta]Lauantai 03.01.2009 01:12

1. Käytätkö huulirasvaa?
- joskus

2. Onko sinulla sormusta?
- sormuksii joo mut en käytä

3. Kenties kihlasormus?
- ei

4. Montako autoa sinulla/perheelläsi on?
- 1

5. Mitä biisiä kuuntelit viimeksi?
- hmm

6. Mikä fiilis?
- ok

7. Kenelle puhuit viimeksi puhelimessa?
- nellille

8. Missä päin Suomea asut?
- helsingis/myllikäs<3

9. Missä olet?
- himas

10. Väsyttääkö?
- ei oikeestaa

11. Voisitko tatuoida ihastuksesi nimen ihoosi?
- en

12. Onko sinulle koskaan sanottu että olet hemaisevan seksikäs pörröpää?
- : DDDD ei

13. Onko sinulla galleriassa VIP?
- ei enää, en jaksanu ostaa

14. Jos vastasit edelliseen kyllä, niin miksi?
-

15. Onko sinulla veljiä, jos on niin minkä ikäisiä?
- joo, 18v

16. Jos vastasit edelliseen kyllä, ovatko he amiksia?
- ei :D

17. Millaisen auton haluaisit?
- pinkin avoauton

18. Onko sinulla paljon pissiskavereita?
- mari vaan ........ hahahah =)

19. Millainen on ihanne poika/tyttökaverisi?
- ihana

20. Kuka on luokkasi hiljaisin?
- axel varmaanki

21. Kuka on luokkasi paras?
- mä

22. Ketkä ovat luokkasi kännikaloja?
- jaakko ......

23. Ovatko luokkasi pojat komeita?
- hmm, on pari

24. Entä tytöt kauniita?
- no HMMMMMM :D

25. Elävätkö isovanhempasi vielä?
- joo mummi, muita en tunne

26. Kuinka pitkä paras kaverisi on?
- yks 165, toine 159-160

27. Haluaisitko rallikuskiksi?
- en

28. Antaisitko poika/tyttöystäväsi lähteä sotaan?
- joo ehkä

29. Paljonko sinulla on rahaa käteisenä?
- n. 2.5 e

30. Entä tilillä?
- ehkä 10 senttii

31. Ammattikoulu vai Lukio?
- lukio

32. Mikä tekee ihmisestä amiksen?
- ihan sama

33. Onko sinulla paljon ystäviä?
- on

34. Missä olet nyt?
- edellee himas

35. Nukutko pedatussa vai petaamattomassa sängyssä?
- toka

36. Kauanko olet yleensä suihkussa?
- 4-30 min

37. Mitä kaverit merkitsevät sinulle?
- kaikkee

38. Seurasitko Torinon olympialaisia?
- en ees tienny

39. Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
- ok

40. Karkki vai jäätelö?
- jätski

41. Miten elämäsi sujuu yleensäkin?
- ei oikee suju, taino tähä pitäs kuulemma sanoo et 'erinomaisesti' ..

42. Kuunteletko nyt jotain kappaletta, mitä?
- e

43. Oletko ihastunut tällä hetkellä?
- öö

44. Oletko koskaan ollut rakastunut?
- en

45. Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin?
- joo mummin

46. Jos, niin oliko hän sinulle läheinen?
- joo

47. Rakastatko ketään tällä hetkellä?
- joo

48. Missä haluaisit olla?
- nukkumas

49. Kenen kanssa?
- unilelun

50. Kaunein kuulemasi kappale?
- öö

51. Mikä kappale soi nyt?
- ei mkn

52. Katsotko paljon televisiota?
- no aika sillee.. paitsi to, pe ja la en yleensä ku ei tuu oikee mitää

53. Paistaako ulkona aurinko?
- paistaa kuu

54. Tärkeintä elämässäsi?
- sipsit

55. Juotko kahvia?
- harvoin

56. Teetä?
- usein

57. Käytkö salilla?
- joskus

58. Oletko suomalainen?
- puoliks

59. Oletko koskaan saanut turpaan?
- en

60. Oletko koskaan antanut turpaan?
- en

61. Tupakkaa?
- ihan sama =D

62. Oletko tyylikkäämpi kuin kaverisi joiden kanssa enimmäkseen liikut?
- hä

63. Onko sinulla tiettyä henkilöä, jota kaipaat silloin tällöin?
- hmmmm

64. Onko sinulla henkilöä, jota et vain saa pois mielestäsi?
- ei kait

65. Lempiopettajasi koulusta?
- jäbä on rento

66. Millainen oppilas olet?
- hyvä, mut opet ei arvosta sitä

67. Käytätkö meikkiä?
- joo

68. Tunnetko henkilöä, josta olet pitkään yrittänyt päästä väkisin irti, mutta hän ei vain tajua?
- tunnen, pariki

69. Toivottavasti kyseinen henkilö ei ole tyttö- tai poikaystäväsi?
- ey

70. Voisitko rehellisesti sanottuna sanoa olevasi onnellinen?
- täl hetkel en.. taino vähän

09Perjantai 02.01.2009 16:26

vuoden 09 ENSIMMÄINEN

biisi:
- joku guitar herost =D

ihminen, jolle puhuit:
- äiti

riemun aihe:
- ömmm

ruoka:
- kreikkalainen salaatti

henkilö joka suuteli/pussasi sinua:
- nelli

juoma:
- shamppanja

limppari:
- jaffa

ajatus:
- et nyt on vuos 09

ohjelma/elokuva:
- yön ritari

henkilö jolle lähetit tekstiviestin:
- valkku

henkilö, jolle soitit:
- simppu

surun aihe:
- hmmm

henkilö, joka toivotti uutta vuotta:
- nyt en muista