IRC-Galleria

kattja

kattja

huumorilla tuunattu

Ai että.Keskiviikko 07.05.2008 00:13

Tuli kyllä niiiin hyviä juustokinkkupaprikajne-sarvia ettei ikinä ennen! Voisin syödä kaikki. Mut en syö. Ku söin jugurttia avec mysli och tuoreet hedelmät. Jea.

Kiitos sulle kauheasti.Tiistai 06.05.2008 19:16

Käpyjä.Sunnuntai 04.05.2008 19:45

Meidän männyt oli selvästi ollu käpysotaa. Ja havusotaa. Ja ties mitä sotaa. Niitä kaikkia nimittäin on ihan järjettömissäkin koloissa, nimim. olen haravoinut kaksi päivää. Sain jopa rakkoja. Kaksi kappaletta. Vasempaan käteen. Vaikka mulla oli hanskat. Ja, huolimatta niukasta pukeutumisesta ja aurinkovoiteen käytöstä en ruskettunut. Okei, en myöskään palanut, mutta silti. Aurinko saa hyvät naurut mun kustannuksella.

Tajusin myös, että tässä kuussa on ensimmäiset pääsykokeet enkä oo vielä lukenut. No, kuukausi (melkein) aikaa. Ei tässä hätää. Huomenaamulla kuudeksi töihin, hip hei hurraa. Oikeesti mä kyl tykkään aamuvuoroista.

Olin hetken kodin hengetär ja tekaisin myöhäiseksi lounaaksi ruokapiirakan. Oli hyvää, myös muiden mielestä (olkoonkin että "muut" käsitti isän, joka syö melkein mitä vain). Nyt mietiskelenkin sitten, että menisinkö ulos työskentelemään vai lukemaan? En tiedä. Ai niin, tein mä koirille ja kissoillekin ruokaa, tsekkaa tää: veteen keitetty kaura-/neljän viljan hiutalepuuro jossa seassa spagettia ja koiranmakkaraa. Oon niin nero. Ne tykkäs. Kaurapuuro on kaiken olemuksen ydin.

Eilen illalla hengailin pappilassa ja keskustelin henkeviä s^nn:n kanssa. Sekin oli mukavaa! Mut nyt voisin ulostautua talosta.

No huh.Sunnuntai 04.05.2008 17:13

ja edit.
"Minoon niin leppoosa, notten mä suutu. Vaan jos mun saa jotenki suuttumahan, niin siit'on sitte oksat pois ja pala larvaa kans."

Siis, mun kanssa reissaamaan!Torstai 01.05.2008 21:01

http://www.nelonen.fi/krisseroadshow/matkakumppani.html

Hyvää matkaa!

olet matkakumppani vailla vertaa.

Yllättävät tilanteet eivät saa sinua hämillesi, vaan sinulta löytyy ratkaisu kaikissa olosuhteissa. Mukaudut helposti paikallisiin olosuhteisiin etkä piittaa pikkuasioista. Sinulle on tärkeintä, että kaikki viihtyvät.

Sinun kanssasi lomalla ei taatusti ole tylsää. Olet primus motor, jota huonot ilmat tai myöhästyneet lennot eivät lannista. Siellä missä sinä olet, siellä on myös bileet.
Osaat suhtautua matkakumppanisi toiveisiin joustavasti ja kanssasi on miltei mahdotonta saada riitaa aikaiseksi. Rakastat suunnitella yhteisiä matkoja ja ystävyytesi kestää, vaikka et aina olisikaan samaa mieltä ystäviesi kanssa.

Jos matkalla tulee ongelmia, voivat ystäväsi aina luottaa sinuun. Olet heille turvallinen olkapää johon
nojata ja huumorintajusi saa epätoivoisenkin tilanteen kääntymään paremmaksi.
Vaikka yhteistä kieltä ei paikallisten ihmisten kanssa löydy, saat asiat luistamaan. Pystyt luovimaan eri tilanteissa siten, että lopulta toiveesi toteutuvat tavalla tai toisella.

Matkustit missä tahansa, sinulla on kyky olla kuin kotonasi. Et jännitä uutta ympäristöä, vaan ilahdut uusien asioiden kohtaamisesta. Matkakumppanina olet täynnä hauskoja yllätyksiä. Löydät parhaimmat ravintolat ja nähtävyydet, joista ei turistioppaissa kerrota.
Ammennat yhteisistä lomista energiaa pitkälle tulevaisuuteen. Muistelet matkan tapahtumia ja kerrot niistä innokkaasti tutuille ja puolitutuille.

Matkakumppanina mottosi voisi kuulua: Parempi virsta Mallorcalle kuin vaaksa Vaasaan!

Härmänmaan läpimelonta.Torstai 01.05.2008 20:28

Oli kyl ihan hauskaa. enn3min kans oltiin oikein tehotiimi, voi tuntua huomisaamuna;)

Elät vain yhden kerranTiistai 29.04.2008 15:34

Muistahan se. Pitää lopettaa ajattelu, että teen sen ja sen huomenna. Tai ensi viikolla. Tai joskus. Puu lahoaa, rauta ruostuu ja aika kuluu. Puuta kasvaa lisää, raudan voi senkin uusia, mutta elämää et saa takasin. Elä nyt, elä täysillä. Nauti joka hetkestä.
Silloinkin kun näyttää synkemmältä muista, että aurinko pysyy, vaikka se olisi piilossa. Sama on Taivaan Isän kanssa. Isä pysyy, vaikka aina ei siltä tuntuisi. Siihen onkin sitten astetta siistimpää turvata! Mulla on turvaverkko, joka suojaa kun putoan. Mikä sut pelastaa?

mun idoli :'DMaanantai 28.04.2008 01:05

kiitti vaan Calluppi!Lauantai 26.04.2008 16:02

Homman nimi on siis se, että paljastan kuusi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Syön suklaalevyn haukkaamalla paloja suoraan levystä.

2. Osallistun usein keskusteluihin tilanteeseen sopivalla laulunpätkällä.

3. Käyn kurkistelemassa jääkaappiin, vaikken aikoisi syödä mitään.

4. Päätän hajun mukaan haluanko syödä jotain vai en. Eli nuuskin ruokia tietääkseni, tekeekö sitä mieli vai ei.

5. Kysyn usein kysymyksiä, joihin vastaan itse kesken lauseen.

6. Saan kohtauksia, joihin kuuluu oudot äänet, speciaalina Pienen merenneidon Joonas-lokin matkiminen. *grauRrauRrauRraAA*


Ja haaste lähtee
enn3mi
Aku^
ei\jaa
pippalot
marianen

HEIPerjantai 25.04.2008 21:30

beibe koita hengittää
ei tartte aina kiristää
voi joskus jopa hymyillä

*NII!!