IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 24.04.2009 00:01

Testaa, mitä bändejä sisäisesti (tai ulkoisesti) fanitat (tai sinun pitäisi fanittaa)! Haasta ainekin yksi kaverisi tähän, mieluummin kuitenkin useampi. Nyt se paljastuu, olethan valmis? Äläkä kurki bändien nimiä tai genrejä kysymysten alapuolelta. Älkääkä kuitenkaan ottako tätä aivan tosissanne!


[ ] Kirjoittelen reppuuni ystävieni nimiä ja lausahduksia.
[/] Pidän leopardikuosista, mutta en osaa ”käyttää” tai yhdistellä sitä.
[ ] Pidän H&M:n vaatteista, jotka ovat mielestäni rock.
[ ] Mutta en osaa yhdistellä vaatteita.
[ ] Kaverit huomauttelevat siitä minulle ja muut nauravat.
[ ] Saksa on mukava kieli ja hieno maa.
[x] En ole kylläkään ikinä käynyt Saksassa, enkä osaa puhua sitä.
[/ en siis käyttää lakkaa mut meikkaamine o jees] Tykkään meikata ja käyttää liikaa hiuslakkaa.
[ ] Luulen olevani erikoinen, tai ainekin yritän olla.
[ ] Rakastan lävistyksiä, varsinkin alahuulessa!

Total: 2

Jos sait enemmän kuin viisi, olet ilmiselvästi Tokio Hotel-fani! Tai vaihtoehtoisesti kuunnella muuta saksalaista teinimusiikkia (myös suomalainen Negative, Lovex tai muu teini (-ihkutus) musiikki käy).


[ ] Mustat pillifarkut ovat elämäni.
[ ] Tennarit kuuluvat pillifarkkujen kanssa!
[ ] Ostan usein H&M:n ”erikoisia” farkkuja, kuten viiru- tai ruutukuosilla varustettuja.
[/] Isot t-paidat ja hupparit ovat minua varten!
[x] Halailen ystäviäni.
[ ] Värjäilen hiuksiani kerran kahdessa viikossa eri shokkiväreillä.
[ ] Itken ja säälin itseäni usein.
[ ] Soitan tai haluaisin soittaa kitaraa.
[x] Haluaisin osata säveltää ja sanoittaa biisejä.
[x] Ilman musiikkia ei voi elää!

Total: 3½

Jos sait enemmän kuin viisi, sinun kannattaa alkaa kuuntelemaan EMO musiikkia, eli vaikka My Chemical Romancea.


[x?] Pidän sateenvarjoista.
[ ] Bassot ovat mieleeni.
[x] Minihameet ja minishortsit ovat tehty minua varten!
[ ] Pelehdin usein auton konepellillä ja kierin samalla saippuassa.
[ ] Tiedän olevani kaunis.
[ ] Minua haukutaan pissikseksi.
[ ] Käytän liian pieniä vaatteita, mutta en tajua sitä itse.
[ ] Osaan meikata, minua kylläkin sanotaan pakkelinaamaksi.
[ ] Blurraan kaikki kuvani galleriassa
[ ] Tykkään esitellä huppuani pitäen siitä kiinni, kuten kaikki ja samalla irvistellä kameralle. Ja sitten laitan kuvat galleriaan ja ommaan ne kaikille ystävilleni.

Total: 2

Jos sait enemmän kuin viisi, kannattaa sinun perehtyä R´n´B musiikkiin, kuten vaikka Rihannaan tai Anna Abreuhun.


[ ] Parhaat biisit maailmassa ovat karjuntamaisia rakkausbiisejä.
[/] Sudet ovat kauniita.
[ ] Kaakko on lempi ilmansuuntani.
[ ] Karjuminen on kivaa.
[ ]Pukeudun vain ja ainoastaan mustaan.
[ ] Vaikka oikeasti en haluaisi, mutta se kuuluu asiaan.
[ ] Luulen, että ketjut, maastohousut ja maiharit ovat IN.
[ ] Pitkät hiukset ja kaljamaha tekevät miehen!
[/] En pidä koulusta, enkä opettajistamme. Suurin osa oppilaista on snobeja.
[ ] Lintsaan koulusta, ja luulen sen olevan hienoa.

Total: 1

Jos sait enemmän kuin viisi, olet selvä hevimies. Hanki käsiisi siis Metallican, Sonata Arctican, Iron Maidenin, Stratovariuksen levyt ja toki muitakin!


[ ] Tiedän, että rock syntyi bluesista.
[ ] Elvis on rockin kuningas aina ja ikuisesti.
[ ] Ja hän elää ikuisesti!
[/ Ei laulajan tarvitse olla hyvännäköinen.
[x] Riittää, kun soittaa ja laulaa hyvin.
[ ] Olen keikoilla itseäni 50 vuotta vanhempien miesten kanssa.
[ ] Juominen ja lavalla kännissä oleminen on hubaisaa! Samalla tietysti sätkä huulessa.
[ ] Usea kuuntelemistani bändeistä on jo lopettanut keikkailun.
[ ] Ja useat bändin jäsenet ovat kuolleet ja kuopatut.
[ ] Isäni fanittaa samoja bändejä kuin minä. Samoin myös vaarini.

Total : 1½

Jos sait enemmän kuin viisi, kannattaa liittyä vanhan rockin leiriin! Siis esimerkiksi the Beatles, the Rolling Stones, Bob Dylan, Elvis ja niin edelleen!


[/]Isot vaatteet ovat hienoja ja täysin minua varten!
[/ Bling Bling, Baby!!! Kimallus on siis hienoa.
[ ] Yritän sanoittaa itse, mutta en osaa.
[ ] Teen myös riimejä, ja luulen niiden olevan hienoja.
[ ] Julkaisen niitä galleriassa tai muualla, missä vain voin.
[ ] Elehdin käsilläni, kun puhun
[ ] Olen niin hyvännäköinen, että kytätkin tulee perässä!
[ ] Minulla ei ole hiuksia, tai minulla on fruitfruit-letti.
[] Skeittaaminen on kivaa!
[] Vaikka en kylläkään osaa mitään, mutta luulen osaavani.

Total: 1

Jos sait enemmän kuin viisi, niin suosittelen sinua harkitsemaan Mc Manen, Cheekin, 50 centin tai muiden räppäreiden musiikkia!


[] Kikatus on ihanaa!
[ ] Minua sanotaan pissikseksi, ja ystäviäni lissuiksi.
[/] Meillä on tiivis kaveriporukka.
[ ] Mutta puhumme toisistamme pahaa selän takana.
[ ] Paras radiokanava on NRJ.
[ ] Kirjoitan päiväkirjaa, ja esittelen sitä muille.
[ ] Luulen osaavani laulaa.
[ ] Luulen olevani tyylikäs.
[ ] Haluaisin polttaa ja juoda, mutta en uskalla.
[ ] Jos polttaisin, polttaisin L&M:n punaista. Ja joisin siideriä.

Total: ½

Jos sait enemmän kuin viisi, kannattaa sinun alkaa kuunnella tavanomaista Pissis-musiikkia, kuten esimerkiksi todella vanhaa suomiräppibiisejä (Mä oon niin leija yms) ja sitä, mitä kaverisikin kuuntelevat.

[Ei aihetta]Torstai 23.04.2009 19:53

1. Milloin viimeksi juoksit?
- tänää

2. Onko farkuissasi (tms. housuissa joita käytät usein) reikiä tai repeämiä?
- ei

3. Milloin viimeksi näit henkilön, johon olet ihastunut?
- ööö yli 3vk

4. Nukutko vähintään 8 tuntia yössä?
- en aina

5. Jos joku tulisi kotiisi kun olet viettämässä "laiskaa päivää", mitä luultavimmin olisit tekemässä?
- istuisin koneella tai kattoisin tv

6. Kuka viimeksi kosketti takapuoltasi? (joku muu kuin sinä itse)
- öö

7. Syötkö koskaan raakaa taikinaa?
- joo

8. Oletko koskaan potkaissut automaattia (limsa-, karkki- ym) ?
- joo

9. Voisitko elää ilman tietokonetta?
- emmä tiiä

10. Mitä ihan ensimmäiseksi teet kun tulet koneelle?
- kirjaudun mesee

12. Jos tai kun menet naimisiin, vaihdatko sukunimesi vai aiotko pitää oman nimesi?
- varmaa vaihan

13. Milloin viimeksi poistuit kotoasi?
- aamul

14. Onko teillä astianpesukonetta
- on

15. Mitä luulet, pärjäisitkö vankilassa?
- en varmaankaa

16. Jos kaikki ystäväsi lähtisivät yhdessä pitkälle automatkalle, lähtisitkö mukaan?
- joo

17. Tunnetko ketään, jolla on sama nimi kuin sinulla?
- juu

18. Omistatko luistimia?
- joo

19. Missä pidät puhelintasi öisin? (jos sellaisen omistat)
- yöpöydäl

20. Miten nyt istut?
- tavallisesti, jalka toise jalan pääl

22. Katsotko koskaan elokuvia vanhempiesi kanssa?
- harvoin

23. Kuinka usein leikkautat hiuksesi?
- harvoin

24. Surffaatko internetissä joka päivä?
- kyllä

25. Oletko koskaan itkenyt ilman syytä?
- joo oikeestaa

26. Onko joku joskus yllättänyt sinut tekemästä jotain kiellettyä?
- on

27. Mainitse joku henkilö, jonka haluaisit juuri nyt nähdä.
- valkku

28. Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
- miks tää on jokases kyselys =(

29. Toivoisitko olevasi joku muu?
- en

30. Teeskenteletkö koskaan olevasi sairas?
- emmä yleensä

31. Tämän päivän paras hetki?
- se ku mantsas katottii 90210

32. Kenen autossa matkustit viimeksi?
- meijän

33. Missä kaupassa viimeksi kävit ostoksilla?
- h&m

34. Mitä mieltä olet hiustyylistäsi juuri nyt? Pidätkö, inhoatko..?
- en pidä mut en inhookkaa

35. Kauimpana sinusta asuva sukulaisesi?
- en ees tiiä kaikkie nimii, mut siis jossai siperias siel ylhääl

36. Oletko mielestäsi hemmoteltu?
- no joo

37. Millaiseen poikaan/tyttöön yleensä ihastut?
- kivaan

38. Oletko koskaan ollut ristiäisissä? (omia ei lasketa)
- joo

39. Oletko koskaan mennyt vahingossa vessaan, joka olikin varattu?
- joo kait

40. Milloin viimeksi otit nokoset?
- viime vklp

41. Oletko koskaan tavannut ketään kuuluisaa henkilöä? (esim. konsertissa näkemistä ei lasketa)
- joo

42. Haluaisitko itse olla kuuluisa joskus?
- joo vaik

43. Teetkö nyt montaakin asiaa yhtäaikaa.?
- en

44. Uskotko karmaan?
- ?

45. Jos olet ollut ulkomailla, pisin aika jonka olet ollut poissa kotimaasta?
- kait 3 vk

46. Lempisarjakuva- tai animaatiohahmo?
- hmm

47. Milloin viimeksi olit sairas?
- joku 2 vk sit

48. Mitä et ole koskaan tehnyt?
- seurustellu

49. Mitä lukee puhelimesi ensimmäisessä viestissä?
- en tiiä mis se o

50. Ilmaiset elokuvat 10 vuodeksi vai ilmaiset CD:t loppuiäksesi?
- leffat =)

51. Lehtien haravoiminen vai lumen luominen?
- lehet

52. Piknik tähtitaivaan alla vai hevoskärryajelu puistossa?
- picnic =)

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.04.2009 20:37

Olen:
[ ]Ala-Asteella
[x]Ylä-Asteella
[ ]Lukiossa
[ ]Amiksessa
[ ]Jossain muussa

[ ]Blondi
[x]Brunetti
[ ]Punapää
[ ]Jokin muu

[ ]Alle 150 cm
[ ]150-160 cm
[x]160-170 cm
[ ]Yli 170 cm

[x]Pitkähiuksinen
[ ]Lyhythiuksinen
[ ]Puolipitkähiuksinen
[/]Kiharahiuksinen
[x]Suorahiuksinen

Omistan:
[x]Nokian kännykän
[ ]Siemensin kännykän
[x]Jonkin muun kännykän
[ ]Poikaystävän
[ ]Tyttöystävän
[ ]Pikkuveljen
[ ]Pikkusiskon
[x]Isoveljen
[ ]Isosiskon
[ ]Äitipuolen
[ ]Isäpuolen
[ ]Kaksoissisaren
[ ]Kaksoisveljen
[x]Bestiksen
[x]Oman tietokoneen
[x]Oman teeveen

Pidän:
[x<3]O.C:stä
[x]24:stä
[x]C.S.I :stä
[x]Huippumalli Haussa -ohjelmasta
[x<3]Salkkareista
[ ]Lostista
[x]Diilistä
[x]Selviytyjistä
[x]Mean Girlsistä
[x]Titanicista
[ ]Kaunasta
[ ]Nemoa etsimässä -elokuvasta
[ ]Notting Hillistä
[x]Kissoista
[x]Koirista
[ ]Hevosista
[ ]Liskoista
[ ]Papukaijoista
[ ]Kaloista
[x]Marsuista
[x]Hamstereista
[x]Hiiristä
[ ]Rotista
[x]Lähes kaikista eläimistä
[x]Pojista
[x]Tytöistä
[x]Lapsista
[x]Keväästä
[/]Talvesta
[x]Syksystä
[x]Kesästä
[ ]Hiihtämisestä
[ ]Lentopallosta
[x]Luistelusta
[x<3] Jalkapallosta
[x] Kilpajuoksusta
[ ] Pituushypystä
[x]Laulamisesta
[x]Tanssimisesta
[x]Lukemisesta
[x]Pianonsoitosta
[x]Kirjoittamisesta
[x]Piirtämisestä

Mielestäni:
[ ]Paris Hilton on kauneuden perikuva
[ ]Ei, vaan rumuuden
[ ]Green Dayn laulaja on söpö
[x]Natasha Bedingfield on hyvä
[?!?!?! öö ei]Britney Spearsilla menee jo vähän yli
[/]Suomessa on ihana asua
[x]Ranska on kaunis maa ja kieli
[X<3]Lontoo on mahtava kaupunki
[x]Englannin kieli on helppoa
[x]Ruotsi on hyvä maa
[ ]Ruotsalaiset on ärsyttäviä
[ ]Musta väri vaatteissa tekee ihmisestä synkän ja surullisen näköisen
[x]Keltainen on ihanan pirteä väri
[ ]Punainen on kaunein väri
[ ]Sininen väri antaa rauhallisen olon
[ ]Harmaa on ruma väri
[ ]Oranssi on kaikkein hienoin väri

Olen horoskoopiltani:
[ ]Kauris
[ ]Vesimies
[ ]Kalat
[ ]Oinas
[ ]Härkä
[ ]Kaksonen
[ ]Rapu
[ ]Leijona
[x]Neitsyt
[ ]Vaaka
[ ]Skorpioni
[ ]Jousimies

Luonteeltani olen:
[x]Puhelias
[/]Ujo
[/]Itsenäinen
[x]Seurallinen
[ ]Tulinen
[x]Rauhallinen
[ ]Optimisti
[ ]Pessimisti
[/]Realisti


Tällä hetkellä olen:
[/]Ihastunut
[ ]Rakastunut
[x]Sinkku
[ ]Varattu

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.04.2009 00:37

Kenet ystävistäsi voisit kuvitella...?

1. Seiskan kannessa?
valkku, jassu ööö

2. musiikki videolla laulamassa the voice tv:ssä?
simppu

3.BB-talossa nolaamassa itsensä alasti?
jonna tuli ekan mieleee :D

4. Säätämässä suuren julkkiksen kanssa?
mari, maria

5.Nahkahaalareissa moottoripyörä poliisina liikenteessä?
no ei kukaan

6.Tekstari ja seksisuhde poliitikon kanssa?
nelli

7.Opettajana koulussa?
ella, valkku, sellu, simppu, kata, suvi

8.Suur perheen äitinä/isänä?
viivi

9.Lottovoittajana?
sohvi

10.Suomen Presidenttinä?
mä!

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.04.2009 00:29

SANO NÄMÄ LAUSEET OMALLA MURTEELLASI:

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
x Mu siskon punane mekko mahtuu mulleki

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
x tartteks apuu siin kirjotusjutskas jonka saatii mantsas

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
x ok tehää sit nii mite ehotit

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
x mummi sano et hakee meijät varttii vaille kuus

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
x menin sittenki bussil stadii ku myöhästyin junast

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
x ootsä nähny mun isovelje kännyy

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?
x no ostiks sen hameen minkä nähtii h&m viime vko

oon 72% äitiPerjantai 17.04.2009 01:13

Oletko hetken äiti?

Koska äitiys on vain mielentila (?), kuka tahansa voi olla hetken äiti..

OLETKO KOSKAAN:

[1] hymyillyt vieraalle pikkulapselle, joka haluaa huomioitasi.
[ ] vaihtanut vauvalle vaipat
[ ] saanut lapsen oksennukset olkapäällesi
[2] selvittänyt kahden lapsen keskinäistä riitaa
[ ] hidastanut autotiellä nähdessäsi kyltin joka varoittaa leikkivistä lapsista
[ ] tarkastellut peilin edessä vatsaasi, ja leikkinyt että olet raskaana
[3] puhdistanut lapsen nassusta tahroja
[4] käynyt lasten kanssa huvipuistossa, elokuvissa tai sirkuksessa
[5] alkanut itkemään miettiessäsi orpoja ja hylättyjä lapsia.
[6] harkinnut adoptiota
[7] hypistellyt tavaratalossa suloisia vauvanvaatteita tai leluja
[8] huolestunut tutun lapsen takia
[ ] esitellyt tutuillesi ylpeänä lastesi kuvia
[9] kokenut kuinka pieni lapsi juoksee syliisi koko voimillaan
[ ] syönyt mautonta ruokaa josta et edes pidä, mutta jossa ei ole inhottua sipulia
[10] pitänyt tuhmasti käyttäytyneelle lapselle vakavan puhuttelun, mutta salaa sinua on naurattanut
[ ] pelastanut konttaavan natiaisen vähältä piti tilanteesta.
[11 !!!!] tullut vihaiseksi uutisista joissa lasta on kaltoinkohdeltu.
[12] huolestunut nähdessäsi lasten tekevän pihalla jotain hieman vaarallista.
[13] pitänyt hellyttävänä näkynä ekaluokkalaista, jolla on suunnattoman suuri reppu selässään.
[14] opettanut lapselle jonkin uuden asian, ja ollut hänestä ylpeä.
[ ] kertonut lapselle iltasatua
[15] joutunut kieltämään jotain lasta tekemästä jotain pöhköä
[16] kertonut omia mielipiteitäsi lastenkasvatuksesta
[17] toivonut että jokaisella lapsella olisi oikeus turvalliseen lapsuuteen
[18] kuullut lapsen suusta totuuksia
[19] pitänyt lasta kädestä kadulla kävellessä
[ ] kantanut pientä lasta reppuselässäsi
[20] leikkinyt piilossa
[21] nuuhkaissut pikkuvauvan päälakea.
[22] halunnut suojella lasta enemmän kuin itseäsi
[23] saanut lapselta halin
[24] puhaltanut kuhmuun, tai laittanut lapselle laastarin
[25] pukenut kuravaatteita
[ ] tehnyt evääksi voileipiä ja kaakaota
[ ] auttanut koulutehtävissä
[26] ajatellut että lapsissa on tulevaisuus
[27] auttanut kompastuneen pikkuisen pystyyn
[ ] häätänyt mörköjä pois sängyn alta
[28] lohduttanut itkevää lasta
[29] ahdistunut elokuvasta jossa lapselle tapahtuu jotain pahaa niin, ettet ole voinut katsoa sitä loppuun
[ ] kuullut baby rihannan tapauksesta, tai lastenvaunuissa heitteille jätetystä virolaisesta pikkutytöstä?
[30] tuntenut kuinka pienet kädet tarrautuvat lahkeeseesi tai helmaasi tukea etsien
[31] osallistunut lastensuojelujärjestöjen toimintaan tai keräyksiin
[32] askarrellut lasten kanssa
[33] lukenut satukirjaa
[34] auttanut solmimaan kengännauhat
[35] hymyillyt toppapukuiselle natiaiselle joka vaan näyttää hassulta
[36] halunnut ottaa kauheuksia kokeneen lapsen syliisi ja turvaan


Kerro saamasi pistemäärä kahdella, ja saat tulokseksi leikkimieliset äiti-prosentit.

oon kyl varmaa tehny tänPerjantai 17.04.2009 01:05

1. Mikä on olotilasi nyt?
ok

2. Miks olet koneella?
emmä tiiä

3. Mitä ajattelit kun valitsit tämän täytettäväksi?
"jes"

4. Mikä horoskooppis on?
neitsyt

5. Mikä on unelmasi tällähetkellä?
et saisin kesätöit ja selkää ei sattuis ja kaikki ois ok

6. Mitä tekisit jos henkilö jota vihaat yli kaiken tulis halaan sua?
öö

7. Inhoatko exääsi?


8. Jos inhoat niin miten olet voinu tykätä siitä joskus?


9. Onko sulla rikosrekisteri?
ei

10. Mikä on kamalinta mitä sulle on sattunu?
enpä tiedä, vähä kaikkee

11. Ketä ilman et vois elää?
äitii, sipsei (<3)

12. Ootko omasta mielestäs hyvännäkönen?


14. Kenen kanssa on parasta bilettää?
ystävien

15. Lempiruokasi?
salaatit siis hyvät

16. Kaduttaako joku asia sinua?
no KYLLÄ

17. Haluaisitko palata menneisyyteen?
kyllä !!!!

18. Entä tulevaisuuteen?
nooooooooo emt

19. Ootko koskaan rakastunu ensisilmäyksellä?
varmaa ihastunu

20. Onko sulle käyny niin että poika/tyttö on tosi hyvännäkönen mutta paljastuki kusipääksi?
jii

21. Ootko ollu poliisiauton kyydissä ja miksi jos oot?
en

22. Oletko pitkävihainen?
en osaa

24. Monta kertaa syöt päivässä?
liia usein ...

25. Monta tuntia nukut öisin?
5-10

26. Mihin yleensä käytät rahasi?
vaatteisii

27. Oletko varakas?
en todellakaaa

28. Tunnetko olevasi pläski?
:D:D:D:D:D: vähä joo

29. Mikä nimes olis jos etunimi olis sun isän toinen nimi, toka nimi sun äitin nimi ja sukunimi olis muna?
ei mun vanhemmil oo toist nimee

30. Oletko vasenkätinen?
en

31. Minkä väriset hiukset sinulla on?
vaaleenruskeet

32. Ketä ikävöit?
talvee ja valkkuu ainaki =(

33. Miksi?
koska talvel oli kivempaa, ja sitte koska valkunkaa ei oikee olla nähty

34. Haluaisitko muuttaa itsessäs jotain?
hmm

35. Ootko tyytyväinen omiin hiuksiis?
no välil

36. TERVE!
moi

37. Ootko ollu baarissa alaikäsenä?
joo

38. Lempi pizza?
opera tuolt myllikän mega kebabist

39. Mikä on ihaninta mitä sulle on sanottu?
en muista

40. Mieleenjäävin kehu jonka olet kuullut itsestäsi jonkun toisen suusta?
^

41. Ootko koskaan lyönyt tosissaan ketää?
joo

42. Tykkäätkö blondeista?
iha

43. Tupakka onko hyvää?
no välil.. noemt

44. Kaunein tuntemasi henkilö?
ööööö

45. Oletko mustasukkainen?
emmä tiiä, en oikee

46. Onko Tarja Halonen kova muija panemaan?
:D enpä tiedä

47. Monelta meet nukkuun?
12 jälkee

48. Oletko saanut koskaan syytettä?
en

49. Banaani vai mustikat?
bansku

50. Oletko kiva?
joo !!!!!!

51. Mitä alkoholia juot jos juot?
lonkero on hyvää :p

52. Ootko koskaa sanonu rakastavas vaikka et tarkottanu?
noo varmaanki

53. Minkälainen olis unelma mies/nainen? Luonne, ulkonäkö?
en jaksa kirjottaa

54. Oletko pitkä?
no en kauheen

55. Mikä on sun suosikkibändi?
ei oo

56. Onko sulla ihanan näkönen exä?
:d

57. Mistä tuoksusta pidät eniten?
no mul on toi nina ricci ja se on just hyv

58. Tissit vai peppu?
tissit

59. Harrastatko säännöllisesti liikuntaa?
jooo

60. Silmies väri?
vihree

61. Pahin moka?
emt oikee

62. Pahin KÄNNIMOKA??


63. Mikä musa uppoo?
kiva

64. Poltatko?
ku ärsyttää

65. Onko huolia?
KYLLÄ !!!!!!!!

66. Tuoksuuko ihmiset hyvältä?
joo

67. Onko kiva saada uusia tuttavuuksia?
on

68. Haluaisitko lähtee nyt juomaan jos huomenna olis vapaapäivä ja juomat ja seura olis hankittu?
joo jos saisin nukkuu vähä aikaa

69. Juotko joka viikonloppu?
en

70. Oletko huijannut kavereitasi?
joo

71. Entä vanhempiasi?
jooo

72. Blondit vai brunetet?
smsajijfiajioaf

73. Tykkäätkö halailusta?
nojoo

74. Oisko huippua jos Osama Binladen tulis teille ja räjäyttäs teidän talon ja naurais?
sika tyhmä kysymys

75. Mitä teet yleensä viikonloppuisin?
oon kavereittenkaa jne

76. Ketä halasit viimeksi?
mä en oikeestaa muista

77. Inhoatko jotain ihmistä tosi paljon?
JOO

78. Minkälaisista ihmisistä et tykkää?
ärsyttävist

79. Minkälaisista tykkäät..?
o jfjaådkaojfja

80. Peseydytkö joka päivä?
jooo

81. Toivoisitko että joku asia olisi mennyt toisin?
JOO

82. Oletko saanut sakkoja?
en

83. Söpöys vai seksikkyys vai molemmat?
vai söpöys

84. Mitä haluat seuraavaksi?
mennä nukkumaaa

85. Seurusteletko?
en

86. Onko sutinaa edes?


87. Annatko helposti anteeksi jos toinen on todella pahoillaan?
kyl

88. Mitä et voi vastustaa?
sipsei

89. Mitä inhoat?
maksalaatikkoo

90. Minkävärinen possu olisit jos olis pakko olla?
pinkki

91. Haisuli vai mörkö taikka vaikka hattivatti?
tai vaikka niiskuneiti

92. Onko sulla lenkkarit?
on

93. Ihastuuko sinuun vastakkaisen sukupuolen edustajat helposti?
öö

94. Ihastutko itse helposti?
joo

95. Kehutaanko ulkonäköäsi usein?
joo

96. Kamalinta mitä sulle on tehty?
hmm

97. Onko kukaan luikuri munahaukka pettänyt sinua?
nauroin kysymykselle

98. Haluaisitko että sinulla olisi palvelija joka passais aina?
jooo

99. Menikö järki tän kans?
ei

100. Kenelle sanoit viimeksi rakastavas tätä ja tarkotitko ihan oikeesti?
en tiiä

[Ei aihetta]Tiistai 14.04.2009 18:40

Tupakoitko? emmä tiiä
Syötkö mielestäsi terveellisesti? en aina
Montako tuntia yleensä nukut yössä? arkipv 6-8

NYKYHETKI
Avonaiset msn keskustelusi? ronja, rämö ja janika
Oletko onnellinen? emmä tiiä
Surullinen? vähä joo
Masentunut? en
Tylsistynyt? en
Missä kännykkäsi on? tossa edessä
Katso taaksesi, mitä näet? en kato mut tiiän et nään oven

KULUNUT VIIKKO
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? joo
Mitä olet ostanut viikon sisällä? täl viikol ostin suklaata
Oletko potenut krapulaa? en
Oksentanut? en
Soittanut jollekkin? juu
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? joo
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? joo
Oletko saanut uusia kavereita? en
Oletko kokenut surua? joo
Oletko ollut töissä? en
Oletko opiskellut? joo
Oletko itkenyt? en
Ollut onnellinen? emt
Oletko riidellyt jonkun kanssa verisesti? en

KULUNUT VUOSI
Paras juttu kuluneelta vuodelta? tähä asti lohis ja jotkut iskot jne
Oletko kokenut surua? kyllä
Oletko ollut töissä? en
Oletko opiskellut? joo
Oletko itkenyt? no kyllä !!!!
Ollut onnellinen? kyllä aika joo
Oletko riidellyt jonkun kanssa verisesti? en
Oletko tyytyväinen kuluneeseen vuoteen? en 2008, taino oli iha ok mut emmmä tiiä

MILLOIN
Milloin viimeksi joku kielsi sinulta jotakin todella tärkeää? 1,5 vuot sitte
Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä? emmä muista, ehkä 3-4 vk sit
Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle? tänää
Milloin viimeksi sait hellyyttä kylliksesi? .....
Milloin viimeksi haukuit jonkun pystyyn? emt
Milloin viimeksi olit kateellinen jollekin? tänää vaik
Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä? no enpä tiedä
Milloin viimeksi lauloit? tänää
Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut? ööö
Milloin viimeksi soitit jollekkin, ja kadut sitä soittoa? en oo varmaa ikinä kait

OLETKO
Ihastunut? joo
Kipeä nyt? en
Lyönyt/läppäissyt vastakkaista sukupuolta? joo
Särkenyt jonkun sydämen? emt
Katunut jotain tekoa viikkoja? kyllä
Oletko koskaan vaatinut keneltäkään anteeksipyyntöä? joo
Oletko ostanut alaikäisenä alkoholia? en oikeestaa
Oletko koskaan hävennyt ketään kaveriasi? Miksi? joo en tiiä
Oletko hiljainen vai äänekäs? molemmat

ONKO
joku ihastunut sinuun? ööö
joku särkenyt sydämesi? tavalllaa
joku ystäväsi pettänyt sut? kyllä!
joku kehunut ulkonäköäsi? on
ollut mukava päivä? koulus kyl joo
sulla paljon kavereita? mun mielest joo
joku lyönyt/läppäissyt sinua? joo
kivaa? ei oikeestaa

MUUTEN VAIN
mikä on tietokoneesi taustakuva? minä, valkku ja simppu kesällä =)
millainen puhelin sinulla on? samsung
mitä aiot tänään? mietin täs et meenkö harkkoihi (kyl varmaa) nii ja luen kokeesee

MENE SAAPUNEISIIN TEKSTIVIESTEIHIN
Keneltä on viesti numero 2? nellilt
Entä numero 10? jassult
Mitä lukee viestissä numero 23? marialt
Mitä lukee viestissä numero 27? sellult
Keneltä on viesti numero 30? ^

LOPUT
Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? en
Oletko tajunnut tänään jotain uutta? joo
Oletko kaivannut tänään jotakin? joo

[Ei aihetta]Maanantai 13.04.2009 00:25

Muistatko, missä suutelit ensikertaa? - öööö
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - ystävät ja perhe
Minkälaisessa seurassa viihdyt? - hauskas, rennos
Tunnetko paljon ihmisiä? - emmä tiiä, en varmaankaa
Mihin suurin haaveesi liittyy? - tulevaisuutee
Kerro jokin pieni mukava toiveesi? - vaikkapa et saisin nyt rahaa pliis
Kutiatko helposti? - en
Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua? - joo kerran
Onko Titanic hyvä? - joop
Ovatko naiset heikompia kuin miehet? - no ei todellakaa
Kamalin tunne? - ikävä =(
Paras tunne? - ku on sillee oikeesti onnelline
Oletko ikinä ollut kännissä? - joo
Oletko ikinä ollut masentunut? - emmä tiiä
Jaksatko elää elämääsi? - emmä tiiä
Keihin luotat? - ystäviin
LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN - ystävät =)

[Ei aihetta]Perjantai 10.04.2009 13:27

T0TUUKSIA:

Oletko tyytyväinen elämääsi? » emt/iha
Oletko saanut suukon? » joo
Oletko sinkku? » joo
Onko sinulla msn? » joo
Onko sulla puhelin? » joo<3
Oletko hyvä koulussa? » öööö en aina
Oletko ihastunut? » joo
Kuunteletko musiikkia? » joo
Oletko itkenyt? » joo

MINKÄLAINEN/MINKÄLAISET SINULLA 0N:

Huone? » sopiva mulle
Hiukset? » vaaleeruskeet
Housut sinulla on juuri nyt? » ei oo
Silmät? » vihreet
Puhelin? » samsung

0LETKO TÄNÄÄN:

Suudellut? » en
Polttanut tupakkaa? » en
Halannut? » en
Itkenyt? » en
Ostanut jotain? » en
Tajunnut jotain uutta? » en
Ihastunut? » hä en

MINKÄ:

Värinen puhelin sulla on? » punane
Takia itkit viimeksi?» ....

OLETKO:

Nähnyt jonkun kuolleen ihmisen/eläimen? » joo
Suudellut tuntematonta ihmistä ? » en
Tanssinut tangoa? » kait

KETÄ:

Halasit? » ai viimeks, ellaa eiku viivii
Ajattelit viimeks? » vähä kaikkee

SEKALAISET:

Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi? » yöpaita ja semmone paita
Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi? » no en todellakaa
Onko sinulla sosiaalista elämää? » joo
Luotatko helposti ihmisiin? » joo
Oletko koskaan valehdellut parhaalle ystävällesi? » joo
Onko sinulla rusketusta? » joo
Itketkö paljon? » nojaa en sillee
Milloin oksensit viimeksi? » en muista
Milloin viimeksi olit juhlimassa? » joskus joulukuus
Onko sinusta liikkunut huhuja? » joo varmaanki

OLETKO KOSKAAN:

tappanut ötökän ja saanut kauheat omantunnontuskat» joo
Uinut vaatteet päällä? » joo
Laulanut vesisateessa? » joo
Luvannut olevasi syömättä karkkia? » jooo
Hyppinyt trampoliinilla vesisateessa? » en muista

0LETK0 TÄLLÄ HETKELLÄ:

Väsynyt vai pirteä? » väsyny
Enemmän blondi vai brunette? » brune
Rakastunut? » en
Ihan pihalla? » vähä
Vihainen jollekkin? » tavallaa
Pettynyt johonki? » kyllä

MILLOIN VIIMEKSI:

Siivosit? » en muista
Ostit karkkia? » eilen
Söit kakkua? » joskus viime vkl
Suutuit? » en muista
Lähetit jollekkin viestin? » eilen
Katsoit kelloa? » ku alotin tekee tätä

KUKA VIIMEKSI:

Halasi sinua? » sellu
Nukkui vieressäsi? »
Haukkui sinua? » öööö